Эпизоды

  • Martin ja Miikka isännöivät alkuviikosta lähes 500 talousjohtajaa ruutujen ääreen kerännyttä Strategy Talk CFO -talk showta ja tarjoilevat nyt parhaat palat myös #rahapodi-kuulijoille. CFO (Chief Financial Officer), talousjohtaja, on nykyään pörssiyhtiön todellinen johtaja, ei enää toimitusjohtaja eli CEO. Viimeistään korona käänsi roolit ympäri, kun huomattiin, että kriisitilanteessa – ja itse asiassa sen jälkeenkin – kassanhallinta on kaikki kaikessa.

    Mitä modernilta CFO:lta sitten vaaditaan? Talouspuolen koulutuksella ei vielä pitkälle pötkitä, koska hyvän CFO:n tulisi osata myös mm. ennustaa, koodata, johtaa henkilöstöä, sumplia yrityskauppoja ja rakentaa strategiaa yhtiölle reaaliajassa. Mm. Jari Sarasvuo kommentoi, että yksi pahimmista mokista on ajatella CFO:ta kuluna sen sijaan, että CFO onkin kriittinen funktio yrityksen menestykselle.

    Miksi sinun kannattaisi pyrkiä CFO:ksi? Mistä löytyvät parhaat CFO:t? Mitä taitoja hyvältä CFO:lta vaaditaan ja missä niitä voi oppia? Mitä jokaisen kuulijan tulisi tietää talousjohtamisesta? Kuuntele #rahapodin CFO-special!

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

    Nordnet eri kanavissa:
    Kotisivut: www.nordnet.fi
    Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/
    Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/
    Twitter: www.twitter.com/nordnetfi
    Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi
    Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/
    Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

  • Suomen Osakesäästäjien ja Pörssisäätiön järjestämä sijoittajabarometri mittaa suomalaisten yksityissijoittajien tuntemuksia ja toimia nykyisessä markkinatilanteessa. #rahapodi sai vieraaksi Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja Victor Snellmanin kertomaan mehukkaimmat palat juuri tänään julkaistusta kevään sijoittajabarometristä. Miikka ja Martin tenttaavat Victoria:

    ❓ Suomalaissijoittajat kertovat lisänneensä osakepainoa roimasti viimeisien kuukausien aikana – mistä tämä kertoo?

    ❓ Myös sijoittajien niin sanottu pulssimittari on ennätyskorkealla. Usko osakekurssien nousuun on ennätyksellisestä nousumarkkinasta huolimatta edelleen vahvaa?

    ❓ Mitä toimialoja suomalaissijoittajat pitävät kiinnostavina? Entä mitkä eivät jaksa kiinnostaa pätkääkään?

    ❓ Mitä pörssiyhtiöitä pidetään kiinnostavimpina tällä hetkellä?

    ❓ Miten yksityissijoittajat suhtautuvat pörssiyhtiön johdon omiin osakekauppoihin ja -omistuksiin yhtiössä?

    ❓ Miten yhtiökokouksia pitäisi kehittää? Onko kotoa katseleminen ja äänestäminen jo uusi normaali, vai ollaanko koronan jälkeen palaamassa fyysisiin kokouksiin ja kampaviinereihin?

    ❓ Yksityissijoittajien edunvalvonta mm. suunnatuissa anneissa instituutiosijoittajille ja pääomistajille – onko meno mennyt jo liian villiksi?

    ❓ Mikä on Suomen Osakesäästäjät ja miten sinne pääsee jäseneksi?

    Liity Suomen Osakesäästäjiin täältä: https://www.osakeliitto.fi/nyt

    Victorin blogikirjoitus: https://www.nordnet.fi/blogi/koronaromahduksen-vuosipaivana-parvialyn-hyodyntajat-juhlivat/

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

    Nordnet eri kanavissa:
    Kotisivut: www.nordnet.fi
    Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/
    Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/
    Twitter: www.twitter.com/nordnetfi
    Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi
    Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/
    Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

  • Пропущенные эпизоды?

    Нажмите здесь, чтобы обновить ленту.

  • Tämän viikon #rahapodi onkin tripodi, sillä Miikka ja Martin tarjoilevat kolmen aiheen luksusillallisen yhden hinnalla. Osinkosateen ropina alkaa jo vaimentua, joten viimeistään nyt on päätösten aika – osingot pörssiin vai Porscheen? Perinteisen Sell in May and Go Away -sijoitusviisauden näkökulmasta osinkojen uudelleensijoittaminen voisi olla järkevää jättää syksyyn, mutta mitä mieltä #rahapodi-isännät ovat asiasta?

    Kattauksen kruunaavina aiheina opiskelijat ja valtio omistajana. Kannattaako opiskelijan pyrkiä valmistumaan mahdollisimman nopeasti vai hankkia arvokasta työkokemusta ja jatkaa opiskeluja maailman pysähtyessä viettämään routavuosia? Valtion sijoitusyhtiö Solidiumin viimeaikaiset sijoituspäätökset ja -päättämättömyydet puolestaan jaksavat ihmetyttää Miikkaa ja Martinia edelleen (ks. esim. jakso 147). Solidiumin tilannetta voisi juontajaparin mielestä kuvailla sanoin "Taattua koomailua vuodesta toiseen" – miten muutenkaan voisi nähdä Solidiumin viime aikaisia puuhasteluja SSAB:n tulosjulkistuksen yhteydessä tai täydellistä sivustakatsojan roolia Nokia-position kanssa WallStreetBets/GameStop-hullunmyllyn keskellä. Jos positiota ei kannata keventää keskellä meemihypetystä, niin koska sitten?

    Kuuntele #rahapodi 243!

