Aristoteleen kantapää

Aristoteleen kantapää

Finland

Pasi Heikuran isännöimä Aristoteleen kantapää on YLE Radio 1:n hiuksiahalkova pilkun viilaus- ja höyläysohjelma sitaattien, lentävien lauseiden ja sananparsien maailmasta. Aristoteleen kantapää kuullaan Kulttuuritunnilla keskiviikkoisin klo 17.20 - 17.45, ja uusintana lauantaisin klo 8.35. Aristoteleen kantapää odottaa sinunkin vihjettäsi Viikon sitaatiksi, Viikon sitaattivihjeeksi ja/tai Viikon fraasirikokseksi.

Episodes

Aristoteleen kantapää: 30.11.2016 12.00  

nykyisen Gabonin rannikolla elettiin ilon hetkiä. Brittiläinen Alice Clayton synnytti poikalapsen, joka sai isänsä ja isoisänsä mukaan nimen John Clayton III. Jälkipolvet muistavat vastasyntyneen paremmin Lordi Greystokena eli Tarzanina, apinoiden kuninkaana. Oikeasti Tarzan tietenkin näki päivänvalon amerikkalaisessa All-Story -lehdessä lokakuussa 1912 silloin 37-vuotiaan Edgar Rice Burroughsin kirjoittamassa tarinassa. Tarina julkaistiin kirjana vielä samana vuonna ja siitä eteenpäin kirjoja ilmestyy vielä 24 kappaletta. Mutta olisiko Tarzanin tarina mahdollinen? Voisiko apinaheimo ottaa ihmisvauvan kasvatettavakseen? Voisiko apinana kasvatettu lapsi oppia lukemaan kuvakirjoista itsekseen? Onko apinoilla voitonhuutoa? Tätä on kysyttävä monien alojen asiantuntijalta, professori Anto Leikolalta. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi

Aristoteleen kantapää: Lääkkeeksi neitsyen verta eli kuinka keskiajalla kirjoitettiin lääketiedettä: 23.11.2016 10.00  

Päätä särki ja astmaakin sairastettiin keskiajan Englannissa. Mutta kuinka sairauksista, ruumiinosista ja hoitovälineistä kirjoitettiin keskiajan lääketieteellisissä teksteissä? Vieraanamme on aiheeseen perehtynyt tutkija Juhani Norri. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen. **** Olemme tottuneet siihen, että englanti on maailmankieli, joka alituisesti vaanii muita kieliä. Näin ei tietenkään ole aina ollut. Esimerkiksi varhaisella keskiajalla englannin ylivalta ei edes Isossa-Britanniassa ollut taattu. Sen jälkeen, kun Vilhelm Valloittaja oli vuonna 1066 – eli 950 vuotta sitten – johtanut normannit Englantiin, niin sanottu anglo-normannilainen kieli eli eräs pohjoisranskan murre oli levinnyt maahan tehokkaasti. Muun muassa lääketieteellistä kirjallisuutta ei varhaisella keskiajalla löytynyt englanniksi, vain anglo-normanniksi ja etenkin latinaksi. Tilanne alkoi korjaantua vasta keskiajan puolivälin jälkeen. Miten englannin kieli alkoi taipua lääketieteen kieleksi? Tähän kysymykseen tuo valoa Tampereen yliopiston englannin kielen lehtori, tohtori Juhani Norrin tämän vuoden loppukeväällä viimeistelemä jättiläismäinen sanakirja Dictionary of Medical Vocabulary in English, 1375–1550. Kyseessä on melko jättiläismäinen sanakirja. Se on kaksiosainen, sivuja sanakirjassa on yhteensä 1 294 ja hakusanoja 12 608. Ja Norri on jo rajannut aihetta ja keskittynyt keräämään vanhoista dokumenteista lähinnä ruumiinosien, tautien, instrumenttien ja lääkkeiden nimiä. Selailijalle sanakirja on jännittävä seikkailu. Hakusanan death eli kuolema kohdalta löytyy niin merkitys kuolema ja great death (iso kuolema) eli rutto kuin little death (pieni kuolema) eli pyörtyminen! Millaisia tauteja keskiajan Englannissa podettiin? Millaisilla lääkkeillä noita tauteja parannettiin? Keillä oli tieto parantaa tauteja? Millainen urakka Juhani Norrilla oli sanakirjan tekemisessä? Miten keskiajan englanniksi olisi puhuttu tämän syksyn influenssa-aallosta? Kysytään Juhani Norrilta. **** Kuva vesikauhuisen miehen päästä keskiaikaisessa lääketieteellisessä kirjoituksessa: Cambridgen yliopisto, Emmanuel Collegen käsikirjoitus n:ro 69.

