Aristoteleen kantapää

Aristoteleen kantapää

Finland

Pasi Heikuran isännöimä Aristoteleen kantapää on YLE Radio 1:n hiuksiahalkova pilkun viilaus- ja höyläysohjelma sitaattien, lentävien lauseiden ja sananparsien maailmasta. Aristoteleen kantapää kuullaan Kulttuuritunnilla keskiviikkoisin klo 17.20 - 17.45, ja uusintana lauantaisin klo 8.35. Aristoteleen kantapää odottaa sinunkin vihjettäsi Viikon sitaatiksi, Viikon sitaattivihjeeksi ja/tai Viikon fraasirikokseksi.

Episodes

Aristoteleen kantapää: R- ja s-vika - vika vai ominaisuus?: 15.02.2017 10.00  

Ovatko erilaiset puhehäiriöt persoonallisia ominaisuuksia, vai vikoja, joista täytyy päästä eroon? Logopedian professori Sari Kunnari kertoo, mistä puhehäiriöt aiheutuvat ja kuinka niitä hoidetaan. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén. ----------------- Antiikin kreikkalaiset eivät enää kiinnosta ketään, mutta kun mietimme, mikä yhdistää toisaalta Lola Wallinkoskea, Michael Monroeta ja Tarja Halosta ja toisaalta muinaista ateenalaista valtiomiestä Demosthenestä, ollaan ihmisen ikiaikaisen sisun äärellä. Heillä kaikilla on ollut jonkinasteinen ärrävika. Yksi vanhan Hellaan kouriintuntuvimmista tarinoista kertookin siitä, miten ärrävikaisesta Demostheneestä tuli muinaisen kreikan arvostetuin puhuja. Aikalaiset kuvasivat Demostheneen alkuaikojen puheita niin, että niitä leimasivat epäselvät lausahdukset, hengenahdistuksen kaltainen tunne, liian pitkät lauseet ja tuskallisuuteen saakka muodolliset argumentit. Ja huono r-kirjain. Ei ihme, että nuori ateenalainen masentui. Onneksi hän törmäsi rohkaiseviin ihmisiin ja niinpä hän aloitti ankaran opiskelun paremmaksi puhujaksi. Tarinoiden mukaan hän harjoitteli selkeämpää artikulaatiota ja terävämpää ärrää karjumalla puheitaan pikkukiviä suussaan meren rannassa ja koetti saada äänensä kuuluviin aaltojen pauhun yli. Lopulta hänestä tuli merkittävä valtiomies, josta puhutaan yhä Suomen radiossa saakka! Omien lasteni myötä olen oppinut, että r-äännettä opetellaan mielellään päivittäisillä mutta lyhyillä harjoituksilla. R on lähellä d-äännettä, joten ensin korvataan r d:llä: dotta, podtti, mudina. Sitten lisätään r d:n perään: drontti, dreija, Hadrianus. Ja koko ajan kannattaa kaasutella autolla: drnn-drnn-drnn! Kunnes eräänä päivänä r-äänne vihdoin löytyy. Onko ärrävikaa sukua s-vialle? Onko kyseessä vika vai ominaisuus? Mikseivät ihmiset saa puhua niin kuin he luonnostaan puhuvat? Kysytään logopedian eli ihmisäänen toimintaa ja häiriöitä tutkivan tieteenalan professorilta Sari Kunnarilta. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi Kuva: Yle/Antti Haanpää

Aristoteleen kantapää: Millaista kielitaitoa suomalaiseksi pyrkivältä vaaditaan?: 08.02.2017 16.30  

Suomen kansalaisuuden saamiseksi pitää osata suomen kieltä. Miten sitä taitoa mitataan? Opetushallitus järjestää kielitutkintoja. Migri, eli maahanmuuttovirasto määrittelee tulokset ja tason, jotka kansalaisuuden saamiseen vaaditaan. Millaista kielitaitoa suomalaiseksi pyrkivältä vaaditaan? Ketkä näihin kokeisiin osallistuvat? Yleisten kielitutkintojen tutkimuskoordinaattori Sari Ahola kertoo. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén. Kuva: Yle/Juha Kivioja

Aristoteleen kantapää: Voiko sanoilla tehdä?: 01.02.2017 10.00  

Sanat ovat myös tekoja. Filosofi Risto Koskensilta väittää, että sanat eivät pelkästään kuvaile todellisuutta, ne myös luovat sitä. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén. ------------ Kun liittoutuneiden sotilaat vuonna 1944 nousivat maihin Normandiassa, heillä oli mukanaan käsikirja, johon oli koottu tarkat tiedot saksalaisten joukkojen asemista, vahvuuksista ja aseistuksesta. Kirjasen nimi oli Invade mecum, joka on sanaleikki sanasta invade, eli ’hyökätä’ ja latinankielisestä käsitteestä vade mecum, kirjaimellisesti ’kulje kanssani’ ja konkreettisesti: käsikirja. Eli hyökkäyksen käsikirja. Käsikirjan toimittamisen ja sanaleikin takana oli Ison-Britannian tiedustelujoukkojen tuolloin 33-vuotias everstiluutnantti John Langshaw Austin. Ennen sotaa Austin opiskeli ja opetti Oxfordissa filosofiaa ja etenkin klassista filosofiaa; Aristoteles oli hänelle elinikäisen kiinnostuksen kohde. Hän oli oxfordilaisen filosofikoulukunnan kärkihahmo ja Euroopan filosofimaailmassa samaa sarjaa mm. Ludwig Wittgensteinin kanssa. Sodan jälkeen Austin jatkoi opettamista Oxfordissa. Hän julkaisi muutamia artikkeleita, mutta ei kirjoja – joko hän oli kirjoitustensa suhteen perfektionisti tai sitten Austin oli kiinnostuneempi kuuntelevista oppilaistaan kuin lukijoistaan. Hänen tunnetuimmat luentoihin perustuvat teoksensa Sense And Sensibilia ja Näin tehdään sanoilla julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. John Langshaw Austin menehtyi keuhkosyöpään 48-vuotiaana vuonna 1960. Näin tehdään sanoilla ilmestyi viime syksynä vihdoin suomeksi ja nyt kaikki, jotka haluavat tehdä sanoilla voivat tutustua alan perusteokseen ja sen käsitteisiin kuten puheteko, konstatiivi, performatiivi, luontumisehto ja tietenkin lokuutio, illokuutio ja perlokuutio. Jotta tutustuminen hieman helpottuisi, kysytään nyt Austinin teoksen suomentaneelta filosofi Risto Koskensillalta, voiko sanoilla tehdä. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi Kuva: Yle/Jouni Immonen

