Podcasts

Episodes

  • 00:45:23

    Eesti lugu. Võitlus sisevaenlasega

    · Eesti lugu | Vikerraadio | ERR

    Vabadussõjas ei tulnud võidelda mitte ainult rindel, vaid ka tagalas. Kes olid Eesti riigi vaenlased? Kui tõhus oli sisevaenlase kihutustöö? Enamlaste kihutustöö sundis vastusündinud Eesti riigi juhte kasutama ka väga karme vahendeid : 31.augustil valmis Eestimaa Ametiühingute I Kongressi lõppdokument, mis dotsent Pajuri hinnangul oli selgelt Eesti riigi vaenulik. Saaremaa mässu mahasurumisest, riigivastastest meeleoludest Rahvaväes, enamlaste eestvedamisel riigi vastu pöördunud ametiühingulaste mahasurumisest räägib Ago Pajur seekordses saates laupäeval kell 13.05. Saate autor on Piret Kriivan. Siseminister Aleksander Hellat (pildil) andis 1919. aasta augusti lõpus Tallinnas käsu ametiühingute juhid vahistada. Tõendeid, et Hellat oleks käsu andnud ka nende mahalaskmiseks, ei ole. ESTI LUGU SOOVITAB KUULATA: Paul Jaagundi mälestused Tartu vabastamisest ja selle-eelsetest meeleoludest sõdurite hulgas. [flowplayer]rtmp://media.err.ee/raadioaudioext/jaagund.mp3[/flowplayer] KUULA SIDUSSAATEID ARHIIVIST: Saaremaa mäss. Kuula siit Jaan Anvelt. Kuula siit Viktor Kingissepp. Kuula siit EESTI LUGU SOOVITAB Reigo Rosenthali artikkel ajakirjas TUNA : Kes andis käsu “Irboska veretööks”? 1919. aasta 30. augustil Tallinnas kokku tulnud Eestimaa ametiühingute I kongress võttis vastu resolutsiooni, mille kohaselt ametiühingute edaspidise poliitika aluseks pidid olema Kolmanda Internatsionaali otsused. Samuti kinnitati kongressil resolutsioon, milles nõuti Eesti Vabariigi valitsuselt rahu sõlmimist Vene Sotsialistliku Föderatiivse Nõukogude Vabariigiga. Sisuliselt kuulutas kongress end solidaarseks vaenlasega, kes Eesti Vabariigile 1918. aasta novembri lõpus oli tunginud kallale. Vastuseks arreteerisid Eesti võimud 31. augustil ja ööl vastu 1. septembrit kokku 104 ametiühingu- ja töölisliikumise tegelast. Kaks neist vabastati järgnevalt, samas kui 102 inimest saadeti rongiga Irboska jaama, kuhu nad saabusid 2. septembril. 76 neist saadeti samal päeval üle rinde Punaarmee positsioonide suunas, kuhu kõik ka pärale jõudsid. Seejärel lasti Eesti soomusronglaste poolt 25 arreteeritud ametiühingutegelast maha, samas kui üks jäeti ellu. Seniajani on jäänud selgusetuks, kes ikkagi andis käsu “Irboska veretööks”? Nõukogude ajaloolased väitsid küll sellele vastust teadvat: “Täites – ehkki suurenevate kõhklustega – Lääne imperialistide ettekirjutusi ning nähes 26 kinnipeetavas oma kardetavaid vaenlasi, otsustasid kodanlikud võimumehed ühes mestis sotside liidritega need mõrvata.” Käsu mahalaskmisteks andis Nõukogude ajaloolaste teateil sotsiaaldemokraadist siseminister Aleksander Hellat. Sealjuures aga ei suutnud Nõukogude ajalookirjandus esitada mingisugust tõestusmaterjali, et A. Hellat seda tõepoolest tegi, nagu muide ei suudetud ka tõestada, et kõige taga olid “Lääne imperialistide ettekirjutused”. Seega esitati väljamõeldist tõe pähe. A. Hellat ise väitis oma mälestustes, et ametiühingutegelaste mahalaskmine ei toimunud tema korraldusel. Ta osutas sealsamas, et inimene, kes selleks käsu andis, ei toiminud kuigi targasti – ta pidanuks mõistma, et enamlased võivad kättemaksuks hukata nende käes olevaid eesti pantvange. 