Episodes

  • Historioitsija Maria Vainio-Kurtakon teos Ellan de la Chapellen ja Albert Edelfeltin yhteiselämästä, Sovelias liitto, laajenee kiinnostavien henkilöiden kaksoiselämäkerrasta moniin suuntiin. Kirjailija on viettänyt kohteittensa ja heidän (aukkoisena säilyneen) kirjearkistonsa parissa vuosia löytäen uusia näkökulmia, ja tämä välittyy myös lukijalle.

    Keskustelemme vapaaherratar de la Chapellesta ja taiteilija Edelfelfeltistä paitsi kiinnostavina, sivistyneinä, lahjakkaina ja säteilevinä poikkeusyksilöinä, myös säätynsä ja aikansa edustajina. He elivät aikana, jolloin perinteinen elämäntapa koki mullistuksia. Molemmat olivat hyvin perillä ajan virtauksista, keskustelivat ja kommentoivat niitä. Varsinkin Ellan rinnastaa kirjeissään ystävilleen omaa elämäänsä ja 1800-luvun suuria kirjallisia kuvauksia, Tolstoista Ibseniin. Sekä naisen että miehen roolit myllertyivät, kun aatelisten perinteet jäivät uusien porvarillisten ”hyveiden” jalkoihin. Kaikki muutos ei ollut edistystä, emansipaation sijaan ”kartanonrouvaksi”, eli mittavaan taloudelliseen vastuuseen ja valtaan, kasvatettu, Vaini-Kurtakon ”ambivalentiksi radikaaliksikin” kuvaama Ellan joutuikin huomaamaan, että naisen uusi rooli oli olla ”kodin hengetär”, samalla kun miehestä tuli ehdoton ”perheen pää”. Talous, raha ja sen hallitsemisyritykset ovat tärkeässä roolissa myös aatelisen taitelijaperheen elämässä. Edelfelt kirjoittaa äidilleen jatkuvasti raha-asioista, de la Chapelle puhuu miehensä työstä ”fabrikina” ja ymmärtää kirjanpidosta myös menosarakkeen merkityksen. Kukaan ei ole irti materiaalisesta maailmasta.

    Pohdimme Vainio-Kurtakon kanssa omapäisiä menneisyyden naisia, jotka eivät oikein sovi käsitykseen 1800-luvun patriarkaatin alistamista ja äänettömistä ihmisistä, mutteivät toisaalta oikein käy vallankumouksen esitaistelijoiksi tai esikuviksi jatkuvaa onnellisuutta tavoittelevalle uusliberaalin maailman kasvatille. Sovelias liitto ottaa lukijan myös mukaan pohtimaan, mitä tutkija voi väittää, kun lähteistä puuttuu merkittävä osa (Ellan määräsi testamentissaan omat paperinsa poltettaviksi, Edelfeltin kirjeistä äidille on sensuroitu paljon). Samalla se kertoo tolstoilaisittain omanlaisensa onnettoman avioliiton tarinan Helsingin ja Pariisin välillä, mitä sen toinen osapuoli nimittikin tosielämän romaaniksi.

  • Missing episodes?

    Click here to refresh the feed.

  • Janne Saarikiven teoksessa Rakkaat sanat päästään sanojen, sekä yleisten että henkilökohtaisten, alkuperän selvittämisen kautta kiinni historiaan ja nykyhetkeen. Keskustelemme siitä, miten uusia monet itsestäänselviä ja universaaleina pitämämme sanat ovat, mistä tulee Ihminen, ja lisäksi ehkä selvitämme, missä on Suomi! Lue ja kuuntele, miten sana tulee lihaksi.