Aristoteleen kantapää: Graffitit viestintänä: 25.01.2017 10.00  

Mitä yhteistä on kalliomaalauksilla ja katutaiteella? Paljonkin, jos kysytään läänintaiteilija Tero Karviselta. Karvinen kertoo Aristoteleen kantapäälle, millaista viestintää graffitit ja tagit sisältävät, ja mitä kaikkea sähkökaapin kylkeen piirretystä tussinjäljestä voi päätellä. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Pulakka. Se on uusinta helmikuulta 2013.

Aristoteleen kantapää: Puolivuotiskatsaus: 18.01.2017 10.00  

Aristoteleen kantapää on kaivanut esiin kiinnostavia haastattelunpätkiä, jotka eivät ole mahtuneet varsinaisiin ohjelmiin syksyllä 2016. Ääneen pääsevät muiden muassa presidentti Tarja Halonen ja intiaaniasiantuntija Riku Hämäläinen. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén. --- Kirsti Aapala kävi lokakuussa kertomassa meille, mistä havupuiden nimet juontuvat. Marjakuusi on saanut nimensä tuntomerkkiensä perusteella. SAK:n historioitsija Tapio Bergholm kävi syyskuussa avaamassa meille työehtosopimusterminologian syntyhistoriaa. Kuulemme miksi toisten järjestöjen nimilyhenteet ovat pidempiä kuin toisten. Uudenvuoden kynnyksellä pyysimme kaksi kautta tasavallan presidenttinä istunutta konkaria Tarja Halosta valottamaan meille, miten tasavallan presidentin uudenvuoden puheet syntyvät. Joskus valmistautuminen voi tapahtua dramaattisella hetkellä. Näin oli vuonna 2004, kun tsunamiuutinen levisi maailmalle. Tanssintutkija Petri Hoppu johdatti meidät joulukuussa kotoisten kansantanssiemme maailmaan. Samalla, kun sanojen polska, katrilli ja tanhu selviteltiin, muinainen maailma alkoi hahmottua paikkana, jossa kansainväliset virtaukset – kuten muotitanssit – kulkivat vastustamattomasti syrjäisimpiinkin torppiin ilman radiota, televisiota, äänilevyjä tai internetiä. Kuulemme miten menuetti levisi hovista kansan pariin ja kuinka vaatekappaleet ja tanssit antavat vaikutteita toisilleen. Yhdysvalloissa vietetään elokuussa kansallista Navajo-koodinpuhujien päivää sen kunniaksi, että toisen maailmansodan aikana joukko navajoja toimi Tyynenmeren rintaman radisteina. Navajoiden kieli toimi koodina, jota japanilaiset eivät pystyneet murtamaan. Käytimme tilaisuutta hyväksemme tutustuaksemme intiaaniasiaintuntija dosentti Riku Hämäläisen johdolla Pohjois-Amerikan intiaanikieliin. Ensiksi saamme kuulla kaikille valkonaamoille tutun inkkarisanan tomahawk etymologiaa. Oppivatko eurooppalaiset helposti uuden mantereen asukkaiden kieliä? Oliko Pohjois-Amerikan intiaaneilla jonkinlaista myyttistä runoelmaa tai eeposta? Elokuussa keskustelimme tietokirjailija Jukka Korpelan kanssa viivojen hämmentävästä maailmasta. Minkä pituinen on ajatusviiva? Mitä eroa on tavuviivalla ja ajatusviivalla? Entä ranskalainen viiva? Syyskuussa ohjelmassamme vieraili yritysten brändejä tutkinut Timo Leppänen. Hänen kirjansa Merkilliset nimet on hauska lukukokemus kaikille, jotka ovat miettineet, mistä tulee virvoitusjuoman nimi Koff. Risto Pulkkinen avasi marraskuussa Aristoteleen kantapäälle suomalaisen kansanuskon sanastoa. Pulkkiselta ja Stina Lindforsilta ilmestyi viime vuonna järkälemäinen sanakirja nimeltään Suomalaisen kansanuskon sanakirja. Se kertoo sanakirjan muodossa huimia asioita menneiden aikojen maailmasta, jossa uskonnollisuus oli kiinteä osa elämäämme. Mm. keijukaiset ovat nykymaailmassa täysin väärinymmärrettyjä. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi Kuva: YLE/Erkki Wranger