1920. aastal sõjaväe prokuratuuri poolt läbi viidud uurimine olevat jõudnud järelduseni, et Laiarööpalise soomusrongi nr. 2 ülem alamkapten Jaan Lepp sai suusõnalise hukkamiskäsu Eesti Kaitseliidu ülema abilt kapten Johannes Lutsarilt. J. Lutsar oli Kaitseliidu ülema Eduard Alveri poolt määratud Eestist välja saadetavate ametiühingutegelaste ešeloni komandandiks. Kuid siin peab kohe osutama, et Kaitseliidu ülema abil polnud mingit õigust anda käske soomusrongi ülemale, kes kuulus Soomusrongide diviisi alluvusse. J. Lutsar sai J. Lepale teha vaid ettepaneku mahalaskmisteks. Nagu J. Lepa mälestustest allpool lugeda võime, küsiski ta seejärel juhiseid Soomusrongide diviisi staabist, misjärel sai diviisi staabiülemalt kapten Johannes Poopuult korralduse hukkamise läbiviimiseks. Vabadussõja-aegne 2. diviisi ülem polkovnik Viktor Puskar väitis ülekuulamisel NKVD ees 1940. aastal, et käsu Irboska mahalaskmisteks andis Soomusrongide diviisi ülem alampolkovnik Karl Parts. On üpris tõenäoline, et K. Parts teadis kavatsetavatest mahalaskmistest ning et J. Poopuu, tehes J. Lepale korralduse hukkamiseks, oli selles osas läbi rääkinud K. Partsiga. Seega näib täiesti võimalikuna, et V. Puskari väide on põhimõtteliselt korrektne. 1919. aasta 1. oktoobril avaldati Soome vasakradikaalses ajalehes Savon Kansa kiri kelleltki “Spectatorilt”, milles sarjati tugevasti ning eriti sõnu valimata Eestis valitsevat korda ja juhtivaid isikuid. Muu hulgas teadis “Spectator” kirjutada, et Irboska mahalaskmiste käsuandjaks peetakse Sõjavägede ülemjuhataja staabi ülemat kindralmajor Jaan Sootsi – “tsaariaegset puruvanameelset oobersti, kes kõige “demokraatia” üle naerab”. Kuulujuttude järgi varjas “Spectatori” nime taga end sotsialistist-revolutsionäärist kirjanik Gustav Suits. Jättes J. Sootsi iseloomustuse “Spectatori” südametunnistusele, peab veel lisama, et vaevalt J. Sootsil kõnealuse sündmusega siiski midagi pistmist oli. Vabadussõja ajal ühel remontrongil teeninud Gustav Oiderma väitis hiljem, et nägi, kui soomusrongi nr. 2 ülem J. Lepp oli “tulivihane, sest talle oli saadetud kindral Laidoneri poolt käsk nende inimeste mahalaskmiseks. Meie olime sõdurid, kes võitlesid isamaa eest, mitte timukad.” Ilmselt on aga siinkohal väite näol, mis osutab käsuandjale, tegemist väljamõeldisega, eesmärgiga Vabadussõja-aegset Sõjavägede Ülemjuhatajat kindralmajor Johan Laidoneri mustata. G. Oiderma oli nimelt pärast sõda vabadussõjalaste liikumise pooldaja ning eelpool ära toodud tsitaat temalt pärines vabadussõjalaste liidri Artur Sirgu mälestuseks välja antud raamatust. J. Laidonerist kujunes aga üks vabadussõjalaste peamisi vastaseid. Lisaks leidub teateid, et tegelikult leidus soomusronglaste seas mitte vähe neid, kes ametiühingutegelaste kui vaenlase kaastööliste tapmise heaks kiitsid. Nii meenutas soomusrongil nr. 2 arstina teeninud Gustav Lepasoon-Lello kõnealuse sündmuse kohta: “Frondimeeste viha oli suur ja arvati, et kõik tuleks likvideerida.” Sarnast meeleolu teadis soomusronglaste seas levinud olevat üks teinegi kaasaegne. J. Laidoner ise kinnitas 1921. aastal Riigikogus ühes oma esinemises, et tema mahalaskmisteks käsku ei andnud ja et ametiühingutegelaste väljasaatmine sündis üldse siseministri korraldusel. Ta märkis: “Väga loomulik on, et sel ajal, kui sisemised rahutused väerinna raskustega käsi käes käisid, sõjaväe meeleolu väga ärritatud oli, ja ei oleks siin midagi iseäralikku, kui oleks kellegi otsekohesest käsust üle astutud ja kõik 102 inimest maha tapetud.” J. Laidoneri sõnul avaldas pärast Irboska sündmusi “üks kõrgematest sõjaväelastest” kahetsust, et ametiühingutegelasi tema juhatuse all olevast rindelõigust läbi saata ei kavatsetud – ta oleks käskinud nad kõik maha lasta. J. Laidoner lisas veel: “Peab otsekohe ütlema, et väga hea oli, et need seal said maha lastud, sest igatahes oli paariks kuuks rahu majas.” Alljärgnevalt on avaldatud Eesti Riigiarhiivis Vabadussõja Ajaloo Komitee Töökomisjoni fondis talletatud soomusrongi nr. 2 ülema J. Lepa mälestused ametiühingutegelastega seoses. Need meenutused kirjutas 1938. aastal üles Vabadussõja Ajaloo Komitee Töökomisjoni kaastööline leitnant Richard Tammemägi. Sinnasamasse kõrvallehele on R. Tammemägi üles märkinud omaenese