Episodit
-
Pitäisikö tyytyä yhteen uraan?
Kirjapodin viimeisenä vieraana, vierailee moniosaaja Inkeri Ruuska. Inkeri on löytänyt oman onnensa monestakin eri urasta: hän on oikeustieteiden maisteri (OTM) ja tekniikan tohtori (Dr.Sc. (Tech.) väitellyt työpsykologiasta ja johtamisesta). Hän toimii myös positiivisella haastamisella ratkaisukeskeisenä business coachina.
Jakson juontajana toimii henkilöstötyöskentelyn asiantuntija Saana Rossi, jonka oma elämä kulkee myös moniosaajan matkaa! Saana tunnettu host, juontaja ja tykätty tietokirjailija.
Kysymys kuuluukin: Mikä sinusta tulee isona?
Laita napakka jakso kuunteluun, risut & ruusut Kirjapodi
-
Napakka jakso käsittelee työelämän syöksykierteitä, loputtomia palavereita, jatkuvia kokouksia ja täysin järjettömiä päätöksiä jatkaa kuten aina ennenkin. Jakson juontajana toimii yksi lempikirjailijoistamme ja oman elämänsä menestyneesti muuttanut @saana_rossi
Kirjan reflektoiva tarina sukeltaa johtajan arkeen – Petteri Kilpisen arkeen. Työn merkityksellisyys on kadonnut ja elämän ilo hukassa. Kunnes hän lopulta tarrasi kiinni ajatuksestaan ”Juoksu voisi opettaa minulle miltä tuntuu olla jälleen innostunut.”
Ruusut & Risut Kirjapodin instagramiin.
-
Puuttuva jakso?
-
Kirjapodin jakson hostiksi palaa pika-aituritähti Nooralotta Neziri. Vieraana meillä on maailman parhaimman liike-elämän tapahtuman, Nordic Business Forumin, toimitusjohtaja Aslak De Silva. Kirjaksi valitsimme Jim Collinsin Hyvästä paras (eng. Good to Great).
Tällä kokoonpanolla selvitämme sinulle, miten hyvästä voi tulla paras?
Risut&Ruusut instaan @kirjapodi
-
Mikä tekee brändistä legendaarisen? Jakson kirjaksi valittiin teos, joka kertoo legendasta joka tunnetaan ympäri maailmaa pelkän etunimen perusteella. Suomalaiset Erja Lyytisestä Palefaceen ja yli 100 muuta henkilöä yhteiskunnan eri osa-alueilta kertovat kirjassa omat Elvis-tarinansa. Jos olet joskus miettinyt henkilöbrändin tai vaikkapa tuotebrändin rakentamista, niin ehdottomasti kannattaa laittaa napakka puolen tunnin podcast-jakso kuunteluun.
Ajatuksia voi laittaa Kirjapodi instagram kanavaan
-
Kirjailija Saana Rossi ottaa uunituoreen jakson haltuun yhdessä psykologi ja oppimisen asiantuntijan Hanna Siefenin kanssa. Jakso pohjautuu Hannan oivaltavaan Uteliaisuuden taito -kirjaan. Puolen tunnin jaksossa käymme läpi käytännön konkretiaa ja psykologista tietoa arkioppimisen teemoista.
“Sisäisten mallien kriittinen, mutta armollinen tarkastelu: Oppiminen vaatii vaivannäköä ja kykyä vavisuttaa nykyistä ajattelua.” Siefen H.
Kauppalistalle suositus:
Uteliaisuuden taito -kirja
-
Saana Rossin vauhdittamana syvennytään psykologi Marjo Pennosen voimaannuttavaan teokseen: Itsetuntemuksesta apua työhyvinvointiin. Napakan puolen tunnin jakson aikana havainnollistamme omien arvojen vaikutusta valintoihimme. Perehdymme erilaisiin personallisuuksiin, jotka ovat vahvasti yhteydessä työkäyttäytymiseen, menestykseen tai uuvuttavaan stressiin.
"Nykypäivän työelämä on haastavaa, ja monilla työhyvinvointi voi olla uhattuna. Vaikka itsestä huolehtimisesta puhutaan paljon, moni pyrkii silti vastaamaan työelämän haasteisiin olemalla entistä tehokkaampi. Valitettavan usein se tapahtuu muun hyvinvoinnin kustannuksella. Työssä suoritetaan ja yritetään jaksaa kuuntelematta omaa kehoa, arvoja tai tunteita."
Jakson kirja pääse ostamaan:
Itsetuntemuksesta apua työhyvinvointiin
Marjo Pennosen uutuuskirja Parempaa saatte hakea on hykerryttävä sukellus vauhdikkaan, ylianalysoivan ja ylemmyydentuntoisen citysinkun elämään.
