Episodes

  • Kaikki loppuu aikanaan. Kuten huomaat, jätin tuosta klassisesta heitosta yhden sanan pois. Sinä saat lisätä sen sopivaan väliin mielessäsi, jos siltä tuntuu.

    Tänään 13.1.2023 siis julkaistaan historian viimeinen Tuplaturinat. Se ei kuitenkaan tarkoita mitään muuta kuin juuri sitä – lähes vuosikymmenen ikäinen podcast loppuu.

    Kaikkiaan tämäkin jakso jää kuitenkin plussan puolelle. Julkistamme siinä nimittäin kaksi uutta juttua, jotka lähtevät Tuplaamon suunnalta maailmalle tänä vuonna. Ja itse asiassa molemmat aloitetaan öpauttiarallaa saman tien.

    Vuoden alkajaisiksi me julistimme tämän Tekojen vuodeksi. Nämä molemmat uutuudet tähtäävät juuri siihen. Että sinä, rakas yrittäjä, saisit valtavasti aikaan markkinoinnin ja myynnin saralla.

    Ne kaksi asiaa ovat uusi kiertue, siis jatkoa Markkinointi- ja Myynti-iltamille, sekä kouluttava, sparraava ja tukeva yhteisö yrittäjälle. Kiertueen nimi on Tekijäiltamat ja yhteisö on Tuplaajat.

    Näistä kerromme lisää Tuplaturinoiden historian viimeisessä jaksossa. Voit käydä kurkkaamassa lisää myös osoitteista Tekijäiltamat.fi ja Tuplaajat.fi.

    Ja jos ei nyt huvita kuunnella, niin molemmista kuulet ihan taatusti kevään mittaan jonkin, luultavasti useamman kanavan kautta lisää.

    Tuplaamo ei siis todellakaan vaikene!

  • "Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan."

    Mutta entä jos ei pääsekään alkuun?

    Kun on tiedossa työläs homma – joko oikeasti tai kuvitellusti hankala – aloittamisen kynnys hipoo taivaita.

    Ihanteellinen vaihtoehto prosessin, ei ehkä lopputuloksen, kannalta on se, että joku muu tekee. Valitettavasti se ei ole aina järkevää tai mahdollista.

    Jos homma pitäisi nyt kuitenkin saada tehtyä, käännä katse aidan toiselle puolelle. Siis katso miten joku muu tekee ja kopioi.

    Mieti kuitenkin hetki keneltä mallia katsot. Ei ehkä kannata apinoida, jos naapuri halkoo klapeja leipäveitsellä.

    Markkinoinnin suhteen helpoin mallinvalikoimisindikaattori on se, mihin sinä itse kiinnität huomiota. Miksi kiinnostuit ja ehkä jopa ostit.

    Katso miten sinut johdatettiin kauppaan ja mallinna se prosessi.

    Ja noin vain pääset helposti alkuun, keskikohtaan ja loppuun.

    Tuoko tämä sitten taatusti tuloksia? Eipä tietenkään, mutta miksi niin kannattaa silti tehdä. Siitä ja paljon muusta puhutaan viikon Tuplaturinat-jaksossa.

  • Missing episodes?

    Click here to refresh the feed.

  • Ei tuijotella kristallipalloon eikä anneta tyhjänpäiväisiä lupauksia (paitsi että vähän me Turinat-jaksossa lupaillaan asioita, joista ei vielä ole näyttää konkretiaa, mutta tosi vähän, hei, oikeesti).

    Onpa sinun tilanteesi mikä tahansa ja kiinnostaapa meidän jutut kuinka paljon tai vähän tahansa, toivottavasti innostut lähtemään tähän mukaan: tehdään vuodesta 2023 tekojen vuosi.

    Hienojen suunnitelmien ja uljaiden lupausten toteuttamisen estää meillä itsekullakin milloin mikäkin. Ajan, rohkeuden, varmuuden, rahan puute ovat kuitenkin lopulta kaikki ratkaistavissa. Tarvitaan vain tahtoa ja arjen systeemejä, eli tapoja.