    0:00 Intro
    2:01 Osinkokevät ja osinkojen uudelleensijoittaminen
    14:39 Koska kannattaa valmistua?
    32:02 Solidium

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

    Nordnet eri kanavissa:
    Kotisivut: www.nordnet.fi
    Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/
    Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/
    Twitter: www.twitter.com/nordnetfi
    Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi
    Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/
    Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

  • Jaksossa 240 lanseerasimme PODicoinin ja pyysimme teiltä apua. Nyt ehdottamanne PODicoinin ikonit ja symbolit löytyvät täältä: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSeCYTSUGdqb-73nL2TjE7Gk9kGTsQiwTC2UaMizYiV2joGhxg/viewform.

    Tutustu listaan ja anna äänesi komeimmalle tuotokselle! Äänestysaikaa 30.4. asti.

    Tämänviikkoisen jakson aiheena ovat kuulijakysymykset – "Fees & money". Miikka ja Martin vastaavat seuraaviin:

    0:00 Intro

    4:23 Juha kirjoittaa: "Olette ideoiden tulvallanne vakuuttaneet minut siitä, että ainoa mahdollisuus saada Suomi nousuun on se, että te kaksi lähdette mukaan politiikkaan. Perustakaa Rahapodi-puolue, koska vaikuttaa selvältä, että nykypuolueilla tai kykypuolueilla ei ole riittävää halua tehdä tarvittavia muutoksia. Suomi todella tarvitsee kaltaisianne visionäärejä. Se ei kuitenkaan riitä, jos kaikki jää puheen tasolle." Onko Martinin ja Miikan aika kilpailuttaa olemassa olevat puolueet vai perustaa oma?

    9:44 Timo kirjoittaa siitä, miten maapallon väkimäärä tulee tarvitsemaan paljon kaivannaistuotteita, joita Suomen maaperässä riittää. Suomessa kaivostoimintaa pyöritetään myös maailman mittakaavassa eettisesti ja ekologiset näkökulmat huomioon ottaen. Kaivosalalta kuitenkin tuntuu puuttuvan pääomia, joten miksi emme perustaisi norjalaisten tapaan veronmaksajien rahoilla ja velkavivulla rahastoa, jolla kaivostoimintaa pyöritettäisiin?

    22:33 Sampsa: Lainsäädäntö velvoittaa kuntia tasapainoiseen budjetointiin, miksei siis myös valtiota velvoiteta vastaavasti tekemään ylijäämäisiä budjetteja? Kumpi määrittää valtion budjetin, tulot vai menot?

    36:19 Peter: Viime jaksossa esiteltiin 10 uutta ministeriä vetämään Suomi suosta. Singulariteetin vuoksi tarvitaan ministeriön- ja valtionlaitoksenhävittämisministeri. Voisiko Suomi lakkauttaa omat virastonsa ja patistaa osaajat yksityiselle hommiin?

    46:12 Sami: Miksei digiloikkaa vauhditeta lainsäädännöllä? Suomi lobbaamaan EU:n uutta avoimen teknologian virastoa Suomeen ja avoimen teknologian ministerin pesti vireille!

    55:40 Jonne: Ottaako Viro pian Suomen aseman Pohjoismaissa? Pitäisikö Suomen emuloida Viroa?

    1:04:40 Aleksi: Traders' Clubin jaksoissa 80, 82 ja 85 on maalattu synkkiä tulevaisuudenkuvia markkinoiden tilasta. Onko mahdollista, että osakekupla puhkeaa ja samaan aikaan tai juuri ennen/heti perään inflaatio alkaa jylläämään oikein urakalla? Miten tällainen vaikuttaa normaalin asuntovelallisen elämään? Miten tällaiseen skenaarioon voi varautua?

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

  • Suomi on tänä päivänä harmaantuva ja BKT:ltään kitukasvuinen maa, jonka parhaat ajat näyttävät jääneen Nokian ja telekommunikaatioalan kukoistusvuosien mukana historiaan. Koronan jälkeen on aika pohtia, miten saadaan Suomi uuteen nousuun. Reittejä on monia, eikä pyörää tarvitse keksiä uudelleen – rusinat voi poimia esimerkiksi muiden EU-maiden pullista. On myös aika luoda uusia ministerisalkkuja, joilla saadaan potkittua vauhtia kaikkein kriittisimpiin hankkeisiin. #rahapodi esittelee 10 tarkasti rajattua uutta ministeripestiä, jotka toimisivat katalyytteinä Suomen nostamiseksi suosta uudelleen kasvuun kiinni.

    📌 Syntyvyyden ja rakastelutieteen ministeri. Tämän ministerin onnistumista mitataan syntyvyyden jatkuvalla nousulla. Päivän syntyvyysluvut on aika nostaa kaikkien huulille ja koronatyyliin tiedotustilaisuus mediassa päivittäin. Nuorille pareille tulee antaa rakastelun ”äitiyspakkaus” valtiolta, jotta snäpit ja pleikkarit jäävät hetkeksi rauhaan. Pakkaus sisältäisi ”heiluvan peiton”, leikkikaluja ja romanttista K-18-materiaalia.

    📌 Julkisen talouden armoton leikkausministeri. Valmistelee diktaattorimaisesti 10–20 miljardin euron leikkaukset valtion ja kuntien menopuolelle. Saatu hyöty palautetaan kansalle täysimääräisesti. Kaikkia kannustetaan töihin.

    📌 EU-tukien lypsyministeri. Onnistumista mitataan sillä, paljonko saa lypsettyä EU:lta tukiaisrahaa Suomeen. Auttaa yrityksiä saamaan maksimaaliset tuet projekteilleen proaktiivisesti ja hoitaa byrokratian.

    📌 Vientisektorin edellytysten parantajaministeri. Onnistumista mitataan viennin arvolla/volyymilla suhteessa kilpailijamaihin. Suomen pitää voittaa tärkeimpien vientialojensa kilpailukyvyssä pahimmat kilpailijansa! Yhtään kiveä ei jätetä kääntämättä, kun Suomesta pyritään mm. verotusta, maksuja ja toimintaedellytyksiä optimoimalla saamaan omien tärkeimpien vientialojensa numero ykkönen.