Aristoteleen kantapää: Kansanuskon monet sanat: 16.11.2016 10.00  

Miten muinaissuomalaiset puhuivat jumalista ja haltioista? Miksi pohjoissuomalaiset toivottivat toisen tervemenneeksi Helsinkiin, kun halusivat pahasti sanoa? Suomalaisen kansanuskon sanoihin perehdyttää uskontotieteen dosentti Risto Pulkkinen. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen. *** Mikael Agricola oli huumorimiehiä. Vuonna 1551 hän laati Psalmien kirjan eli Daavidin psalttarin alkuun luettelon suomalaisista pakanallisista jumalista. Hänen mukaansa Häme ja Karjala uskoivat eri jumaliin, joita kummallakin oli tasan tusina. Näin Agricola kirjoitti jotakuinkin nykysuomeksi käännettynä Hämeen jumalista: Epäjumalia monia tässä, muinoin palveltiin kaukana ja läsnä. Näitä kumarsivat hämäläiset, sekä miehet että naiset. Tapio metsästä pyydykset soi, ja Ahti vedestä kaloja toi. Väinämöinen virret takoi, Rahko kuun mustaksi jakoi. Ja niin edelleen. Karjalaisten jumalista Agricola tiesi taas seuraavaa: Vaan karjalaisten nämä olivat, epäjumalat joita he rukoilivat. Rongoteus ruista antoi, Pellonpekko ohran kasvun soi. Vironkannas kauran kaitsi, muutoin oltiin kaurasta paitsi. Äkräs herneet, pavut, nauriit loi, kaalit, liinat ja hamput edestoi. Köndös huuhdat ja pellot teki, kun heidän epäuskonsa näki. Ja niin edelleen. Entä missä se huumori sitten piilee? Se löytyy loppukaneetissa, jossa piispa kertoo rennolla otteella, että lisäksi: Palveltin mös paljo muuta / Kivet Cannot Tädhet ja Cwuta. Risto Pulkkinen ja Stina Lindfors ovat kirjoittaneet suomalaisen kansanuskon sanakirjan. Uskontotieteen dosentti Pulkkinen on oikea ihminen kertomaan, mihin täällä uskottiin ennen kristinuskon saapumista vai uskottiinko mihinkään. Kuva: Pentti Palmu / Yle.

Aristoteleen kantapää: Salakirjoituksista kiinni: 09.11.2016 10.00  

Salakirjoitusten maailmaan johdattaa professori emerita Kaisa Nyberg. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen. *** Syyskuussa vuonna 1974 yhdysvaltalainen matemaatikko Whitman Diffie vieraili puhujana IBM:n laboratoriossa. Tiedemiehen ja pitkätukkahipin sekoitus Diffie mietti työkseen tuolloin vielä utopistista aihetta: miten internet olisi mahdollinen. Oli kulunut vasta viisi vuotta siitä, kun Pentagonin ARPANET oli saanut neljä tietokonetta kytkettyä yhteen. Varsinainen internet syntyisi vuonna 1982 ja World Wide Webin syntyyn vuonna 1990 oli vielä aikaa. Mutta Diffiellä oli asiasta jo idea ja hän pohti päivittäin tietokoneiden verkon suurinta ongelmaa: miten sähköpostit, luottokorttitiedot ja muu tieto pysyisivät verkossa salaisina niin, ettei salauksen avainten välittämisestä tulisi liian suurta ongelmaa. Ratkaisua ei kuitenkaan tuntunut löytyvän ja IBM:n luentokeikallakin yleisö taas kerran vaikutti epäilevältä. Mutta luennon jälkeen hän kuuli, että laboratoriossa oli äskettäin vieraillut joku muukin puhumassa avaintenjakelukysymyksestä. Kyseessä oli kalifornialaisprofessori Martin Hellman. Diffie innostui ja lähti samana iltana ajamaan mantereen halki 5000 kilometrin päähän tapaamaan Hellmania. Tämä oli yllättynyt, kun Diffie vihdoin soitti ja ehdotti tapaamista. Kaksikko keskusteli rakkaasta aiheesta Hellmanin luona yli puoleenyöhön ja päätti yhdistää voimansa avaintenjakeluongelman ratkaisemiseksi. Alkoi sinnikäs puurtaminen. Ratkaisua lähdettiin etsimän yksisuuntaisten funktioiden maailmasta. Vihdoin keväällä 1976 Hellman hylkäsi illalla työhuoneessaan jälleen yhden idean ja jatkoi kohti seuraavaa. Se vaikuttikin lupaavalta ja hän raapusti ideansa paperille puolessa tunnissa. Vasta aamulla hän pääsi kertomaan ideansa tovereilleen, ja nämä tajusivat ratkaisun olevan niin yksinkertainen, että se toimisi, salauksen avainten avoin jakelu olisi mahdollista. Heillä ei tosin ollut siihen yhtälöä, sen keksivät myöhemmin niin ikään yhdysvaltalaiset matemaatikot Rivest, Shamir ja Adleman. Neljäkymmentä vuotta sitten, marraskuussa 1976 Diffie ja Hellman julkaisivat ajatuksensa informaatiotieteellisen julkaisun artikkelissa. Sen pohjalta internetille pystyttiin laatimaan salaus, joka mahdollisti ihmisten yksityisen toiminnan verkossa. Kaksikko saikin ansiostaan viime vuonna ”tietokonealan Nobel-palkinnoksi” mainitun Turingin palkinnon. Millainen historia salakirjoituksella on? Miten Caesar salasi viestinsä? Kuka mursi saksalaisen Enigma-salauksen? Professori emerita Kaisa Nyberg on tutkinut kryptologiaa, annetaan hänen kertoa. *** Kuvassa salakirjoituskone Mirri, jonka on suunnitellut Yleisradion tekninen johtaja Paavo Velander 1940-luvulla: Jorma Laiho / Yle.

