Aristoteleen kantapää

Aristoteleen kantapää

Finland

Pasi Heikuran isännöimä Aristoteleen kantapää on YLE Radio 1:n hiuksiahalkova pilkun viilaus- ja höyläysohjelma sitaattien, lentävien lauseiden ja sananparsien maailmasta. Aristoteleen kantapää kuullaan Kulttuuritunnilla keskiviikkoisin klo 17.20 - 17.45, ja uusintana lauantaisin klo 8.35. Aristoteleen kantapää odottaa sinunkin vihjettäsi Viikon sitaatiksi, Viikon sitaattivihjeeksi ja/tai Viikon fraasirikokseksi.

Episodes

Aristoteleen kantapää: Kielilläpuhumisen lyhyt oppimäärä: 21.06.2017 10.00  

Kun tavalliset sanat eivät riitä, helluntailainen alkaa puhua kielillä. Silloin hän ei itsekään ymmärrä omaa puhettaan. Kielilläpuhuminen ei edellytä hurmostilaa. Kielillä voi rukoilla vaikka autolla ajaessa, tietää Turun yliopiston uskontotieteen dosentti Tuija Hovi. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

Aristoteleen kantapää: Miksei kouluissa opeteta lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi puhumisen tekniikkaa?: 14.06.2017 10.00  

Yllättävän moni kärsii puhetekniikan ongelmista. Harjoittelemalla oikeaa tekniikkaa voi päästä eroon kurkkukivusta ja narisevasta äänestä. Pasi Heikura kysyi Tampereen yliopiston puhetekniikan ja vokologian professori Anne-Maria Laukkaselta, pitäisikö kouluissa opettaa lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi myös puhumista. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén. ------------- Vähän alta kolmikymppisenä rokkiyhtyeelläni alkoi yhtäkkiä olla keikkoja hyvin säännöllisesti. Ympärivuotisen viikonloppukeikkailun sijasta siirryimme tekemään tiiviimpiä kiertueita. Kesken ensimmäistä kiertuetta tajusin pikkuhiljaa, että kurkkuni oli ollut kipeä jo melkein vuoden ajan. Muita tavallisia hengitystieoireita ei ollut, joten päättelin, että se johtui silloisesta tavastani polttaa savukkeita. Ja koska itse näin aiheutin kurkkukipuni, en tietenkään mennyt lääkärille asiaa valittamaan. Keväällä 1992 teimme Kuopiossa keikkapaikassa iltapäivällä soundcheckiä. Testasin omaa mikrofoniani, kun yhtäkkiä en saanut suutani kiinni! Koetin hölmistyneenä sulkea suuta, mutta mikään ei auttanut. Minulla oli leukalukko, joka onneksi laukesi tunnin sisällä. Oli pakko mennä lääkärille, joka antoi lähetteen puheterapeutille. Puheterapeutti kysyi, mikä ongelmani on. Kerroin asian lyhyesti ja hän vastasi, että puheeni perusteella minulla oli kolme puheteknistä vikaa. Ensinnäkin narisin. Toisekseen minulla oli ns. kovat alukkeet, eli aloitin vokaalit pienellä äänihuulia rasittavalla paukahduksella. Ja kolmannekseen en puhunut pallean tuella vaan hengitin puhuessani pinnallisesti. Nämä yhdessä rasittivat äänihuuliani ja kurkkuani niin, että ne väsyivät helposti ja kipeytyivät. Olin ällistynyt, olin luullut puhuvani ihan normaalisti! Parin kuukauden harjoittelujen jälkeen aloin löytää helpomman, luonnollisemman ja vähemmän rasittavan tavan puhua. Kurkkukipu hävisi. Ja tietenkin ääneni muuttui. Nauhoitukset aiemmasta narinastani alkoivat kuulostaa teini-ikäisen epävarmalta koviksen teeskentelyltä. Jo tämä pinnallinen kokemus puhetekniikasta opetti minut huomaamaan, miten ihmiset tekevät puheesta itselleen vaikeaa. Erilaiset haitat ovat yllättävän yleisiä. Miten yleisiä ne ovat? Miksei puhetekniikkaa opeteta ihmisille? Pitäisikö kouluissa opettaa lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi myös puhumista? Kysytään Tampereen yliopiston puhetekniikan ja vokologian professori Anne-Maria Laukkaselta. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi

Aristoteleen kantapää: Slangin slobot ja hurrit: 07.06.2017 10.00  

Stadin slangista voi päätellä ketkä Suomessa asuivat kulloinkin, ja keiden kanssa he olivat kanssakäymisissä. Tsennaaks stadii, bonjaaks slangii -sanakirjan kirjoittanut Heikki Paunonen kertoo, että stadin slangi ei ole murre vaan kieli. Slangi on puhujalleen paitsi ylepeyden, myös loputtomien oikeakielisyyskiistojen aihe. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén ---------------- Slangin slobot ja hurrit Työvoimapula. 1800-luvun lopulla Helsinki oli kasvava kaupunki. Aleksis Kiven kuoleman tienoilla 1870-luvun alussa Helsingissä oli asukkaita noin kolmekymmentäkaksi tuhatta, eli jotakuinkin saman verran kuin Kangasalla nykyään. Kolme vuosikymmentä myöhemmin helsinkiläisiä oli liki kolme kertaa sen verran, noin 93 tuhatta. Kansaa tuli vauhdilla teollistuvaan kaupunkiin työläisiksi. Eri murteet sekoittuivat. Eri kielet sekoittuivat. Syntyi uusia yhteiskuntaluokkia, syntyi uutta kieltä. Samaan aikaan kun oppineet tehtailivat kieleemme satoja sanoja tieteen, taiteen ja kirjallisuuden tarpeisiin, Helsingin kaduilla niin sanottujen sakilaisten keskuudessa syntyi oma kielensä, jota alettiin pian nimittää stadin slangiksi. Koska kyseessä oli katujen kundien kieli, sillä oli pitkään halveksittu maine. Vasta reilusti toisen maailmansodan jälkeen slangia alettiin tutkia ja sillä alettiin kirjoittaa vaikkapa runoja. Nykyään puheenparresta osataan erottaa jo vanha sekä uusi slangi, vaikka luonnollisesti se uudistuukin koko ajan, ja niin sanottu uusikin slangi on jo ikivanhaa. Slangiin sekoittuu koko ajan uusien kielten puhujien sanoja, kun kaupunki jatkaa kasvamistaan. Vanhaa slangia tutkimalla voi ehkä oppia jotain siitä, miten kielten sekamelskasta voi syntyä jotain ainutlaatuista ja ennenkuulematonta, jotain josta ei voi kuin olla ylpeä. Jotain, mikä tuntuu omalta, kuten vaikka sanat remontti, akkuna ja sapuska – vaikka ne kaikki ovat tulleet meille venäjän kielestä, enemmän tai vähemmän stadin slangin kautta. Otettiinko stadin slangiin mukaan sanoja ruotsista ja venäjästä vai suomesta ja venäjästä? Millaista sanastoa stadin slangiin tuli eri kielistä? Stadin slangin guru, kingi ja bomtsika Heikki Paunonen kertokoon. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Aristoteleen kantapää: Miten Raamattu on vaikuttanut tarinoihimme: 31.05.2017 10.00  

