Episoder

  • Suomen talous ei tahdo pysyä kasvun uralla. Poliitikko ohjaa ja kartanlukijana istuu ekonomisti – eikö kuski usko vai ovatko kartturin nuotit sekaisin?
    Suomen talouspoliittisin podcast M&A on edennyt jaksoon nro 100. Juhlalähetyksessä Mika Maliranta ja Matti Apunen haastavat taloustieteilijöiltä vakavaan itsetutkiskeluun. Paljonko ekonomistin pitää miettiä, ruokkivatko hänen ohjeensa populismia oikealla ja vasemmalla? Muistelemme myös menneitä voittoja ja nöyryytyksiä sekä sitä, kuinka taloustieteen profeetta tunkeutui M&A:n studioon.

  • Heikolle taloudelle kova johtaja olisi monien kaipaama helppo ratkaisu vaikeaan pulmaan. Tarvitseeko Suomi Thatcherinsa, raudanlujan poliitikon, joka lopettaisi sössötykset alkuunsa. Vai kävikö niin, että hän jo ilmestyi keskuuteemme?
    Suomen talouspoliittisin podcast M&A kaivelee uudessa jaksossaan perussuomalaisten fiskaalista työkalupakkia. Sakset sieltä löytyvät ja professori Matti Virén, mutta onko Riikka Purran salkussa teoreettista monitoimityökalua?

  • Manglende episoder?

    Klik her for at forny feed.

  • Tutkimus- ja tuotekehitysmenot ovat jäljessä laahaavan kansantalouden pelastusrengas. T&K-tuet ne ovat niitä harvoja menoja, joita hallitus on valmis lisäämään. Uskomme vahvasti, että kun lisäämme yrittysten T&K-tukia, innovaatioita syntyy ja kansantalouden asiat korjautuvat. Vai korjautuvatko? Uusi M&A kertoo karun totuuden tukien hyvinvointivaikutuksista ja ennustaa lisäksi woken loppua.

  • Ovatko ekonomistit talouden tarkkasilmäisiä kirurgeja vai arkajalkoja, jotka viisastelevat verotuksen rakenteista, mutta eivät saa aikaiseksi selkeää julkisen talouden leikkauslistaa? Tutkiiko taloustiede oikeita asioita ja jos niin on, miksi säästökohteita on niin vaikea löytää.
    Presidentti Sauli Niinistö kaipasi uudenvuoden puheessaan talouspolitiikkaan pitkää linjaa, yli vaalikausien ulottuvaa näkemystä. M&A lähettää Mäntyniemeen Klubiaskin kanteen tehdyt karkeat, mutta kauniit piirustukset tästä aiheesta.
    Jatkolukemista
    Pitkä silta -podcast: https://open.spotify.com/show/6BfBhusPEC5INw2KEtbJ2R
    Risto Murron haastattelu: https://www.verkkouutiset.fi/a/risto-murto-suomi-tarvitsee-tutkimusta-miten-menoja-pitaisi-leikata/#a208e013
    https://vatt.fi/-/tutkimus-kotitalousvahennys-ei-lisaa-tyollisyytta-tai-kitke-harmaata-taloutta
    Hendren, N., & Sprung-Keyser, B. (2020). A unified welfare analysis of government policies. The Quarterly Journal of Economics, 135(3), 1209-1318. https://academic.oup.com/qje/article/135/3/1209/5781614 (Päivi Puonti vinkkasi meille tästä artikkelista)
    https://www.etla.fi/ajankohtaista/etla-aikuiskoulutus-yleistyy-korkeasti-koulutetuilla-vaikka-hyodyt-ovat-pienet-ja-kustannukset-suuret-koulutukseen-olisi-saatava-peruskoulutaustaisia/
    Ten Years Afterin “I’d love to change the world”: https://www.youtube.com/watch?v=CTUsFm0BAu8
    The Beatlesin “Taxman”: https://www.youtube.com/watch?v=gMdcE8jdz70