    📌 Työperäisen maahanmuuton ministeri. Onnistumista mitataan sillä, saako roudattua Suomeen 10 000 korkeasti koulutettua osaajaa vuosittain suoraan töihin. Huolehtii myös asunnoista perheiden tarpeista lähtien, jotta kotoutus Suomeen onnistuu.

    📌 Järkevän vihreän siirtymän ministeri. Onnistumisen mittarina on tarvittavien siirtymien valmiiksi saaminen taloudellisesti kestävällä tavalla. Esimerkkeinä mm. turve, autoilu, energiantuotanto ja asuminen. Suomen kansalaista ei turhaan pidä laittaa vihersiirtymien maksumieheksi.

    Kuuntele loput #rahapodin ministeriehdotukset jaksosta!

    Jätä tykkäys, jos olet #rahapodin visioimien ministerisalkkujen kannalla!

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

  • Unohda FIRE, nyt tulee CIRE (crypto independence, retire early)! Kryptovaluuttamarkkinan arvo kasvoi pääsiäisenä uskomattomaan 2 000 miljardiin dollariin ja instituutiot tulossa markkinalle kovaa mukaan, joten rahapodi-isännät Miikka ja Martin suuressa viisaudessaan päättivät ratsastaa tulikuuman kryptotrendin aallonharjalla ja perustaa rahapodifani Stanin kanssa ihkaoman krypton, PODicoinin!

    Mistä ihmeestä #rahapodin PODicoinissa oikein on kyse? Olisiko PODicoinista uudeksi Safe Assetiksi vai onko orastava kevätaurinko lopullisesti pehmentänyt juontajien aivot? Kuuntele #rahapodi 240 ja hyppää ulos työelämän oravanpyörästä!

    Lue myös: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kryptovaluuttamarkkinan-arvo-kipusi-2000-miljardiin-dollariin-kiinnostus-alkanut-laajeta-bitcoinin-ja-ethereumin-ulkopuolelle/64d631ae-b845-47a5-ab84-36e61b99c008

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

    Nordnet eri kanavissa:
    Kotisivut: www.nordnet.fi
    Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/
    Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/
    Twitter: www.twitter.com/nordnetfi
    Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi
    Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/
    Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

  • Yhdysvaltain dollari näyttää olevan menettämässä asemansa turvasatamasijoituksena, ns. Safe Assettina. Mistä löytyisi korvaaja USA:n valtionlainoille, joiden kysyntää inflaatiopelot nakertavat kiihtyvään tahtiin? #rahapodin etästudiossa Miikan ja Martinin kanssa inflaatiopeikkoa taltuttamassa Martti Hetemäki. Aiheina mm.

    📌 Mitkä ovat USA:n 10-vuotisten korkojen nousun seuraukset EUR/USD-kurssille?

    📌 Mitä jos FEDin toimenpiteet markkinoilla eivät enää riitä – tai menettävät kokonaan uskottavuutensa?

    📌 Ovatko kryptovaluutat aito vaihtoehto fiat-rahalle?

    📌 Mitä yksityissijoittajan pitäisi tästä kaikesta ajatella? Nordnetin asiakaskunnassa on nähtävissä selvä trendi entistä laajempaan hajauttamiseen ulkomaille, etenkin USA:n osakemarkkinoille.

    📌 Suomi on ikääntyvä kansa näivettymisen tiellä. Mitä hävittävää meillä on? Miksi emme ottaisi reilusti lainarahaa nyt kun se on vielä halpaa ja sijoittaisi sitä osakemarkkinoille?

    Jätä tykkäys, jos kannatat kansallisen sijoituskomitean perustamista, vetäjinään #rahapodi-miehet Miikka ja Martin!

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

    Nordnet eri kanavissa:
    Kotisivut: www.nordnet.fi
    Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/
    Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/
    Twitter: www.twitter.com/nordnetfi
    Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi
    Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/
    Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

  • Korona mullisti asuntomarkkinat – kannattaako nyt ostaa vai myydä? Miikka ja Martin käyvät läpi asuntomarkkinoiden tilaa ja tutkailevat sitä asuntovelallisen ja asunnon ostamista harkitsevan näkökulmasta:

    💥 Miltä näyttää asuntokaupan "tarjouskirja" tällä hetkellä – onko osto- vai myyntipainetta?

    💥 Kerrostalo keskustasta vai omakotitalo järven rannalta?

    💥 Kannattaako asuntolainaan ottaa kiinteä vai vaihtuva korko?

    💥 Inflaatio vaanii kulman takana, mistä suoja? Löytyykö se edelleen keskusta-asunnoista ja osakkeista?

    💥 Kannattaako toimia kuin laumasopuli vai jo siirtyä kontraamaan koronan synnyttämiä trendejä?

    Olitpa sitten ASP-säästäjä tai asuntovelallinen, #rahapodi-jaksoa 238 ei kannata missata!

    Jos asuntosijoittaminen kiinnostaa, kuuntele myös supersuosittu #rahapodi-jakso 214, jossa vieraana asuntosijoittamisen ammattilainen Harri Huru.