    Janne Saarikiven kuva Liisa Takala, Teos

  • Keskustelemme kirjailija Ville-Juhani Sutinen kanssa hänen tietokirja-Finlandialla palkitusta esseekokoelmastaan Vaivan arvoista. Miksi ”poikkeuskirjallisuus” on paras tapa niputtaa teoksessa esiintyvät kaunokirjalliset teokset edes väljästi? Puhumme ”kaanoneiden” ongelmista ja lukemiselle annetuista ”kannattavuuden” ja ”lohdullisuuden” tehtävistä. Mietimme, mitkä rakenteet vaikuttavat siihen, ”unohtuuko” joku aikanaan hyviä arvosteluja saanut tekijä, kuten brittiläinen Doroty Richardson ja hänen 13-osainen romaaninsa Pilgrimage, ja toisaalta ”löytyykö” hän uudelleen. Miksi pitkien romaanien lukeminen voi ollakin yllättävän helppoa ja hauskaa? Jos lukeminen ei ”kannata”, ainakaan jos se johtaa lukija oudoille poluille tuhansien sivujen kahlaamiseen, mitä muita syitä sille voi olla? Ehdotamme ainakin yhtä: Kirjallisuudesta ei löydy vastauksia, mutta sen myötä saattaa aueta parempia kysymyksiä.

  • Joulunalusviikon ihanin yllätys on Pkk-podcastjakso joka päivä!

    Kohtasin kirjailija Juhani Branderin Helsingin kirjamessuilla. Puhuimme hänen kahdesta uusimmasta kirjastaan yhdellä iskulla, toksisia mieskultttuurin piirteitä käsittelevästä Miehen kuolemasta (WSOY 2020) ja absurdin koomista lyhytproosaa sisältävästä Pertun Ritvasta (Siltala 2022). Miten muoto ja sisältö valitsevat toisensa? Mitkä elämäntilanteet ajavat kirjailijan millaisen lajin kimppuun? Mitä tekemistä tällä on jääkiekon kanssa? Kuuntele oitis!

    Juhani Branderin kuva Jussi Vierimaa, Siltala.

  • Jaana Seppänen keskustelee Taru Torikan kanssa romaanistaan Maamme laulu. Kylmään kevääseen 1904 sijoittuvan romaanin keskushenkilö on kirjailijan isoisän isä, virkamies ja mm. Tolstoita suomentanut Robert Seppänen, jonka ristiriitainen persoona ja tehtävä venäläishallinnon virkamiehenä, Moskovan maisterina, ja toisaalta venäläiseen kirjallisuuteen syvästi ihastuneena kulttuurimiehenä on askarruttanut Jaana Seppästä pitkään. Mitä voimme oikeasti tietää edes suvun merkkihenkilöiden ajasta ja ajatuksista?

    Maamme laulussa eletään epäilyn ja keskinäisen kyräilyn aikaa, Robertia perheineen vakoilee kollega Wennerström, joka uskottelee itselleen olevansa hyvällä, maamme, asialla mahdollista venäläisvakoojaa ja petturina vastaan. Seppästen kotona Tilda-rouva odottaa enimmäkseen toimettomana ja muuttuu vainoharhaisemmaksi ja pelokkaammaksi. Maikki-piika sentään pääsee kaupungille asioille, mutta on jatkuvasti tunkeilevien katseiden kohteena. Kaiken päällä leijuu pahaenteinen ilmapiiri, joka tuntuu henkilöiden ja lukijoiden vatsassa asti. Eletään aikaa, jossa on pakko omaksua eri kieliä ja rekistereitä, kotona ja sen ulkopuolella. ”Historiallinen romaani” imaisee lukijan keskelle pelkojen sävyttämää Helsinkiä, eikä päästä otteita, vaikka lukija tietää, mitä Eugen Schauman kohta tekee. Puhumme myös siitä, mitä yhteistä o Maamme laululla ja James Joycella!

    Jaana Seppäsen kuva Ari Haimi, Aviador

  • Tällä viikolla tapahtui niin, että houkuttelin Esa Saarisen kustantamon pienimpään huoneeseen kahvittelemaan ja keskustelemaan teoksesta ”E. Saarisen ajatuksia elämästä, rakkaudesta ja ajattelun ajattelusta”. Kirjassa Esa Saarinen käy läpi E. Saarisen tähänastista elämää, keskiössä rakastuminen ja rakkauden ylläpitäminen Pipsaan. Tämä kokemus putkahtaa esiin jatkuvasti, esim. kesken Sokrates-luennon. Mitä tämä läpitunkeva rakkaus on tehnyt Saariselle ajattelijana?

