Episoder

  • No ei todellakaan! Mamma betalar- podin viimeisimmĂ€n jakson innoittamana otamme osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun.

    Koko meidĂ€n podin tarina alkoi, kun me milleniaalit halusimme oikeasti oppia yksilötalouden perusteet ja varmistaa ettĂ€ tulevilla sukupolvilla tilanne ei ole sama kuin meillĂ€. Ja tiedĂ€ttekö mitĂ€? Tuleva sukupolvi on huomattavasti meitĂ€ edellĂ€ talousasioissa. Kuuntele vaikka! Jaksossa kerromme mm.miten me kĂ€sittelimme omaa taloutta 16- vuotiaina? Mihin Erja hassasi 5000 € (!) sÀÀstöhenkivakuutuksen varat ja miksi Ronja ajatteli tulevansa presidentiksi?

    Ronja oli tÀllÀ viikolla luennoimassa nuorille ja jÀlleen totesimme yhdessÀ: meillÀ on Suomessa hienot nuoret, joilla on paljon enemmÀn osaamista kuin meillÀ. Kun taloustaidot ottaa haltuun, taitaa ne koko elÀmÀn. Se on sama kuin pyörÀllÀ ajo: vaikka pyörÀn malli, vÀri ja ominaisuudet muuttuu, on pyörÀllÀ ajamisen taidot samat. NÀmÀ taidot ovat myös taloudellisen mielenrauhan suojataitoja; budjetointi, sÀÀstÀminen ja sijoittaminen ovat vain työkaluja, kuinka hahmottaa rahaa, omaa taloutta ja rahan merkitystÀ yhteiskunnassa.

    Ja jotta suunta jatkuu tulevien sukupolvien kohdalla positiivisesti, vaatii tÀmÀ meiltÀ aikuisilta edelleen ajassa kiinni olemista. SitÀ, ettÀ vain viihtymisen sijaan ymmÀrretÀÀn yhteiskuntaa ja siellÀ vallitsevia ilmiöitÀ. Eli ollaan kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista!

    TykkÀsitkö jaksosta? JÀtÀ meille kommentti <3 Arvostamme myös suuresti jos tilaat podin, tÀgÀÀt meitÀ mielenkiintoisiin keskusteluihin ja jaat jaksoa aina kun olemme saaneet tuotettua jotain mistÀ oli sinulle arvoa.

    Ota myös seurantaan:

    @syo.nuku.saasta

    @romsronja

    @erjarossi

  • RĂ€nttiĂ€ tiedossa! Miten rahat meidĂ€n perheissĂ€mme jakautuu? YllĂ€ttĂ€vĂ€sti molempien perheissĂ€ eletÀÀn yhteistaloudessa mutta miten tĂ€hĂ€n on pÀÀdytty? Useiden mutkien kautta! YhteistĂ€ kuitenkin on ajatus siitĂ€, ettĂ€ perheessĂ€ kaikki elĂ€vĂ€t saman elintason mukaan. Kokeiltu siis on prosentuaalinen kulujakauma, yhteinen potti ja paljon muuta!

    Kaiken edellytys on ollut avoin rahapuhe. Rohkeus tÀhÀn tulee taloudellisesta itsetunnosta. Ja taloudellinen itsetunto taas rakentuu *rumpujen pÀrinÀÀ* tarinasta, jota kerromme itsellemme rahasta ja itsestÀmme! Ja jokainenhan tietÀÀ, ettÀ omat ajatukset ovat vÀlillÀ ihan pe**eestÀ. Eli monesti oma usko on oikeasti koetuksella, jos pelikaani lentÀÀkin turbiiniin. Ronjalla kertoo vinkin siihen, kuinka saada hullu usko omiin mahdollisuuksiin ja siihen ettÀ kaikki on mahdollista- myös rahan kanssa.

    SiispÀ heitÀmme jaksossa haasteen teillekin! Eli nyt laitetaan uskomukset ojennukseen ja lÀhdetÀÀn tekemÀÀn lisÀtuloja toukokuussa. Ajatellaan isommin eli mistÀ voin saada lisÀÀ rahaa? MitÀ osaamista ja keinoja ratkaista toisten ongelmia juuri sinulla on? Rahan tekeminen on helppoa ja hauskaa eiks je?

    Ota meidÀt seurantaan ja osallistu #snshaaste- ja tule mukaan! 1.5 aloitetaan! :D

    @romsronja

    @erjarossi

    LisÀtkÀÀ meidÀt myös suosikiksi SpotifyssÀ!

  • Manglende episoder?

    Klik her for at forny feed.

  • Kaupallisessa yhteistyössĂ€ Gummeruksen kanssa.