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

    Nordnet eri kanavissa:
    Kotisivut: www.nordnet.fi
    Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/
    Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/
    Twitter: www.twitter.com/nordnetfi
    Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi
    Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/
    Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

  • Miksi työeläkeyhtiön kaltainen sijoittamisen erikoisasiantuntija alisuorittaa vuodesta toiseen? Missä ovat 20 %:n vuosituotot? Esimerkiksi 2 %-yksikön tuottolisä Varmalle tai Ilmariselle tarkoittaisi miljardin euron lisätuottoa kaikkien meidän eläkesijoituksille. Miksi työeläkeyhtiöt eivät jätä hedge-rahastokikkailujaan ja nollakorkoisia joukkovelkakirjalainoja, kun simppelit, hajautetut osakesijoitukset näyttävät selvästikin tarjoavan parempia tuottoja? Miten työeläkerahastojen hoitajat saataisiin ostamaan dipeistä ja jättämään sopulimaiset paniikkimyynnit tekemättä? Olisiko työeläkeyhtiöiden johtajien jo aika jättää hyväpalkkaiset hallituspestinsä omistamiensa yhtiöiden hallituksissa intressiristiriitojen kitkemiseksi? Pitäisikö työeläkevakuuttajat fuusioida, ottaa salkunhoitajilta kalliit hedge-lelut pois, ajaa kulut alas ja siirtää sijoitukset kustannustehokkaisiin osakeindeksirahastoihin? #rahapodi tekee jälleen ikävän, mutta välttämättömän sukelluksen työeläkeyhtiöiden tunkkaiseen sijoitusmaailmaan.

    Rahapodissa eläkkeistä myös jaksoissa:

    #rahapodi 85 – Parempien eläkkeiden metsästys, osa 1
    #rahapodi 91 – Parempien eläkkeiden metsästys, osa 2
    #rahapodi 153 | Eläkepommi on purettava, NYT!
    #rahapodi 226 | Eläkejärjestelmä on 💩 – näin kaikille paremmat eläkkeet

    Jakson alussa käsittelyssä myös ajankohtaiset aiheet:

    - Helsingin pörssin entisestä kruununjalokivestä, Nokiasta, näyttää olevan tulossa 5G-bulkkitoimittaja nyt kun yhtiö antaa pikkusormensa pilvisoftajättiläisille AWS:lle (Amazon), Azurelle (Microsoft) ja Googlelle. Mitä Nokiasta enää jää jäljelle näiden muuvien jälkeen? Pelkän bulkkihardiksen toimittaja? Entä jääkö sijoittajalle luurin sijaan luu käteen? Lisäksi uutena pommina massiiviset irtisanomiset – kuka enää uskoo, että Nokia lähtisi näiden myötä uuteen nousuun?

    - Hallituksen kehysriihi – miksi emme muuttaisi kehitysapua rahan sijaan tavaraksi. Suomi voisi toimittaa 100 000 Suomi-Majaa (Finskaja doma) maailmalle. Samalla työllistettäisiin noin 10 000 suomalaista vuosittain ja loisimme Suomeen uuden teollisen tukijalan.

    0:00 Nokia 5G
    7:51 Kehitysapurahat
    15:07 Työeläkejärjestelmä

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

    Nordnet eri kanavissa:
    Kotisivut: www.nordnet.fi
    Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/
    Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/
    Twitter: www.twitter.com/nordnetfi
    Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi
    Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/
    Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

  • 0:00 Nordnet mukana Lukiolaisten sijoittajakoulussa
    Kuudessa lukiossa on pilotoitu tänä lukuvuonna Lukiolaisten sijoittajakoulu -kurssia, jossa nuoret pääsevät opettelemaan sijoittamisen ja osakesäästämisen perusteita opettajien johdolla. Kurssin takana on Talous ja nuoret TAT sekä konseptin kehittäjä, historian ja yhteiskuntaopin opettaja Timo Holmström. Ensi syksyksi kurssi tulee kaikkien Suomen lukioiden käytettäväksi. Nordnet toimii hankkeen kumppanina yhdessä Suomen Osakesäästäjien ja Inderesin kanssa. Kannustamme kaikkia lukioita ottamaan kurssin mukaan valikoimaansa! Lukiot voivatkin nyt ilmoittautua mukaan lukuvuodelle 2021–2022. Kuuntele jakso ja lue lisää Nordnet Blogista: https://www.nordnet.fi/blogi/lukiolaisten-sijoittajakoulu/?utm_campaign=bloglinks&utm_medium=social&utm_source=soundcloud&utm_content=lukiolaisten-sijoittajakoulu

    4:20 Inflaatio ja Hetemäen myrskyvaroitus
    Viime vuoden koronadipissä koettiin jotain ennenkuulumatonta: osakkeet ja pitkät korot laskivat samanaikaisesti. Mitä tämän taustalla on, ja mitä se tarkoittaa USA:n valtion velkakirjojen asemalle turvasatamasijoituksena jatkossa? Syrjäyttävätkö Bitcoin ja muut kryptovaluutat Yhdysvaltain dollarin? Entä huuhtooko nouseva inflaatio pian osakesijoitusten arvot ja sukanvarteen kerrytetyt säästöt kuin vuorovesi hiekkalinnat rannalta? Martin antaa jaksossa kuulijoille synkän myrskyvaroituksen markkinoiden tilasta, mutta tarjoaa samalla myös pelastusliivit, kompassin ja äyskärin.

    Jakson Fees & Money -osiossa käsitellään kuulijakysymyksiä:
    32:00 Miten tavallinen osakesijoittaja voi käytännön konstein suojautua inflaatiolta?
    35:57 Miten Miikka ja Martin näkevät työllistymismahdollisuudet kaupallisella alalla ilman maisterin papereita tai ilman vuosien työkokemusta suuryrityksestä?
    45:48 Lahjaverotuksen optimointi
    49:15 Kuinka voi tehdä hyvän sijoitussuunnitelman – ja myös pysyä siinä meemiosakkeiden ja muiden "get-rich-quick"-houkutusten aikakaudella?
    57:49 Miten hyvin positiivinen/negatiivinen tulosvaroitus siirtyy osakkeen hintaan ja millaisella aikavälillä?