Alussa oli Raamattu. Juutalais-kristillinen perinne vaikuttaa edelleen kielen, tapojen, nimistön ja tarinakertomisperinteeseen kautta länsimaiseen kulttuuriin. Raamattu on siten vaikuttanut myös suomalaiseen kirjallisuuteen aina Kalevalaa ja Aleksis Kiveä myöten. Pasi Heikuran vieraana tutkijatohtori Jyrki Korpua Oulun yliopistosta. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén. -------------------- Muutama vuosi sitten sulkapallokaverini herra V. tapasi vanhan työkaverinsa marketin käytävillä ja puhe kääntyi tuolloin ilmestyneeseen uuteen Tähtien sota –elokuvasarjan jaksoon. Ystäväni herra V. ilmaisi, ettei ole niin kauhean suuri Star Wars –fani, koska parempiakin tieteiselokuvia on tehty. Tällöin hänen vanha työkaverinsa meni vakavaksi ja sanoi: ”Mutta Star Wars on totta!” Jos George Lucas 1960-luvun lopulla elokuvakoulunsa loppuvaiheilla olisi saanut sarjakuvasyndikaatti King Featuresilta luvat toteuttaa lapsuuden unelmansa, elokuvan 1930-luvun tieteissarjakuvasta Flash Gordon, Star Wars ei olisi yhtä totta. Kun Lucas ei saanut sarjakuvan oikeuksia, hän alkoi laatia elokuvalleen omaa universumia. Tutkimustyössään hän löysi uskontotieteilijä Joseph Campbellin vuonna 1949 ilmestyneen kirjan Sankarin tuhannet kasvot, jossa Campbell esittelee monomyytin käsitteen. Monomyytti on myyttinen peruskertomus, joka löytyy kaikista maailman uskonnoista ja myyteistä erilaisina variaatioina, mutta pohjimmiltaan samanlaisena. Campbellin kehittämä tiivistelmä maailman myyteistä sisältää mm. kuvauksen sankarin matkasta, jota Lucas sovelsi kirjoittaessaan Luke Skywalkerin vaiheista. Ei siis ihme, että Tähtien sodasta muistetaan usein jedi-ritarien uskonnollinen toivotus olkoon voima kanssasi ja että tavallinen tapakristittykin löytää elokuvasarjasta viittauksia vaikkapa Raamatun kertomuksiin. Jos moderni elokuvateollisuus ammentaa innoitusta Raamatusta, on sitä osattu ennenkin. Kirjallisuuden tutkijaprofessori Oulun Yliopistossa Jyrki Korpua selvittelee Raamatun vaikutusta kirjallisuuteen kautta aikojen kirjassaan Alussa oli sana. Hän on osaa vastata, miten moneen paikkaan nuo Lähi-Idän muinaisten paimentolaisten sadut ovat vaeltaneet. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi

Aristoteleen kantapää: Odysseian retket menneisyydestä nykypäivään: 24.05.2017 10.00  

Nuoren miehen rankat harharetket kiinnostavat vuosituhannesta toiseen. Odysseuksen vaikea kotimatka toimii ihmisenä kasvamisen vertauskuvana. Mikä on tarinan alkuperä? Millainen oli Odysseian taival historian hämäristä nykypäivään? Pasi Heikura kysyi professori Paavo Castrénilta, joka on hiljattain suomentanut Homeroksen Odysseuksen harharetket. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén. ---------------- Yksi elämäni suurimmista televisiopettymyksistä sijoittuu vuoteen 1975, kun MTV alkoi esittää italialaista Luca Ronconin ohjaamaa minisarjaa Orlando Furioso eli Raivoisa Roland. Sarjaa nimittäin markkinoitiin saman tyyppisenä kuin hiukan tuota aiemmin esitetty sarja, joka oli tehnyt nuoreen rillipäähän aivan giganttisen vaikutuksen. Tuo vaikuttava televisioteos oli italialais-jugoslavialais-ranskalais-saksalainen tuotanto nimeltään Le Avventure di Ulisse, eli Odysseuksen seikkailut. Tuon kahdeksanosaisen tiivistelmän Odysseuksen harharetkistä olivat ohjanneet Franco Rossi ja Piero Schivazappa ja hyvin tehokkaan modernin musiikin siihen oli säveltänyt Carlo Rustichelli. Vähän yli kymmenvuotias uppoutui täysillä jugoslavialaisen pääosan esittäjä Bekim Fehmiun esittämän Odysseuksen turhiin yrityksiin päästä kotiin Välimeren aurinkoisissa maisemissa. Vierailu pelottavan kykloopin luona oli asiaankuuluvan vaikuttava ja sarjan tyyli loi muutenkin tarunhohtoisen ja tenhoavan tunnelman. Tällaisen realistisesti lavastetun seikkailun jälkeen italialainen, monella festivaalilla palkittu taiteellinen tulkinta keskiaikaisesta Raivoisa Roland –tarusta oli auttamatta lässähdys: koko sarja oli kuvattu yhden linnan autioissa ja hämärissä huoneissa, joissa Roland ystävineen lausui teatraalisia repliikkejään rullaavien puuhevosten päällä. Jokin Odysseuksen harharetkissä tuntuu kiehtovan vuosituhannesta toiseen. Kulkeehan yksi nykyaikaisen esikoiskirjallisuuden lajityyppikin luonnehdinnalla nuoren miehen raju odysseia. Haahuilu seikkailusta toiseen elämän myrskyisillä merillä toimii ihmisenä kasvamisen vertauskuvana ajasta riippumatta. Niinpä myös Paavo Castrénin uusi runomittaa lukuun ottamatta tarkka suomennos Troijan sota ja Odysseuksen harharetket on myös mukaansatempaava lukukokemus. Vaikka kyse on maailman vanhimmasta eepoksesta, tunnelma ei ole ollenkaan pölyinen. Millainen on Iliaan ja Odysseian taival historian hämäristä nykyaikaan? Milloin Homeroksen tarinat löydettiin? Seuraavassa kysymme asiaa professori Paavo Castrénilta. Viime syksynä nimimerkki Ale Ylenius toivoi Aristoteleen kantapäältä ohjelmaa ”klassisen kreikan pohjalta ponnistaen, Hellaan mytologian hahmojen ja aihelmien vaikutuksesta”. Kyseessä on siis kuluvan vuoden viides Aristoteleen kantapään yleisön toiveohjelma. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi Kuva: Wikimedia Commons / Sailko

