Episodios
-
YLEN Puoli Seitsemän-ohjelman juontaja Mikko Kekäläinen kaipaa radion tekemistä. Pieksämäen paikallisradiosta jo nuoruudessa käynnistynyt ura eteni YLE Radio Suomeen, jossa hän sai varhaisaamun Kiekuu-ohjelman mielettömään lentoon. Kiekuun muistoja hän kantaa edelleen sydämessään. Mikon kanssa puhutaan onnistumisista ja epäonnistumisen tunteista. En mitä tehdä silloin, kun juontaja turhautuu itseensä?
-
Kristiina Komulaisen radiovuosiin mahtuu useita uusia alkuja, suuria ponnistuksia, dream teamejä ja erilaisia rooleja muun maussa Radio NRJ:llä, The Voicella, Aallolla ja Loopilla. Lopulta oli kuitenkin tehtävä irtiotto, joka yllätti koko radiokentän. ÄÄNESSÄ -haastatattelussa palataan Kristiinan radiovuosien hersyvimpiin muistoihin ja puhutaan myös siitä, kuinka vaikea irtiotto radiosta lopulta oli.
-
¿Faltan episodios?
-
Tositv-ohjelma Temptation Island on tehnyt Sami Kurosesta valtakunnan julkkiksen, jonka työ- ja rakkauselämän käänteitä seurataan tiiviisti lehdistössä. Onneksi julkisuus on tullut pikkuhiljaa, sanoo Kuronen, joka aloitti työt radiossa jo 80-luvulla. Tie on vienyt Uudenkaupungin ja Turun paikallisradioiden kautta valtakunnan verkkoon, Radio Suomipopin ja Radio Aallon kautta nykyiselle tontille Hitmixin perjantai-iltapäivän lähetykseen. Monenlaisia ovia on auki työrintamalla, mutta radio on pysynyt kyydissä. Miten juontopari säikäytti Kurosen ja mikä uutinen sai miehen kyyneliin?
-
Suomalaiset rakastavat ysärimusiikkia. Sen ympärille on rakentunut radiokanavia ja -ohjelmia, tapahtumia ja yhteisöjä. Retrobuumin yhdeksi suurimmista kasvoista on noussut Oku Luukkainen, joka luotsasi pitkään Retroperjantai-nimistä ohjelmaa Radio Novan perjantai-illassa. Radiotyön lisäksi Okun kalenterin täyttivät pian myös lisääntyvät dj-keikat ja oma musiikkiura. Viime vuoden hän juonsi lisäksi Ysäri-kanavalla iltapäivälähetystä ennen kuin siirtyi vuoden vaihteessa Hitmixille. Saman siirron yhteydessä Okulle syntyi uusi silmäterä, Retroradio -niminen ohjelma. Miten Oku suhtautuu ysäriohjelmien kilpailutilanteeseen, miten ysäriyhteisö suhtautui uutisiin ja mistä tietää, milloin on hyvä siirtyä uralla eteenpäin?
-
Kirjailija, kolumnisti, käsikirjoittaja, kustantaja, radiotoimittaja, tv-kasvo. Monen tittelin mies Juha Vuorinen on ehtinyt Juoppohullun päiväkirja -sarjan kirjoittamisen lisäksi työskennellä lukuisilla suomalaisilla radiokanavilla ja olla mukana useissa menestyneissä radio-ohjelmissa 1980-luvulta lähtien. Tänä vuonna hän oli Radio Gaalassa ehdolla vuoden sisällöntekijäksi. Millaista on tehdä huumoria tänä päivänä ja mistä Vuorinen on radiourallaan ylpein?
-
Ile Jokinen on yksi maamme tunnetuimpia radioääniä. Jokinen on tehnyt töitä mm. Radio Cityssä, Radiomafiassa, Radio Novassa, Helmiradiossa ja nykyisin Radio Keskisuomalaisessa. Mitä pähkähullua mies on ehtinyt radion nimissä touhuta ja miksi hänellä on Madonnan kumiankka?
-
Monille radio on edelleen yhtä kuin Pekka Sauri. Legendaarinen Pekka Sauri toimitti Yölinja-ohjelmaa Radio Cityllä ja Radio Suomessa vuodesta 1987 vuoteen 2002 asti. Kuinka usein hän saa puheluita kotiinsa?