    Vastuunrajoitus.
    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

    Nordnet eri kanavissa:

    Kotisivut: https://www.nordnet.fi

    Nordnet Blogi: https://blogi.nordnet.fi/

    Facebook: https://www.facebook.com/nordnetsuomi/

    Twitter: https://www.twitter.com/nordnetfi

    Youtube: https://www.youtube.com/nordnetsuomi

    Instagram: https://www.instagram.com/nordnetsuomi/

    Linkedin: https://www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

  • Säät lämpenevät ja osinkoeurojen kilinä kuuluu jo! Mutta milloin osake pitää viimeistään hankkia ja kannattaako osinkoja hamstrata? Osakestrategi Jukka Oksaharju saapui #rahapodin etästudioon vastaamaan Miikan ja Martinin kiperiin osinkokysymyksiin.

    00:50 Onko tänä vuonna luvassa tuplasti osinkoja, kun viime vuonna niitä pantattiin koronan vuoksi?

    01:37 Löytyykö Helsingin pörssistä koronakriisistä ja osakemarkkinan kahtiajakautumisesta huolimatta riittävästi osingonmaksajia ja keitä he ovat?

    03:26 Kannattaako osinko-osakkeita ostaa juuri ennen osingon irtoamista? Onko kyseessä ns. ilmainen lounas?

    04:58 Mikä oli suomalaisten yhtiöiden, etenkin perinteisten osinkofirmojen, tuloskunto koronakriisin keskellä?

    06:52 Nähdäänkö tänä vuonna ennätyksellinen osinkokevät vai tuottaako osinkokertymä pettymyksen? Onko osinkosijoittajalla iskun paikka?

    09:30 Milloin Martin ja Jukka menettivät osinkoneitsyyden?

    11:10 Alkaako Nordnetin äppi blingaamaan entistä tiuhempaan tahtiin eli siirrytäänkö Suomessakin maksamaan osingot jenkkityyliin useamman kerran vuodessa?

    13:20 Millainen indikaattori osinko on sijoittajalle?

    15:55 Mitä pankkisektorin osinkokahleista pitäisi ajatella?

    19:37 Voiko yhtiö, joka ei maksa osinkoa, olla hyvä sijoitus? Milloin yhtiön kannattaa panostaa voittovarat osinkojen sijaan kasvuinvestointeihin?

    25:18 Onko osinkosijoittaminen pitkäjänteistä toimintaa vai lyhyen aikavälin osinkohamstrausta?

    29:08 Mistä tunnistaa hyvän osinkoyhtiön? Korkea absoluuttinen osinko vai korkea osinkotuottoprosentti?

    31:44 Mitkä osinkoihin liittyvät termit kannattaa ottaa haltuun? Milloin osaketta pitää viimeistään ostaa tai omistaa, ettei jää osinkopaitsioon? Mitä tapahtuu osingon irtoamispäivänä?

    35:12 Osinkodippi = kermaviili + mausteseos vai jotain aivan muuta?

    36:38 Milloin osinko kilahtaa tilille?

    37:26 Mikä ihmeen verovapaa osinko?

    39:58 Pääomaverotuksen historia minuutissa

    41:36 Osingonjako vai omien osakkeiden osto?

    43:25 Osingoilla Mersu-kauppaan vai takaisin pörssiin?

    46:42 Toimiiko ns. osinkohamstrausstrategia?

    49:10 Woltataanko korona-ajan reaaliosingot suoraan kotiin? Mikä on yhtiökokoustilaisuuden lisäarvo sijoittajalle?

    51:11 Mitä ulkomaisissa osingoissa tulee huomioida?

    56:00 Osinko – ilmaista rahaa vai tilisiirto taskusta toiseen?

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

    Nordnet eri kanavissa:
    Kotisivut: www.nordnet.fi
    Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/
    Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/
    Twitter: www.twitter.com/nordnetfi
    Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi
    Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/
    Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

  • Koronan myötä osakemarkkina on hyvin kahtiajakautunut. Osa pörssiyhtiöistä rämpii aivan konkurssin partaalla, toiset puolestaan liitävät jo pitkällä huomisen puolella. Yleisindeksien tulevaisuuden tuotto-odotukset ovat haastavalla tasolla, joten sijoittajan voi olla fiksua kääntää katsettaan kasvaville, megatrendien siivittämille markkinoille. Kestävän energian, tekoälyn tai kiihtyvän digitalisoitumisen merkitystä tuskin voi kukaan kiistää, mutta miten sijoittaja voi hyötyä näistä tulikuumista megatrendeistä? Kuuntele #rahapodi 234!

    Kokosimme Nordnet Blogiin listan kaikista Eurooppaan rekisteröidyistä teema- ja megatrendi-ETF-rahastoista, joihin voit tällä hetkellä sijoittaa. Löydät koko listan täältä: https://www.nordnet.fi/blogi/megatrendirahastot-tassa-lista/

    0:00 Mikä on megatrendirahasto?
    32:43 Miksi megatrendirahasto?
    49:54 Esimerkkejä

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

    Nordnet eri kanavissa:
    Kotisivut: www.nordnet.fi
    Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/
    Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/
    Twitter: www.twitter.com/nordnetfi
    Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi
    Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/
    Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

  • Zombie-yhtiöt tulevat – tai oikeastaan ovat jo keskuudessamme. Näitä ovat mm. sellaiset tunnetut nimet kuin Boeing, Carnival Cruises, Delta Air Lines, Exxon Mobil ja Macy's. Miksi keskuspankit pitävät rahaloitsuillaan elossa koronapandemian jo kertaalleen tappamia zombie-yhtiöitä? Onko käsillä kaikkien aikojen karmivin zombie-kupla?