    On olemassa vain yksi varma juttu- kaikki muuttuu! TĂ€mĂ€ tarkoittaa myös sitĂ€, ettĂ€ kun elĂ€mĂ€ntilanne muuttuu, joutuu aina palaamaan uudestaan ja uudestaan perusteiden ÀÀreen. Ja tĂ€nÀÀn palaamme ”maksa itsellesi ensin”- mantran ÀÀreen! Ronja havahtui asiaan viime syksyn paniikkikohtauksen jĂ€lkeen ja nyt jos koskaan on oikea aika yhteiselle ryhtiliikkeelle.

    TĂ€lle ryhtiliikkeelle olemme leikkisĂ€sti heittĂ€neet ilmoille radioÀÀni ja taloudellisia neuvoja antavan Dave Ramseyn lauseen: ”Beans and rice and rice and beans”, joka muistuttaa siitĂ€, ettĂ€ ryhtiliikkeen eteen pitÀÀ myös vĂ€lillĂ€ tehdĂ€ uhrauksia.

    Ryhtiliikkeen tueksi on hyvÀ palata perusteiden ÀÀreen ja onneksi Mimmit sijoittaa kaksikko Evita Lestinen ja Pia-Maria Nickström ovat kirjoittaneet uuden sukupolven sijoitusoppaan, joka auttaa ymmÀrtÀmÀÀn taloutta ja maailmaa inspiroivalla otteella. Vitsit jos tÀllainen kirja olisi ollut kÀytössÀ jo peruskoulussa!

    Nappaa oma Mimmit sijoittaa – Sijoitusopas jota ymmĂ€rrĂ€t- kopiosi helposti osoitteesta www.gummerus.fi. Huviksi ja hyödyksi!

    Muista ottaa myös meidĂ€n somet seurantaan ja tilaa podcast painamalla 🔔.

    @syo.nuku.saasta

    @erjarossi

    @romsronja

  • Back to basics friends!Moni elÀÀ tavalla joka vie jatkuvasti roposia pankkitililtĂ€. Asutaan liian kalliisti, hupuloidaan rahaa pikamuotiin ja asioihin joita ei oikeastaan edes tarvitse! TĂ€ssĂ€ jaksossa puhutaan elintasosÀÀstĂ€misestĂ€ sekĂ€ siitĂ€ millaisia pieniĂ€- ja ismpompia juttuja jokainen voi tehdĂ€ omassa arjessaan jotta rahaa sÀÀstyisi oikeasti itselle tĂ€rkeille asioille.

    Erja kertoo asenteesta, jonka avulla hÀn on tehnyt jo useamman elintasoteon ja Ronja kertoo mitÀ muutoksia keventynyt olemus on tehnyt omiin kulutustottumuksiin ja vaatekaappiin.

    Millaisia sÀÀstötoimenpiteitÀ sinÀ teet arjessasi? Tule keskustelemaan kanssamme someen!

    @syo.nuku.saasta

    @romsronja

    @erjarossi

  • Tervetuloa Syö Nuku SÀÀstĂ€ -podcastin uuteen jaksoon, jossa sukellamme syvĂ€lle Erjan ja Ronjan vuoteen 2024. Jaksossa kuulet tarinat heidĂ€n uusista pÀÀtöksistÀÀn, jotka ovat muuttaneet elĂ€mĂ€n suuntaa, ainakin hetkeksi.

    Ronja kertoo rehellisesti paniikkikohtauksestaan Espanjassa ja siitÀ seuranneesta pÀÀtöksestÀ myydÀ sijoitusasuntoja Suomessa. TÀmÀ ei ole pelkÀstÀÀn taloudellinen pÀÀtös, vaan se avaa ovet uusille mahdollisuuksille ja rauhallisemmalle elÀmÀlle, jota hÀn ja kumppanit tÀllÀ hetkellÀ kaipaa.

    Toisaalta Erja jakaa tarinansa siitÀ, miten hÀn on astunut uudelle polulle muuttaessaan kommuuniin ystÀviensÀ sekaan. TÀmÀ muutos on tuonut hÀnelle helpompaa arkea ja lapsille uusia ystÀvyyssuhteita.

    Jakso kietoutuu yhteen teemaan: rohkeus unelmien tavoittelussa ja siitÀ ettÀ joskus ne tavoitteet muuttuvat kesken matkan. Merkityksellinen elÀmÀ on osa tÀmÀn vuoden teemaa ja se vaatii muutoksia.

    Mihin Erja ja Ronja sitten pÀÀttÀvÀt panostaa tulevan vuoden aikana? Asuntosijoittajan vuosi valmennus saa jatkoa ja heinÀkuussa starttaa seuraava valmennus. Yli puolet paikoista on jo mennyt. Valmennus porukka tarjoaa ilmaisen sparrin jonka avulla voit pÀÀttÀÀ onko valmennus juuri sinulle.