Aristoteleen kantapää: Oikeustulkkauksen syvin olemus: 11.01.2017 10.00  

Aristoteleen kantapää selvittää mitä on oikeustulkkaaminen, ja miten se eroaa tavallisesta tulkkaamisesta. Miksi tulkkia tarvitaan yhä useammin suomalaisissa oikeussaleissa? Haastateltavana on oikeustulkki ja tutkija Nina Isolahti. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén. Muinaiset roomalaiset ja kreikkalaiset eivät ole kovin hyvä esimerkkejä meille nykyajan kielten opiskelijoille. Näille sivistyskansoina pidetyille antiikin kulttuureille vieraan kielen opettelu oli kauhistus ja alentavaksi koettua puuhaa. Niinpä orjia, vankeja ja eri etnisten ryhmien risteymänä syntyneitä pakotettiin opettelemaan kieliä ja toimimaan tulkkeina. Kaupankäynti, uskontojen levittäminen ja löytöretket ovat työllistäneet tulkkeja aina. Simultaanitulkkaus kansainvälisessä neuvottelussa keksittiin vuonna 1927 Sveitsissä työläisten kansainvälisessä kokouksessa, mutta koska se oli kallista, sitä ei käytetty uudestaan ennen kuin Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynneissä vuonna 1945. Tämän jälkeen simultaanitulkkaus yleistyikin vauhdilla ja kun oikeuden istuminen Nürnbergissä loppui vuonna 1947 Yhdistyneet kansakunnat päätti ottaa simultaanitulkkauksen jatkuvaan käyttöön kokouksissaan. Tulkkaaminen oikeudessa ei suinkaan päättynyt Nürnbergin oikeudenkäyntiin. Itseasiassa meillä Suomessakin tulkkaaminen oikeussaleissa ja muissa juridisissa yhteyksissä on viime vuosina ollut koko ajan lisääntymään päin. Nina Isolahti on opiskellut, tutkinut ja harjoittanut oikeustulkkaamista. Miten se eroaa tavallisesta tulkkaamisesta? Miksi Suomessa on totuttu oikeustulkkaamiseen? Onko kyseessä hämärän lakikielen tulkkaamisesta arkikielelle? Kysytään Nina Isolahdelta. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi Kuva: Korkein oikeus YLE/Nella Nuora

Aristoteleen kantapää: Paperi kertoo arkistonhoitajalle omaa tarinaansa: 04.01.2017 09.00  

Arkisto sai keinovalaistuksen vasta 1909, ja niinpä sen julkisivussa on paljon lasia. Kaikki valo taloon tuli ikkunoista, joista se eteni välipohjan ritilöiden halki talon läpi. Arkisto on kansakunnan muisti, ja se onkin yksi niin sanotuista muistiorganisaatioistamme. Muita muistiorganisaatioita ovat kaikki kirjastot ja museot. Kansallismuseo juhli 100-vuotisjuhliaan viime vuonna ja tänä vuonna museoilla on meneillään Yhteinen perintömme –hanke Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kaikissa muistiorganisaatioissa säilytetään tietoa, joka useimmiten on paperille kirjoitettua tekstiä. Mutta silkan tekstin lisäksi arkistoihmisiä kiinnostaa tieto siitä, mille se on kirjoitettu. Millaisia eri papereita on olemassa? Mille kirjoitettiin ennen paperia? Onko Suomi ollut aina paperin tekemisen suurvalta? Miksei pergamentti yleistynyt jokapäiväiseen käyttöön? Kansallisarkiston aineistohallinnan yksikön sektorijohtaja Istvan Kecskemeti kertoo, mitä paperi voi kertoa. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi

Aristoteleen kantapää: Miten presidentin uudenvuodenpuhe kirjoitetaan: 28.12.2016 10.00  

Presidentti Tarja Halonen kertoo, kuinka tasavallan presidentin uudenvuoden puhe laaditaan. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen. *** Mainiossa Downton Abbey –sarjassa käsiteltiin aikojen muuttumista monella tavalla. Eräässä jaksossa kartanon isäntäväki oli kauhuissaan, kun nuori polvi halusi saada kartanoon uuden keksinnön, radion. Kammotusta aiheuttava nykyajan vempele sai lordi Granthamin silmissä armon vasta kun hän kuuli, että kuningas Yrjö V aikoo puhua radiossa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut brittien joulupäivän perinne, kuninkaan puhe. Yrjö V aloitti sen vasta vuonna 1932. Downton Abbeyssä kohua aiheuttanut radiopuhe oli vuoden 1924 Brittiläisen Imperiumin näyttelyn avajaispuhe. Hallitsijoiden puheet kansalle ovat kuitenkin vieläkin vanhempi instituutio. Vesa Heikkisen ja Tuure Hurmeen tutkimus Suomen tasavallan presidentin uudenvuoden puheista muistuttaa, että ”Yhdysvalloissa liittovaltion tilaa koskevia puheita on pidetty jo vuodesta 1790”. Suomessa perinne alkoi vuonna 1935, kun presidentti P.E. Svinhufvud puhui kansalaisille radiossa kansallisen sovinnollisuuden viikon kunniaksi. Svinhufvudin puhe alkoi puhuttelulla, josta kehkeytyi uudenvuodenpuheen jämäkkä vakioaloitus: "Kansalaiset!" Tutkijat analysoivat ansiokkaasti presidenttiemme puheita. Kekkonen on ainoa, joka on rohjennut esittää suoria velvoitteita kansalaisille. Svinhufvud ja Paasikivi ovat käyttäneet eniten kieltoverbejä. Halonen taas viljeli paljon olla-verbiä. Mutta miten tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe tehdään? Kirjoittaako joku sen presidentille? Onko puheelle olemassa salainen kaava? Yksi maamme kokeneimmista tasavallan presidentin uudenvuoden puheiden kirjoittajista, kaksitoista puhetta kirjoittanut ja puhunut rouva presidentti Tarja Halonen kertoo. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi *** Kuva: Raili Tuikka.