Aristoteleen kantapää: Suomen kielen painotus: 17.05.2017 10.00  

Aristoteleen kantapäässä pohditaan kielen painottamista. Onko suomen kielessä paino aina ensimmäisellä tavulla, ja painotetaanko muitakin kieliä miten sattuu. Pasi Heikuran vieraana Tampereen yliopiston fonetiikan tutkija ja lehtori Michael O'Dell. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Pulakka. Se on uusinta huhtikuulta 2013. -------------- Hyvää suomen kielen päivää, suomen kieli! Suomen kielen päivähän on joka päivä, vaikka kieltä onkin vuodesta 1978 juhlittu kirjakielemme perustajan Mikael Agricolan kuolinpäivänä yhdeksäs huhtikuuta – siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen syntymäpäiväänsä ei tiedetä. Ja seuraavaksi puhumme Mikaelin kunniaksi hiukan ruotsia, olihan ruotsi Agricolan aikaan oppineiston ja papiston kieli ja Agricola oli oppinut pappi: Las tenko dinka dulla meri komme reen. Tämähän on helppoa! Puhutaan ruotsia hiukan lisää: I tikka lens po vitas kuun. Toivottavasti nuoremmatkin kuulijat muistavat nämä muka-ruotsinkieliset lauseet koulun välituntien opetussuunnitelmista. Ensimmäinen lausehan kuuluu suomennettuna Lastenkodinkadulla me rikomme reen ja toinen kuuluu suomeksi: itikka lens povitaskuun. Nämä ikivanhat lasten höpöttelylorut opettavat meille myös vakavaa asiaa: ne kertovat meille, miten kielet eroavat toisistaan sanojen ja kieliopin lisäksi myös painotuksen ja intonaation perusteella. Suomen kielessä paino on tyypillisesti sanan ensimmäisellä tavulla, joten kun painon siirtää jollekin muulle tavulle, sanojen merkitys katoaa. Tähän liittyy yksi keskeinen kieleen liittyvien valitusten aihe: monen kielikorvaa ärsyttää valtavasti se, miten monet julkiset puhujat televisiossa ja radiossa painottavat sanoja väärin. Niin kuin vaikka marrasKUU tai joukkueMÄKI. Tai kun: iltaPÄIVÄLLÄ kerrotaan seuraMATKASTA. Mistä tässä on kysymys? Miten jotkut voivat olla niin tolloja, etteivät osaa kielemme oikeaa painotusta? Vai johtuuko väärä painotus jostain muusta kuin tolloudesta? Entä miten asia on hoidettu muissa kielissä? Tampereen yliopiston fonetiikan tutkija ja lehtori Michael O'Dell kasvoi Coloradossa ja hän on nyt kuunnellut suomen kielen painotusta kolmisenkymmentä vuotta, joten kysytään häneltä. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi

Aristoteleen kantapää: Täyttä hepreaa: 10.05.2017 10.00  

Heprean kieltä puhuttiin yli 2000 vuotta sitten juutalaisten keskuudessa, mutta se jäi pitkäksi aikaa käytöstä muissa kuin uskonnollisissa yhteyksissä. Heprean kieltä alettiin elvyttää juutalaisten yhteiseksi puhekieleksi sionistisen liikkeen toimesta 1800-luvun lopulta alkaen. Seemiläisten kielten emeritusprofessori Tapani Harviainen kertoo heprean kielen historiasta ja nykytilanteesta ja pohtii Pasi Heikuran kanssa, mistä sanonta “täyttä hepreaa” on saanut alkunsa. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén. ------------ Näinä päivinä 69 vuotta täyttävä moderni Israel on sikäli jännittävä kansallisvaltio, että monikansallisempaa maata saa hakea. Kirjavaa joukkoa yhdistävänä tekijänä ei toimi ihonväri tai syntyperä vaan tuhansia vuosia vanha uskonto, juutalaisuus, jonka mukana tulevat sekä kulttuuri että kieli, heprea. Tavallaan kyseessä on siis nuori kansa, jolla on ikivanhat perinteet, juuri sellaiset joita monet muut kansat epätoivoisena kehittelevät perustellakseen olemassaolonsa. Heprea on myös kuuluisa kieli. Kun suomalaiset eivät ymmärrä jotain – oli kyse sitten vieraasta tai omakielisestä sekamelskasta – me sanomme, että se on täyttä hepreaa. Kukaan ei tunnu tietävän, mistä moinen sanonta on saanut alkunsa, mutta niinhän asian laita on monen sanontamme kohdalla. Englannin kielessä on toisin. Siellähän on vastaava sanonta it’s greek to me – se on minulle kreikkaa. Sen alkuperälle on kaksi vaihtoehtoista selitystä. Ensimmäisen mukaan se on suora käännös latinasta, josta tunnetaan ilmeisen muukalaiskielteinen idiomi Graecum est, non legitur eli: tämä on kreikkaa, sitä ei voi lukea. Ehkä William Shakespeare tunsi tämän ilmauksen, koska näytelmässään Julius Caesar hän käyttää ilmausta it’s greek to me, mikä on ilmeisesti pitänyt ilmauksen elinvoimaisena kautta vuosisatojen. Lähes jokaisessa kielessä on oma vastaava ilmaus ymmärryksen loppumiselle, mutta kielet, joihin viitataan, vaihtelevat kovasti. Netistä löytyvien hauskojen kaavioiden mukaan esimerkiksi tsekeille se voi olla espanja, romanialaisille turkki, turkkilaisille ranska ja ranskalaisille jaava. Jos suomalaisilla kerran on sanonta: se on täyttä hepreaa, niin onko heprean puhujilla ilmaus: se on täyttä suomea? Miten vanha heprean kieli on? Miksi hepreaa kirjoitetaan oikealta vasemmalle? Seemiläisten kielten emeritusprofessori Tapani Harviainen kertoo. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi

Aristoteleen kantapää: Laukaan monipuolisuusmies Wolmar Schildt kannatti venykekirjoitusta: 03.05.2017 10.00  

Wolmar Schildt kehitti suomen kieleen 500 uudissanaa, joista noin 100 on edelleen päivittäisessä käytössä. Esimerkiksi taide, tiede, ympyrä, neliö, uskonto, puoliso ja henkilö ovat hänen kehittämiään sanoja. Schildt ehti uudissanojen lisäksi sekaantua myös valtakunnan politiikkaan ja erityisesti Jyväskylän seudun kehittämiseen. Piirilääkärin viran ohella hän omisti ja päätoimitti sanomalehteä, perusti ensimmäisen suomalaisen säästöpankin ja oppikoulun. Vain yksi hänen ajamansa hanke ei onnistunut. Schildt kehitti suomen kielelle nk. venykekirjoituksen, mutta ei onnistunut ponnisteluistaan huolimatta saamaan sille kannatusta. Wolmar Schildtistä ja venykekirjoituksesta kertoo Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kamarineuvos Erkki Fredrikson. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén. Kuva: Wolmar Schildt ja vaimonsa Matilda (o.s. Wadenstjerna), Museovirasto ------------------------- Monelle on tuttu kysymys siitä, mitä Aleksis Kiven Nummisuutarien Topias lausuu katsellessaan kosioretkelle valmistautuvaa poikaansa Eskoa. Jos erehtyy siteeraamaan repliikkiä muodossa ”niin muuttuu maailma, Eskoseni”, saa heti korvilleen. Kiven sanamuotohan kuuluu tietenkin ”niin muuttuu mailma, Eskoni”. Kyllä, mailma, ei maailma. Onko sana ollut vuonna 1864 erilainen, vai onko Kivi halunnut kuvailla Topiaksen luonnetta laittamalla tämän suuhun sanasta tuollaisen oudon muodon? Ennen syvällisempiä luonnekartoituksia kannattaa muistaa, että pitkää vokaalia ei vielä 1800-luvun puolivälissä itsestään selvästi merkitty kahdella vokaalilla. Vielä 1847 lehdissä keskusteltiin kuitenkin siitä, pitäisikö kahden vokaalin sijasta sittenkin noudattaa tanskalaisen kielentutkijan Rasmus Raskin ehdotusta siirtymisestä unkarin kielen mukaiseen käytäntöön. Siinä pitkä vokaali merkitään erityisellä venykkeellä vokaalin päällä, ei toisella. Piirilääkäri Wolmar Schildt eli Kilpinen oli innostunut tuosta mannermaisesta menetelmästä. Mutta toisaalta Schildt oli innostunut paljon muustakin. Kuten nyt suomen kielen uusien sanojen sepittelystä. Edeltää, esine, henkilö, hoitola, itsenäisyys, kirjailija, kirje, laskento, sisustaa, suure, taide, tiede, umpio, uskonto, vankila, yksilö, yleisö ja ympyrä ovat kaikki Wolmar Schildtin luomuksia. Mikä mies Wolmar Schildt oikein oli ja miten ruotsia puhuvien aatelisten vanhempien vesaan tarttui suomen kielen edistämisen into? Kamarineuvos Erkki Fredrikson tietää. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi

Aristoteleen kantapää: Pikakirjoitus a:sta ö:hön: 26.04.2017 10.00  

Pikakirjoitus luotiin, jotta puhetta voitaisiin kirjoittaa muistiin samassa tahdissa kun sitä syntyy. Mihin pikakirjoitus perustuu? Missä sitä käytetään? Miksi eri kielissä käytetään erilaista pikakirjoitusta? Haastateltavana on pikakirjoittaja ja eduskunnan erityisasiantuntija Niklas Varisto. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén Kuvassa näyte Nevanlinnan pikakirjoituksen oppikirjasta vuodelta 1883, katkelma Julius Krohnin puheesta J.V. Snellmanille Vilho Sedederholmin kirjaamana. -------------- Moni tähtitieteilijä on sitä mieltä, että matka Marsiin on yksi meidän aikamme tärkeimpiä missioita. Meidän aikamme ei kuitenkaan ole Mars-planeetan kohdalla ensimmäinen, joka ajattelee näin. Jo vuonna 1875 Helsingissä ilmestyi Edvard Engelbert Neoviuksen kirjoittama kirja nimeltään Vår tids största uppgift eli Aikamme suurin tehtävä. Kirjassa esitetään suunnitelma, kuinka Mars-planeetan mahdollisiin asukkaisiin voitaisiin pitää yhteyttä valomerkkien avulla. Kirja herätti aikanaan runsaasti huomiota ja se käännettiin myös saksaksi, ranskaksi ja venäjäksi. Kirjan kirjoittaja ei ollut kuka tahansa yksityisajattelija. Reilu vuosikymmen aiemmin tämä Haminan kadettikoulun matematiikan, topografian ja tähtitieteen opettaja aiemmin oli kirjoittanut teoksen metrijärjestelmän käyttöönotosta Suomessa. Tämän vuoksi hänet nimitettiin komiteaan, joka valmisteli metrijärjestelmään siirtymisen lisäksi myös oman rahan lyömisestä. Samoihin aikoihin kun tämä isä Neovius suunnitteli yhteydenpitoa marsilaisten kanssa hänen toiseksi vanhin poikansa Lars Neovius – eli Nevanlinna – kehitteli matematiikan ja fysiikan opettajan toimensa ohessa pikakirjoitusmenetelmää suomenkielelle. Vuonna 1872 Suomen senaatti oli nimittäin luvannut palkinnon sille, joka tällaisen menetelmän kehittää. Syy palkinnolle oli se, että noihin aikoihin valtiopäivillä kirjoitettiin muistiin vain ruotsinkieliset puheenvuorot, koska pikakirjoitusjärjestelmä oli valmiina vain ruotsinkielelle. Niinpä talonpoikaissääty teki vihdoin aloitteen tilanteen korjaamiseksi. Lars Nevanlinnan neljän vuoden työskentelyn tuloksena viimein syntyi suomenkielinen pikakirjoitusjärjestelmä, joka voitti senaatin palkinnon. Vuonna 1877 eli 140 vuotta sitten valtiopäivillä alettiin kirjoittaa ylös myös suomenkielisiä puheita. Niinpä on aika juhlia huhtikuun lopulla syntynyttä Nevanlinnaa ja selvittää, miten pikakirjoitus toimii. Onko Nevanlinnan järjestelmä ainoa? Kirjoitetaanko eduskunnassa yhä pikakirjoitusta? Oppaanamme toimii pikakirjoittaja, joka oppi tämän vauhdikkaan kirjoitusmenetelmän jo nuorena. Niklas Varisto on paitsi eduskunnan erityisasiantuntija myös Egotrippi-yhtyeen kitaristi. Annetaan hänen kertoa. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi

Aristoteleen kantapää: Kuntavaalien retorinen sato: 19.04.2017 10.00  

Kevään kuntavaalien retoriikkaa puntaroi Pasi Heikuran kanssa puhetaidon tutkija ja puhujakoulun vastaava opettaja Severi Hämäri. Millä puheen keinoilla poliitikot vaaleissa voittivat ja hävisivät? Onko sanalla “tasa-arvo” eri merkitys, silloin kun siitä puhutaan oikeiston tai vasemmiston vaalipuheessa? Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén ------------------ Ennen kuntavaaleja monet epäilivät, jaksavatko puolueet ja äänestäjät innostua valitsemaan kuntiin uusia päättäjiä, kun maakunnat ovat tulossa viemään merkittävän osan kuntien tehtävistä, rahoista ja vallasta. Kaikesta päätellen into kuitenkin oli suurta sekä puolueiden että kansalaisten keskuudessa. Tuleva maakuntauudistus on vielä ehkä liian keskeneräinen tuntuakseen kouriintuntuvalta uhkalta lähidemokratialle. Eikä ihme, onhan sana kunta ikivanhaa perua. Kaisa Häkkisen etymologisen sanakirjan mukaan sana tunnetaan kaikissa sukukielissämme, mutta lähisukukielissämme ja saamessa kunta on tavallisesti yhdyssanan jälkiosana. Karjalassa on venehkunda, lyydissä ’suku’ on heimokund ja virossa ’pöytäkunta’ on laudkond. Onko kunta omaperäinen sana vai lainasana, sitä ei osata varmuudella sanoa. Hallinnollisessa merkityksessä kuntaa on käytetty jo vuoden 1570 maalain suomennoksessa kihlakunnan tapaisen alueen merkityksessä. 1700-luvun lopulla ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden perustaja Antti Lizelius käytti sanaa läänin merkityksessä. Nykymerkitykseen sana on vakiintunut vasta vuoden 1865 kunnallislain myötä. Tuolloin kunnat saivat vastuulleen niin sanotut maalliset asiat niitä siihen saakka hoitaneilta kirkkopitäjiltä. Suuressa mittakaavassa ideana oli siirtää valtion alati lisääntyviä tehtäviä alemmille tasoille: tsaarilta Suomen senaatilta ja senaatilta edelleen kunnalliselle tasolle. Ja sana pitäjähän taas on myös vanha sana: se on esikristilliseltä ajalta tunnettu veronkantoalueen nimitys. Miten kevään kuntavaaleja puntaroi puhetaidon tutkija? Puhujakoulun vastaava opettaja Severi Hämäri opastaa meidät seuraavassa siihen, millä keinoilla poliitikot vaaleissa voittivat ja hävisivät. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi Kuva: Yle Petteri Sopanen