Aristoteleen kantapää: Meidän jokapäiväinen leipämme: 02.11.2016 10.00  

Työtä tekemällä tuodaan leipää pöytään, köyhät ovat leipäjonossa ja Isä meidän -rukouksessa toivotaan jokapäivästä leipää. Miksi leipä käy ravinnon vertauskuvaksi? Millainen sija leivällä on kulttuurissa ja kielessä? Aiheeseen tutustuttaa professori emeritus Bo Lönnqvist. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen. Kuva: Arja Lento. *** Pyhäinpäivä on yksi suosituimpia kirkkopyhiämme, joten Isä meidän -rukousta luetaan puoliääneen näinä aikoina taajaan. Tämä katolisessa latinankielisessä perinteessä pater nosterina tunnettu rukous löytyy Uudesta testamentista kahdesta kohdasta. Se on osa Matteuksen evankeliumin Vuorisaarnaa, ja toisaalla Luukas kertoo, että Jeesus opetti sen opetuslapsilleen sen jälkeen, kun nämä olivat pyytäneet Jeesusta opettamaan heille, miten rukoilla. Isä meidän -rukous on siis ikivanhaa perua ja sen sanamuodot ovat muuttuneet aina kun Raamattua on käännetty uudelleen. Kiinnostavaa Isä meidän -rukouksen alkuperäisessä, muinaiskreikankielisessä muodossa on yksi sana, joka ei esiinny missään muualla Raamatussa eikä muissakaan vanhan kreikan kielellä kirjoitetuissa teksteissä. Sana on epiousios. Jännittäväksi asian tekee se, että Pyhä Hieronymus, mies, joka käänsi Raamatun hepreasta ja kreikasta latinan kielelle 300-luvun lopulla, käänsi sanan epiousios kahdella eri tavalla. Matteuksen evankeliumissa hän käänsi sen uudissanalla supersubstantial eli yliluonnollinen, transsendentaalinen tai olennainen ja Luukkaan evankeliumissa sanalla jokapäiväinen. Alkuperäisen sanan etymologia antaa mahdollisuuden kumpaankin merkitykseen, joten yksimielisyyttä sanan olemuksesta ei ole vieläkään. Jokapäiväisen leivän rukoileminen sopii pyhäinpäivän tienoille hyvin, koska ennen kristinuskoa näinä päivinä vietettiin vanhan maatalousyhteiskunnan sadonkorjuun ja vuoden vaihtumisen juhlaa, kekriä. Kekrin aikaan kesän sato oli tallessa, joten siitä saatettiin nauttia. Voitiin vihdoinkin syödä ja juoda oikein kunnolla. Mutta miten niin leipää? Miksei jokapäiväinen puuromme, perunamme tai kyljyksemme? Professori emeritus Bo Lönnqvist on tutkinut suomalaista leipäkulttuuria, kysytään häneltä.

Aristoteleen kantapää: Eteenpäin, sanoi eskimo lumessa: 26.10.2016 10.00  

Legendan mukaan eskimoilla on enemmän lunta tarkoittavia sanoja kuin muilla kansoilla. Mutta onko se totta vai tarua? Ja mitä nuo eskimoiden sanat lumelle ovat? Entä onko eskimoilla jään eri muodoille monia sanoja? Pasi Heikuran haastattelema eskimologi Eva Jansson vastaa myös siihen, mille aiheille ei sanoja löydy. Ohjelma on uusinta marraskuulta 2009. Kuva: Kristofer Gylling / Yle.