    Kirjasta voi lukea myös herkullista kuvausta yliopiston ja mediajulkisuuden lähihistoriasta. Keskustelemme myös esseistisyyden ajatuksesta, joka on kiehtonut E. Saarista siitä asti, kun nuori poika löysi Hyvinkään uuden kirjaston hyllystä Jean-Paul Sartren esseitä. Teoksen idea ei ole niinkään esitellä E. Saarisen valmiita ajatuksia, kuin avata paremman ajattelun mahdollisuuksia lukijalle. Tervetuloa kanssamme haparoimaan, etsimään ja kokeilemaan ajatusten polulla!

    Esa Saarinen esiintyy Tampereen kirjafestareilla sunnuntaina 4.12. klo 15.30. Katso festareiden ohjelma ja osta liput täältä https://kirjafestarit.fi

    Esa Saarisen kuva AJ Savolainen/WSOY

  • Vilja-Tuulia Huotarisen romaanissa Drive-In ollaan vastakohtien ja ristivetoisuuden äärellä. Ollaan Islannissa, missä suomalainen Ella tutkii kiviä ja on ehkä itsekin altis kivettymään paikoilleen, hänen sisarentyttärensä Vala on täynnä vauhtia ja päättänyt pystyttää tuuliselle saarelle drive-in leffateatterin keskelle ei mitään.

    Vilja-Tuulia Huotarinen kertoo, mistä kivet ja maaperä tulivat tekstiin, ja miten ne muotoutuivat romaaniksi eikä vaikkapa runoili. Puhumme siitä, mistä Drive-Inin lukemiseen tulee liikkeen tuntu, ja siitä miten joskus haluaisi jumittua ja kivettyä. Ja mitä tapahtui Islannille 2008, kun vulkaanisen maan sijasta purkautuikin finanssikupla? Ja mitä tekemistä sillä on kirjan naisten kanssa? Puhumme myös perheestä ja suvusta, miten niissä annetuista rooleista kapinoi ja toisaalta voi löytää uudenlaisia luottamussuhteita.

    Vilja-Tuulia Huotarisen kuva Mikko Palonkorpi.

    Vilja-Tuulia Huotarinen on mukana myös Tampereen Kirjafestareilla. Hän haastattelee yhdessä Ville Blåfieldin kanssa ruotsalaiskirjailija Alex Schulmania sunnuntaina 4.12. Osta liput kirjafestareille https://www.lippu.fi/artist/tampere-talo/tampereen-kirjafestarit-2022-3221873/

  • Pieni karanteenikirjakerho valmistautuu Tampereen kirjafestareille (3. ja 4.12. Tampere-talossa), ja saa vieraakseen muutaman messujen loistavista esiintyjistä.

    Ensimmäisenä Riikka Pulkkinen ja Lumo, joka valaisee ainakin toimittaja Torikan syksyä. Huolimatta siitä, että romaani käynnistyy nuoren tytön äkillisestä ja oudosta kuolemasta. Lumo ei kuitenkaan ole dekkari tai ”psykologinen trilleri”, vaikka se leikitteleekin lukijan odotuksilla ja halulla ”ratkaista mysteeri”.

    Keskustelemme kirjailija Pulkkisen kanssa hänen ajatuksistaan metafiktiosta ja kerronnan etiikasta - mitä niille tapahtuu tai mitä niiltä vaaditaan 2020-luvulla, kun kirjailijaa ja lukijaa ympäröivä todellisuuksien on tarinoiden (ja niiden pätkien) tulvia, ja tasot sekoittuvat, lukija osaa odottaa jo valmiiksi epäluotettavia kertojia ja päälleen kääntyviä ”totuuksia”? Samalla puhumme kirjan henkilöistä, jotka ovat sekä tietoisia narratiiveilla ja fabuloinnilla leikkijöitä, että lapsia. Tyttöjä ja poikia, tai aikuisia joissa herää ehkä sisäinen nuori, mahdollisuuksille avoin ihminen?

    Kirjan keskushenkilö, Philippa, kiehtoo ja häiritsee eläessään ja kuoltuaan, ja toisaalta elää ikuisesti itse kuvaamassani ja julkaisemissaan videoissa. Mutta asettuuko hän rooleihin, joita ihanalta mysteeritytöltä odotetaan? Vai hallitseeko kaikkea Philippan oma katse, tai kameran silmä? Ja mikä on parhaan ystävän Sagan rooli?