Minä olen kuin sinä Kirjassa Pennonen haluaa tuoda näkyväksi sitä puolta ihmisten ajatus- ja kokemusmaailmasta, jota harvoin jaetaan toisille. Pennonen haluaa muistuttaa siitä, että kaikki kohtaavat elämässään haasteita ja kipeitäkin vastoinkäymisiä, vaikkei se aina ihmisistä päällepäin näkyisikään.
-
Miten terveydestä ja hyvinvoinnista voi tulla ihmiselle uskonto/maailmankatsomus?
Uskonto:
Antropologi E.B Tyler: Uskonto on uskomus yliluonnollisiin olentoihin.Emil Derkheim: Uskonto on yhdistetty muoto uskomuksia ja rituaaleja, jotka koetaan yhteiskunnallisesti pyhinä ja, jotka kollektiivisesti muodostavat yhteisön nimeltään kirkko.Jakson vieraana meillä on Minni Nevalainen - @minni.nevalainen on teologian maisteri sekä peruskoulun uskonnon, terveystiedon ja psykologian lehtori, joka innostuu koulutuksesta, opehommista, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja uskontotiedosta.
Minni on @tiedenaiset perustaja jäsen ja toimii aktiivisesti sosiaalisessa mediassa tieteen, terveyden ja ihmisyyden puolesta puhujana.
Jakso pohjautuu Tiedenaisten uusimpaan To do -kirjaan
Linkistä pääset ostamaan kirjan itsellesi!
https://www.tuumakustannus.fi/Tiedenaiset/To-do-terveys.html
-
Moraali ruokailussa - Hyvänä syömisenä pidetään terveellistä syömistä ja terveellisesti syövä nähdään hyvänä ihmisenä (Delaney ja McCarthy 2014).
Kun ruokaa luokitellaan ”epäterveellisiin” ja ”terveellisiin” tai ”hyviin” ja ”pahoihin”, luodaan usein myös mahdollisuus syyllisyyden kokemiselle. Usein syyllisyyttä koetaan juuri näistä ”epäterveellisistä” ruoista, jotka ovat samoja, joista saadaan paljon mielihyvää. Näin myös mielihyvän kokemus voidaan nähdä huonona asiana, koska se yhdistyy ihmisten mielissä heikompaan moraaliin.
Jakson vieraana meillä on terveystieteiden maisteri, ravitsemusasiantuntija ja tohtorikoulutettava Heidi Kinnunen - IG @heidikkin
Heidi on @tiedenaiset perustajajäsen ja toimii aktiivisesti sosiaalisessa mediassa tieteen, terveyden ja ihmisyyden puolesta.
Jakso pohjautuu Tiedenaisten uusimpaan Todo -kirjaan: linkistä pääset ostamaan kirjan itsellesi!
https://www.tuumakustannus.fi/Tiedenaiset/To-do-terveys.html
-
Missä vaiheessa hyvinvoinnista tulee pahoinvointia? Hyvinvointitrendejä tulee ja menee. Tietotulva on lähes loputon. Mistä tietää mikä on oikea tapa toimia oman hyvinvoinnin parhaaksi.
Vieraana meillä on Tiedenaisten perustajajäsen @jemiina.kemppainen Jemiina on monipuoliseen suorituskyvyn kehittämiseen ja lantionpohjan toimintaan erikoistunut fysioterapeutti ja valmentaja, sekä intohimoinen kehorauhan puolestapuhuja.
Tiedenaiset
To do: terveys -kirja
-
Lyhyt vastaus on kyllä, viisaaksi voi kasvaa kertoo viisaustutkija Jenni Spännäri. Laita jakso kuunteluun ja selvitä miten jalkauttaa viisaselämä omaan arkeesi.
Viisaus ei ole yhtä kuin älykkyys tai looginen ajattelu. Viisaus ei myöskään kartu automaattisesti iän myötä. - Viisaus: käyttäjän opas
Viisautta kartuttavat voimavarat: Elämänhallinnan tunne, Avoimuus, Pohdinta, Tunnetaidot
-
Puhumme yksinäisyydestä tämän viikon jaksossa yhdessä Antti Ervastin kanssa. Antti on ammatiltaan pari- ja perhepsykoterapeutti (Kela, Valvira) sekä erikoistason seksuaaliterapeutti (NACS). Yksinäisyys koskettaa meitä kaikkia jossain elämänvaiheessa.
“Naisista 65,4 prosentilla yhteydenpito ystäviin ja sukulaisiin vähentyi koronan vuoksi, miehillä vastaava luku on 59,1. Yksinäisyyden tunne oli lisääntynyt 37,6 prosentilla naisista ja 25,9 prosentilla miehistä. “ Lähde: Sukupuolten tasa-arvo Suomessa 2021
Linkki kirjaan: Yksi näistä hetkistä
-
Loman tarkoituksena on irtautua, joka on helpommin sanottu, kuin tehty.