Aristoteleen kantapää: 19.10.2016 10.00  

Suomi elää metsästä, sanotaan. Mutta ei ole sanottu vasta kuin 33 vuotta. Suomen Metsäteollisuus ry käynnisti vuonna 1983 Sopu-nimisen projektin, jolla haluttiin notkistaa jäykäksi menneitä puumarkkinoita asiakaskeskeisellä, metsänomistajan tarpeista lähtevällä toimintatavalla. Yksi osa projektia oli Suomi elää metsästä –kampanja, jonka mainoslausetta myöten suunnitteli Matti Harkonmäki, mainostoimisto Harkonmäki Oy:n perustaja ja johtaja. Ja hyvin Harkonmäki kampanjan lauseen suunnittelikin, koska sitä käytetään yhä. Jakson vieraana on Kotimaisten kielten keskuksen sanaston asiantuntija Kirsti Aapala, joka kertoo havupuita kuvaavien sanojen alkuperästä.

Aristoteleen kantapää: Aleksis Kivi ja William Shakespeare: 12.10.2016 10.00  

Shakespearea on juhlittu tänä vuonna, kun tulee kuluneeksi tasan 400 vuotta tämän näytelmäkirjallisuuden suurmiehen kuolemasta. Kolmenkymmenenseitsemän näytelmän lisäksi Shakespearea arvostetaan kielellisten ansioiden perusteella. Brittien Shakespearen rinnalla meidän kotoinen näytelmäkirjailija-suurmiehemme Aleksis Kivi kalpenee ainakin tuotantonsa laajuudella mitattuna. Mutta kumpikin klassikko on omassa maassaan tunnettu, rakastettu ja siteerattu. Oliko Aleksis Kivi lukenut Shakespearensa? Vaikuttiko Shakespeare Kiven näytelmiin? Tampereen Yliopiston teatterin ja draaman tutkimuksen dosentti Riitta Pohjola-Skarp kertoo.

Aristoteleen kantapää: Klingon – scifi-kieli joka lähti lapasesta: 05.10.2016 10.00  

Miten luodaan kieli TV-viihdettä varten? Tarkasteltavana Star Trek -kulttisarjasta tuttujen klingonien kieli, vieraana Star Trek -harrastaja ja tietokirjailija Juho Kuorikoski. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen. *** Tasan viisikymmentä vuotta sitten, syyskuun kahdeksantena 1966 klo 20.00 yhdysvaltalainen tv-kanava NBC esitti ensimmäisen jakson uudesta sarjasta nimeltään Star Trek. Sarja kertoi avaruusaluksesta päämäärättömällä tähtivaelluksella, joka vie monikulttuurisen miehistön avaruusseikkailusta toiseen. Lopulta kolmannen kauden jälkeen sarja päätettiin vuonna 1969, ja viimeinen jakso esitettiin puolitoista kuukautta ennen kuin Neil Armstrong käveli Kuun pinnalla. Jokin Star Trekissä kuitenkin vetosi suuriin katsojajoukkoihin. Sarjan uusintakierrokset pienillä televisiokanavilla alkoivat kerätä suosiota. Vuonna 1973 New Yorkissa toiseen Star Trek –kokoontumiseen saapui 6000 fania ja seuraavana vuonna väkeä saapui jo 14 000. Tämä huomattiin myös elokuvastudioissa ja viimein vuonna 1979 ilmestyi ensimmäinen Star Trek –elokuva Avaruusmatka. Tuon jälkeen erilaisia televisiosarjoja aiheesta on tehty kuusi ja elokuvia on ilmestynyt kaksitoista – viimeisin viime kesänä. Yhtä ennalta-arvaamaton kuin Star Trekin taival kalliista kulttisuosikista pitkäkestoiseksi saagaksi on sarjassa esiintyvän Klingon-kansan kielen suosio. Tv-sarjassa ulkoavaruuden sotaisat klingonit vain murahtelivat, mutta elokuvaa varten heille luotiin oma kielensä. Kieli ei kuitenkaan jäänyt pelkästään elokuvan henkilöiden käyttöön, vaan fanit ovat ottaneet sen omakseen. Millainen kieli on kyseessä? Kuka klingonin on luonut? Millaista väkeä klingonit ovat? Miten sanotaan ’minä rakastan sinua’ klingoniksi? Star Trek -harrastaja, tietokirjailija Juho Kuorikoski vastaa. Kuva: Flick / Gage Skidmore. CC BY-SA 2.