-
Katja Ståhl on ottanut uransa aikana haltuun mediakentän näyttävimpiä pelipaikkoja yksi toisensa jälkeen. Radiossa häntä on kuultu mm. Radiomafialla, Radio Kolmessa, Radio Cityssä, Radio Helsingissä ja nykyään Radio Nostalgialla. Miksi Katjan sydän sykkii radiolle?
-
Mikko ”Peltsi” Peltola ja Juuso Myllyrinne herättelivät kuuntelijoita Radiomafiassa/YleX:ssä 2000-luvun alussa ja nousivat nopeasti show:llaan valtakunnan puheenaiheeksi, ja kysytyiksi vieraiksi tv-ohjelmiin. Tässä jaksossa on äänessä myös tärkeä ihminen aamutiimin takana – tuottaja Satu Kurvinen.
-
Jussi Heikelän ja Aki Linnanahteen yhteinen radiotaival alkoi Radio Citystä vuonna 2005 ja jatkui pari vuotta myöhemmin Radio Rockille. Vuonna 2009 Heikelä-Linnanahde Korporaatio palkittiin Radio Gaalassa vuoden radio-ohjelmana. Aki juontaa nykyään Radio Novan Aamua Minna Kuukan kanssa. Jussi työskentelee tuottajana Solar Filmsillä.
-
Timo Virkkula ja Anna-Mari Raaska tekivät Iskelmän Aamuvirkkulaa vuodesta 2008 vuoteen 2012. Kanava tavoitti tuona aikana parhaimmillaan 1 200 000 viikkokuuntelijaa. Juontajauran jälkeen Timo on tehtaillut radioon käsikirjoituksia, toiminut spiikkerinä ja siirtyi äskettäin koripalloseura Ura Basketin toiminnanjohtajaksi. Anna-Mari opiskelee saksaa yliopistossa ja juontajaa iltapäivälähetystä Yle Hämeessä.
-
Anssi Honkanen ja Renne Korppila aloittivat NRJ:n Aamupoikina vuonna 2007. He voittivat Radio Gaalassa vuoden radio-ohjelman palkinnon kahdesti, kunnes kaksikon tiet erosivat vuonna 2013. Renne on nykyään podcastaaja-yrittäjä. Anssi juontaa Radio Novan Iltapäivää Niina Backmanin kanssa.
-
"En tiedä missä muussa työssä istutaan sellaisia tuntimääriä jonkun kanssa naamat vastakkain". Radio Novan Aamun Minna Kuukka on tehnyt töitä monissa tiimeissä. Miten tiimi toimii parhaiten ja miten aamutyötä jaksaa vielä vuosien jälkeenkin?
Sannalta: "Jos kysyttäisiin keneltä tahansa kadun kulkijalta, että kuka on Minna Kuukka niin uskon, että kaikki tietäisivät. Hän on ehdoton radiolegenda." -
Tähänkö on tultu? Se oli Kimmo Vehviläisen ensimmäinen ajatus, kun hänelle tarjottiin uutta pestiä Aito Iskelmän Aamussa. Radio Novasta ja Radio Aallolta tutun miehen ura on ollut huima. Millaiset hetket matkalta ovat jääneet elävimmin mieleen?
Sannalta: Kimmo on töissä Aito Iskelmässä, minä Iskelmällä. Olin totta kai kiinnostunut kuulemaan myös hänen ajatuksiaan uudesta kanavasta ja kilpailutilanteesta. -
Iskelmän Iltojen ja Iskelmän Listan isäntä Hannu Aholaita sanoo tehneensä kaikkia työtehtäviä, joita radiosta löytyy - siivoojasta johtajaan. Juontotyön lisäksi mies on seilannut muun muassa yli 400:lla Iskelmäkeskiviikkoristeilyllä. Sannalta: "Iskelmän pikkukippari on aina valmiina lähtöön ja voi pojat, että niitä lähtöjä on ollut. Olen kuunnellut Hannun tarinoita radiomaailman menosta ja sen vierestä kymmenen vuoden ajan ja se on ollut suuri kunnia."
-
Njassa on ehtinyt kerätä majesteettisen määrän radiokilometrejä. Hän aloitti Radio Cityssä vuonna 1985 ja nykyään häntä voi kuunnella iltapäivisin Radio Helsingistä. Njassa on kehittänyt hyvän tavan käsitellä kuuntelijapalautetta. "Laitan ne Facebookiin". Silti hän muistuttaa, että palautteissa on aina totuuden siemen, vaikka välillä kiehuu. Entä kuka on ollut vaikuttavinta haastateltava Njassa uralla?