mälestused ühest Vabadussõja-järgsest jutuajamisest E. Alveriga, milles puudutati Irboska sündmusi. Olgu öeldud, et J. Lepa mälestuste juures on märge: “Seletuse andja soovil ei kuulu avalikkusele!” Siiski arvavad siinkirjutaja ning ajakirja toimetus, et nüüd, mil kõik neis sündmustes osalenud inimesed on juba surnud, ei sooritata väga suurt üleastumist, kui mälestused lõpuks avaldatakse. Kommentaarid viidetes pärinevad siinkirjutajalt. Kolonelleitnant Jaan Lepp’a VR II/2 ja 3 mälestused ametiühisuste kongressi liikmete väljasaatmisest 2. sept. 1919. a. Jutustatud ltn. R. Tammemägi’le 11. aug. 1938. a. 1919. a. augustis lõppes Pihkva operatsioon, mille algusest lõpuni oma soomusrongiga (S/r nr. 2) kaasa tegin. Pärast Pihkva mahajätmist kujunes meie uus ja lõplik kaitsejoon kagurindel umbes meie praeguse riigipiiri joonel, s. o. Kolosovka mõisa, Irboska jaama, Petški küla joonel. Meie laiarööpmelised soomusrongid, kasutades operatsioonile järgnenud vaikuseperioodi, sõitsid enamikus sisemaale remonti ja puhkusele. Rindele, Irboska alla jäi 2 rongi, nimelt nr. 1 ja nr. 2. Üldjuhiks mõlema soomusrongi üle olin mina. Soomusrong nr. 1 (“Kapten Irv”) ülemaks oli leitnant E. Neps. Soomusrongide diviisi staap asus Valgas. Ühel päeval teatab minule diviisi staabiülem Poopuu Valgast, et varsti jõuab rindele kapten Lutsar ja toob midagi head asja kaasa, katsugu ma siis sellega kohaselt ümber käia. Küsisin, et mis asi see siis on, kuid Poopuu seda ei ütelnud, tähendades, et küll siis ise näed. Mõtlesin endamisi, et mis asi ja pealegi veel hea asi see ikka võib olla, mida Lutsar toob; muud ei või see olla kui samogonn, sest Lutsar oli tuntud suure viinaninana. See oli vist 2. sept. hommikupoole, kui rindele jõudis kpt. Lutsari poolt toodud ešelon ametiühingute kongressi liikmetega. Ešeloniga oli kaasas ka kapten Veem. See oligi siis see asi, millest Poopuu minule ette teatas. Inimeste arv ešelonis oli 100 ümber. Suurem osa neist oli määratud punaste poole ülesaatmisele, kuid väiksem osa – 20 inimese ümber – mahalaskmisele. Viimaste peale oli Lutsaril veel eraldi nimekiri, mille ta minule ette pani. Minus tekkis kahtlus, et kas see kõik on seadusepärane. Võtsin ühenduse diviisi staabiga ja küsisin Poopuult järele, et mis teha. Poopuu, kes nähtavasti kogu selles loos oli juba teadlik, vastas, et kui on määratud osa üle saata ja osa maha lasta, siis seda tuleb ka täita. Nii jäigi. Ülesande täitmise, s. o. ešeloni ülema poolt esitatud nimekirja järgi teostada ülesaatmine ja mahalaskmine, panin Soomusrong nr. 1 peale. Kuid varsti selgus, et ltn. Nepsist ei saa ülesande täitjat. Tuli minu juurde nimelt Soomusrong nr. 1 majandusülem ltn. O. Kurvits (praegu kolonelleitnant) ja seletas, et Neps kahtlevat, kas tema mehed ülesandega hakkama saavat. Nepsi rongil oli nimelt rohkesti Tallinna äärelinnadest päritolevaid mehi, kellel kindlasti oli tuttavaid mahalastavate hulgas. Nepsi arvates võivat sellest tekkida intsidente. Ilmselt oli siin Nepsi poolt tegemist ülesandest kõrvalehiilimisega – Neps lihtsalt ei tahtnud ennast loosse segada. Ei jäänud muud üle, kui otsustasin ülesande täita oma rongiga. Vangid said asetatud ühte traataiaga piiratud tarasse Irboska jaama juures. Nimekirja järele kutsuti teiste hulgast välja need, kes olid määratud ülesaatmisele. Need asetati soomusrongi ette kahele lahtisele platvormile. Mahalaskmisele määratuile öeldi, et nemad enam ei mahu platvormile ja et neid viiakse teise vooriga. Seejärele sõitis rong vastase seisukohtadele nii ligidale kui see rongi julgeoleku seisukohalt oli lubatav. Siis käsutati väljasaadetavad rongilt maha, näidati, et seal on Venemaa, ja minge! Ülesaadetavad hakkasid liikuma, hargnesid ahelikku ja kadusid taskurätikutega vehkides vastase seisukohtade