    Zombiena voidaan pitää sellaista yhtiötä, joka ei tee tarpeeksi tulosta maksaakseen lainakorkonsa. Koronakriisin aikana 3 000:sta Yhdysvaltain suurimmasta pörssiyhtiöstä 200 on muuttunut zombeiksi. Zombieita ovat nyt esimerkiksi Boeing, Carnival, Delta Air Lines, Exxon Mobil ja Macy’s – kyseessä eivät siis ole mitkään pienet höpöhöpöyhtiöt, vaan jättimäiset, kaikkien tuntemat nimet. Bloombergin analyysin mukaan zombieita on nyt yhteensä 739 kappaletta, eli neljännes kaikista pörssiyhtiöistä. Zombie-velka on tuplaantunut koronakriisin aikana 1000 miljardista 2000 miljardiin, ja näyttää olevan edelleen kasvamaan päin. Rahoittajana toimii välillisesti tai jopa suoraan FED.

    Jos zombie-yhtiön ongelmat ovat väliaikaisia, yhtiön pystyssä pitäminen rotkon yli tulee kansantaloudelle halvemmaksi kuin konkurssi. Zombie-yhtiöiden tappamisella tulisi arviolta yli 100 %:n lovi BKT:hen. Toisaalta kuka tietää, mitkä yrityksistä jäävät henkiin?

    Ongelmana on taloudellinen tehottomuus – zombiet hidastavat kannattavampien yhtiöiden tuloa markkinoille. Markkinoilla zombie-yhtiöiden riskit myös hinnoitetaan väärin – konkurssikypsien firmojen riskipreemiot ovat normaaliaikojen kannattavien yhtiöiden tasolla. Markkinalla on nähtävillä zombie-kuplan merkkejä.

    Buffett-indikaattori tekee maailmanennätyksiä samalla, kun Yhdysvalloissa pörssin markkina-arvo on yli kaksinkertainen Yhdysvaltojen BKT:hen (joka siis on huonossa kantimissa). Muutama menestyjä (Apple, Google, Facebook, Microsoft...) pitää koko pörssiä pystyssä – markkina ei ole koskaan ollut kaksijakoisempi kuin nyt. Kuuntele #rahapodi 233!

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

    Nordnet eri kanavissa:
    Kotisivut: www.nordnet.fi
    Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/
    Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/
    Twitter: www.twitter.com/nordnetfi
    Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi
    Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/
    Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

  • Tehdään Suomesta työnteon paratiisi poistamalla ansiotuloverot! Itsenäistymisensä jälkeen Suomi oli ensimmäiset lähes sata vuotta melkoinen menestystarina, mutta nykyisin Suomi ei ole enää edes Pohjoismaa. VM:n tutkimus (8.2.2021) maalaa karua kieltään nyky-Suomen tilanteesta ja paljastaa, että Suomi laahaa kaukana Ruotsin, Norjan ja Tanskan perässä. Innovointia Suomessa on tehty paikoin isostikin, mutta kaiken ytimessä oleva tuottavuus on aivan retuperällä.

    Mistä tuottavuus koostuu ja mikä Suomessa on pielessä?

    1. Koulutus: Suomi on korkeakoulutuksen supermaa, mutta korrelaatio työllisyyden kanssa on heikko.

    2. Investoinnit: Kysyntä ei riitä ajamaan koneita tulipunaisena, joten investoinnit jäävät tekemättä. Mahdolliset investoinnit ja tuotantolaitokset viedään suoraan kohdemaahan, mikä on Suomelle laiha lohtu.

    3. Teknologia: Miten asioita tehdään mahdollisimman tehokkaasti? Olisiko syytä hypätä ajoissa esimerkiksi autonomisen ajamisen kelkkaan eikä jäädä odottamaan, että kaikki muut maat kaahavat jälleen talla pohjassa ohitsemme?

    4. Työn kohdentaminen korkean tuottavuuden toimipaikkoihin: Jäykät rakenteet puolustavat laskevan auringon aloja, eikä seuraavalle jäälautalle osata hypätä ajoissa.

    Suomea vaivaavan tuottavuus- ja työllisyysvajeen taustalla olevat syyt ovat ratkaistavissa #rahapodi-miesten teesein. Ansiotuloveron poistaminen aiheuttaa noin 6,5 miljardin euron veroaukon, mutta tällä summalla saadaan luotua kaikille työikäisille insentiivi ottaa vastaan töitä ja saadaan myös Portugalin vuorineuvokset siirtämään kirjansa takaisin Suomeen.

    Lukuisat megatrendit ovat Suomen puolella, mutta nyt on aika puristaa niistä kaikki hyöty irti. Suomen ilmasto tukee suuria datakeskuksia, maaperästä löytyisi raaka-aineita akkutehtaita varten ja ydinvoimafarmien avulla Suomesta voitaisiin tehdä sähkönviejä koko Itämeren alueelle. Suomella on tuhannen taalan paikka rahastaa naapureitaan seuraavat sata vuotta, mutta saadaanko savuttavasta koneesta tarpeeksi tehoja irti?

    Kuuntele #rahapodi 232 ja jätä peukku, jos olet Miikan ja Martinin kanssa samoilla linjoilla!

    VM:n tutkimus: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162830

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

    Nordnet eri kanavissa:
    Kotisivut: www.nordnet.fi
    Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/
    Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/
    Twitter: www.twitter.com/nordnetfi
    Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi
    Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/
    Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

  • Jakso 231 alkaa tarinalla maasta nimeltä Funland ("Hassumaa"), jossa oli kerran massiivinen SOTKU-uudistus. Maahan rakennettiin 22 erilaista järjestelmää terveydenhuoltoon 20 miljardilla. Kuvio oli luonnollisesti tehokkuudessaan täysin tehoton, kyberturvallisuus olematon ja säästöt lähinnä negatiivisia. Jätä tykkäys, jos olet samoilla linjoilla Miikan ja Martinin analyysin kanssa.