    Ja jotenkin takaperoistahan on myös se, että kun alkaa tehdä enemmän, yhtäkkiä ehtiikin tekemään paljon enemmän. Aikaa alkaa löytyä ja varsinkin alkaa löytyä motivaatiota ja innostusta.

    Yrittäminenkin – kuten nyt vaikka jääkiekko – on ”momentum game”. Kun saat kiven liikkeelle ja vierimään, vauhdin kasvattaminen vaatiikin huomattavasti vähemmän energiaa.

    Nyt on siis aika, että sinä ja minä alamme tehdä. Sen lisäksi ME haluamme myös kuulla sinulta kaksi asiaa:

    1. Miten voimme auttaa sinua tekemään asioita vuonna 2023?
    2. Mitä olet tehnyt

    Jälkimmäisiä juhlimme, ensimmäisiä toteutamme sen minkä ehdimme.

    Älä siis tee uudenvuoden lupauksia, joiden voimalla lähinnä kuusen koristeet heiluvat. Jos lupaat, tee se niin, että se oikeasti synnyttää tekoja.

    Tai sitten älä lupaa mitään ja keskity vain tekemiseen.

    Tulos tottelee tekemistä ihan kaikessa.

  • Ravintolayrittäjä kertoi kokemuksensa korona-ajalta. Perjantaina heti alkuillasta huomasi, jos oli unohtunut laittaa Facebookiin muistutusta annosten kotiinkuljetuksesta. Siis että kun jäi markkinoimatta, jäi myös myynti tulematta.

    Eihän se nyt oikeasti niin helppoa voi olla? Kyllä ja ei.

    Ei, yksittäinen mikään ei tuo tuloksia. Älä odota, kuvittele tai haaveile sellaisesta.

    Jos taas teet jatkuvasti asioita, sillä yksittäiselläkin on aina merkitystä.

    Pari viikkoa sitten mussutimme kivijalkayrittäjien markkinoinnin niukkuutta. Ja siis kannustimme sitä lisäämään muutaman muun kehitysehdotuksen lisäksi. Tämän viikon Tuplaturinoissa otettiin nyt sitten tiukempi ote markkinointiin sillä perinteisellä Tuplaamon kulmalla: ”Jos olisin kivijalkakauppias, tekisin näin”.

    Ydin jaksosta on tässä: tee liveä, tee sitä jatkuvasti, tee tarjouksia. Niin, ja tarjoushan EI ole alennus.

    Voiko se siis todella olla niin yksinkertaista? Voi, kyllä voi.

  • Markkinoinnin tarkoitus on saada aikaan myyntiä – ennemmin tai myöhemmin. Puhutaan siis ihan oikeasta rahasta ja silloin väistämättä tulee mieleen, että eikös tulospalkkion virittely kävisi siihen suht näppärästi.

    Kuten niin moneen muuhunkin kysymykseen, oikea vastaus on kyllä ja ei. Voittopuolisesti käytetään kuitenkin eitä. Miksi näin?

    Syitä on liuta ja valtaosa niistää liittyy asiakkaaseen. Tärkein on kuitenkin sama kuin missä tahansa kaupanteossa: luottamus.

    Tulospohjaisen työn tekijän täytyy luottaa maksajaan, että hän kertoo todelliset lukemat, joihin laskutus perustuu.

    Asiakkaan täytyy luottaa tekijään, että tämä ei tee mitään typeriä asioita, jotka voisivat vahingoittaa yritystä.

    Tähän toki pystytään löytämään jonkinlaisia ratkaisuja – vaikkapa nyt kirjalliset sopimukset – mutta eiväthän ne oikeasti mitään luottamusta synnytä. Toimivatpahan vain jonkinlaisena vakuutuksena.

    Verkkokauppa tietysti mahdollistaa reaaliaikaisten lukujen jakamisen, mutta luottaako kauppias, että markkinointifirma pitää ne omana tietonaan…?

    Tämän viikon Tuplaturinoissa käymme läpi tämän ja seitsemän muuta syytä, miksi tulospalkkio ei houkuta palveluntarjoajia ja miksi se ei välttämättä ole asiakkaallekaan paras mahdollinen ratkaisu.