suunas. Vahepeal soomusrong pommitas vastase seisukohti, kuid säältpoolt ei vastatud. (Pommitamise eesmärgiks oli välja kutsuda vastase tuld, millest siis ehk oleks nende sõbrad ise osa saanud. Kuid seda ei sündinud ja “sõbrad” said õnnelikult üle.) Seejärele sõitis rong, millega ka mina ise olin kaasas, tagasi Irboska jaama juurde. Seal siis võeti käsile teine jagu. Need võeti väikeste partiidena traataiast ja viidi Irboska jaamast veidi maad ida poole, kus raudteest paremat kätt asusid turbaaugud. Sinna nad kõik viidi. Käisin ise kohapeal kontrollimas ja leidsin, et matmine oli lohakalt toimetatud. Saatsin siis uuesti mehi, kes augu täiesti kinni ajasid ja pealt nii tasaseks tegid, et keegi ei võiks kohta ära tunda. Arvan, et praegu enam ise ka ei tunne seda kohta ära. Üks mahalaskmisele määratuist pääsis siiski eluga. Asjalugu oli järgmine. Nimelt leidis üks minu sõdureid, et mahalaskmisele määratute hulgas on üks tema tuttav. Sõdur pöördus minu poole ja seletas, et see mees pole kellegi kommunist, vaid ilmselt on lihtsalt kuidagi sattunud halba seltskonda. Ühtlasi sõdur palus, et ma selle laseksin eluga minema. Saatsin siis selle mehe naabruses asuvasse 6. polku ühes palvega, et ta seal saadetaks läbi rinde. Pärast sõda olevat see mees Eestisse tagasi tulnud. See Irboska lugu on mulle pärast sõda veel palju kummitanud. Olen rohkesti saanud ähvarduskirju. Asutavas Kogus oli selle kohta arupärimine. Otsiti süüdlasi, keda aga ei leitud. Asi vaibus lõpuks seejärele, kui kpt. Lutsar süü enda peale võttis (tema see õige süüdlane ka oligi). Lutsar sai selle eest mingi rahasumma ja koha kuskil välissaatkonnas. Kodumaal viibimine ei olnud talle soovitav. Viimaks ta tuli siiski kodumaale tagasi, kus lõppude lõpuks viinasurma suri. Seletuse võtja: R. Tammemägi, ltn. 12.08.1938 Järgnevalt Richard Tammemäe enese meenutused. Kunagi Saksa okupatsiooniaegse salaorganisatsiooni asjas Eduard Alver’it intervjueerides viisin jutu ka Irboska loole, et mis tema kui tolleaegne sisekaitse ülem sellest mäletab. Alver seletas, et tema soov olevat olnud kõik maha lasta, sest “misjaoks vaenlasi läbi rinde saata uuesti enda vastu võitlema”. Kuid Laidoner ei olevat asjaga nõustunud. Siis otsustatud, et “väiksemad vennad” teevad asja ise ülemjuhataja teadmata ära. Kuid asja olla siiski nurja ajanud polk. Rink (Kindralstaabi valitsuse ülem). Rink olnud kategooriliselt igasuguse mahalaskmise vastu ja keeldunud vastavat “juhtnööri” Soomusrongide diviisi staabile andmast. Lõpuks jäädudki siis kõige “lahjema” lahenduse juurde – maha lasta vaid kõige kangemad kommunistid. Et see läbi läheks, selle eest pidi hoolitsema rongi komandant. Siis veel üks eesmärk olnud sel lool. Alver tahtnudki, et asi lõpuks avalikuks tuleks ja kukutaks Hellati siseministri toolilt. Nagu Alver ise tähendas, olnud Hellat ikka ja alati muud midagi kui “suur bolševik” ja sellele olnud vaja jalg taha panna. Tegelikult see ka õnnestus, kuna Irboska lugu poliitilisis ringkonnis eriti blameerinud Hellatit. 03.06.39. R. Tammemägi, ltn. Kokkuvõttes – kes siis andis käsu “Irboska veretööks”? Täpne vastus oleks ilmselt järgmine: konkreetselt andis käsu Soomusrongide diviisi juhatus, ent mahalaskmiste initsiaatoriks oli Eesti Kaitseliidu juhatus, kes Soomusrongide diviisi juhatusele vastava ettepaneku tegi (Kaitseliidu juhatusel polnud õigust Soomusrongide diviisi käsutada). Jääb lahtiseks, kas lisaks Eesti Kaitseliidu ülemale, viimase abile ning Soomusrongide diviisi juhtkonnale ja teatud hulgale soomusronglastele leidus veelgi asjassepühendatuid (näiteks on selgusetu alamkapten H. Veemi roll). Küll aga pole mingit alust näha juhtunu taga kas siis Eesti valitsuse liikmete või sõjavägede ülemjuhatuse kätt. Veel vähem “Lääne imperialistide” oma...