Aristoteleen kantapää: Rakkaalla brändillä yksi nimi: 28.09.2016 10.00  

Yhdistääkö menestyvien yritysten nimiä jokin? Miten yritysnimiä on keksitty? Brändinimitutkija ja markkinoinnin asiantuntija Timo Leppänen kertoo. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen. *** Suomalaisilla tuotteilla on paljon hienoja nimiä, mutta ehkä kaksi maineikkainta ovat Sisu-pastillit ja Sampo-tulitikut. ”Suomalaista Sisua jo vuodesta 1928” kuuluu Sisu-pastillin mainoslause ja se vie meidät vuosisadan alun Turkuun. Vuonna 1916 kemisti Johan Rudolf Borg (myöhemmin Ponkamo) ja myyntimies Felix Kaukopaasi perustivat teknokemiallisen yrityksen, joka sai nimekseen Seres antiikin viljan ja kasvun jumalan Cereksen mukaan. Seres tuotti etikkaa, mausteita, saapasrasvaa, lattiavahaa ja pesuaineita. Vuonna 1927 Ponkamo kehitti kotinsa kellarissa pastillin ruotsalaisen Läkerolin mallin mukaan. Pastilli sai nimen Sisu, joka oli 20-luvulla jonkinlainen muotitermi suomalaisten urheilijoiden menestyttyä maailmalla olympialaisissa. Ja sisukkaasti on sisupastilli pysynyt suomalaisten huulilla. Sampo-tulitikkujen nimi kertoo hiukan toisenlaista tarinaa tuotteiden nimeämisestä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ruotsalaiset olivat haalineet lähes koko maailman tulitikkuteollisuuden haltuunsa ja Suomessakin naapurimaan aggressiiviset tulitikkuliikemiehet jopa rikkoivat tehtaiden koneita, jos alkoi vaikuttaa siltä, että maailmanmahtia oli uskallettu haastaa. 1920-luvun lopulla suomalaiset päättivät kuitenkin aloittaa vastatoimet ruotsalaisten tulitikkutrustia vastaan. Yritykselle hankittiin tilat Jokelasta ja se nimettiin Jokela Oy:ksi. Tehdas ei kuitenkaan saanut tuotantoa alkamaan, joten vuonna 1933 siitä muodostettiin tulitikkuyhtiö nimeltään Tulitikku Oy. Ensimmäiset ”Trustivapaat Sampo-tulitikut” tulivat markkinoille samana vuonna. Tällaisia tarinoita löytyy bränditutkija Timo Leppäsen kirjasta Merkilliset nimet. Hän onkin varmasti oikea ihminen kertomaan, miten firmojen ja brändien nimet syntyvät. Mikä yhdistää menestyvien brändien nimiä? Millaisia muoteja firmojen nimeämisessä on koettu? *** Kuva: Venla Lindström / Yle

Aristoteleen kantapää: Johdatus arabian kielen perusteisiin: 21.09.2016 13.56  

Aiheena arabian kieli, vieraana suomi-arabia-suomi-sanakirjan laatija Elias Harb. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen. *** Amiraali katsoo Aldebaran-tähteä ja juo alkoholia. Kuulostaa hyvin tutulta tilanteelta. Kun sanoja hiukan raaputtaa, paljastuu, että kaikkien takana on arabiankielinen lähde. Amiraali tulee keskiaikaisesta arabian sotapäällikköä merkitsevästä sanasta amir. Aldebaran on Härän tähdistön kirkkain tähti, ja se tulee arabian seuraajaa merkitsevästä sanasta, koska tähti näyttää seuraavan Seulasien tähtijoukkoa. Ja alkoholin taustalla taas on arabian sana al-kuhul, joka on alun perin tarkoittanut silmäluomien tummentamiseen tarkoitettua jauhetta. Meille nuo sanat ovat tulleet latinan, ranskan, englannin ja saksan kautta. Niinpä arabialaisten käsitteiden vaikutusalue käsittää koko läntisen maailman. Suomessakin arabiaan pohjautuvat sanat ovat hyvin vanhoja, joten luulisi, että meillä olisi jo kauan ollut väline eli sanakirja tuon maailmankielen ja oman kielemme väliseen ymmärtämiseen. Kävihän suomalainen tutkimusmatkailija G.A. Wallin uhkarohkeilla reissuillaan Egyptissä ja Arabian niemimaalla jo noin 170 vuotta sitten. Mutta ei, ensimmäinen Suomi-Arabia-Suomi -sanakirja ilmestyi vasta vuonna 2013. Suomalaiselle tuon sanakirjan käyttö edellyttää arabialaisen kirjoituksen opiskelua, joten kyseessä on enemmänkin opas arabiaa puhuville suomen kielen ja suomalaisuuden ymmärtämiseen. Millainen kieli arabia lopultakin on? Mihin suuntaan sitä kirjoitetaan? Montako aakkosta arabiassa on? Onko islamia ilman arabian kieltä? Entä arabian kieltä ilman islamia? Tulkki ja kääntäjä, ensimmäisen Suomi-Arabia-Suomi -sanakirjan tekijä Elias Harb kertoo.