  • Kun syönti loppuu, kalamies nostaa ankkurin ja suuntaa paremmille apajille. Valitettavasti kivijalkakauppias ei voi siirtää puljuaan noin vain vilkkaampien vaellusreittien varteen.

    Kun nyt kuitenkin kaupunkien keskustat ihan mobiilidatankin perusteella hiljenevät, mureneeko kivijalka vääjäämättä?

    Kyllä, monenlaiset asiat vaikuttavat siihen, että ihmiset kulkevat kaupungilla vähemmän. Totuuden nimissä on kuitenkin pakko sanoa, että ei yrittäjienkään toiminta kauheasti auta tilannetta.

    Ydinongelma on markkinoimattomuus.

    Ei asiakkaan vastuulla ole ottaa selvää, oletko olemassa. Ei asiakkaan vastuulla ole ottaa selvää myytkö sinäkin tuotetta X, jonka hyllypaikankin iso kilpailija kertoo nettisivuillaan. Et sinä voi velvoittaa asiakasta tekemään salapoliisityötä aukioloaikojesi selvittämiseen.

    Toinen ongelma on aukioloajat.

    Et sinä voi syyttää asiakasta siitä, että hän ei pyydä töistä vapaata päästäkseen asioimaan putiikissasi sinun mukavuutesi määrittelemien aukioloaikojen puitteissa.

    Kolmas ongelma on palvelu.

    Jos asiakas tulee luoksesi hipelöimään tuotetta ja tilaa sen lopulta jostakin verkkokaupasta halvemmalla, oletko aivan varma, että hän oli päättänyt tehdä alunpitäen niin? Vai oliko sittenkin kyse siitä, että sinä et osannut hoitaa kauppaa kotiin, kun etsikkoaikasi oli?

    Jos tusinasta tamperelaisesta kahvilasta yksikään ei mainosta Googlessa ja kaksi Facebookissa, syytä heikkoon myyntiin kannattaa katsella muualta kuin verkkokaupoista tai automarketeista.

    Tämän viikon Tuplaturinat menivät ehkä välillä paatoksen puolelle, mutta sinun, rakas kivijalkayrittäjä, parastasi me vain ajattelemme.

    Yle.fi: "Puhelindata paljastaa, että Tampere voittaa Helsingin taistelussa keskustan autioitumista vastaan – selityksenä voi olla yksi syy: asuminen"

  • Laitetaanpa riviin viisi ihmistä, jotka voisivat ostaa sinulta. Kuka heistä todennäköisimmin kaivaa lompakkonsa esiin?

    Se, joka tietää sinusta ja tuotteestasi eniten.

    Myyjän perusteisiin kuuluu tietää, että kun asiakas ryhtyy esittämään vastaväitteitä, kaupantekohetki alkaa olla käsillä. Vastalauseet nimittäin kertovat, että asiakas todenteolla harkitsee ostopäätöksen tekemistä.

    Ja kuka sitten ylipäätään pystyy esittämään vastaväitteitä? Ihminen, joka tietää tuotteesta tai firmasta jotakin.

    Sinun pitää siis opettaa asiakkaalle mahdollisimman paljon tuotteesta.

    Toki voit hypätä lehtoriksi kateederille, ottaa karttakepin käteen ja alkaa luetella kiloja, senttejä, nopeuksia, suuntimia, mahdollisuuksia ja rajoitteita. Ja näillä on ilman muuta myös paikkansa.

    Ongelma vain on, että valtaosa meistä unohti ne opettajan pajatukset heti, kun kello soi välitunnille. Jos nyt missään vaiheessa niitä edes kuunteli.

    Jos taas kerrot tarinaa, jotain saattaakin jäädä mieleen vähän pidemmäksikin aikaa. Ja varsinkin mieleen jää asioita, jotka menevät paljon ominaisuusjargonia syvemmälle. Sellaisia, jotka synnyttävät tunnereaktion.

    Ja tunteella ne päätökset todellisuudessa tehdään. Tai, jos sana ”tunne” tuntuu vieraalta, niin puhutaan nyt vaikka mielikuvista.