Aristoteleen kantapää: Mitä kieltä Jeesus puhui?: 21.12.2016 10.00  

Joulun kunniaksi otimme selvää Jeesuksen kielestä. Perehdyttäjänä on seemiläisten kielten professori Tapani Harviainen. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen. *** Jouluevankeliumin kielet Luukkaan evankeliumin toisen luvun parikymmentä ensimmäistä jaetta ovat taas näinä päivinä kovassa käytössä, kun keisari Augustuksen verollepanoa muistellaan Suomen kodeissa ja kirkoissa. Ei ihme, että jouluevankeliumiksi on valittu juuri Luukkaan kertomus kaikista neljästä Uuden testamentin evankeliumista, se kertoo Jeesuksen syntymästä tarkimmin. Vanhin – Markuksen evankeliumi – ja nuorin – Johanneksen evankeliumi – alkavat kertoa Jeesuksesta vasta hänen julkisen toimintansa käynnistymisestä alkaen ja Matteus ohittaa syntymän vauhdikkaasti. Ensin Joosef kyseenalaisti avioliiton raskaana olevan Marian kanssa, kunnes enkeli rohkaisi häntä unessa pysymään liitossa. Sitten Joosef ei koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan, jolle Joosef antoi nimen Jeesus. Ja sitten tulevatkin jo itäisen maan tietäjät ja Herodes huolestuu. Luukkaan evankeliumin alkutekstejä ei ole säilynyt alkuperäisenä. Evankeliumi on rakennettu yhdistelemällä kopion kopioita, joista mikään ei ole toistensa kanssa samanlainen. Luukasta pidetään myös Apostolien tekojen kirjoittajana, joten hänen käsialaansa on yli neljännes Uuden Testamentista. Tätä tuotteliasta kirjoittajaa pidetään kreikkalaisena lääkärinä, ja niin hänen tekstinsä kuin suuri osa muustakin Uuden testamentin käsikirjoituksista on kirjoitettu kielellä, jota sanotaan koinee-kreikaksi, erotuksena vanhemmasta klassisesta kreikasta ja uudemmasta bysantin kreikasta. Koinee tarkoittaa yhteistä, ja se syntyikin Kreikan eri kaupunkivaltioista tulleiden sotilaiden väliseen kommunikointiin Aleksanteri Suuren armeijassa. Kyseinen armeija myös levitti kieltä tehokkaasti valloittaessaan laajoja alueita. Mutta mitä kieltä puhui Luukkaan ja muiden evankelistojen päähenkilö, Jeesus? Puhuttiinko Israelissa tuolloin hepreaa? Vai puhuttiinko Rooman valtakunnassa latinaa? Seemiläisten kielten professori emeritus Tapani Harviainen kertoo. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi *** Kuva: Steve Allen / Brand X Pictures

Aristoteleen kantapää: Kukunorin järki ja nonsense: 14.12.2016 10.00  

Mitä Lauri Viidan kummallisesta peikkorunoelmasta voi käsittää? Kirjallisuudentutkija Sakari Katajamäki kertoo. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen. *** Kun viime keväänä tein ohjelmaa Lauri Viidasta ja Kukunorista, löysin Ylen Elävästä Arkistosta Arvo Ahlroosin vuonna 1965 ohjaaman elokuvan Nousu Pispalaan. Siinä Viita kulkee Pispalassa, tapaa tuttaviaan ja juttelee Pispalan olemuksesta. Filmi alkaa Pyhäjärveltä. Viita ja kolme muuta miestä istuu moottoriveneessä. Mies Viidan vieressä osoittaa rannassa näkyvää Pispalaa ja kysyy saksaksi, että mikäs kaupunki tämä on? Tulkki kääntää kysymyksen ja Viita vastaa innostuneena, että kaupunki tosiaan, tämä on nyt tosiaan se Pispala, puolisentoistakymmentätuhatta ihmistä toinen toisensa niskassa. Koko loppuelokuva on tavallaan selvitystä saksalaismiehen kysymykseen – mutta alun venekohtauksen jälkeen miestä ei näy filmissä ollenkaan! Jäin miettimään, kuka tuo vierasmaalainen mies oli. Oliko hän joku Viidan saksalainen kirjailijatuttu? Oliko Tampereella kenties tuolloin jokin kirjailijatapaaminen, johon saksalaismies osallistui? Pyysin virka-apua Elävän Arkiston ohjelmapäällikkö Reijo Perälältä. Hän ei tiennyt muuta kuin mitä elokuvan tietoihin oli merkitty: ”KUVA: Miehiä moottoriveneessä Pyhäjärvellä Tampereella, saksalainen mies kyselee Pispalasta”. Pitkä ajan kuluttua muistin, että vanha tuttuni Hannu Hyttinen on muun muassa Viita-ekspertti. Lähetin utelun hänelle. Hannulle asia oli täysin outo, mutta hän keksi oivallisen jatkosuunnitelman: jospa kysyisin suoraan Arvo Ahlroosilta! Oivallinen neuvo! Ahlroos vastsi puhelimeen hiukan yllättyneenä. Hän muisti elokuva hyvin, se oli hänen ensimmäinen filminsä, kun hänet palkattiin Yleisradioon. Hän muisti päättäneensä tehdä jutun Viidasta heti saatuaan pestin. Ja sitten päästään saksalaismieheen. Ei hän mikään saksalaismies ole. Lauri Viita oli keksinyt idean veneilystä ja saksalaisesta, joka kysyy Pispalasta. Kun saksalaisia ei ollut saatavilla, rooliin pyydettiin ja saatiin tamperelainen kieltenopettaja Martti ”Masa” Karttunen. Kiitos Arvo Ahlroos arvoituksen ratkaisemisesta! Juhlavuottaan viettävän Lauri Viidan leikkisää Kukunor-runoelmaa on pidetty toisaalta järjettömänä opuksena ja toisaalta eräänä suomalaisen nonsense-runouden huippuna. Arviot eivät ole kaukana toisistaan, tarkoittaahan englannin sana nonsense järjen, sense vastakohtaa, ei-järkeä, hölynpölyä. Mainio yhteensattuma on se, että vuonna 1846 eli tasan 170 vuotta sitten englantilainen Edward Lear julkaisi kirjan nimeltään A Book Of Nonsense, jota pidetään ensimmäisenä nonsense-tyylilajin teoksena. Juhlan kunniaksi se on nyt suomennettu nimellä Hölynpölykirja. Keväällä keskustelimme Lauri Viidan Kukunoria tutkineen Sakari Katajamäen kanssa teoksen ulottuvuuksista ja nyt jatkamme teoksen puimista siitä mihin jäimme. Voiko moneen suuntaan vihjailevaa Kukunoria ymmärtää, jos ei tiedä, mihin se kulloinkin viittaa? Mikä on unen merkitys Kukunorin juonen kululle? Keneen viittaa Heluna Himagon-Kamelungliangelon? *** Kuva Esko Salmisesta ja Liisamaija Laaksosesta Jukka Sipilän televisioelokuvassa Kukunor, 1973: Håkan Sandblom