Aristoteleen kantapää: Työläs työehtosopimusterminologia: 14.09.2016 10.00  

Mistä tulevat monimutkaiset tes-termit kuten Pekkaset, TUPO:t ja lomaltapaluurahat? Vieraana SAK:n erikoistutkija Tapio Bergholm. Kuva: Yle.

Aristoteleen kantapää: Puhetta ja politiikkaa: 07.09.2016 10.00  

Eduskunnassa puhutaan, ja siitä on puhumassa eduskunnan keskuskanslian entinen päällikkö Keijo Koivukangas. Lähetys on uusinta (4.9.2009). *** Eduskunnan kesäloma alkaa olla ohi ja uusi täysistuntokausi on alkanut. Pelkkää puhetta, sanovat politiikkaan kyllästyneet, ja ovat aivan oikeassa. Valtion johtaminen ja puhuminen liittyvät toisiinsa tiukasti. Kaksi paljon käytettyä valtion johtamisen tapaa on nimetty erilaisten puhetyylien mukaan. Parlamentarismi on meille tutuin valtiomuoto, ja sen perustana on ranskan sana parlera, puhua. Taustalla on ajatus siitä, että yhteiskunnassa vallitsevat tahtotilat sopivat yhteisistä asioista ja ristiriidoista keskenään puhumalla asiat halki. Tämän länsimaisen ja ajatusmallin mukaan pääasia on että ihmiset puhuvat. Lopullinen totuus asioista löytyy keskustelemalla, tai sitten tuo totuus muuttuu alituisesti keskustelun jatkuessa. Tärkeintä on se, että erilaisten poliittisten tahtotilojen välillä on puheyhteys. Toinen huomattava valtio-opillinen puhumiseen liittyvä suuntaus on diktatuuri, joka sisältää ajatuksen siitä, että on olemassa joku, joka sanelee, dikterar tai dictate, mitä muut tekevät. Kaikki diktaattorit eivät ole olleet hirmuhallitsijoita, vaikka kenraali Franco, Adolf Hitler ja Josif Stalin termiä värittävätkin. Historioitsijoiden mielestä mm. Antiikin Rooman yksinvaltias Cincinnatus oli hyvä diktaattori, mutta modernit itsevaltiaat vaikuttavat järkiään suuruudenhulluilta ääliöiltä, jotka olisi pitänyt ajoissa passittaa koulukuraattorin puheille. Parlamentarismiin läheisesti liittyy kansanvalta eli demokratia, jonka arvellaan syntyneen antiikin Kreikassa. Ateenan kaupunkivaltion demokratiassa äänioikeus oli vapailla miehillä, ei orjilla eikä naisilla. Nykyaikaisessa demokratiassa valinnan vapaus on niin pitkälle vietyä, että ihmiset saavat itse päättää, ovatko he kansalaisia ja käyttävät äänioikeuttaan vai ovatko he orjia eivätkä käytä äänioikeuttaan. Politiikan ja puhumisen tärkeä yhteys näkyy Suomen poliittisessa järjestelmässä mm. maan virallisessa protokollassa. Ensimmäisenä on tietenkin presidentti, jonka latinasta juontuva nimikin tarkoittaa edessä istujaa. Mutta protokollan seuraava ei olekaan pääministeri, jonka sana minister tulee myös latinasta ja tarkoittaa apulaista, vaan puhemies, mies joka puhuu ja säätelee muiden puhumista. Millaista on puhemiehen työ täysistunnossa? Millainen keskustelufoorumi eduskunnan täysistuntosali on? Millaisia puhujia kansanedustajat ovat? Eduskunnan keskuskanslian päällikkö lainsäädäntöjohtaja Keijo Koivukangas on avustanut maamme puhemiehiä, kysytäänpä häneltä. Ohjelman on toimittanut Pasi Heikura. Kuva: Jyrki Lyytikkä.