    Entäpä tapaus nimeltä GameStop? Mitä tapahtui ja miten meemiosakkeilla spekulointi vielä päättyy? GameStop avasi Pandoran lippaan vähemmän toimivalle joukkoistetulle kurssimanipulaatiolle, kuten Nokiassa nähtiin. Onko taustalla ollut masinoitu ryhmä, joka on David ja Goljat -vertauksin saanut yksityissijoittajat laumana synnyttämään toivottuja kurssivedätyksiä, joiden lopputuloksena masinoijat ovat käärineet valtavat tuotot.

    Jaksossa synnytetään myös ”joukkoistettu aktivistialusta -konsepti”. Mistä oikein on kyse? Kuuntele jakso!

    Lopuksi käsitellään shorttaamista eli lyhyeksi myyntiä: sen hyötyjä ja lieveilmiöitä, joiden ääripäätä edustavat masinoidut short attackit, ladder attackit, mediamanipulaatio ja tekaistut joukkokanteet.

    0:00 Miikan Funland-tarina
    17:03 Case GameStop
    44:43 Shorttaus
    51:22 End game

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

    Nordnet eri kanavissa:
    Kotisivut: www.nordnet.fi
    Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/
    Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/
    Twitter: www.twitter.com/nordnetfi
    Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi
    Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/
    Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

  • Kryptovaluutat ovat vuosikymmenen kuuma peruna, mutta onko niistä uhkaamaan keskuspankkien painamia perinteisiä valuuttoja? Ovatko kryptot sittenkin vain spekulatiivinen omaisuuserä? #rahapodi-jaksossa 230 vieraana aave.com-DeFi-sivuston perustaja Stani Kulechov.

    Jaksossa käsitellään mm. seuraavia aiheita:

    Mikä kryptovaluutoista tulee lopulta voittamaan? Onko se Bitcoin, Ethereum, jokin paranneltu versio näistä, vai kenties jokin ihan muu? Mitkä ominaisuudet tekevät hyvän kryptovaluutan?

    Millaisia käyttötarkoituksia kryptovaluutoille ja niiden lohkoketjuekosysteemien päälle on mahdollista rakentaa?

    Mikä on Aave.com?

    Koska nähdään ensimmäinen kryptoasuntolaina?

    Millaisen viestin Kulechov haluaisi lähettää Suomen nykyhallitukselle kryptojen suhteen? Saadaanko Suomesta vielä lohkoketjuyhteiskunta?

    Missä voi opiskella "kryptoguruksi"?

    Jos haluat oppia lisää Bitcoinin perusteista, kuuntele myös #rahapodi-jakso 81, "Mikä on Bitcoin": https://www.nordnet.fi/blogi/rahapodi-jakso-81-mika-bitcoin/ ja #rahapodi-jakso 228, "Onko 2021 Bitcoinin vuosi? Vieraana Aleksi Grym Suomen Pankista": https://www.nordnet.fi/blogi/onko-2021-bitcoinin-vuosi-vieraana-aleksi-grym-rahapodi-228/

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

  • 20-luku toi tullessaan maailmanlaajuisen pandemian, jollaista harva uskoi eläessään tulevansa näkemään. Korona on laittanut lukemattomat yritykset ja toimialat polvilleen, mutta toisille se on antanut ennennäkemättömän turbobuustin. Ilmassa on merkkejä, että pysähtyneisyyden aika olisi päättymässä ja teknologisen optimismin kausi alkamassa. Löytyykö digitalisaation, cleantechin, kvanttiteknologian ja muiden megatrendien aallonharjalta Suomelle uusi Nokia? Voisiko Suomesta ponnistaa VTT:n kärkihankkeiden avustamana maailman cleantech-jäteille (TSLA, VWS, GRN...), kvanttiteknologian edelläkävijöille (GOOGL, MSFT...) ja keinolihavalmistajille (BYND) haastajia? Kuuntele #rahapodi 229, niin tiedät mitä Miikka ja Martin tuumivat iloisen 20-luvun comebackista!

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

  • Virtuaalivaluutta Bitcoin tekee uusia ennätyksiä, ja villeimmät ennusteet povaavat 100 000 Yhdysvaltain dollarin rajapyykin rikkoutumista vuonna 2021. Pitäisikö viimeistään nyt kaikkien avata virtuaalivaluuttalompakot ja muuntaa säästöt Bitcoineiksi – vai onko kyseessä sittenkin vuosisadan kupla ja puhallus? #rahapodi-isäntien ja -kuuntelijoiden kiperiin virtuaalivaluuttakysymyksiin saapui vastaamaan Suomen Pankin digitalisaation neuvonantaja, kryptokriitikko Aleksi Grym.

    Jaksossa käsittelyssä mm. seuraavat kysymykset ja aiheet:
    00:00 Intro
    2:15 Vieraan esittely
    3:48 Oletko kryptovaluuttauskovainen, Aleksi Grym?
    5:00 Uhkaako Bitcoin jo euron ja dollarin asemaa? Voisiko Bitcoin olla legitiimi ylikansallinen valuutta?
    8:45 Riittääkö Bitcoinissa ja muissa kryptovaluutoissa kapasiteettia maailman transaktioille?
    12:45 Mitä Bitcoinin ylläpito maksaa ja kuka maksaa viulut?
    22:00 Voivatko kryptovaluutat korvata joskus fiat-rahan maailmassa?
    24:29 Bitcoin vs. kulta sijoituskohteena
    34:00 Onko Suomen Pankilla holveissaan Bitcoinia tai muita kryptovaluuttoja?
    36:29 Voisiko Bitcoin olla maailman euro?
    46:20 Miksei Suomi olisi kärkijoukossa ottamassa Bitcoinia käyttöön virallisena valuuttana? Voisiko Suomi olla "Bitcoin-hubi"?
    1:00:30 Voisivatko keskuspankit ottaa virtuaalivaluutat haltuun ja säädellä niiden hintoja?
    1:07:00 Ovatko kryptovaluutat eksistentiaalinen uhka keskuspankeille?
    1:21:00 Pitääkö Bitcoin-holdaajan olla huolissaan nykyisestä euforiasta?
    1:22:45 Millainen ongelma Bitcoin on harmaan talouden näkökulmasta?
    1:26:18 Onko 2021 Bitcoinin vuosi?