    starstarstarstarstar
  • Sari Valto: Lääkkeiden väärinkäyttö lisääntyy: 24.01.2017 11.15

    · Sari Valto

    Kymmenen vuotta sitten sairaanhoitaja Kristiina Arramies heräsi olohuoneensa lattialta. Hän oli tokkurassa ja näki kaikkialla pyörivän valkoisia pillereitä. Hänen elämänsä oli menneet kuukaudet ollut päivittäistä ja runsasta rauhoittavien käyttöä. Rauhoittavien käyttö alkoi hänellä avioeron aiheuttamasta kriisistä. Hän käytti vapaa-ajallaan runsaasti alkoholia, mikä aiheutti hänelle voimakasta "morkkista". Tätä oloa hän oppi lieventämään sitten rauhoittavilla, joiden oli aiemmin kriisinsä keskellä huomannut olevan tehokkaita mielialan tasoittajia. Lopulta käyttö oli jo sekakäyttöä ja aivan viimeisinä vaiheina pelkkien lääkkeiden käyttöä. "Olin tuolloin teho-osastolla töissä sairaanhoitajana ja aluksi päihteiden käyttöni rajoittui vapaa-aikaan. Mutta poissaoloja töistä kertyi paljon ja lopulta jäin pitkälle sairaslomalle ja samalla päihteiden käyttö lisääntyi. En nähnyt, että päihderiippuvuuteni oli se ongelmien alkusyy. Lääkitsin riippuvuutta näillä lääkkeillä," toteaa Kristiina Arramies. Hän pääsi lopulta läheistensä tukemana Minnesota-hoitoon ja raitistui. "Minulle pelkkä raitistuminen ei kuitenkaan riittänyt, vaan halusin lisätä hyvinvointiani ja siksi tarvitsin lisäksi terapiaa," Arramies kertoo. Hän kouluttautui sittemmin itsekin psykoterapeutiksi. Työskennellessään sitten Kalliolan klinikalla hän näki, että asiakkaiksi tuli paljon työssä käyviä ja lääkkeisiin koukahtaneita ihmisiä, myös hoitohenkilökunnan edustajia. Unilääkkeiden, rauhoittavien ja kipulääkeiden väärinkäyttöä on tutkittu Suomessa vain vähän. Käyttäjistä tiedetään se, että heitä on kuukausittain noin 50 000 - 100 000. Keski-ikä on 48 vuotta ja väärinkäyttäjä on useammin nainen kuin mies. Kokopäivätöissä heistä käy 36 prosenttia. Hiukan alle puolella käyttöön liittyy alkoholi. Ongelma onkin, että lääkkeiden väärinkäyttö nähdään samassa sumpussa alkoholin ja muiden päihteiden käytön kanssa, vaikka lääkkeet on alunperin lääkäri määrännyt esimerkiksi unihäiriöihin tai ahdistukseen. Kaikki eivät hae niiden käytöstä päihtymistä vaan saadakseen itsensä "normaalitilaan", mutta koska toleranssi nousee nopeasti, lääkkeitä saatetaan alkaa käyttää yli lääkärin määräyksen. Miten riippuvuus näihin reseptilääkkeisiin syntyy ja miten riippuvuus eroaa muista aineista, siitä ohjelmassa kertoo päihdelääketieteen professori Hannu Alho Helsingin yliopistosta.