Jaksossa vieraana meillä on Antti Ervasti, pari- ja perhepsykoterapeutti, sekä erikoistason seksuaaliterapeutti. Antti on myös kansainvälisesti tunnetun Cup Of Therapyn perustajajäsen, joten tiedossa on pintaraapaisua syvemmälle menevää keskustelua kaikesta lomailuun ja lomasta nauttimiseen hyvällä omatunnolla.
Palautetta meille voi lähettää sosiaaliseen mediaan @Kirjapodi
Jakson kirjavinkkinä Cup Of Therapy:n kirjat
-
Muutosvalmentaja, sisustusarkkitehti ja podkastaaja Maaretta Tukiainen kertoo Kirjapodin jaksossa numero 63 Hyvän mielen kodista. Maarettaa haastattelee HR-alan asiantuntija Saana Rossi. Viikon kirjana on Tukiaisen tuore Hyvän mielen koti (Tuuma-kustannus 2021). Tukeeko kotisi parisuhdettasi, tai omaa henkilökohtaista elämääsi? Miten perinteistä Maslown tarvehierarkiaa voisi soveltaa sisustuksessa? Jaksossa keskustellaan kodin mahdollisuuksista tukea meitä kohti merkityksellistä ja mielekästä elämää. Hyvän mielen kotiin Tukiainen on saanut innoitusta positiivisen psykologian klassikoista (mm. Seligman ja Csikszentmihalyi). Maaretta kertoo myös suhteestaan omaan kotiinsa ihanassa Mosabackassaan, eli Helsingin Tapanilassa, jossa hän nauttii kesäisistä puutarhajuhlista. Tilaa kirja: https://www.tuumakustannus.fi/Maaretta-Tukiainen/Hyv%C3%A4n-mielen-koti.html Seuraamalla meitä Instagramissa löydät kirja-arvontamme, joista voit voittaa kiehtovia Kirjapodin jaksoissakin esiteltyjä kirjoja.
-
Vieraana kirjailija & teologian tutkijatohtori Jenni Spännäri, joka viettää aikaansa viisaustutkimuspiireissä. Spännäriä haastattelee Bazian Prudens. Jaksossa perehdytään siihen, mitä viisaus on. Ihminen on alkanut tavoitella viisautta jo heimoyhteiskunnista alkaen ja viime aikoina viisaustutkimuksen piirissä on alettu julkaista aiheesta käsikirjoja, mutta mikä on Spännärin oma viisauden työmääritelmä? Entä miten viisautta voisi mitata? Miten myötätunto liittyy viisauteen ja onko viisaus sisäsyntyinen piirre, vai pikemminkin tekemistä? Vastauksia näihin kysymyksiin jaossa podcast-jakson kuuntelijoille.
“Elefanttia” on totuttu eri tieteen poteroissa tarkastelemaan hieman eri näkökulmista, mutta nyt olisi Spännärin mukaan sopiva aika alkaa vetämään elefantin osasia yhteen. Kirjapodi on kiinnostunut eri tieteenalojen “elefanteista” ja haluamme tarjota areenan norsujen väliselle dialogille. Osallistu keskusteluun somekanavillamme ja laita meidät IG:ssa ja Facebookissa seurantaan!
Tilaa Viisaus kirja täältä
-
“Ylempi johto on usein aivan pihalla toiminnasta.” Pauli Juuti poistaisi johtajan yhtälöstä, jos johtaja ei osaa mennä mukaan työntekoon. Jussi Onnismaan mukaan tietynlainen ylemmän johdon puhe on jopa pelottavaa, mutta minkälainen? Mitä on “jaettu johtajuus”? Tässä jaksossa tarjolla tuoreita tutkimustietoon perustuvia kärkiajatuksia johtajista ja johtajuudesta. Vieraina emeritusprofessori Pauli Juuti ja dosentti ja organisaatiokonsultti Jussi Onnismaa. Kirjapodin omana vahvuutena asiantuntijoita keskusteluttamassa yrittäjä ja Kirjapodin oma toimitusjohtaja Bazian Prudens.
"Johtajuuskin voi olla hyvä bisnes." Liu’umme startuppien maailmasta kohti isompien organisaatioiden maailmaa ja tutkimme johtajuustutkimuksen tuoreimpia tuulia. Viikon kirjoina ovat Pauli Juutin tyttärensä Sini Juutin kanssa kirjoittama “Johtamista kehittämään — Todellista vaikuttavuutta helposti ja tehokkaasti”, ja Jussi Onnismaan “Organisaation aika, muisti ja etiikka” (Basam Books 2021).