Aristoteleen kantapää: Sarkasmi – hienovaraista kritiikkiä vai töykeää töksäyttelyä?: 31.08.2016 10.00  

Sarkasmi eli pureva iva on tunnetusti vaikea laji. Se toimii muun ironian tavoin siten, että sanotaan yhtä ja tarkoitetaan toista, ja sarkasmilla on vieläpä kohde, johon suhtaudutaan arvostelevasti tai kriittisesti. Tieteen piirissä sarkasmi kiinnostaa paitsi kielen myös psykologian asiantuntijoita, kuten psykologi Henri Olkoniemeä. Miten sarkasmia tutkiva psykologi näkee sarkasmin? Kuka keksi sarkasmin? Onko sarkasmi merkki älykkyydestä? Psykologi Henri Olkoniemi kertoo aihepiiristä Aristoteleen kantapäässä, jonka ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

Aristoteleen kantapää: Viivojen maailma: 24.08.2016 10.00  

Kirjoittaja tarvitsee monenlaisia viivoja. On tavuviiva, yhdysviiva, ajatusviiva, pidempi ajatusviiva, ranskalainen viiva, miinusviiva ja mitä vielä. Mistä nämä kaikki viivat ovat tulleet? Mitä viivaa pitäisi käyttää missäkin? Tietokirjailija Jukka Korpela johdattaa meidät viivojen maailmaan. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

Aristoteleen kantapää: Intiaanikielet: 17.08.2016 08.00  

Heinäkuussa vuonna 1982 Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan antoi ilmoituksen numero 4954, jonka mukaan elokuun 14. julistettiin Yhdysvalloissa erityiseksi juhlapäiväksi nimeltään Navaho Code Talker Day, Navajo-koodinpuhujien päivä. Perusteluissa Reagan mainitsi navajokoodin roolin USA:n sotaponnistusten edistämisessä toisen maailmansodan aikana. Tuolloin Tyynenmeren rintamalla Yhdysvaltain sotatoimia häiritsi salakirjoitusjärjestelmän SIGABA:n hitaus. Simon Singh kertoo mainiossa Koodikirjassaan, miten losangelesilainen insinööri Philip Johnston alkoi miettiä parannusta ongelmaan. Johnston oli lähetyssaarnaajan poikana kasvanut navajoreservaatissa Arizonassa. Hän mietti, että navajo, kuten muutkin intiaanikielet, oli ulkopuolisille täydellisen käsittämätöntä. Jos jokaiseen pataljoonaan saataisiin radistiksi muutama navajo, turvallinen viestintä olisi taattu. Johnston vakuutti armeijan viskaalit idean hyvyydestä puhumalla muutaman lauseen navajoa. Hanke käynnistettiin. Ensin piti kuitenkin tutkia, oliko navajo paras intiaanikielistä tarkoitukseen. Lopulta muut ehdolla olleet kielet hylättiin, koska navajot olivat ainoa kansa, jonka luona saksalaiset opiskelijat ja tutkijat eivät olleet edellisen 20 vuoden aikana vierailleet tutkimassa intiaanien elämää ja kieltä. Vielä piti ratkaista navajo-kielestä puuttuvien sotakoneita merkitsevien sanojen ongelma. Niitä korvaamaan sovittiin uusia sanoja: hävittäjä oli kolibri, maihinnousualus oli sammakko ja sukellusvene rautakala. Lopulta lähes 500 navajoa lähti sotatoimiin koodiradisteiksi. Operaatio oli menestys, japanilaisilla ei ollut aavistustakaan tämän uuden koodin avaimesta. Sodan jälkeen asia salattiin, kunnes 1980-luvulla nämä ”koodin taitajat” nostettiin virallisesti sotasankareiksi. Viime vuodenvaihteessa uutisoitiin, miten viimeinenkin navajokoodin taitaja kuoli ja haudattiin. Millaisia nämä koodikieleksikin kelpaavat Pohjois-Amerikan intiaanikielet ovat? Kuka teki ensimmäisen intiaanikielten sanaluettelon? Mitä eroa on tiipiillä ja wigwamilla? Intiaanien tutkija dosentti Riku Hämäläinen kertoo. Toimittajana Pasi Heikura. Kuva: The Miriam and Ira D. Wallach Division of Art, Prints and Photographs: Photography Collection, The New York Public Library. "Preparing for an attack." The New York Public Library Digital Collections. 1895. http://digitalcollections.nypl.org/items/510d47e0-bbb0-a3d9-e040-e00a18064a99

Aristoteleen kantapää: Mikseivät suomalaiset juomalaula?: 16.08.2016 08.40  

Rapujuhlien aikaan on syytä kysyä, miksi suomalaiset eivät laula ryypätessään? Pasi Heikura ja perinteen tutkimuksen professori Seppo Knuuttila ihmettelevät asiaa. Ohjelma on uusinta vuodelta 2010 ja sen toimittivat Pasi Heikura ja Kaisa Pulakka.