    Tietenkään ihmiset eivät muista firmasi syntyhistoriaa eikä heidän tarvitsekaan. Jos he tietävät tarinastasi edes pieniä palasia, se tekee sinusta tutun. Ja tutun kanssa on aina mukavampi asioida.

    Tarinasi myös ohjaa asiakkaan ajatuksia toivottuun suuntaan. Hänelle syntyy käsitys miksi sinun tuotteesi on hyvä, miten sinä toimit, millaista sinun kanssasi on tehdä hommia.

    Tarina kertoo niin paljon enemmän kuin pelkät sanat, joita se sisältää, että yrittäjän on suorastaan rikollista olla hyödyntämättä sen voimaa.

    Tämän viikon Tuplaturinoissa puhuttiin tarinasta markkinoinnissa, miksi se toimii, miten sitä käytetään väärin ja miten sitä oikeasti pitäisi käyttää. Ja miten esimerkiksi neljällä sanalla rakennetaan vahva tarina talosta.

  • Ihmisten edessä puhuminen jänskättää jokaista. No, jos ei ihan jokaista, niin ei-jänskättäjiä löytyy vaikkapa nyt viisimiljoonaisesta kansasta ehkä kymmenkunta.

    Jos siis välttelet esiintymistä, koska jännittää, se on sama kuin välttelisit peseytymistä, koska vesi on märkää.

    Yrittäjän arjessa ihmisille puhumista tulee vastaan väistämättä eikä väistäminen ole vaihtoehto. Sen sijaan sinun täytyy opetella esiintymään jännityksen kanssa.

    Esiintymisen ammattilaiset ovat tietysti erikseen, eikä sinun tarvitse sellaiseksi ryhtyä. Eikä sinun tarvitse olla edes ammattilaisen tasolla pärjätäksesi vaikkapa nyt ihmisiintutustumistapahtuman esittäytymiskierroksella oikein hyvin.

    Apu löytyy valmistautumisesta ja esiintymisestä. Siis siitä, että nouset lauteille, vaikka jännittää. Mitä enemmän saat kokemuksia siitä, että jännittämisestä huolimatta selviydyit, sitä helpompaa on seuraavalla kerralla.

    Tämän viikon Tuplaturinoissa haimme asiaan ammattiapua Maikki Media Oy:n Tuuli-Elina Andersénilta.

    Pöydän ääressä istui kaksi esiintymisen ammattilaista ja kaikkiaan kolme ihmistä, joita pidät luultavasti pelottomina esiintyjinä. Ja olet TOTAALISEN VÄÄRÄSSÄ.

    Ihan yhtä lailla sinä voit kehittää esiintymistäsi niin, että pystyt hoitamaan ainakin ne pakolliset tilanteet vakuuttavasti ja menestyksekkäästi.

    Kuuntele koko jakso, niin saat tietää miksi jännität ja pääset poimimaan parhaat vinkit esiintymisjännityksen kanssa selviämiseen.

    Tutustu tarkemmin Tuuli-Elinaan ja Maikkiin tästä >>>

  • Tässä sinulle tiukka sääntö: älä koskaan tee vain yhdenlaista sisältöä. Se on silkkaa ajan ja energian, jopa rahan tuhlausta.

    Markkinointisisällöstä on aina moneksi. Erityisesti puhe on kuin puutavaraa, josta pystyt jalostamaan vaikka mitä: tekstiä, videota, kuvaa ja ääntä mihin tahansa kanavaan.

    Tietenkin on ero sillä, ryhdytäänkö tekemään videota vai ääntä. Kuvassa pystyy näyttämään kaikenlaista, jota pelkällä äänellä ei.

    Siksi avain onkin se, että pidät eri kanavat ja muodot mielessä jo suunnittelu- ja käsikirjoitusvaiheessa. Siis kuvaa videosi niin, että se toimii sekä vaaka- että pystyversiona. Tai mieti etukäteen ainakin se, miten hoidat homman editointiohjelmassa.

    Poimi puheesta sitaatteja tekstiksi kauniisiin kuviin. Pätki pitkistä videoista lyhyitä maistiaisia, parhaita paloja. Taltioi valokuvauksissa kaikkea sitä, mitä tapahtuu kameran takana ja studion varjoissa.