  • M&A&X-podcastin erikoissarjan jälkimmäisessä osassa professori Mika Maliranta ja työelämäprofessori Matti Apunen analysoivat suomalaisen hyvinvointivaltion kasvua, talouden kantokykyä ja hyvinvoinnin rajoja.
    Haastateltavina jaksossa ovat Suomen Pankin ennustetoimiston päällikkö Meri Obstbaum ja Jyväskylän yliopiston terveystaloustieteen professori Petri Böckerman.
    Jakso on tuotettu yhteistyössä JYU.Well-tutkimusyhteisön kanssa.
    Taustamateriaalit
    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4126797/ 
    https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/jep.22.2.53.
    https://www.journals.uchicago.edu/doi/abs/10.1086/701679?mobileUi=0&n 
    https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/aer.20110236 .
    https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html
    https://www.eva.fi/blog/2015/04/21/eva-fakta-hyvinvointivaltio-numeroina-3/
    https://globaleurope.eu/globalization/who-profits-from-globalization/
    Hans Roslingin animaatio vaurauden kasvusta: https://www.youtube.com/watch?v=Z8t4k0Q8e8Y

  • M&A&X-podcastin erikoissarjan ensimmäisessä osassa professori Mika Maliranta ja työelämäprofessori Matti Apunen keskustelevat hyvinvoinnin olemuksesta ja sen mittaamisesta.
    Jakso on tuotettu yhteistyössä JYU.Well-tutkimusyhteisön kanssa.
    Taustamateriaalit
    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4126797/ 
    https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/jep.22.2.53.
    https://www.journals.uchicago.edu/doi/abs/10.1086/701679?mobileUi=0&n 
    https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/aer.20110236 .
    https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html
    https://www.eva.fi/blog/2015/04/21/eva-fakta-hyvinvointivaltio-numeroina-3/
    https://globaleurope.eu/globalization/who-profits-from-globalization/
    Hans Roslingin animaatio vaurauden kasvusta: https://www.youtube.com/watch?v=Z8t4k0Q8e8Y

  • Vanha raha puolustaa, uusi hyökkää. Ovatko radikaalit innovaattorit vanhan pääoman suurin kauhu? Onko suvussa kulkeva omaisuus tuomittu vajoamaan tehottomuuteen - ja onko perintövero tästä huolimatta huono idea?
    M&A-podcastin vieraana on elinkeinoelämän Gandalf, talousvaikuttaja Björn Wahlroos. Hän ripittää sukuyritykset ja ennustaa EU:n hajoavan 30 vuodessa. Wahlroos sanoo, että Suomi on nyt pahemmassa kriisissä kuin 1990-luvulla, mutta että Suomen talouden nousukauteen on silti olemassa valmis, valaistu polku.
    Kirjallisuutta:
    Akcigit, U. & Van Reenen, J. (toim.), alkusanat Emmanuel Macron. The Economics of Creative Destruction: New Research on Themes from Aghion and Howitt. Harvard University Press, 2023, 784 sivua.
    Aghion, P., Akcigit, U., Bergeaud, A., Blundell, R., & Hémous, D. (2019). Innovation and top income inequality. The Review of Economic Studies, 86(1), 1-45.
    Aghion, P., Akcigit, U., & Howitt, P. (2014). What do we learn from Schumpeterian growth theory?. In Handbook of economic growth (Vol. 2, pp. 515-563). Elsevier.
    Deming, D. J. (2017). The growing importance of social skills in the labor market. The Quarterly Journal of Economics, 132(4), 1593-1640. https://academic.oup.com/qje/article/132/4/1593/3861633
    Labatut, Benjamin: Maailman kauhea vihreys. Tammi, 2023.
    Maliranta, M. (2021). ”Luova tuho” talouskasvussa sekä talouskasvun tutkimuksessa ja opetuksessa. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 117(3), 472-476. https://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/wp-content/uploads/2021/10/KAK_3_2021_WEB-142-146.pdf
    Maliranta, M. (2023). Luovan tuhon taloustiede – kultakaivos osaavalle talouskasvun lähteiden louhijalle. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 119(4), 382-385.
    Wahlroos, Björn (2023). Sateentekijät. Eräänlaiset päiväkirjat 1992−2001. Otava.