Aristoteleen kantapää: Puolivuotiskatsaus: 03.08.2016 10.00  

Aristoteleen kantapään nerokkaiden haastateltavien haastatteluista jää aina yli jotain jännittävää, joka ei mahdu ohjelmaan. Tällä kertaa näitä pätkiä on peräti vuoden ajalta. Ohjelmassa selvitetään muun muassa latinan kielen dosentti Reijo Pitkärannan kanssa miksi sanojen taustoja selvitellessä aina päädytään muinaisiin kreikkalaisiin ja roomalaisiin. Nimistöntutkija Sirkka Paikkala selittää minkä takia paikannimet taipuvat niin eri tavoin. Tietokirjailija Inkeri Koskinen kertoo, että kansalliseepoksemme Kalevala ei ole aina tyydyttänyt kaikkien suomalaisten sankaritoiveita, vaan siihen on kaivattu sotaisampia hahmoja viikinkien malliin. Joululaulujen tutkija Reijo Pajamo taas näyttää, miten joululauluja sanoitettiin vanhoihin kansansävelmiin. Keväällä saimme vieraaksemme kuvataiteilija Pekka Kainulaisen, joka kertoi miten Kalevala kääntyy heavy-yhtye Amorphiksen sanoituksiksi. Retoriikan tutkija Markus Neuvonen antoi ohjeita miten hillitä tunteitaan netin keskustelupalstoilla loukkaantumisen ja loukkaamisen välttämiseksi. Rauman omaleimaiseen murteeseen antoi näytteen rauman kieltä vaalivan Nortamo-seuran kapteeni Markku Toivonen ja Kotuksen erityisasiantuntija Kirsti Aapala valotti suomen yleisimpien lehtipuiden nimien alkuperistä. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

Aristoteleen kantapää: Ovatko nuotit musiikin kieli?: 27.07.2016 10.00  

Duuri on iloinen ja molli on surullinen, sanotaan. Pieni tutkinta sävellajien ominaisuuksista nostaa esiin tunteen, että sanotaan lähinnä Suomessa. Sanat duuri ja molli tulevat meille Ruotsin ja Saksan kautta latinasta, jossa durus ja mollis tarkoittavat kovaa ja pehmeää. Monissa muissa kielissä sävellajit määritellään asteikon terssin koon mukaan. Duurin terssi on suuri, joten se on major ja mollin terssi taas on pieni, joten se on minor. Sanat duuri ja molli ovat latinaa, mutta eivät muinaiset roomalaiset näitä sävellajeja käyttäneet. Länsimaisessa musiikkiteoriassa luotettiin pitkälle keskiajalle kreikkalaisen matemaatikon Pythagoraan oppeihin. Niinpä keskiajan yksinlauluissa ja alkeellisessa moniäänisessä musiikissa nojauduttiin 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua eläneen Pythagoraan periaatteiden mukaan kvintti- ja kvarttiharmonioihin. Yhdysvaltalainen pianisti-kirjailija Stuart Isacoff nostaa kirjassaan Pianon taika esille 1400-luvulla eläneen englantilaisen säveltäjän John Dunstaplen, joka oli aikansa tunnetuimpia ja vaikutusvaltaisimpia säveltäjiä. Dunstaplen elämästä ei tiedetä juuri mitään ja hänen sävellyksensäkin ovat enimmäkseen kadonneet tulipaloissa, mutta koska hän oli niin tunnettu, sävellyksiä on löytynyt eri puolilta Eurooppaa. Ja näissä sävellyksissä on kiehtovia uutuuksia, kuten aivan uutta moniäänisyyttä ja uusia sävelten suhteita kuten terssejä ja sekstejä. Yhdessä maanmiestensä kanssa Dunstaple oli luomassa tyylisuuntaa nimeltään Contenance anglaise, joka hurmasi eurooppalaisia uusilla sävyillä. Siis suomeksi sanottuna duuri- ja mollisävyillä. Meillä ikuisena universaalina totuutena pidetty sääntö ”duuri – iloinen, molli – surullinen” onkin siis ollut edes mahdollinen vasta keskiajan lopulta saakka. Mutta milloin nuottikirjoitus tuli mukaan kuvaan? Onko musiikki universaali kieli ja nuotit sen kirjoitusjärjestelmä? Säveltäjä ja Sibelius-Akatemian lehtori Tapani Länsiö saa kertoa. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

0:00/0:00
Video player is in betaClose