    Tao siis sääntö mieleesi pysyvästi tulikirjaimin: älä koskaan tee vain yhdenlaista sisältöä. Kun hyppäät hyvän sisältöaiheen äärelle, mieti aina mitä kaikkea sen kanssa voisit tehdä.

    Ja sitten tietysti muista jaella sitä sisältöä moneen eri kanavaan. Vaikka sinulla täytyykin olla jokin pääkanava – paikka, jossa vietät eniten aikaa – älä jätä muita kokonaan huomiotta.

    Tästä aiheesta, siis monikanavaisuudesta ja sen mahdollisuuksista, turinoitiin historian toisessa korona-Tuplaturinoissa. Hyppää mukaan sairaaseen meininkiin!

  • Keväällä 2020 tapahtui elämässämme muutos, jollaista emme koskaan olleet kokeneet. Toki pandemioita ihmiskunta on kohdannut ennenkin, mutta ei silloin yhteiskuntaa ole laitettu kiinni.

    On siis ymmärrettävää, että myös tuon seuraukset ovat meille yllättäviä.

    Ainakaan kukaan ei silloin maaliskuussa odottanut, että me ihmiset – joille sosiaalinen kontakti on ihan oikeasti elintärkeää – unohtaisimme miten ihmisten kanssa toimitaan.

    Ja niin siinä kuitenkin kävi.

    No niin, tuossa nyt oli pientä yliampumista näin markkinoinnin hengessä. Kuitenkin sen huomaa turuilla, toreilla ja toriparkeissa, että ei se tutustuminen, keskusteleminen ja (nyt tulee ruma sana) verkostoituminen suju samaan malliin kuin kolme vuotta sitten.

    Ainahan jutun alkuun pääseminen vieraan kanssa on ollut valtaosalle meistä vaikeaa. Nyt olemme kuitenkin pudonneet tasolle, josta ylös nouseminen vaatii todellakin ponnisteluja.

    Kun nimittäin ihan faktoja tutkitaan, voidaan päätyä vain yhteen johtopäätökseen: kaikki hyvä meidän elämässämme tulee muilta ihmisiltä: läheisyys, rakkaus, hyväksyntä, kunnioitus, ilo ja tietysti myös raha.

    Ilman ihmisiin tutustumista tämä kaikki jää vähitellen pois ja se tie on synkkä. Se on niin synkkä, että en halua edes ajatella sitä.

    Apua siis tarvitaan ja tämä vieläkin jatkuva erikoinen aika antaa onneksi hyvän lähtökohdan tutustumisen aloittamiselle. Nosta kissa pöydälle ja tee siitä yhteinen puheenaihe. Se onnistuu kysymällä kohtaamisen hetkellä näin: ”Kätelläänkö, halataanko vai suudellaanko?”

    Jo vain helähtää hymy kaikkien kasvoille ja jää on murrettu.

    Miksi ihmisiä kannattaa tuntea, miksi kasvotusten tapaaminen päihittää verkkomiitit mennen tullen ja miten voisit lähteä raaputtamaan koronan kohottamaa ruostetta pois sosiaalisista taidoistasi?

    Näistä kaikista puhutaan tuoreimmassa Tuplaturinat-jaksossa.

    PS. Jakson lopussa herkullinen tarjous Verkostoitumisen vetovihjeet -koulutuksesta. Kannattaa poimia talteen!

  • Juuri nyt kuuntelen erästä musiikkihistorian tunnetuimmista kitarapätkistä, eli riffeistä.

    Riippumatta syntymävuodestasi tunnistaisit sen kyllä. Se menee näin: däddä-dädädää-dä-ädä-ädä. Kitaran varressa heiluu tietysti Keith Richards ja kohta Mick Jagger alkaa vaikeroida tyydytyksen saamisen vaikeudesta.

    Yksi The Rolling Stones -yhtyeen isoimmista hiteistä sai alkunsa kesken yöunien. Richards heräsi, otti kitaran käteen, painoi nauhurin päälle, veivasi ideansa nauhalle ja nukahti uudelleen.