Aristoteleen kantapää: Kansantanssitko suomalaisia?: 07.12.2016 10.00  

Mistä tulevat suomalaiset kansantanssit ja niiden nimitykset? Vieraana tanssintutkimuksen dosentti Petri Hoppu. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen. **** Suomalaisen tanhun juurilla Suomalainen kansanmusiikki on kummallista. Tai ehkä pitäisi sanoa, että eurooppalainen kansanmusiikki on kummallista. Mehän tiedämme, että aitoon alkuperäiseen kansanmusiikkiin kuuluu hypnoottinen ja kumea rummutus, niin kuin Afrikan, Amerikan ja Kauko-Idän asukkaiden aidoissa musiikeissa. Mutta eurooppalaisten kansojen perinnemusiikki on kimeää pillien pihinää ja viulujen vingutusta. Suomessakin oli aikoinaan rumpuja, niin kuin koko Skandinaviassa. Ne olivat kuitenkin noitarumpuja, jotka muuttuivat ongelmallisiksi kristinuskon levitessä pohjoiseen. Lapin noitarummut kerättiinkin pois käyttäjiltään ja ne koottiin Kööpenhaminaan museoon. Ikävä kyllä museo ja rummut tuhoutuivat kaupungin palossa vuonna 1795. Joka tapauksessa pohjoisen Skandinavian noitarumpuja on käytetty aikoinaan ilmeisesti enemmänkin shamanistiseen toimintaan kuin varsinaisesti tanssimusiikin tuottamiseen. Niinpä kun suomalainen haluaa mennä musiikillisille juurille eli rootseille, hän kuuntelee bluesia, bluegrassia ja countrymusiikkia. Näin koko maailman valloittanut amerikkalainen populaarikulttuuri on antanut meille kaikille myös yhteiset alkuperäismusiikit. Täällä kotimaassa tyydymme kansanmusiikkiin, jota pelimannit esittävät viuluillaan ja harmonikoillaan. Sana pelimanni tulee ruotsin soittoniekkaa tarkoittavasta sanasta spelman, viulu tulee niin ikään ruotsin sanasta fiol, ja harmonikka on ilmeisesti lainattu saksan handharmonika-nimiseltä soittimelta. Onneksi meillä on supisuomalainen kansantanhu, joka tänä vuonna viettää 150-vuotisjuhlavuottaan. Mistä tulevat näiden aitojen suomalaisten tanssien nimet, kuten polska, katrilli ja tanhu? Tampereen yliopiston tanssintutkimuksen dosentti Petri Hoppu on tutkinut kansantansseja yli kahden vuosikymmenen ajan, joten annetaan hänen kertoa. *** Kuva: Kalle Kultala / Yle.

Aristoteleen kantapää: 30.11.2016 12.00  

nykyisen Gabonin rannikolla elettiin ilon hetkiä. Brittiläinen Alice Clayton synnytti poikalapsen, joka sai isänsä ja isoisänsä mukaan nimen John Clayton III. Jälkipolvet muistavat vastasyntyneen paremmin Lordi Greystokena eli Tarzanina, apinoiden kuninkaana. Oikeasti Tarzan tietenkin näki päivänvalon amerikkalaisessa All-Story -lehdessä lokakuussa 1912 silloin 37-vuotiaan Edgar Rice Burroughsin kirjoittamassa tarinassa. Tarina julkaistiin kirjana vielä samana vuonna ja siitä eteenpäin kirjoja ilmestyy vielä 24 kappaletta. Mutta olisiko Tarzanin tarina mahdollinen? Voisiko apinaheimo ottaa ihmisvauvan kasvatettavakseen? Voisiko apinana kasvatettu lapsi oppia lukemaan kuvakirjoista itsekseen? Onko apinoilla voitonhuutoa? Tätä on kysyttävä monien alojen asiantuntijalta, professori Anto Leikolalta. Pasi Heikura aristoteles@yle.fi