    starstarstarstarstar
  • Pyöreä pöytä: Kesäajasta luopuminen kuntavaalien teemaksi?: 29.03.2017 18.02

    · Pyöreä pöytä

    Pyöreässä pöydässä väitellään ajankohtaisista asioista Ruben Stillerin johdolla. Keskustelijoina ovat Taru Tujunen, Mika Pantzar ja Pekka Seppänen. Taru Tujunen vihaa kesäaikaan siirtymistä. Hän onkin pannut merkille, ettei ole ainoa, joka suunnattomasti ihmettelee, miksi kelloja pitää siirrellä. Hän on yksi monista, joka on käynyt allekirjoittamassa kansalaisaloitteen kesäajasta luopumisesta. Tujusen mielestä tarve kesäajalle on poistunut, koska ihmiset elävät nykyään muutenkin omissa, muusta maailmasta riippumattomissa aikatauluissaan. Pekka Seppäsen mielestä kesäaikaa suurempi ongelma on, että meillä on ajan mittaamiseen käytössä täysin mielivaltainen mittayksikkö, tunti, joka ei perustu mihinkään luonnonilmiöön. "Babylonialaisten muinaiseen keksintöön perustuu yhä kaikki meidän tekeminen, esimerkiksi tennistunti. Se kestää tunnin, vaikka jokin muu kesto voisi olla ihmiselle parempi." "Se on todennäköisesti kaikkein vaarallisinta", toteaa Seppänen. Mika Pantzarin mielestä kansakunnalle olisi turvallisempaa siirtyä esimerkiksi 50 minuutin tuntiin, koska sählyvuoroillakin pahimmat loukkaantumiset tapahtuvat aina tuntien loppupuolella. Seppänen innovoi kesäajasta luopumista teemaksi kuntavaaleihin. "Jossain kunnassa joku ryhmittymä voisi kiireesti ryhtyä ajamaan sitä, että siellä olisi vain yksi aika, ja se nousisi koko Euroopan mittaiseksi esimerkiksi." Mika Pantzar tuo pöytään terveisiä sosiologipäiviltä. "Mihin on hävinnyt tietoyhteiskunta, kun siitä ei enää missään puhuta?", hän kysyy. Myös Seppänen muistaa nostalgisesti hienot tietoyhteiskuntastrategiat, joilla visioitiin tulevaisuutta. Hän aprikoi, olisiko asia edelleen olemssa, mutta sana tietoyhteiskunta on korvattu digitalisaatiolla. On toitotettu, että esimerkiksi koululaisten pitäisi Suomessa tehdä digiloikka. "Se tarkoittaa, että kaikille tuodaan repullinen tietoteknisiä laitteita ja romppeita, jotka välittömästi vievät Suomen koulutlaiset harppauksittain kaikkien muiden koululaisten edelle tässä maailmassa." Tujunen muistuttaa, että tietoyhteiskunta on jo toteutunut. "Kuljemme kaikki jatkuvasti mobiililaitteet taskuissamme, lähetämme viestejä suoraan päättäjille ja lastemme opettajille, eikö tässä ole käynyt juuri niin, että tietoyhteiskunta on täällä?" "Pitäisikö tätä juhlia, tietoyhteiskunta on valmis, meillä on laajakaistat taskuissamme", ehdottaa Mika Pantzar. Pekka Seppästä askarruttaa, toteutuuko sukupuolten välinen tasa-arvo Suomessa. Autoalan toimitusjohtaja Mia Miettinen esitti Helsingin Sanomissa rohkeita ajatuksia menneenä viikonloppuna. Miettisen mielestä Suomi on tasa-arvoinen maa "siinä mittakaavassa kuin sen pitääkin olla". Taru Tujusta Miettisen ajatukset ovat vähän käyneet kiristelemään. "Erikoista että yksilökokemuksen kautta halutaan legitimoida, että nyt tasa-arvo on riittävän korkealla tasolla." Tujusen mielestä emme ole aivan valmiita tasa-arvoasioissa, jos ottaa huomioon esimerkiksi naisten miehiä alemmat ansiot tai sen, että parisuhdeväkivallassa uhri on useimmiten nainen. Mika Pantzar pitää Miettisen puheenvuoroa rohkeana. "Mies ei voisi näin sanoa." Pantzar muistuttaa esimerkiksi naisten ajankäytön paineista tai naisten asemasta työelämässä. Yliopistomaailmasta hän nostaa esiin erityisen sovinistisen kulttuurin. Siellä naisten on edelleen vaikeampi edetä, ja esimerkiksi lapsen saanti vaikuttaa moneen asiaan. "Toisaalta olen kyllä huomannut, että kun väitöskirjan tekijä saa lapsen, hän tulee takaisin parempana tutkijana. Lapsi tuo mukanaan suhteellisuudentajua"