    Aamulla hän huomasi, että kasetti oli pyörinyt loppuun ja arvasi, että jotakin siellä nyt on. Olihan siellä, Satisfactionin riffi.

    Sinä ja minä emme kehittele riffejä työksemme, mutta olennaista tässä tarinassa onkin pari muuta juttua:

    Uni ja lepo ovat elintärkeitä sekä koko ihmiskeholle, mutta myös uusille ajatuksille. Väsynyt ihminen ei ole kekseliäs.

    2. Keithillä oli sängyn vieressä kitara ja nauhuri. Ilman niitä idea olisi jäänyt jonnekin mielen sopukoihin.

    Luovuus tuntuu käsitteenä jotenkin haihattelulta. Yrittäjän tekemiseen kekseliäisyys sopii ehkä paremmin.

    Kyse on kuitenkin samasta asiasta: käytetään päätä, jotta keksitään jotakin uutta.

    Uusi tuote, uusi markkinointitaktiikka, uusi somepostaus, uusi tapa valmistaa, toimittaa, palvella.

    Yhteistä näille kaikille on, että niillä on potentiaalia tuoda lisää rahaa. Ne voivat kasvattaa myyntiä tai pienentää kustannuksia.

    Ja kääntäen, jos yritys ei uudistu, se jää auttamatta jalkoihin.

    Sinun tehtäväsi yrittäjänä on siis

    Varata aikaa levolle ja ajattelulle
    Varmistaa, että sinulla on aina lähellä aina jokin keino laittaa ideat talteen. Ja tietenkin myös oikeasti tallentaa ne ajatukset.

    Jos sinulle ei ole kristallinkirkasta mitä hyötyä luovuudesta voisi olla sinulle ja firmallesi, tai että miten voisit kiihottaa kekseliäisyyttäsi, kannattaa kuunnella tuorein Tuplaturinat.

    Vieraaksemme saapui Pöyrööt-sarjakuvan piirtäjä ja taiteilja Liisa Seppälä, joka on yhdistänyt onnistuneesti taiteen ja kaupallisuuden.

    Yhdessä puramme mm. Sitä myyttiä, että luovuudessa olisi jotakin maagista. Ei siinä ole. Se on työtä.

    Liisan taidetta: https://www.liisaseppala.fi
    Pöyrööt: https://www.poyroot.fi
    Avot Design Oy: http://www.avot.fi

  • Kun Chet Holmes sai Charlie Mungerilta tehtäväksi nostaa alansa lehtien joukossa sijaa 19 pitävä julkaisu suosta, hänelle annettiin 2200 potentiaalisen mainostajan lista.

    ”Siitä vaan luukuttamaan.”

    Koko listan kahlaamisen sijaan Holmes päätti toimia toisin. Hän kaiveli kilpailevien lehtien sivuilta eniten mainostavat firmat ja rajasi listan näin 167 asiakasehdokkaaseen.

    Näitä hän ryhtyi sitten määrätietoisesti houkuttelemaan asiakkaaksi lähettäen jatkuvasti hauskalla tavalla erottuvia kirjeitä ja soittamalla säännöllisesti. Kaikki muut listan yritykset hän sivuutti kokonaan.

    Aikaa kului eikä tulosta tullut. Firman omakin väki oli jo alkanut ihmetellä uuden myyntitykin saamattomuutta. Sitten, neljän kuukauden jälkeen pato murtui.

    Yhden uuden mainostajan jälkeen tuli toinen, kolmas, neljäs eikä aikaakaan, kun lehti oli alansa ykkönen.

    Tuolta pohjalta Holmes kehitti Dream 100 -konseptin, joka voidaan tietysti tarpeen mukaan tiivistää unelma 50:een tai vaikka unelma 1:teen, kuten jo edesmenneen Chetin tytär Amanda teki. Ja sai tuloksia kolmessa kuukaudessa.

    Tämähän kuulostaa valtaosin todella hyvältä – paitsi tuo aika. Kolme kuukautta ilman tulosta? Neljä kuukautta ilman tulosta? Kenellä on aikaa ja erityisesti rahaa odottaa moista?

    Saalista pitäisi saada heti, joten eipä muuta kuin ampumaan hirveä haulikolla sadan metrin päästä.