Tilaa kirjat täältä:
https://basambooks.fi/sivu/tuote/johtamista-kehittamaan/3829523
https://basambooks.fi/sivu/tuote/organisaation-aika-muisti-ja-etiikka/2791437
Seuraa meitä Facebookissa,
IG: Kirjapodi
Ja tottakai LinkedIn:issä
-
Tämän jakson aiheena on yrittäjyys ja tarinat yrittäjyyden takana. Vieraanamme sarjayrittäjä ja enkelisijoittaja Matias Mäenpää. Matiasta haastattelee rekrytointialan ammattilainen Saana Rossi. Onko Mäenpää enemmän “rapatessa roiskuu” -yrittäjätyyppi, vai etenee rauhallisesti ja tasaisesti? Jaksossa selviää myös, minkä timanttisen neuvon Mäenpää antoi Kirjapodille sen alkuaskelilla. Keskustelun keskiössä vuoden 2020 lopussa ilmestynyt EXIT vol. 2 -kirja, jonka Matias Mäenpää on tehnyt yhdessä Anssi Kivirannan ja Petteri Poukan kanssa. Kirja kokoaa yksiin kansiin 16 suomalaisen yrittäjän tarinat yrityksen alkutaipaleesta “exitiin” asti. Voit tilata kirjan Leapilta: https://leap.fi/exit/
Huom! Jakson kuuntelemalla saatat vahingossa oppia, mikä on unicorn per capita -tilasto ja mitä yhteistä unikorneilla ja NHL:lla on…
Seuraa Kirjapodia Linkedinissa, niin saat kaiken irti yrittäjyysaiheisesta sisällöstämme.
-
Tässä jaksossa luvassa tarinoita ja ajatuksia loppuunpalamisesta. Keskustelussa mukana Katkenneita lankoja -kirjaa yhdessä Anssi Vieruahon kanssa toimittanut, sekä Finnish Nightmares -sarjakuvien takana seisova Karoliina Korhonen, ja somevaikuttaja Saara Strum IG: saaradaniela_.Mikä on Saaran tärkein vinkki sosiaalisen median työssä jaksamiseen? Entä onko Karoliinalla vinkkiä uupumisen varalle? Miten Nooralotta Neziri näkee asian: Kannattaako huonoihin kokemuksiin juuttua? Seuraa meitä Linkedinissa @Kirjapodi ja löydät paljon lisää työuupumukseen ja muihin ajankohtaisiin ilmiöihin liittyvää sisältöä. Katkenneita lankoja (Atena-kustannus 2020): Katkenneita lankoja
-
Tietokirjailija Kaisa Pulakka, milleniaalinäkökulmaa keskusteluun tuovan somevaikuttaja Saara Daniela ja juontaja-aituritähti Nooralotta Neziri keskustelevat Kirjapodissa naisten asemasta eri aikoina ja historian hankalista akoista. Ovatko mytologioista tutut sadut ja tarinat viattomia ja jänniä kertomuksia, vai pitävätkö sisällään totuuden siemenen aikakautensa ja kulttuurinsa asenteista sukupuolirooleja kohtaan? Voisimmeko tarkastella sukupuolta vanhanaikaisen kaksijakoisen maskuliininen-feminiinen jaottelun sijaan kaikessa moninaisuudessaan? Kaisa Pulakan informatiivinen ja visuaalisesti näyttävä kirja “Kurittomat” (Atena Kustannus, 2021) puhututtaa.
-
Musiikki on ihmiselle tärkeä toivon tuoja, ilahduttaa, virkistäjä, levottoman mielen rauhoittaja, kivun lievittäjä ja olojen sanoittaja. Mieti hetki oletko harmoniassa muiden kanssa vai toimitko ryhmän kapellimestarina?
Virity siis tunnelmaan ja kuuntele musiikkiterapeutti (FM), AMK:n lehtori Mikko Romppasen ajatuksia musiikin kuntouttavasta voimasta. Millaisia ajatuksia jakso sinussa herättää?Mikko Romppasta haastattelee tietokirjailija Susanna Ruuhilahti. Jatketaan kirjallisuuden parissa instagram tilillämme @kirjapodi
-
Jaksossa Seksuaaliterveyden asiantuntija Susanna Ruuhilahti haastattelee Tiina Alakärppää monikulttuurisuudesta ja seksuaalisuudesta. Alakärppä on projektipäällikkö, väitöskirjatutkija ja seksuaaliterapeutti. Hän on tehnyt pitkään työtä seksuaalisuuteen liittyvien kysymysten parissa mm. darin, kurdin, persian, somalian ja arabian kieliryhmissä elävien ihmisten kanssa.
Jaksossa seksuaalioikeudet, seksuaalikasvatus sekä yksilöllinen että yhteisöllinen kulttuuri nousevat keskeisille sijoille.
Tiina Alakärpän väitöskirjan kaksi artikkelia julkaistaan loppuvuodesta / alkuvuodesta 2022 oppikirjassa Suomalaiset muslimit: toinen sukupolvi
- Näytä enemmän