    starstarstarstarstar
  • Pyöreä pöytä: Milloin juhlarahoista tuli meille sydämenasia?: 03.05.2017 18.02

    · Pyöreä pöytä

    Pyöreässä pöydässä väitellään ajankohtaisista asioista Pauli Aalto-Setälän johdolla. Keskustelijoina ovat Maija Vilkkumaa, Kaarina Hazard ja Mika Pantzar. Maija Vilkkumaan somekupla on täyttynyt hallintarekisteristä. Häntä kiinnostaa, miksi monesti torpattu laki pulpahti taas pinnalle, ja mikä sai perussuomalaiset kääntymään sen kannalle. Maijaa myös kummastuttaa, mikä hyöty omistuksen salaamisesta on, ellei se ole veronkierto tai keplottelu. Mika Pantzar yhtyy kummasteluun. Parasta populismin estämistä olisi olla mahdollisimman avoimia, mutta hallintarekisterin myötä herätetään ajatusta, että on olemassa Davos-ihmisiä, jotka tallettavat rahaa hämärätileille. Pantzar näkee asian roolipelinä. On kiinnostaa miettiä, miksi esimerkiksi Kilpailuvirasto kannattaa ja Finanssivalvonta vastustaa. Kaarina Hazard lataa pöytään täyslaidallisen. Viimeisetkin perussuomalaisten uskottavuuden rippeet menivät tässä. Hasard näkee tilanteessa kuitenkin pilkahduksen positiivista. Terveen poliittisen elämän merkki on eripura puolueen sisällä, ja sitä hallintarekisteri on nyt perussuomalaisiin tuonut, kun kansanedustaja Mika Raatikainen on ilmoittanut vastustavansa hallituksen esitystä. Kaarina Hazard tunnustaa olevansa hieman rakastunut arkkipiispa Kari Mäkiseen tämän otettua kirkolliskokouksen avajaispuheessaan kantaa turvapaikkakeskusteluun. Taustalla on Maahanmuuttoviraston johtajan Päivi Nergin paheksunta sitä kohtaan, että seurakunnat ovat alkaneet kielteisiä turvapaikkapäätöksiä kirkoissa. Tervehdin ilolla poliittisesti aktiivista ja taistelevaa kirkkoa, toteaa Hazard. Mika Pantzar näkee tässäkin asiassa rooleja. Päivi Nergin rooli on vastata sisäisestä turvallisuudesta. Sen sijaan solidaarisuusliikkeen rooli on siirtynyt vasemmiston katoamisen myötä kirkon suuntaan. Maija Vilkkumaa jää pohtimaan, kertooko Päivi Nergin lausunto siitä, että hän tuntee syyllisyyttä Maahanmuuttoviraston tekemistä päätöksistä. Mika Pantzar kysyy, ovatko poliitikot yliherkistyneet sosiaalisen median nopeasykkeisyydelle. Itsenäisyyden juhlarahasta syntyi nopeasti somekohu, ja sen jälkeen muutamassa tunnissa valtiovarainministeri päätti vetää asetuksen pois. Olisiko syytä kuitenkin nukkua yön yli? Maija Vilkkumaa näkee että somekohuja on nykyään koko ajan. Kohun uhrille ne voivat olla traumatisoivia hyökyaaltoja. Yleensä kohut kuitenkin laskevat aika nopeasti. Yleensä isoin kiihko perustuu osin väärin ymmärretyille, väärin tulkituille tai väärin siteeratuille seikoille. Pyöreää pöytää pohdituttaa, ovatko some-ekspertit oikeassa sanoessaan, että nopea reagointi on tärkeintä, jos joutuu somekohuun. Kaarina Hazard tunnistaa parven mukana menemisessä ja nopeasti kiihtymisessä myös pientä komiikkaa. En ennen tätä tiennyt, että juhlarahat ovat meille näin sydämenasia, Hazard nauraa. Pauli Aalto-Setälä päätyy toivomaan, että jonain päivänä hallintarekisteri saisi oman juhlarahansa. Twitterissä #pyöreäpöytä