Aristoteleen kantapää: Raamatun sanontojen käännökset: 12.04.2017 10.00  

Martin Lutherin Saksassa käynnistämän uskonpuhdistuksen seurauksena Mikael Agricola käänsi Raamatun suomeksi. Kieleemme vakiintui sanoja ja sanontoja, joiden raamatullista alkuperää emme usein edes muista. Kuinka sanonnat ovat muuttuneet vuosisatojen aikana? Perustuvatko ne Raamatun alkuperäisteksteihin? Pasi Heikura kysyy Turun yliopiston saksan kielen dosentilta Tuomo Fonsénilta, joka on tutkinut asiaa. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén Tänä vuonna juhlitaan yhtä historian merkittävimmistä teksteistä, jonka Martin Luther –niminen saksalainen kirkkoherra kirjoitti ja lähetti piispalleen Albertille lokakuussa tasan viisisataa vuotta sitten vuonna 1517. Luther oli katolinen kirkkoherra, joten tämä teksti – nimeltään suomeksi Väittely aneiden voimasta ja tehokkuudesta – oli kirjoitettu latinaksi. Edellisenä vuonna Saksaan oli tullut Vatikaanista jälleen yksi lähettiläs myymään aneita, nyt Pietarinkirkon rakentamisen rahoittamiseksi. Tämä sai Martti Lutherin kirjoittamaan tekstinsä, joka tunnetaan myös Lutherin 95 teesinä. ”Miksei rikas paavi rakenna kirkkoa omilla rahoillaan vaan köyhien kustannuksella?”, ihmetteli Luther muun muassa. Piispa Albert ja Vatikaani kuitenkin pitivät Lutheria uhkana ja alkoivat toimenpiteisiin estääkseen häntä saarnaamasta kansalle. Tästä alkoi koko maailman mullistanut tapahtumasarja, jota on kutsuttu reformaation lisäksi uskonpuhdistukseksi. Se ei ollut pelkästään uskonnollinen mullistus, vaan sen seurauksena vaikkapa Suomessa alettiin noin kolmen vuosikymmenen kuluttua hahmotella kirjakieltä kansan puhuman kielen pohjalta. Reformaation idea johti siihen, että Mikael Agricola käänsi Raamatun suomeksi. Tämän seurauksena kieleemme vakiintui satoja sanoja ja sanontoja eri puolilta Pipliaa, niin ettemme aina edes tiedä siteeraavamme isoa kirjaa. Vai tunnettiinko Raamatun sanontoja Suomessa jo katolisella ajalla? Ovatko sanonnat muuttuneet vuosisatojen aikana? Perustuvatko ne Raamatun alkuperäisteksteihin vai Lutherin versioon? Turun yliopiston saksan kielen dosentti Tuomo Fonsén on tutkinut asiaa, kysytään häneltä. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi Kuva: Creative Commons

Aristoteleen kantapää: Suomen kielen opetus maailmalla: 05.04.2017 11.30  

Muumit, mäkihyppy, metallimusiikki ja Kalevala ovat esimerkkejä syistä alkaa opiskella suomen kieltä. Myös suomalaisten formulakuskien ja Aki Kaurismäen tapa ilmaista itseään innoittaa perehtymään kieleen. Missä kaikkialla voi opiskella suomea, ja paljonko opiskelijoita maailmalla on? Pasi Heikura haastattelee Opetushallituksen vastaava asiantuntija Krista Heikkilää. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén. Näinä päivinä vietetään suomen kielen päivää, joten onneksi olkoon, suomen kieli! Äidinkielemme voi isänmaansa juhlavuonna huhuista huolimatta hyvin, maailman noin kuudesta tuhannesta kielestä suomea vähemmän puhuttuja kieliä on noin 98%. Verkkosanakirjan listauksen mukaan suomen puhujia on hiukan vähemmän kuin tanskan puhujia, mutta hiukan enemmän kuin hepreaa puhuvia ihmisiä. Säännöllisesti meilläkin nousevat uutiseksi erilaiset listaukset siitä, että suomi on päässyt mukaan maailman vaikeimpien kielten joukkoon. Yleensä listaukset ovat kuitenkin peräisin yhdysvaltalaisista tai englantilaisista lähteistä, joten ne on tietenkin tehty englannin kielen puhujan lähtökohdista. Mitään absoluuttista mittaria ei kuitenkaan ole, jolla voisi mitata, onko jokin kieli vaikea vai helppo. Esimerkiksi käy matkailusivusto Matador Networkin kuuden vuoden takainen listaus yhdeksästä vaikeimmasta kielestä englanninkieliselle ihmiselle. Suomi on listalla neljäntenä, mutta ensimmäisenä on arabia, kolmantena Kantonin kiina, kuudentena japani, kahdeksantena mandariinikiina ja viimeisenä korea. Näitä ”vaikeita” kieliä puhuu äidinkielenään maailmassa siis noin puolitoista miljardia ihmistä, kun taas englanninkielisiä on vain noin 400 miljoonaa. Aika paljon maailman vaikeimmille kielille! Moni ulkomaalainen on kuitenkin rohkea ja ryhtyy opiskelemaan suomen kieltä. Usein tähän on mahdollisuus lähempänäkin kuin Suomessa, suomea opetetaan maailmalla yliopistoissa siinä kuin meillä opetetaan ruotsia, saksaa ja muinaiskreikkaa. Skandinaavisista kielistä ruotsia opetetaan maailmalla laajimmalla, sitä on mahdollista oppia 225 yliopistossa. Toisena on norjan kieli 140 yliopistolla. Miten monessa yliopistossa ulkomailla opetetaan suomen kieltä? Miten monessa maassa? Paljonko suomen kielellä on maailmalla opiskelijoita? Opetushallituksen vastaava asiantuntija Krista Heikkilä tietää vastaukset. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi Kuva: Yle Pertti Pekkala

Aristoteleen kantapää: Mies, joka toi piilosanaristikon Suomeen: 29.03.2017 10.00  