  • Tutkimuslaitos Etlan toimitusjohtajan Aki Kangasharjun tuore Talouden ilmestyskirja arvioi, että Suomen tulevaisuus näyttää Pohjolan surkeimmalta. Laboren johtaja Mika Maliranta puolestaan povaa valoisia aikoja ja tuottavuusloikan mahdollisuutta. Pessimisti ja optimisti ottelivat M&A:n studiossa kolme erää talouspolitiikasta ja talouden uudistuksista. Mikä on Suomen suunta? Mitä on tehtävä?Tämän lisäksi M&A:n uusi jakso paljastaa, kuka on kaikkien aikojen suurin taloustieteilijä. Lupaamme yllätyksen!KirjalllisuuttaKangasharju, Aki (2023). Talouden ilmestyskirja; velka inflaatio nollakasvu ja politiikan umpikuja. Docendo

  • Helsingissä Kulosaaren silta menee remonttiin, joka kestää ällistyttävät kolme vuotta; Vantaalla virkistysalueen savusauna maksaa 2,2 miljoonaa euroa. Jotain on mätää Suomenmaassa, kun julkisten urakoitten hinnat huitelevat taivaissa ja tärkeät liikenneväylät ruuhkautetaan vuosiksi.Veronmaksajien Batman, M&A-podcast kysyy milloin kansalaisen menetetylle ajalle aletaan laskea hinta. Samalla esittelemme taikatempun, jolla julkisia urakoita on tehty alle budjetin ja tavoiteajan.Materiaalejahttps://www.etla.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/tekoalyn-tulo-suomeen-osuu-eniten-eliittiin-ja-tietotyolaisiin-vahemman-koulutetuilla-on-enemman-voitettavaa/https://labore.fi/julkaisu/omistusasuja-haviaa-vuokralaista-enemman-ostovoima-supistuu-eniten-asuntovelallisilla/https://labore.fi/en/julkaisu/the-decentralization-of-public-employment-services-and-local-governments-responses-to-incentives/https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009944732.html?cs=emailhttps://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009941800.htmlhttps://www.tampereenratikka.fi/tampereen-ratikka/ratikan-tekijat/

  • Valtioiden sekaantuminen markkinoiden toimintaan on lähdössä pahasti laukalle. Maailmalla yrityksiä houkutellaan jättiläismäisillä valtiontuilla ja meneillään on kilpajuoksu, jossa Suomi voi vain hävitä. Samalla on vaarassa EU:n keskeinen talouspoliittinen periaate sisämarkkinoiden puhtaasta kilpailusta.
    M&A-podcastin uusin jakso kysyy, onko tälle talouden dopingille tehtävissä mitään. Lisäksi se esittää ällistyttävän laskelman siitä, miten yritysten määrän väheneminen saattaakin lisätä työpaikkoja.
    Kirjallisuutta
    Austin, B., Glaeser, E., & Summers, L. (2018). Jobs for the Heartland: Place-Based Policies in 21st-Century America. Brookings Papers on Economic Activity, 151-232. https://www.jstor.org/stable/26506216
    Henkel, M., Seidel, T., & Suedekum, J. (2021). Fiscal transfers in the spatial economy. American Economic Journal: Economic Policy, 13(4), 433-468. https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/pol.20180294
    Criscuolo, C., Martin, R., Overman, H., & Van Reenen, J. (2019). Some Causal Effects of an Industrial Policy. American Economic Review, 109(1), 48-85. https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/aer.20160034
    https://reason.com/2023/04/12/georgia-is-shoveling-cash-into-a-failing-electric-vehicle-company/
    https://www.reuters.com/business/autos-transportation/volkswagens-scout-unit-wins-13-bln-incentives-south-carolina-factory-2023-03-20/
    Keynes, J. M. (1936): The General Theory of Employment, Interest and Money. Palgrave Macmillan 
    https://en.wikipedia.org/wiki/Ripley%27s_Believe_It_or_Not!
    Philippon, T. (2019). The great reversal: How America gave up on free markets. Harvard University Press. Ks. https://www.hup.harvard.edu/catalog.php?isbn=9780674237544

  • Etätyö on edistyksellisen tietotyöläisen oikeus, mutta onko se yritykselle aito tuottavuuden lähde vai enemmänkin tunnelmantekijä? Suomen talouspoliittisin podcast M&A paljastaa, missä on etätyön juoni ja miksi se ei ole syrjäseutujen pelastaja. Entä pitääkö Aurinkorannikolla etäilevälle maksaa samaa palkkaa kuin sille, joka kärvistelee kotimaan räntäsateessa?
    Lisäksi herätämme kateudensekaisen epäilyksen siitä, ovatko rikkaat sittenkään niin innovatiivisia kuin väitetään.