    starstarstarstarstar
  • Sari Valto: Eivätkö nuoret osaa enää suomea?: 30.05.2017 11.30

    · Sari Valto

    "Minulle tulee lukioon oppilaita, jotka eivät osaa selittää, mitä tarkoittaa 'lause'. Sijamuodoista ei ole mitään hajua, yhdyssanoja ei osata, tavutuskin on pielessä. En voi mennä opetuksessa eteenpäin, kun perusasioitakaan ei osata. Meillä ei ole yhteistä kieltä oppilaiden kanssa, koska he eivät ymmärrä käyttämääni sanastoa. Oppilaiden kirjoittamat tekstit ovat huonotasoisia sekä kieliopillisesti että ylipäätään sisällöllisesti. Sanotaan, että kirkas ajattelu näkyy kirkkaana kirjoittamisena, joten näkemieni tekstien perusteella epäilen, ajattelevatko nuoret mitään! Kriittinen, omakohtainen havainnointi puuttuu tyystin. Saatetaan vain puuskahtaa, että olen huono tässä, eikä ymmärretä, että äidinkieli on opittavissa oleva taito, mutta sen opetteleminen vaatii työtä," kertoo Vantaan Lumon lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Paula Halme. Halme huomauttaa, että hän opettaa Lumon lukiossa, minne pääsee jo 7 keskiarvolla. Mutta samanlaisia huomioita on tehnyt yliopisto-opiskelijoista suomen kielen professori Anneli Pajunen Tampereen yliopistosta. "Samanlaisia trendejä siellä on nähtävissä. Opiskelijat ovat yllättyneitä siitä, että yliopistossa pitää lukea kirjoja! Käsitys kieliopista on heikko. Kaiken kaikkiaan nuorten äidinkielen osaaminen on heikentynyt jyrkästi 2010-luvulla, kun samaan aikaan tietokoneiden ja somen merkitys on noussut. Isommassa kuvassa näen kehityksen yhtenä syynä sen, että koko alakoulun ajan äidinkieltä opettavat luokanopettajat, joiden omassa koulutuksessa äidinkielen osuus on todella pieni. Mielestäni kolmannelta luokalta lähtien äidinkieltä pitäisi opettaa siihen erikoistunut opettaja. Alakoulussa pitäisi rakentaa se pohja," sanoo Anneli Pajunen. Hänen mukaansa toinen syy kielitason heikkenemiseen on, että lapset ja nuoret elävät yhä vähemmän eri-ikäisten ihmisten kanssa. Suvut ovat hajaantuneet, ympärillä olevien ihmisten määrä on vähentynyt ja aikuiset eivät puhu lapsille enää niin paljon. Luetaan vähemmän kuin ennen. Luullaan myös, että äidinkieltä opitaan ikään kuin itsestään, eikä sen eteen tarvitse nähdä erityistä vaivaa. "En halua kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta kyllä kouluopetuksessa pitäisi vahvistaa kieliopin opettamista. Nyt ei opeteta esimerkiksi erilaisia johdoksia kuten 'juosta, juoksennellessa'. Sanasto kasvaa hitaasti ja siihen pitäisi satsata." Äidinkielen aineopettajia harmittaa se, että äidinkielen tunneille on heitetty muita isoja kokonaisuuksia kuin mediataitoa ja kuva-analyysia, jotka vievät itse ydinopetukselta aikaa. Lisäksi heitä sapettaa opetusministeriön työryhmän aie muuttaa äidinkielen yo-koe yksipäiväiseksi. "Jo nyt oppilaiden motivaatio on nollassa. Yo-kokeen supistaminen ei ainakaan nosta heidän opiskelumotivaatiotaan," sanoo Paula Halme.

    starstarstarstarstar