Sannalta: En ole koskaan tavannut Njassaa ja vähän jännitin haastattelua etukäteen. Ajattelin, että hän on tiedostava ja saan kuulla kunniaani, jos joku fakta ei natsaa. Nopeasti tajusin, että olin ollut aivan väärässä. Hän on hauska. Jouduin editoimaan repeilyjäni pois, tunnustettakoon se tässä. Teimme haastattelun toukokuussa, kun koronarajoitukset olivat vasta vähän hellittämässä, joten haastattelu tehtiin etänä. -
Huittisten, Porin, NRJ:n ja Sanomatalon kautta Kaapelitehtaalle. Bauer Media Oy:n toimitusjohtaja Sami Tenkanen on jo useamman vuoden ajan keskittynyt mediatalojen johtamiseen ja kehittämiseen, mutta millaisia polkuja tähän pisteeseen on kuljettu? Menopelinä on välillä ollut skootteri, haastattelupöydän takana mm. Lenita Airisto ja lämppärinä Shakira.
Sannalta: Tein eräissä juhlissa ystäväpiirille gallupin: kuka radiojuontaja on jäänyt parhaiten mieleen? Nousi kolme nimeä: "Salovaara! Hyppönen! Tenkanen! Äänessä-juttutuokion aikana selvisi, että Sami on hyvin vaatimaton mitä tulee omiin saavutuksiin radiossa ja siihen muistijälkeen, jota hän on kuuntelijoille jättänyt. Ja Samin uratarina on kiistatta yksi radiokentän kiinnostavimpia tapauksia. -
Olga Ketonen on kokenut monia uusia alkuja radiossa. Millaisena hän muistaa Radiomafian, YLEQ:n tai aamun tekemisen Radio Aallolla? ÄÄNESSÄ -haastattelussa puhutaan muun muassa siitä, kuinka lujille työ on hänet joskus laittanut. Ketonen sanoo myös, ettei halua kuulla kysymyksiä siitä, onko hän Radio Suomessa jäähdyttelemässä ja odottemassa eläkettä.
Sannalta: Olgan jaksoa editoidessa tirautin pari kyyneltä. Hän osasi niin hyvin pukea sanoiksi sen, miten rankka palaute voi välillä mennä juontajan ihon alle. Myös Olgan kanssa teimme haastattelun etänä ja päädyin pääasiassa kuuntelemaan ihastuttavaa tarinankerrontakykyään. -
Salovaara Show, Härdelli, Heinähässäkkä. Pertti Salovaara oli yksi 90-luvun suurimpia radiotähtiä. Rohkean röyhkeät ja flirttailevat ohjelmat keräsivät satoja tuhansia kuuntelijoita Radiomafian äärelle. Radiomafian jälkeen Salovaara on tehnyt mm. liikenneohjelmia Radio Novalla ja Iskelmässä. Toimisiko ohjelmaformaatti nykyään? Entä mitä Salovaara katuu?
Sannalta: "Olen yksi niistä lukuisista 90-luvun nuorista, jotka perjantai-iltaisin nauhottivat Salovaaran lähetyksiä C-kasetille. Muistuu oitis mieleen myös Body Shopin vanilla- ja mangotuoksut sekä Raptorin Oi beibi. Pertti oli ja on melkoinen taikaheppu mitä tulee kuuntelijakontakteihin. Hänen muistetaan sanonnasta: "Voe mahoton paikka sentään". Ja aika monesta muustaki -
Tapani Ripatti on lahtelainen dj, radiojuontaja ja -toimittaja. Diskon kuninkaaksikin tituleerattu Ripatti tuli suurelle yleisölle tutuksi television Levyraadista ja 80-luvulla Ylellä alkaneesta Ocsid-radio-ohjelmasta. Ennen eläkkeelle jäämistään hän työskenteli Lahden Radiossa.
Sannalta: "Suurin osa muistaa Tapani Ripatin kiihkeästä puhetavasta ja intohimosta musiikkiin. Hän on ollut sivistäjä, heittäytyjä ja ennen kaikkea tekijämies. Tutustuin häneen vuonna 2006 Lahden YLEllä. Ymmärsin kyllä silloin, että kyseessä on legenda, mutta olisinpa tajunnut tentata häntä enemmän. Tapani oli useimmiten repparikeikalla ja toimituksessa hänet löysi todennäköisemmin studiosta kelanauhojen keskeltä." - Mostrar más