  • Anonyymi rekrytointi on keino taklata ennakkoluuloja työnhaussa. Helsingin kaupunki teetti anonyymin haun vaikutuksista tutkimuksen, joka tuotti harvinaista dataa syistä ja seurauksista. Kuka hyötyy ja kuinka paljon? Ovatko vaikutukset kestäviä, toisin sanoen tuottaako menettely lisää tasa-arvoa, mutta samalla enemmän hutivalintoja?
    M&A-podcastin erikoisjaksossa Mika Maliranta ja Matti Apunen perkaavat asiantuntijoiden kanssa Helsingin löydöksiä ja kertovat, miksi monimuotoisuus kannattaa – tutkitusti.
    Kirjallisuutta
    https://labore.fi/julkaisu/anatomy-of-an-anonymous-hiring-pilot/
    https://www.sussex.ac.uk/webteam/gateway/file.php?name=gendered-wording-in-job-adverts.pdf&site=7
    https://hbr.org/2016/04/how-to-take-the-bias-out-of-interviews?utm_campaign=harvardbiz&utm_source=twitter&utm_medium=social
    https://hbr.org/2015/04/3-ways-to-make-less-biased-decisions
    https://www.bbc.com/worklife/article/20211015-what-does-being-a-cultural-fit-actually-mean
    https://www.betterup.com/blog/diversity-recruiting
    https://www.forbes.com/sites/forbesinsights/2020/01/15/diversity-confirmed-to-boost-innovation-and-financial-results/

  • Talouspolitiikkaa ohjaavista ministereistä juuri kellään ei ole taloustieteellistä koulutusta. Kuka siis kuiskaa heidän korvaansa ja opastaa oikeaan suuntaan? Malirannan & Apusen lista on nyt kaivettu kassakaapista ja se paljastaa talouspolitiikan nimettömät arkkitehdit.
    Jaksossa aukeaa kaksi muutakin talousmysteeriä: miten Sdp:n uuden puheenjohtajan Antti Lindtmanin työmarkkinapolitiikka poikkeaa Sanna Marinista ja erottaako ekonomistikaan valtion omaisuuden myyntiä velanotosta.
    Kirjallisuutta
    Bloom, N., Sadun, R., & Van Reenen, J. (2012). Americans Do IT Better: US Multinationals and the Productivity Miracle. American Economic Review, 102(1), 167-201. 
    Scruton, Roger (2014): How to Be a Conservative. https://en.wikipedia.org/wiki/How_to_Be_a_Conservative
    https://iea.org.uk
    Teichgraeber, A., & Van Reenen, J. (2022). A Policy Toolkit to Increase Research and Innovation in the European Union. 
    Van Reenen, J. (2013). The economic legacy of Mrs. Thatcher is a mixed bag. British Politics and Policy at LSE. https://eprints.lse.ac.uk/75497/
    Van Reenen, J. (2012). Two cheers for Anglo-Saxon financial markets? British Politics and Policy at LSE.https://ideas.repec.org/p/cep/cepcnp/372.html
    Ajatuspajoja
    https://toivoajatuspaja.fi
    https://sorsafoundation.fi
    https://www.e2.fi/en
    https://www.suomenperusta.fi
    https://ajatuspajavisio.fi
    https://vasemmistofoorumi.fi/ajatuspaja/
    https://www.kompassi.org/about/
    https://www.eva.fi

  • Inflaatio syö pöydässäsi, mutta kenen vika se on? Ja kun hinnat nousevat niin, ettei perässä pysy, kuka kerää hillot?
    M&A:n uuden tuotantokauden avauksessa Mika Maliranta ja Matti Apunen tutkivat, onko Euroopassa kohistu greedflation eli ahneusinflaatio kavala juoni vai markkinatalouden normaali ilmiö? Lisäksi listaamme maailmantalouden pahimmat pummaajat ja paljastamme mikä yhdistää sokerimunkin ja vasemmiston talouspolitiikan.