    Tule mukaan ratkomaan lumoavaa arvoituskimppua!

    Riikka Pulkkisen kuva Jonne Räsänen, Otava

    Osta liput Tampereen kirjafestareille https://kirjafestarit.fi/

  • Anna Englundin esikoisromaani sijoittuu 1930-luvun Pohjanmaalle ja Helsinkiin, ruumisarkkuverstaalta salakapakoihin ja salonkeihin. Kirjailija kertoo, kuinka oman pohjalaisen suvun historia vahvoine naisineen ja hiljaisine, mutta tekevine miehineen vaikutti romaanin maailmaan. Ja miten helppo 2000-luvun naisen oli samastua päähenkilö Elenan vieraudentunteeseen Helsingissä.

    Lautapalttoon maailmassa kuolema ei ole elämälle vierasta. Puhumme siitä, miten kuolema ja kuolleet olivat läsnä. Ehkä myös kummituksina. Puhumme Elenan ja Lydian, kahden aikuisen naisen rakkaudesta, ja miksi se ei ole kirjan yhteisöissä laittomuudesta huolimatta silkka katastrofi. Kirja etenee katseen ja kuvien, tai näyttämökuvien kautta, mutta myös kosketuksen, ihon ja tekstiilin. Niinpä jäämme pitkäksi aikaa ihailemaan ja hipelöimään kangaspakkoja, silkkejä ja satiineja, vuokraamaan arkkuja ja riisumaan leninkejä.

    Anna Englundin kuva Jenni Haili, Siltala

  • Eeva Turusen toinen proosateos alkoi ideana näytelmään, mutta nyt Sivistynyt ja miellyttävä ihminen on ”romaani, mikäs muu”. Tätä eri kielirekisterien ja tekstityylien runsaudensarvea ei halua typistää yhteen tulkintaan, mutta ainakin romaania voisi ajatella kuvauksena pyrkimyksestä yhteyteen ja siinä tapahtuvasta harhailusta ja ohipuhumisesta.

    Kirjan päähenkilö ja hänen ukkinsa valmistautuvat ukin kuolemaan. Taltioidaan muistoja ja ukin merkittävää uraa, suunnitellaan hautakiveä, päähenkilö hankkii uurnaa. Ukkia ja päähenkilöä yhdistää ja erottaa arkkitehdin ammatti. Sivistynyttä ja miellyttävää ihmistä voi lukea myös työelämän ja yhteiskunnan arvostuksien muutoksen näkökulmasta. Se on myös romaani parisuhteesta ja siinä tapahtuvista yhteyksien katkeamisesta.

    Keskustelemme Eeva Turusen kanssa tästä kaikesta, sekä siitä, mitä tapahtuu kun ”uuden polven” queer-ihminen löytääkin itsessään sitä konservatiivia, jähmeää säilyttäjää, jota vastaan on kuvitellut kapinoineensa. Puhumme vanhuksista, jotka eivät asetu sievästi nykyajan vaatimuksiin ”viisaudesta” ja ”tunnetyöstä”, helpottamaan jäljelle jääneiden surutyötä. Ja puhumme komiikasta, joka syntyy mm. siitä kun hyvin vakavasti asioihin suhtautuvat, asiakeskeiset ihmiset puhuvat toistensa ohi, tarkalla kielellä.

  • J.P. Pulkkisen esseekokoelma rullaa polkupyörän selässä mutkitellen lapsuusmuistoista yhteiskunnallisempiin tasoihin. Välillä kirjailija pyöräilee kavereiden ja asiantuntijoiden kanssa, välillä pääpaino on treenaamisessa, aina siinä vapaudessa, jonka polkupyörä kaikessa vaatimattomuudessaan ja arkisuudessaan tekee mahdolliseksi. Keskustelemme polkupyörästä emansipaation välineenä ja siitä, kuinka pyöräilijä voi olla yhtäaikaa yksilö ja osa kirjaimellista massaliikettä. Miksi kaupunkisuunnittelu yrittää aina ohittaa pyöräilijät? Mitä tapahtuu leffoissa, kun kuvaan rullaa polkupyörä?