    Kun resurssit ovat niukat, niiden kohdentaminen täytyy miettiä tarkasti. Siinä tilanteessa unelma-asiakaslista mahdollistaa vaikuttavan markkinoinnin ja myyntityön pienemmälläkin budjetilla.

    Yhtälöhän on yksinkertainen: mitä vähemmän kohteita, sitä enemmän pystyt panostamaan per kohde.

    Jaa, että myyt kuluttajille, joten tämä ei toimi sinulla? Kyllä vaan toimii. Ketkä ovat ne ihmiset, joilla on sinun potentiaaliset asiakkaasi hyppysissään, yleisössään? He kuuluvat sinun unelma 100 -ryhmään.

    Tämä on toki vain yksi markkinointitaktiikka ja vieläpä sellainen, johon täytyy varata reilusti aikaa. Toisaalta – kuten Hofstadterin laki toteaa – kaikki vie aina enemmän aikaa kuin kuvittelemme.

    Miten kauan sitten kampanjoita kannattaa roikottaa, jos tulosta ei tule? Siis milloin markkinointi-idean voi hylätä?

  • Pelkkä seuraajamäärien, tykkääjämäärien, kävijämäärien tuijottaminen on helppo, mutta valitettavasti totaalisen väärä mittari. Ainakin, jos puhutaan myynnin kasvattamisesta.

    Seuraajamäärän harkitsematon kasvattaminen johtaa helposti myös ihan oikeasti negatiivisiin seurauksiin. Somessa yksi esimerkki tästä on algoritmin rangaistus seuraajien passiivisuudesta.

    Jos seuraajasi eivät ole aidosti kiinnostuneita sisällöstäsi, he eivät tykkää, jaa tai kommentoi. Tästä seuraa niin sanotun engagement rate:n lasku. Tämä on siis prosentti, joka kaikista seuraajistasi reagoi julkaisuihisi.

    Huono prosentti kertoo algoritmille, että tämän tilin julkaisuja ei kannata jaella isommalle porukalle.

    Kun alkuperäinen ajatus siis oli, että seuraajien haaliminen kasvattaa näkyvyyttä, käykin juuri päinvastoin.

    Myös nettisivuilla tai sähköpostilistalla pätee sama: älä keskity kävijämääriin tai listan kokoon. Molemmissa noihin lukemiin keskittyminen myös aiheuttaa haittaa.

    Haitoista ja siitä, mihin kannattaa keskittyä ison joukon tavoittelun sijaan puhuttiin tämän viikon Tuplaturinoissa.

  • Tällä kerralla Tuplaturinoissa vaihdettiin takakamerasta etukameraan. Asiakkaan näkökulmasta puhutaan paljon, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa ja mitä sen huomiotta jättäminen aiheuttaa.

    Pallo putoilee täälläkin Asiakaskulma alkaa liikeideasta Asiakkaan ostohalu ei herää sinusta ”Tyhmän rajalla tai reippaasti yli” On vaikea ymmärtää, että toinen ei ymmärrä Miten Napolissa saa laskun? Älä erilaistu käyttöliittymällä Tehosta aina asiakkaan ehdoilla Ostamisen vaikeus houkuttaa vain tiettyyn rajaan asti
  • Tällä kerralla Tuplaturinoissa haettiin tehoja. Paras reitti kohteeseen ei ole välttämättä se lyhin eikä edes nopein. Mikä sitten mahtaakaan olla se tehokkain markkinointikanava tai -taktiikka juuri nyt.

    Valaistu vai pimeä tie? Markkinoinnin valtatiet ovat täynnä yllätyksiä Jos matka pelottaa, ei lähdetä ollenkaan Tehokkainta markkinointia juuri nyt on Ilman huomiota ei tapahdu mitään Haluavatko kaikki oikeasti huomiota? Saako huomiota, jos seuraa kaavaa? Ei tarvitse olla edes ainoa Toisintekijät ja provosoijat
  • Tällä kerralla Tuplaturinoissa mennään pakkasen puolelle. Miksi sinunkin pitäisi pelkän hehkutuksen sijaan noteerata markkinoinnissasi myös negatiivisia puolia.