Aristoteleen kantapää: Lääkkeeksi neitsyen verta eli kuinka keskiajalla kirjoitettiin lääketiedettä: 23.11.2016 10.00  

Päätä särki ja astmaakin sairastettiin keskiajan Englannissa. Mutta kuinka sairauksista, ruumiinosista ja hoitovälineistä kirjoitettiin keskiajan lääketieteellisissä teksteissä? Vieraanamme on aiheeseen perehtynyt tutkija Juhani Norri. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen. **** Olemme tottuneet siihen, että englanti on maailmankieli, joka alituisesti vaanii muita kieliä. Näin ei tietenkään ole aina ollut. Esimerkiksi varhaisella keskiajalla englannin ylivalta ei edes Isossa-Britanniassa ollut taattu. Sen jälkeen, kun Vilhelm Valloittaja oli vuonna 1066 – eli 950 vuotta sitten – johtanut normannit Englantiin, niin sanottu anglo-normannilainen kieli eli eräs pohjoisranskan murre oli levinnyt maahan tehokkaasti. Muun muassa lääketieteellistä kirjallisuutta ei varhaisella keskiajalla löytynyt englanniksi, vain anglo-normanniksi ja etenkin latinaksi. Tilanne alkoi korjaantua vasta keskiajan puolivälin jälkeen. Miten englannin kieli alkoi taipua lääketieteen kieleksi? Tähän kysymykseen tuo valoa Tampereen yliopiston englannin kielen lehtori, tohtori Juhani Norrin tämän vuoden loppukeväällä viimeistelemä jättiläismäinen sanakirja Dictionary of Medical Vocabulary in English, 1375–1550. Kyseessä on melko jättiläismäinen sanakirja. Se on kaksiosainen, sivuja sanakirjassa on yhteensä 1 294 ja hakusanoja 12 608. Ja Norri on jo rajannut aihetta ja keskittynyt keräämään vanhoista dokumenteista lähinnä ruumiinosien, tautien, instrumenttien ja lääkkeiden nimiä. Selailijalle sanakirja on jännittävä seikkailu. Hakusanan death eli kuolema kohdalta löytyy niin merkitys kuolema ja great death (iso kuolema) eli rutto kuin little death (pieni kuolema) eli pyörtyminen! Millaisia tauteja keskiajan Englannissa podettiin? Millaisilla lääkkeillä noita tauteja parannettiin? Keillä oli tieto parantaa tauteja? Millainen urakka Juhani Norrilla oli sanakirjan tekemisessä? Miten keskiajan englanniksi olisi puhuttu tämän syksyn influenssa-aallosta? Kysytään Juhani Norrilta. **** Kuva vesikauhuisen miehen päästä keskiaikaisessa lääketieteellisessä kirjoituksessa: Cambridgen yliopisto, Emmanuel Collegen käsikirjoitus n:ro 69.

Aristoteleen kantapää: Kansanuskon monet sanat: 16.11.2016 10.00  

Miten muinaissuomalaiset puhuivat jumalista ja haltioista? Miksi pohjoissuomalaiset toivottivat toisen tervemenneeksi Helsinkiin, kun halusivat pahasti sanoa? Suomalaisen kansanuskon sanoihin perehdyttää uskontotieteen dosentti Risto Pulkkinen. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen. *** Mikael Agricola oli huumorimiehiä. Vuonna 1551 hän laati Psalmien kirjan eli Daavidin psalttarin alkuun luettelon suomalaisista pakanallisista jumalista. Hänen mukaansa Häme ja Karjala uskoivat eri jumaliin, joita kummallakin oli tasan tusina. Näin Agricola kirjoitti jotakuinkin nykysuomeksi käännettynä Hämeen jumalista: Epäjumalia monia tässä, muinoin palveltiin kaukana ja läsnä. Näitä kumarsivat hämäläiset, sekä miehet että naiset. Tapio metsästä pyydykset soi, ja Ahti vedestä kaloja toi. Väinämöinen virret takoi, Rahko kuun mustaksi jakoi. Ja niin edelleen. Karjalaisten jumalista Agricola tiesi taas seuraavaa: Vaan karjalaisten nämä olivat, epäjumalat joita he rukoilivat. Rongoteus ruista antoi, Pellonpekko ohran kasvun soi. Vironkannas kauran kaitsi, muutoin oltiin kaurasta paitsi. Äkräs herneet, pavut, nauriit loi, kaalit, liinat ja hamput edestoi. Köndös huuhdat ja pellot teki, kun heidän epäuskonsa näki. Ja niin edelleen. Entä missä se huumori sitten piilee? Se löytyy loppukaneetissa, jossa piispa kertoo rennolla otteella, että lisäksi: Palveltin mös paljo muuta / Kivet Cannot Tädhet ja Cwuta. Risto Pulkkinen ja Stina Lindfors ovat kirjoittaneet suomalaisen kansanuskon sanakirjan. Uskontotieteen dosentti Pulkkinen on oikea ihminen kertomaan, mihin täällä uskottiin ennen kristinuskon saapumista vai uskottiinko mihinkään. Kuva: Pentti Palmu / Yle.