    Kirjailijan kuva Heli Sorjonen, Teos

  • Marja Kyllösen kolmas romaani, Vainajaiset, on ollut tavalla tai toisella kirjailijan mielessä yli 20 vuoden ajan. Parikymppisenä Helsingin Sanomien esikoispalkinnon voittaneen Kyllösen kieli on Vainajaisissa edelleen ehdottoman omaperäistä, rekisteristä toiseen, mutta paljon on myös matkan varrella muuttunut ja kehittynyt. Lukijalle Vainajaiset on ihmeellinen kirja, joka käsittelee synkkiä ja pelottavia aiheita äärimmäisen tiheällä kielellä - ja jättää silti omituisen keveän ja jopa hauskan jäljen.

    Keskustelemme Vainajaisten pitkästä syntymästä ja siitä, miten kirjailija voi yhtäaikaa olla varma oman tekstinsä erinomaisuudesta että menettää ammatillisen itseluottamuksen. Kirjailija kertoo, miten oppi oman kielensä umpisolmuista pois kohti ilmaisua, joka keinuu ja antaa lukijalle ja tarinalle myös tilaa hengittää ja huvittaa. Puhumme romaanin ytimessä olevasta osattomuuden, paitsi jäämisen kokemuksesta ja miten se kertautuu henkilöltä toiselle. Tervetuloa mukaan keinumaan Marja Kyllösen ihmeellisen kielen ja tuttuudessaan oudon maisema keskelle!

    Marja Kyllösen kuva Annina Mannila, Teos

  • Susanna Hastin kaunokirjallinen esikoisteos Ruumis/huoneet on myös kaunokirjallinen erikoisteos. Se on omaelämäkerrallinen ja totuuteen pyrkivä, samalla kun se myöntää muistamisen ja todistamisen vaikeuden/mahdottomuuden. Se kertoo seksuaalisen väkivallan uhrista, mutta kieltäytyy annettujen, joko tuhoutumisen tai sankarillisen selviytymisen mallitarinoiden seuraamisesta. Lukija kulkee ja keikkuu mukana etsimässä puuttuvaa kieltä, joilla tapahtumista voi puhua tai jolla niitä voi edes muistaa. Keskustelemme kirjailija Hastin kanssa kaikesta tästä ja mm. siitä, miten trauman kanssa elävä voi käyttää mielen omia keinoja käsitellä hirveää asiaa, kuten kirjassa valjastamalla osan itsestä rikosta tutkivaksi etsiväksi. Puhumme myös monista teokseen vaikuttaneista muista kirjailijoista, teorioista ja fiktioista, ja miten Susanna Hastin oma kokemus ja tutkimustyö sodan uhrien tavoista jatkaa elämäänsä resonoivat keskenään.

    Susanna Hastin kuva Miikka Pirinen, S&S

  • Leena Parkkisen uusi romaani on kirjaimellisen kiehtova keitos viime vuosisadan kulttuurihistoriaa yhdistettynä ripauksiin ajankohtaisia (tai ikuisia) eettis-taiteellisia kysymyksiä siitä, kuka kertoo ja kenen tarinaa, ja kuka käyttää ja millaista valtaa, sekä juurevaan tutkielmaan naisesta, joka on kokenut kovia, mutta ehkä rakkauttakin, selvinnyt sitkeästi eteenpäin ja joka jää lopulta arvoitukseksi kaikille, ehkä itselleenkin.