Piilosana on sanaristikko, jossa vihjeet annetaan varsinaisesta ristikosta erillisinä ja jossa jokainen vihje sisältää sekä suoran vihjeen että piilosanamaisen kätketyn vihjeen ratkaisusanasta. Piilosana on peräisin Englannista. Suomeen tehtävätyypin toi Risto Pitkänen. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén -------------- Tappio vaatii maavoimien kärjen; loput pirstoina syteen (seitsemän kirjainta). Näin kuului piilosanaristikon ensimmäinen vihje vaakasuoraan vuonna 1975 Suomen Kuvalehden numerossa yhdeksän. Kyseessä oli ensimmäinen suomenkielinen piilosanaristikko koskaan, ja sen oli laatinut Risto Pitkänen. Piilosana vakiintui nopeasti kiinteäksi osaksi Suomen Kuvalehden tehtäväosastoa ja levisi sieltä myös joihinkin sanomalehtiin ja ristikkolehtiin. Tämä arvoituksellisiin ja jopa runollisiin vihjeisiin perustuva harrastus ei ole yltänyt aivan kuvaristikoiden laajuiseen suosioon, mutta sen harrastajat ovat sitäkin fanaattisempia. Kun pyysimme kuulijoilta viime syksynä toiveaiheita Aristoteleen kantapää -ohjelmaan, saimme Pentti Oskalalta seuraavan kirjeen: ”Ajelin tänään kotiin Tuusulasta piilosanan ratkonnan suomenmestaruuskilpailuista ja kuuntelin radiosta mieliohjelmaani Aristoteleen kantapäätä. Piilosanaristikko näyttää aivan klassiselta sanaristikolta, mutta vihjeet eivät. Kukin vihjelause on ensilukemalta aivan mieletön, mutta lähemmässä tarkastelussa se sisältää viitteen sekä ratkaisusanan sisältöön, että sen rakenteeseen jonkin sanaleikin muodossa. Koskaan ei tiedä, minkä tyyppinen sanaleikki on kysymyksessä. Ratkojan aivo raksuttaa. Piilosanan ratkaiseminen on aivan muuta kuin synonyymivaraston pengastamista. Se vaatii oivaltamista, kielitietoisuutta ja ajattelun notkeutta. Se tuottaa uskomattoman suurta tyydytystä sanaharrastajalle. Piilosana on aivan ehdottomasti korkeampi pyrintö kuin tavallinen ristisana. Aristoteleen kantapää tekisi todellisen kulttuuriteon tuomalla tätä lajia yleisempään tietoisuuteen.” Piilosanamies Pentti on aivan oikeassa. Seuraavaksi selvitämmekin, miten ihmeessä piilosanaristikko toimii. Oppaana piilosanaharrastaja, filosofi ja omien sanojensa mukaan ”kaiken maailman dosentti” Risto Pitkänen, joka toi piilosanat Suomeen. Ai niin: vastaus alun vihjeeseen on: menetys. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi Kuva: C C Susanne Nilsson

Aristoteleen kantapää: Missä on minkäkinlaisia paikannimiä?: 22.03.2017 10.00  

Luonnonvarakeskuksen tutkija, biologi ja paikkatietoanalytiikan asiantuntija Kari Mikkola innostui Maanmittauslaitoksen nimitietokannasta. Hän alkoi laatia kartakkeita erilaisten paikannimien perusteella. Kuten esimerkiksi Suomen kartta, johon on punaisella täplällä merkitty paikannimet, joissa on sana äijä ja sinisellä täplällä paikannimet, joissa on sana ukko. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén ------------ Sanapari big data – eli iso tieto, suuret tietomassat – on yleistynyt viime vuosina monenlaisissa teksteissä. Big dataa ovat muunmuassa ne paikkatietoaineistot, jotka Maanmittauslaitos avasi Vuonna 2011 vapaasti saataville. Sen nimitietokannassa on noin 800 tuhatta paikannimeä, joista luontonimiä noin 480 tuhatta. Luonnonvarakeskus Luken tutkija, biologi ja paikkatietoanalytiikkaan erikoistunut Kari Mikkola innostui aineistosta. Muutama vuosi sitten hän alkoi laatia kartakkeita erilaisten paikannimien perusteella. Esimerkiksi Suomen kartta, johon on punaisella täplällä merkitty paikannimet, joissa on sana äijä ja sinisellä täplällä paikannimet, joissa on sana ukko. Mikkola kirjoitti minulle tutkimusharrastuksestaan näin: ”Koko ajan paukahtelee mielenkiintoisia yllätyksiä eteen ja aukkopaikkojen täyttäminen vaati aikamoista salapoliisityötä. Esimerkiksi saukko -kantaisten nimien kohdalle jäi Itä-Suomeen iso aukko, kunnes hoksasin, että saarva tai sakarvahan se saukko siellä päin on! Olen suunnitellut pureutumista tuohon dataan käyttäen tilastollisia menetelmiä, joilla paikkatiedosta etsitään piileviä, monien nimikerrosten sisään verhoutuneita rajapintoja. Pitäisi vain värvätä joku kielentutkija tai historioitsija mukaan matkaan.” Kuulijamme Risto Jalkanen oli törmännyt Mikkolan tutkimuksiin ja hän toivoi aiheesta ohjelmaa. Nyt kiitämmekin Ristoa vinkistä ja lähdemme tutustumaan Kari Mikkolan paikannimikarttoihin. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi Kuva: Metla

Aristoteleen kantapää: Keesojen lehdon keksijä: 15.03.2017 10.00  

Vuonna 2008 menehtyneen säveltäjä, basisti Pekka Pohjolan progressiivista rockia ja fuusiojazzia edustava tuotanto on lajinsa huippua. Fantasiahenkisten soololevyjen kappaleiden erikoiset nimet herättävät uteliaisuutta. Haastateltavana Keesojen lehto -levyn kappaleiden nimet luonut Heikki "Hector" Harma. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén. ----------------- Tasan neljäkymmentä vuotta sitten punkrockin ensi soinnut alkoivat kaikua Suomessakin. Maaliskuussa 1977 ilmestynyt basisti Pekka Pohjolan kolmas soololevy Keesojen lehto oli kaikkea muuta kuin punkrockia. Pohjolan aiemmat läpisävelletyt levytykset – Pihkasilmä kaarnakorva vuodelta 1972 ja Harakka Bialoipokku vuodelta 1974 – olivat vakiinnuttaneet Pohjolalle maineen tinkimättömän taiteellisena niin sanotun progen eli progressiivisen, edistyksellisen, rockin säveltäjänä. Keesojen lehdon kappaleiden nimet noudattelivat progelle tuttuja mystisiä polkuja: Oivallettu matkalyhty, Kädet suoristavat veden, Matemaatikon lentonäytös ja Pääntaivuttelun seuraukset, joka koostui kahdesta osasta, nimeltään: Sulamaan jätetty kipu ja Nykivä keskustelu tuntemattoman kanssa. Kauas oli tultu klassisen musiikin mestareiden ajan kappaleiden nimistä: Sinfonia numero 1, e-molli, viulukonsertto d-mollissa. Eivätkä nuo muistuta enää vanhojen iskelmien tai pop-kappaleidenkaan nimilinjaa: Siks’ oon mä suruinen, Nuori rytmi. Jo klassisen musiikin säveltäjillä oli ollut silloin tällöin humoristisia kappaleiden nimiä, kuten Erik Satien Kahdeksan päärynänmuotoista sävellystä, mutta varsinaisesti hassuttelevien nimien alku tuntuu johtavan The Beatles -yhtyeeseen . Yellow Submarine (Keltainen sukellusvene), Lucy In The Sky With The Diamonds (Lucia taivaalla timanttien kanssa) edustivat aivan uutta tapaa ajatella popmusiikkia myös kappaleiden nimien suhteen. Oliko yltiötaiteellisen rockin korkealentoisten visioiden lähtökohta humoristinen vai runollinen? Tätä kysymme tänään mieheltä, joka laati Pekka Pohjolan Keesojen lehdon kappaleiden nimet. Heikki ”Hector” Harma oli juuri edellisenä vuonna kiertänyt 10-vuotistaiteilijajuhlansa tiimoilla H.E.C.-yhtyeen kanssa, mutta ehti myös antaa nimet tämän Pohjolan eniten myydyn levyn kappaleille. Mitä ovat keesot? Millainen paikka on keesojen lehto? Heikki ”Hector” Harma kertoo. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi

Aristoteleen kantapää: EKP:n kuukausikatsausten salakieli: 08.03.2017 10.00  

Mistä tietää, onko EKP laskemassa viitekorkoaan? Entä mistä tietää,aikooko EKP nostaa korkoa? Aristoteleen kantapää kysyy tänään,miten tulkita Euroopan Keskuspankin laatimaa kieltä ja kuukausikatsauksia.Katsaukset ovat monelle vaikeaselkoisuutensa vuoksi suorastaan salakieltä. Pasi Heikuran vieraana EKP:n kielen tulkintoihin johdattaa taloustoimittaja Aapo Parviainen." Toimittajina Pasi heikura ja Emilia Cronvall. ------------- Muistatteko Neuvosto-ajat? Jokaisen valtiovierailun aikaan Suomi tärisi jännityksestä: miten valtiomiehet päätyvät muotoilemaan vierailun loppujulkilausuman? Jos siellä oli viittausta puolueettomuuteen, huokaisimme helpotuksesta. Jos siellä oli puhe neuvostoystävyydestä, koko kansa jatkoi varpaillaan oloa: tämäkö on itsenäisyytemme loppu!? Kremlologia eli Neuvostoliiton johdon todellisuuden tulkitseminen pienistä vihjeistä saattaa nykykansalaisesta tuntua liioittelulta, mutta jos nykyään elämme vainoharhaista aikaa noin ylipäänsä, silloin saman vainoharhamäärän aiheuttajalla oli osoite: Kreml. Venäjä-asiantuntija Ilmari Susiluoto juontaa vainoharhan synnyn Stalinin suorittamiin likvidointeihin 1930-luvulla, mutta arvelee venäläisen tsaristisen mystisen valtionjohtoperinteen periytyneen vallankumouksessa eteenpäin bolsevikeille. Kun kukaan ei uskaltanut kysyä keneltäkään suoraan, asioita pääteltiin puoluelehti Pravdan sanamuodoista ja siitä miten jutut oli järjestelty, hallintotilojen muotokuvien poistamisista, siitä, miten johtajisto asettui vastaanottamaan sotilasparaateja Punaiselle Torille ja mistä tahansa, mikä olisi kertonut valtataistelun tilanteesta. Suoraan ei voinut kysyä, koska jos olisi mennyt kysymään väärältä ihmiseltä, kohtalona olisi ollut vähintään maastakarkoitus. Saksassa tämän pohdinnan lajin nimenä oli Kreml-astrologie, jossa on siis mukana vihjaus siihen, että tulkinnat eivät aina pitäneet paikkaansa. Suomessa kremlologian tarve oli Susiluodon mukaan paitsi ulkopoliittinen, myös sisäpoliittinen: Neuvostoliiton asiamiehiä oli tavalla tai toisella soluttautunut kaikkiin puolueisiimme. Siksi naapurin mielenilmauksia seurattiin tarkasti. Ja Kremlillä tosiaan oli tavallaan oma sanastonsakin: valtion riippumattomuus ei ollut suinkaan mitään harmitonta maailmanmenon sivustaseuraamista, se oli kätkettyä imperialismia! Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtää niitä aplodeja, jotka seurasivat Mihail Gorbatshovin tervehdystä Finlandia-talolla 25. lokakuuta vuonna 1989, kun hän kutsui Suomea puolueettomaksi valtioksi. Suomi oli jo vuosien ajan tolkuttanut tuota puolueettomuutta, mutta vasta juuri Neuvosto-imperiumin hajoamisen aattona kommunistisen puolueen pääsihteeri päätyi samoille linjoille. Suljetun Neuvostoliiton vainoharhat ovat menneisyyttä, mutta yhä meillä on oma ammattikuntamme tulkitsemaan tärkeitä elämäämme vaikuttavia hämäriä ilmauksia. Niiden lähde on tietenkin Euroopan Keskuspankki EKP. Mistä tietää, onko EKP laskemassa viitekorkoaan? Mistä tietää, aikooko EKP nostaa korkoa? Taloustoimittaja Aapo Parviainen johdattaa meidät nyt EKP:n vivahteikkaan kielen tulkinnan syövereihin. – – – aristoteles@)yle.fi Pasi Heikura

Aristoteleen kantapää: Suomen itsenäistyminen, sisällissota ja Eino Leino: 01.03.2017 10.00  

Suomen itsenäistyminen oli Eino Leinolle unelmien täyttymys. Sitä seurannut kansalaissota oli puolestaan masentava painajainen, josta molempia osapuolia ymmärtävä Leino ei koskaan toipunut. Leinon viimeisistä vuosista kertoo Eino Leino –seuran puheenjohtaja, kirjailija Esko Piippo. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén. Satavuotista Suomea juhlitaan tänä vuonna sadoin eri tilaisuuksin kaikkialla maassa. Miten suuret juhlallisuudet olivat sata vuotta sitten, kun Suomesta tuli vuosien ponnistelujen jälkeen itsenäinen Suomi? Ulkoministeriön tietopalvelupäällikkö Jyrki Paloposki on kirjoittanut Suomen vuoden nolla juhlista seuraavasti: ”Kansallisteatterissa järjestettiin 13.1.2018 suuri itsenäisyysjuhla, jolla kunnioitettiin Suomen itsenäistymiselle tunnustuksen antaneita maita. Näyttämöllä oli suuri Suomen vaakuna ja sen molemmin puolin Venäjän ja Ranskan värit. Sivuseiniä koristivat Ruotsin, Saksan, Norjan ja Tanskan liput. Saksalla ei ollut juhlassa edustajaa, mutta yleisön vaatimuksesta orkesteri soitti "Die Wacht am Rheinin", vieläpä kahdesti. Toinen juhlapuhuja, kirjailija Maila Talvio kohdisti sanansa suomalaisille ja vetosi kansan yhtenäisyyden puolesta. Kahden viikon kuluttua itsenäisyysjuhlasta Suomi oli kuitenkin jo sisällissodassa.” Näin juhlittiin kansakunnan syntyä, josta suomalaismielinen runoilija Eino Leino oli uransa varrella kirjoittanut monia runoja ja lehtijuttuja. Kun sisällissota Suomessa alkoi, Eino Leino oli 39-vuotias runoilija. Kesällä hän juhlisi 40-vuotispäiviään ystävien kanssa ja syksyllä hän saisi valtion taiteilijaeläkkeen. Miesten elinajanodote oli tuolloin aikaan hiukan yli 40 vuotta, joten Leino ei ollut enään mikään nuorukainen. Miten Leino koki Suomen itsenäistymisen? Entä kohta alkaneen sisällissodan? Miten sisällissota vaikutti Leinoon? Eino Leino –seuran puheenjohtaja kirjailija Esko Piippo kertoo. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi Kuva: Yle, Pentti Palmu