  • Taloustieteilijä kommentoi itsenäisesti ja toimittaja raportoi puolueettomasti, mutta paljonko he sekoittavat omaa väriään lausuntoihinsa? Kansainväliset tutkimukset paljastavat molempien ammattikuntien heikot kohdat, jotka ovat lievästi sanottuna yllätyksellisiä. Ovatko talousuutiset enää entisensä? Suomen talouspoliittisin podcast M&A tarjoaa talouden asiantuntijoille täikampaa ja itsetutkiskelua. Lisäksi esittelemme eduskunnan tarinamestarin ja kerromme, miten Mika Malirannasta tulee taloustieteen Timo Jutila.

  • Omistaja-yrittäjä on firmansa kuningas: ideat, rahat ja päätösvalta ovat hänen. Mutta hänkään ei ole aina oikeassa ja mistä hän lopulta tietää, milloin olisi viisaampaa kuunnella muita?
    M&A&X-podcastin live-jakso sukeltaa liikkeenjohdon maailmaan. Kampaamme esiin, mitä taloustieteilijät sanovat suomalaisen johtamisen laadusta, erityisesti PK-yrityksissä. Avaamme kaksi käytännöllistä, ihmiskokein todennettua ratkaisumallia, jolla omistaja voi parantaa johtamisensa laatua – vaikka tästä päivästä alkaen.
    Jakso on tuotettu yhteistyössä Perheyritysten liiton kanssa.

  • Mitä tapahtuu Säätytalon hämärissä huoneissa, joissa muodostetaan uutta hallitusta? Suomen talouspoliittisin podcast M&A vie kuulijansa vallan syvään ytimeen. Näytelläänkö Säätytalolla yliarvostettua kesäteatteridraamaa ja onko hallitusohjelma lopulta ylimitoitettu arvaus, joka sitoo kätemme neljäksi vuodeksi? Poraudumme valtioriippuvaisuuden ytimeen ja kerromme, mitä hallitusneuvottelijat voisivat oppia lääkäreiltä. Mukana myös johdatus eduskuntahuumoriin!

  • Suomi surkuttelee heikkoa tuottavuutta ja sitä, että taloudellisesti jäämme jälkeen verrokkimaista. Pää pystyyn, sanomme me!
    Viime vuosikymmenen investoinnit tutkimukseen alkavat kantaa hedelmää. Suomeen syntyy uusia yrityksiä ja ne tuottavat enemmän uusia tuotteita kuin kilpailijamaissa. Kasvurahoitus on hyvällä tasolla. Vahvan nousun voi kuitenkin aina voi tyriä ja siksi kysymme: Mitä pitää tehdä talouspolitiikassa, jotta emme liukastu juuri ennen maalintekoa. 
    Suomen talouspoliittisin podcast M&A jalkautuu kansan pariin. M&A:n uuden live-version MAX:n yleisönä ovat tekniikan akateemiset, ekonomit ja yrittäjät. 

  • Suomen talouspoliittisin podcast M&A antaa vapun kunniaksi kuudelle työmarkkinavaikuttajalle villin kortin. SAK:n Jarkko Eloranta, EK:n Jyri Häkämies, Akavan Maria Löfgren, STTK:n Antti Palola, KT:n Markku Jalonen ja sijoittaja Timo Ahopelto esittävät kieron poliittisen kysymyksen ja taloustiede vastaa. Miksi köyhälle tarjotaan aina keppiä ja rikkaalle porkkanaa? Entä milloin inflaatiokierre katkeaa? Kuuntele, kuinka talouden putkimiehet Maliranta ja Apunen avaavat työmarkkinoiden röörit!

  • Oikeisto: “Valtionvelka murentaa Suomen!” Vasemmisto: “Teidän velkahysterianne meidät tuhoaa!” Maliranta & Apunen: “Nyt kaikki ottavat voileipää ja rauhoittuvat!”
    M&A sukeltaa läpi politiikan pintakuohun ja tutkii, miksi Suomen velkasuhde painuu kohti pohjaa ja samaan aikaan Ruotsin ja Tanskan kevenee. Syy on työn tuottavuuskilpailu, jossa putosimme kärryiltä ja ero naapureihin vain kasvaa. Onko meille siis luvassa pysyvää kurjuutta ja rooli Pohjolan banaanitasavaltana?