    Sekä Gertrude Stein että Alice B. Toklas kertovat teksteissään heidän legendaarisessa pariisilaisasunnossaan työskennelleestä, tyylikkäästä ja salaperäisestä suomalaisesta keittäjästä. Leena Parkkisen romaani avaa monenlaisia kulmia niin yhteen dokumentoiduimmista 1900-luvun alkupuolen kulttuuripiirien lesboparisuhteista ja sen molemmista osapuolista, kuin mysteeriseen Margitiin. Keskustelemme kunnianhimoisen historiallisen ja kirjallisen romaanin rakentamisesta, tehtävistä, joita Parkkisen kaltainen kokenut kirjailija ja kirjoittamisen opettaja asettaa myös itselleen. Gertrude Steinin ja Alice B. Toklasin suhdetta on tutkittu, kritisoitu, kauhisteltu ja ihailtu noin sadan vuoden ajan, miksi se kiehtoo meitä edelleen? Onko nykyfeministipolven tehtävä ”vapauttaa” menneisyyden naisia, vai voisimmeko ymmärtää ja arvostaa heitä omaehtoisina, oman aikansa toimijoina? Entä miten kirjoittaa naisista, jotka elivät paljon väkivaltaisemmassa, ennaltamäärätymmässä yhteiskunnassa kuin me? Millaisen työn kirjailija tekee ylitsepursuavan aineiston, oman mielikuvituksen ja kunnianhimoisen kirjoittamisen välillä, jotta lukijan on nautinnollista viipyillä maailmassa, jossa ääneen pääsevät Alice B. Toklas ja paraislaisen kartanon puutarhuri?

    Entä miksi pelkkään ”autofiktioon” keskittyminen on kuin valikoisi yltäkylläisestä kaunokirjallisuuden karkkikaupasta pelkkää lakritsia?

    Leena Parkkisen kuva Jonne Räsänen, Otava

  • Kati Rapian sarjakuvaromaani Voimia! Tähtitieteilijän vaimon paluu on hurja ja hauska aikamatka 1600-luvulta lähelle meidän aikaamme. Se myös haastaa lukijan oletukset niin ”menneisyyden poikkeuksellisista naisyksilöistä” kuin koko ajatuksen päähenkilöistä.

    Kati Rapia ja Taru Torikka keskustelevat Annasta, Margaretasta ja Berenikestä, jotka lähtevät konkreettisesti riisumaan kahleitaan ja purkamaan homeisia rakenteita, kertovat tarinaansa mutta välillä kukaan ei malta kuunnella, vaan kaappaa tilan, tai lapset tulevat kaiken keskelle, tai on aika pitää piknik. Puhutaan myös sarjakuvaromaanista lajina, millaisia mahdollisuuksia kuva avaa niin tekijälle kuin lukijalle, kun se välillä jättää puhujan sivuun ja fokusoi katseen johonkin muuhun? Kaadamme myös turhia genrerajoja, sarjakuvakirjan lukijan ei tarvitse olla erityisen vihkiytynyt lajiin, vaan Voimia! sopii esimerkiksi kaikille lukijoille, joita kiinnostaa naisen elämä ennen ja nyt, ystävyyskuvaukset, solidaarisuus, huumori ja voimien löytyminen.

    Kati Rapian kuva Heli Sorjonen, Teos.

  • Vuoden 2022 Nobelin kirjallisuuspalkinto myönnettiin ranskalaiselle Annie Ernaux’lle. Pkk keskusteli Ernaux’ta ja muita ranskaisia nykykirjailijoita mestarillisesti suomentavaa Lotta Toivasta vuosi sitten Nide-kirjakaupassa.

    Podcast yhteistyössä Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton SKTL Ry:n kanssa.

    Osallistu Niteen joukkorahoitukseen https://mesenaatti.me/2622/nide-tarvitsee-sinua/

  • Samat sanat on kokoelma mestarikääntäjä, taiteilijaprofessori Tarja Roinilan (1964-2020)tekstejä. Sen kokoaja Mika Kukkonen kertoo heidän ystävyydestään, johon kuului myös molemminpuolinen toisen tekstien lukeminen, arviointi ja kannustus. Tarja Roinila eli kielessä ja löysi itsestään eri ominaisuuksia eri kielten ympäröimänä. Samojen sanojen lukija pääsee seuraamaan läheltä sitä taikuutta, jota tapahtuu fiktion tai runon suomentamisessa, sana sanalta, äänne äänteeltä. Joukossa on niin laajoja, henkilökohtaisen ja universaalin yhdistäviä kirjallisia esseitä kuin hauskoja fragmentteja maailmasta, jossa kieli tai kielet koko ajan elävät ja sanat säkenöivät. Samat sanat toimii myös jokaisen lukijan kumppanina, auttaa sukeltamaan niin Thomas Bernhardin maailmaan kuin espanjalaiseen runoon, joskus täytesanojen kautta.

    Samat sanat -kirjan kansi Dog Design, Teos