    Jos haluat oppia lisää Bitcoinin perusteista, kuuntele myös #rahapodi-jakso 81, "Mikä on Bitcoin": https://www.nordnet.fi/blogi/rahapodi-jakso-81-mika-bitcoin/

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

  • Vuosi 2020 on ollut osakemarkkinoilla melkoista vuoristorataa. Martin ja Miikka muistelevat vuoden suurimpia käänteitä ja nostavat tapetille mieleenjäävimpiä tapahtumia. Koronashokista huolimatta toivo palasi markkinoille nopeasti, eikä Martinin povaamaa romahdusta tullutkaan syyskuussa. Lopulta vuodesta tuli, niin absurdilta kuin se kuulostaakin, tuottojen osalta normaali tai jopa hieman normaalia parempi sijoitusvuosi.

    Vuonna 2020 COVID-19 mullisti kaiken ja toi mukanaan "uuden normaalin" kaikille toimialoille. Miltä näyttää turismi koronan jälkeen? Palaavatko ihmiset enää ikinä sankoin joukoin ravintoloihin ja hotelleihin? Jatkuuko muuttoliike edelleen suurkaupunkeihin ja palaako kivijalkakauppojen myynti enää koskaan koronaa edeltäville tasoille? Mitkä sektorit hyötyvät EKP:n rahamankelin ehtymättömästä musteesta eniten?

    Lainarahan suhteen käynnissä on varsinainen happy hour, joten tulisiko Suomenkin lainoittaa itsensä tappiin ja ratkaista monet kansakuntaa puhuttavat ongelmat kertaheitolla? Nykyisessä ratkaisussa ollaan päädytty ottamaan 20 miljardin euron kulutusluotto akuutteja tulipaloja sammuttamaan, mutta mitä jos ottaisimmekin saman tien satoja miljardeja euroja lainaa? #rahapodi-kaksikko tarjoilee tietenkin erehtymättömiä näkemyksiä talouskasvun palauttamiseksi raiteilleen.

    #rahapodi-jaksossa 225 puhuttiin Suomen kohtalosta verkkokauppataistelussa. Fees & Money -osioon tullut kysymys valaa uskoa tulevaan, sillä Amazonin ylivertaisuudesta huolimatta tilanne ei välttämättä olekaan synkin mahdollinen. Suomalaisille on annettu hopeatarjottimella paikka lähteä haastamaan tätä verkkokaupan jättiläistä. Miten Woltista tai digitalisoiduista kivijalkakaupoista saadaan Goljatin kaatava biljoonabisnes? Kuuntele #rahapodi 227 ja ota selvää!

    0:00 Vuosi 2020
    29:22 New normal
    1:22:31 Mistä/miten/milloin talouskasvua?
    1:40:56 Fees & Money

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

    Nordnet eri kanavissa:
    Kotisivut: www.nordnet.fi
    Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/
    Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/
    Twitter: www.twitter.com/nordnetfi
    Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi
    Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/
    Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

  • Eläkejärjestelmä natisee, kun väestö ikääntyy, eikä kustannuksia lisäävien hallinnollisten himmelien määrä näytä olevan ainakaan laskusuunnassa. Neljännes suomalaisten palkoista menee erilaisiin eläkemaksuihin: työkyvyttömyys-, perhe- ja vanhuuseläkkeeseen. Millaista katetta 24,4 prosentin työeläkemaksuilla saa? Entä mitä jos sittenkin jokainen sijoittaisi itse tuon 24,4 % osakemarkkinoille, pitkäjänteisesti ja kustannustehokkaasti Martinin malliin?

    Noin joka kolmas vanhuuseläkeiän saavuttaneista saa heistä maksetuille eläkemaksuille negatiivista sisäistä tuottoa. Kun neljännes palkasta menee eläkejärjestelmän rahoittamiseen ja lopputuloksena on negatiivinen tuotto, ei tarvitse olla kovin kummoinen ruudinkeksijä ymmärtääkseen, että kyseessä on kallis ja tehoton järjestelmä.

    Martin ja Miikka alleviivaavat ongelmaa yksinkertaisen esimerkin avulla. Jos jokainen sijoittaisi nykyisen työeläkemaksun verran palkastaan osakemarkkinoille 40 vuoden ajan, olisi jo 7 prosentin vuotuisella reaalituotolla uutta eläkeläistä odottamassa yli kahden miljoonan euron potti. Sen sijaan, että suurin osa työeläkemaksuista häviäisi tuhkana tuuleen, voisi jokainen nauttia eläkepäivistään miljonääristatuksella.

    Rahapodissa eläkkeistä myös jaksoissa:

    #rahapodi jakso 85 – Parempien eläkkeiden metsästys, osa 1
    #rahapodi jakso 91 – Parempien eläkkeiden metsästys, osa 2
    #rahapodi 153 | Eläkepommi on purettava, NYT!

    Lähteet:

    Mediaanipalkka 2019 (Tilastokeskus 3/2020): https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_palkat.html

    Laskennallinen tuotto 0,2-0,4%: https://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/wp-content/uploads/2020/12/KAK_4_2020_WEB-105-109.pdf

    Eläkejärjestelmän rahoittamismuodot: https://www.tela.fi/rahastointi/qa

    Milloin työt alkavat ja loppuvat: http://www.tilastokeskus.fi/tietotrendit/artikkelit/2014/milloin-tyoura-alkaa-ja-loppuu/?listing=simple