    ”Itsensä kehuminen on niin vaikeaa” Nyt ei puhuta negatiivisesta markkinoinnista Yleensä markkinointi keskittyy vain hyviin puoliin Heikentääkö heikkouden mainitseminen todella myyntiä? Voisiko heikkouden kääntääkin vahvuudeksi? ”Maku ei tosin ole paras mahdollinen” Asiakas ajattelee jo itse, miksi ei ostaisi Rehellinen puhe saa sinut myös vaikuttamaan rehelliseltä Avoimuus ensin -politiikkaa


    Ernest Shackletonin feikkirekryilmoitus >>>

    Volkswagenin kupla-mainoksista >>>

    Kalanmaksaöljymainos "Maku ei tosin ole paras mahdollinen" >>>

  • Tällä kerralla Tuplaturinoissa oiotaan mahdollisia väärinkäsityksiä, joita viime viikon jakson tiimoilta saattoi syntyä. Onko siis markkinointi helppoa, vaiko sittenkin vaikeaa juuri nyt?

    Tuplaamon perusviesti pätee vuosikymmenen jälkeenkin Suomi – Israel Tampereella, huomasiko kukaan? Kirjastolaisten koulutuspäivää ei kukaan ainakaan huomannut Yksi maakuntalehti + paikallislehti + postilaatikko = helppoa markkinointia? Kanavat ovat hajonneet moneksi kanavaksi Kuulokkeet korvilla, puhelin silmillä Eri porukat, eri kanavat, eri viestit Nopeaa, mutta vaikeaa?
  • Tällä kerralla Tuplaturinoissa palattiin vuosikymmenen takaiseen analogiaan. Onko markkinointi tosiaan kuin ravivetoa ja miksi ei kannata yrittää tehdä kaikkea sitä, mitä kouluttajat käskevät.

    30 vuotta sitten ei ollut 70-luku V75 voi tuntua monimutkaiselta, mutta ei oikeasti ole Vaikka osaat ja panostat paljon, voit silti jäädä tappiolle Perusasioidenkaan ei aina tarvitse olla tiptop Sinun ei tarvitse hallita Facebook-mainontaa tehdäksesi Google-mainontaa Vain kokeilemalla saat tietää Mokaamisen ja muun pelkoa Auttaako ulkopuolelta vittuilu parantamaan?
  • Tällä kerralla Tuplaturinoissa välteltiin liukumasta rahanpulassa väärään lokeroon. Jos teet pätäkän tarpeessa sivuhommia, saatat jäädä ikävästi rooliisi jumiin kuin Steven Segall konsanaan.

    Hollywood-tähtienkään elämä ei ole vailla murheita Tiesitkö, että Bon Jovi teki kantria? Kyse on aina ulkopuolisten mielikuvista Toimialaluokituksena ”Kaikki mistä saa rahaa”? Jos ei osaa eikä ole kivaa, tulee harvoin tulosta Rahan takia tehdyt hommat on yleensä hinnoiteltu päin honkia Sivupolku voi olla myös siunaus Jos olet ajautumassa kaseikkoon, voisitko ottaa aikalisän?
  • Tällä kerralla Tuplaturinoissa päiviteltiin ja ihailtiin yrittäjän elämän epävarmuutta – näin yrittäjänpäivän kunniaksi. Miten riskiä voisi lieventää ja mikä on avain epävarmuudessa elämiseen.

    Elokuuksi luvattiin ja heti syyskuuksi toimitettiin Ei koskaan normaalia kenelläkään Mikä edes on normaalia? Varovainen sijoittaja panostaa tasaisesti Hinnoittelulla pelivaraa Samassa vai eri veneessä kilpailijan kanssa? Itse voi vaikuttaa vain reaktioonsa Syitä tai syyllisiä kannattaa etsiä vasta sitten, kun kriisi on ohi

    Lisätietoa Tredun kuntakiertueesta yrittäjille löydät täältä: https://www.tredu.fi/event/tredun-kuntakiertue-yrittajille-2022/

    Pasin koulutustarjontaa taas pääset tutkimaan täällä: https://pasirautio.fi