Aristoteleen kantapää: Kyrillisten kirjainten salaisuus: 22.02.2017 10.00  

Venäjä ei ehkä olisi meidän silmissämme niin outo ja arvaamaton, jos ymmärtäisimme paremmin sen kieltä ja kulttuuria. Mutta kieltä oppiakseen täytyy ensin osata lukea kyrillisiä kirjaimia. Sen jälkeen venäjä on vain yksi indoeurooppalainen kieli muiden joukossa. Miksi venäjän kieltä kirjoitetaan kyrillisillä kirjaimilla? Emeritusprofessori Arto Mustajoki Pasi Heikuran haastateltavana. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén ----------------- Vuoden toinen kuulijoilta saamamme toiveaihe saa meidät suuntaamaan katseemme itään. Marja K. kirjoitti meille seuraavan tuumailun: ”Arvoisa Aristoteles ja muut kielifilosofit, ehdotan, että pohdinnan kohteeksi otettaisiin se, millaisilla erilaisilla kirjaimilla kieliä kirjoitetaan. Euroopassakin on ainakin latinalainen, kreikkalainen ja kyrillinen merkistö käytössä. Jos puhutut kielet eroavat toisistaan, eroavat myös ne symbolit, joilla sitä ääntelyä muistiin pannaan. Ihmeellistä on tämä ihmisen kanssakäyminen!” Kirjoitusmerkkien olemusta on Aristoteleen kantapäässä sivuttu aika ajoin. Vuonna 2011 keskustelimme Tapani Harviaisen kanssa siitä, miten käyttämiemme latinalaisten kirjainten juuret ovat foinikialaisten kehittämissä merkeissä, jotka muuten olivat jopa sopivasti aakkosjärjestyksessä ihan alusta alkaen. Kreikkalaiset omaksuivat nuo kirjaimet samalla niitä muokaten ja lopulta roomalaiset työstivät niistä meidän tuntemamme kirjaimiston perustan. Kreikkalainen aakkosto jäi elämään Kreikkaan. Hiukan samantapaista eksoottista kirjaimistoa löydämme niinkin läheltä kuin itänaapuristamme Venäjältä. Itärajan ylitys tuntuu todella eksoottiselta, kun kylttien kyrillisistä teksteistä ei saa enää mitään tolkkua. Tästä oudosta kirjoitustavasta on nyt otettava selkoa. Miten kyrilliset kirjaimet ovat syntyneet? Montako aakkosta kyrillisissä aakkosissa on? Tarkoittako kirjainten erilaisuus sitä, että kielet ovat erilaisia? Kysytään emeritusprofessori Arto Mustajoelta, jolla on takanaan monivuotinen ura Helsingin Yliopiston venäjän kielen professorina. Hän on myös laatinut materiaalin sellaisiin television takavuosien venäjän kielen kursseihin kuin Raz dva tri, Zakuska ja Kapusta. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi Kuva: Yle / Markku Värtö

Aristoteleen kantapää: R- ja s-vika - vika vai ominaisuus?: 15.02.2017 10.00  

Ovatko erilaiset puhehäiriöt persoonallisia ominaisuuksia, vai vikoja, joista täytyy päästä eroon? Logopedian professori Sari Kunnari kertoo, mistä puhehäiriöt aiheutuvat ja kuinka niitä hoidetaan. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén. ----------------- Antiikin kreikkalaiset eivät enää kiinnosta ketään, mutta kun mietimme, mikä yhdistää toisaalta Lola Wallinkoskea, Michael Monroeta ja Tarja Halosta ja toisaalta muinaista ateenalaista valtiomiestä Demosthenestä, ollaan ihmisen ikiaikaisen sisun äärellä. Heillä kaikilla on ollut jonkinasteinen ärrävika. Yksi vanhan Hellaan kouriintuntuvimmista tarinoista kertookin siitä, miten ärrävikaisesta Demostheneestä tuli muinaisen kreikan arvostetuin puhuja. Aikalaiset kuvasivat Demostheneen alkuaikojen puheita niin, että niitä leimasivat epäselvät lausahdukset, hengenahdistuksen kaltainen tunne, liian pitkät lauseet ja tuskallisuuteen saakka muodolliset argumentit. Ja huono r-kirjain. Ei ihme, että nuori ateenalainen masentui. Onneksi hän törmäsi rohkaiseviin ihmisiin ja niinpä hän aloitti ankaran opiskelun paremmaksi puhujaksi. Tarinoiden mukaan hän harjoitteli selkeämpää artikulaatiota ja terävämpää ärrää karjumalla puheitaan pikkukiviä suussaan meren rannassa ja koetti saada äänensä kuuluviin aaltojen pauhun yli. Lopulta hänestä tuli merkittävä valtiomies, josta puhutaan yhä Suomen radiossa saakka! Omien lasteni myötä olen oppinut, että r-äännettä opetellaan mielellään päivittäisillä mutta lyhyillä harjoituksilla. R on lähellä d-äännettä, joten ensin korvataan r d:llä: dotta, podtti, mudina. Sitten lisätään r d:n perään: drontti, dreija, Hadrianus. Ja koko ajan kannattaa kaasutella autolla: drnn-drnn-drnn! Kunnes eräänä päivänä r-äänne vihdoin löytyy. Onko ärrävikaa sukua s-vialle? Onko kyseessä vika vai ominaisuus? Mikseivät ihmiset saa puhua niin kuin he luonnostaan puhuvat? Kysytään logopedian eli ihmisäänen toimintaa ja häiriöitä tutkivan tieteenalan professorilta Sari Kunnarilta. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi Kuva: Yle/Antti Haanpää

Aristoteleen kantapää: Millaista kielitaitoa suomalaiseksi pyrkivältä vaaditaan?: 08.02.2017 16.30  

Suomen kansalaisuuden saamiseksi pitää osata suomen kieltä. Miten sitä taitoa mitataan? Opetushallitus järjestää kielitutkintoja. Migri, eli maahanmuuttovirasto määrittelee tulokset ja tason, jotka kansalaisuuden saamiseen vaaditaan. Millaista kielitaitoa suomalaiseksi pyrkivältä vaaditaan? Ketkä näihin kokeisiin osallistuvat? Yleisten kielitutkintojen tutkimuskoordinaattori Sari Ahola kertoo. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén. Kuva: Yle/Juha Kivioja

0:00/0:00
Video player is in betaClose