Aristoteleen kantapää: Salakirjoituksista kiinni: 09.11.2016 10.00  

Salakirjoitusten maailmaan johdattaa professori emerita Kaisa Nyberg. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen. *** Syyskuussa vuonna 1974 yhdysvaltalainen matemaatikko Whitman Diffie vieraili puhujana IBM:n laboratoriossa. Tiedemiehen ja pitkätukkahipin sekoitus Diffie mietti työkseen tuolloin vielä utopistista aihetta: miten internet olisi mahdollinen. Oli kulunut vasta viisi vuotta siitä, kun Pentagonin ARPANET oli saanut neljä tietokonetta kytkettyä yhteen. Varsinainen internet syntyisi vuonna 1982 ja World Wide Webin syntyyn vuonna 1990 oli vielä aikaa. Mutta Diffiellä oli asiasta jo idea ja hän pohti päivittäin tietokoneiden verkon suurinta ongelmaa: miten sähköpostit, luottokorttitiedot ja muu tieto pysyisivät verkossa salaisina niin, ettei salauksen avainten välittämisestä tulisi liian suurta ongelmaa. Ratkaisua ei kuitenkaan tuntunut löytyvän ja IBM:n luentokeikallakin yleisö taas kerran vaikutti epäilevältä. Mutta luennon jälkeen hän kuuli, että laboratoriossa oli äskettäin vieraillut joku muukin puhumassa avaintenjakelukysymyksestä. Kyseessä oli kalifornialaisprofessori Martin Hellman. Diffie innostui ja lähti samana iltana ajamaan mantereen halki 5000 kilometrin päähän tapaamaan Hellmania. Tämä oli yllättynyt, kun Diffie vihdoin soitti ja ehdotti tapaamista. Kaksikko keskusteli rakkaasta aiheesta Hellmanin luona yli puoleenyöhön ja päätti yhdistää voimansa avaintenjakeluongelman ratkaisemiseksi. Alkoi sinnikäs puurtaminen. Ratkaisua lähdettiin etsimän yksisuuntaisten funktioiden maailmasta. Vihdoin keväällä 1976 Hellman hylkäsi illalla työhuoneessaan jälleen yhden idean ja jatkoi kohti seuraavaa. Se vaikuttikin lupaavalta ja hän raapusti ideansa paperille puolessa tunnissa. Vasta aamulla hän pääsi kertomaan ideansa tovereilleen, ja nämä tajusivat ratkaisun olevan niin yksinkertainen, että se toimisi, salauksen avainten avoin jakelu olisi mahdollista. Heillä ei tosin ollut siihen yhtälöä, sen keksivät myöhemmin niin ikään yhdysvaltalaiset matemaatikot Rivest, Shamir ja Adleman. Neljäkymmentä vuotta sitten, marraskuussa 1976 Diffie ja Hellman julkaisivat ajatuksensa informaatiotieteellisen julkaisun artikkelissa. Sen pohjalta internetille pystyttiin laatimaan salaus, joka mahdollisti ihmisten yksityisen toiminnan verkossa. Kaksikko saikin ansiostaan viime vuonna ”tietokonealan Nobel-palkinnoksi” mainitun Turingin palkinnon. Millainen historia salakirjoituksella on? Miten Caesar salasi viestinsä? Kuka mursi saksalaisen Enigma-salauksen? Professori emerita Kaisa Nyberg on tutkinut kryptologiaa, annetaan hänen kertoa. *** Kuvassa salakirjoituskone Mirri, jonka on suunnitellut Yleisradion tekninen johtaja Paavo Velander 1940-luvulla: Jorma Laiho / Yle.

Aristoteleen kantapää: Meidän jokapäiväinen leipämme: 02.11.2016 10.00  

Työtä tekemällä tuodaan leipää pöytään, köyhät ovat leipäjonossa ja Isä meidän -rukouksessa toivotaan jokapäivästä leipää. Miksi leipä käy ravinnon vertauskuvaksi? Millainen sija leivällä on kulttuurissa ja kielessä? Aiheeseen tutustuttaa professori emeritus Bo Lönnqvist. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen. Kuva: Arja Lento. *** Pyhäinpäivä on yksi suosituimpia kirkkopyhiämme, joten Isä meidän -rukousta luetaan puoliääneen näinä aikoina taajaan. Tämä katolisessa latinankielisessä perinteessä pater nosterina tunnettu rukous löytyy Uudesta testamentista kahdesta kohdasta. Se on osa Matteuksen evankeliumin Vuorisaarnaa, ja toisaalla Luukas kertoo, että Jeesus opetti sen opetuslapsilleen sen jälkeen, kun nämä olivat pyytäneet Jeesusta opettamaan heille, miten rukoilla. Isä meidän -rukous on siis ikivanhaa perua ja sen sanamuodot ovat muuttuneet aina kun Raamattua on käännetty uudelleen. Kiinnostavaa Isä meidän -rukouksen alkuperäisessä, muinaiskreikankielisessä muodossa on yksi sana, joka ei esiinny missään muualla Raamatussa eikä muissakaan vanhan kreikan kielellä kirjoitetuissa teksteissä. Sana on epiousios. Jännittäväksi asian tekee se, että Pyhä Hieronymus, mies, joka käänsi Raamatun hepreasta ja kreikasta latinan kielelle 300-luvun lopulla, käänsi sanan epiousios kahdella eri tavalla. Matteuksen evankeliumissa hän käänsi sen uudissanalla supersubstantial eli yliluonnollinen, transsendentaalinen tai olennainen ja Luukkaan evankeliumissa sanalla jokapäiväinen. Alkuperäisen sanan etymologia antaa mahdollisuuden kumpaankin merkitykseen, joten yksimielisyyttä sanan olemuksesta ei ole vieläkään. Jokapäiväisen leivän rukoileminen sopii pyhäinpäivän tienoille hyvin, koska ennen kristinuskoa näinä päivinä vietettiin vanhan maatalousyhteiskunnan sadonkorjuun ja vuoden vaihtumisen juhlaa, kekriä. Kekrin aikaan kesän sato oli tallessa, joten siitä saatettiin nauttia. Voitiin vihdoinkin syödä ja juoda oikein kunnolla. Mutta miten niin leipää? Miksei jokapäiväinen puuromme, perunamme tai kyljyksemme? Professori emeritus Bo Lönnqvist on tutkinut suomalaista leipäkulttuuria, kysytään häneltä.

Aristoteleen kantapää: Eteenpäin, sanoi eskimo lumessa: 26.10.2016 10.00  

Legendan mukaan eskimoilla on enemmän lunta tarkoittavia sanoja kuin muilla kansoilla. Mutta onko se totta vai tarua? Ja mitä nuo eskimoiden sanat lumelle ovat? Entä onko eskimoilla jään eri muodoille monia sanoja? Pasi Heikuran haastattelema eskimologi Eva Jansson vastaa myös siihen, mille aiheille ei sanoja löydy. Ohjelma on uusinta marraskuulta 2009. Kuva: Kristofer Gylling / Yle.

Aristoteleen kantapää: 19.10.2016 10.00  

Suomi elää metsästä, sanotaan. Mutta ei ole sanottu vasta kuin 33 vuotta. Suomen Metsäteollisuus ry käynnisti vuonna 1983 Sopu-nimisen projektin, jolla haluttiin notkistaa jäykäksi menneitä puumarkkinoita asiakaskeskeisellä, metsänomistajan tarpeista lähtevällä toimintatavalla. Yksi osa projektia oli Suomi elää metsästä –kampanja, jonka mainoslausetta myöten suunnitteli Matti Harkonmäki, mainostoimisto Harkonmäki Oy:n perustaja ja johtaja. Ja hyvin Harkonmäki kampanjan lauseen suunnittelikin, koska sitä käytetään yhä. Jakson vieraana on Kotimaisten kielten keskuksen sanaston asiantuntija Kirsti Aapala, joka kertoo havupuita kuvaavien sanojen alkuperästä.

Aristoteleen kantapää: Aleksis Kivi ja William Shakespeare: 12.10.2016 10.00  

Shakespearea on juhlittu tänä vuonna, kun tulee kuluneeksi tasan 400 vuotta tämän näytelmäkirjallisuuden suurmiehen kuolemasta. Kolmenkymmenenseitsemän näytelmän lisäksi Shakespearea arvostetaan kielellisten ansioiden perusteella. Brittien Shakespearen rinnalla meidän kotoinen näytelmäkirjailija-suurmiehemme Aleksis Kivi kalpenee ainakin tuotantonsa laajuudella mitattuna. Mutta kumpikin klassikko on omassa maassaan tunnettu, rakastettu ja siteerattu. Oliko Aleksis Kivi lukenut Shakespearensa? Vaikuttiko Shakespeare Kiven näytelmiin? Tampereen Yliopiston teatterin ja draaman tutkimuksen dosentti Riitta Pohjola-Skarp kertoo.

Aristoteleen kantapää: Klingon – scifi-kieli joka lähti lapasesta: 05.10.2016 10.00  

Miten luodaan kieli TV-viihdettä varten? Tarkasteltavana Star Trek -kulttisarjasta tuttujen klingonien kieli, vieraana Star Trek -harrastaja ja tietokirjailija Juho Kuorikoski. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen. *** Tasan viisikymmentä vuotta sitten, syyskuun kahdeksantena 1966 klo 20.00 yhdysvaltalainen tv-kanava NBC esitti ensimmäisen jakson uudesta sarjasta nimeltään Star Trek. Sarja kertoi avaruusaluksesta päämäärättömällä tähtivaelluksella, joka vie monikulttuurisen miehistön avaruusseikkailusta toiseen. Lopulta kolmannen kauden jälkeen sarja päätettiin vuonna 1969, ja viimeinen jakso esitettiin puolitoista kuukautta ennen kuin Neil Armstrong käveli Kuun pinnalla. Jokin Star Trekissä kuitenkin vetosi suuriin katsojajoukkoihin. Sarjan uusintakierrokset pienillä televisiokanavilla alkoivat kerätä suosiota. Vuonna 1973 New Yorkissa toiseen Star Trek –kokoontumiseen saapui 6000 fania ja seuraavana vuonna väkeä saapui jo 14 000. Tämä huomattiin myös elokuvastudioissa ja viimein vuonna 1979 ilmestyi ensimmäinen Star Trek –elokuva Avaruusmatka. Tuon jälkeen erilaisia televisiosarjoja aiheesta on tehty kuusi ja elokuvia on ilmestynyt kaksitoista – viimeisin viime kesänä. Yhtä ennalta-arvaamaton kuin Star Trekin taival kalliista kulttisuosikista pitkäkestoiseksi saagaksi on sarjassa esiintyvän Klingon-kansan kielen suosio. Tv-sarjassa ulkoavaruuden sotaisat klingonit vain murahtelivat, mutta elokuvaa varten heille luotiin oma kielensä. Kieli ei kuitenkaan jäänyt pelkästään elokuvan henkilöiden käyttöön, vaan fanit ovat ottaneet sen omakseen. Millainen kieli on kyseessä? Kuka klingonin on luonut? Millaista väkeä klingonit ovat? Miten sanotaan ’minä rakastan sinua’ klingoniksi? Star Trek -harrastaja, tietokirjailija Juho Kuorikoski vastaa. Kuva: Flick / Gage Skidmore. CC BY-SA 2.

0:00/0:00
Video player is in betaClose