    Sparrin voit varata tÀÀltÀ:

    https://calendly.com/naistakomo/asuntosijoittajan-vuosi-valmennustapaaminen

    Naistakomo Oyn kotisivut ovat uudistuneet ja nykyÀÀn löydÀt kaiken www.takomoporvoo.fi sivuilta.

    Seuraa Ronjaa ja Erjaa sekÀ Syö nuku sÀÀstÀ podcastia myös Instagramista.

  • Vuosi 2023 on ollut meille todella erityinen. Ronja asetti tĂ€nĂ€ vuonna hyvin erilaiset tavoitteet ja Erja taas puhtaasti numeroita. Kuinka siis kĂ€vi esimerkiksi tiukan liiketoiminta tavoitteen kanssa? EntĂ€ mihin lopputulemaan Ronjan vuosi pÀÀttyi?

    Kuuntele kaikki tuoreesta jaksosta! Podi jÀÀ nyt kuukauden tauolle ja palaamme jÀlleen aalloille hemikuussa 2024. Kiitokset kuluneesta vuodesta ja siitÀ ettÀ olette edelleen matkassa

  • MitĂ€ tehdĂ€, kun jatkuvat kivut syövĂ€t elĂ€mĂ€ltĂ€ valon eikĂ€ perinteinen työelĂ€mĂ€ ole vaihtoehto?

    TÀytyy keksiÀ luovia ratkaisuja.

    TÀssÀ jaksossa vieraaksemme saapuu yrittÀjÀ, sijoittaja ja entinen poliisi ja liikuttaja Rebekka Jaakkola. Kivut toivat suunnanmuutoksen Rebekkan elÀmÀssÀ, pakottaen hÀnet luopumaan poliisin työstÀ. Kului vuosia ennen kuin kivuille löytyi tasapaino yrittÀjyyden kautta, ja hermokivut olivat lÀsnÀ 24/7.Oli keksittÀvÀ, miten ihmeessÀ saisi elÀmÀn palikat paikoilleen, kunnes vÀlÀhti: miten olisi kauniimmat sÀhköjohdot? Aluksi Rebekka uskoi, ettÀ kivut olivat vain osa hÀntÀ, mutta tÀmÀ osoittautui vÀÀrÀksi. Negatiivisuuden kehÀ sai kaiken tuntumaan pelottavalta, mutta matkan varrella hÀn oppi kÀsittelemÀÀn nÀitÀ tunteita. TÀnÀÀn Rebekka on pÀÀssyt irti rajoittavista uskomuksistaan.

    Tuosta kirkkaasta yritysideasta ja ajatuksesta kaikki lÀhti ja nyt 12 vuotta ja lÀhes yhtÀ monta vaihetta myöhemmin, Rebekka elÀÀ ja voi mainiosta verkkovalmennustensa ansiosta. Vahva elÀmÀ- verkkovalmennukset syntyivÀt pandemian keskellÀ puhtaasta halusta auttaa ruuhkavuosia ja hektistÀ uraelÀmÀÀ elÀviÀ sekÀ huonokuntoisia tavalla jossa. aloittaminen ja treenaaminen on mahdollisimman helppoa ja motivoivaa.

    Rebekkan ensimmÀinen vuosi verkkovalmennusyrittÀjÀnÀ oli menestys ja nyt hÀn kertoo meille, mikÀ oli hÀnen menestymisensÀ takana. HÀn vannoo toimintasuunnitelman, kÀrsivÀllisyyden ja oikein toteutetun markkinoinnin nimeen. Miten hÀn nÀitÀ toteuttaa, se selviÀÀ jaksosta!

    Lopussa Rebekka myös paljastaa suositus juoksukurssinsa salaisuuden siihen, miten juokseminen voi olla oikeasti miellyttÀvÀÀ!

    Voit ottaa Rebekkan seurantaan somessa @rebekkajaakkola sekÀ Vahva elÀmÀ- verkkosivuilla.

  • Henri Ihander on 28- vuotias Invalidiliiton projektikoordinaattori, intohimoinen jÀÀkiekkomies ja yhteiskunnallisesti tĂ€rkeÀÀ esteettömystyötĂ€ tekevĂ€ nuori aikuinen. Vuonna 2010 hĂ€n halvaantui jÀÀkiekkopelissĂ€ vain ollessaan 15-vuotias. TĂ€nÀÀn kuulet Henrin tarinan.

    MistÀ rakkaus jÀÀkiekkoon lÀhti? Viidennen ja kuudennen luokan aikoihin Henri vihdoin pÀÀsi jÀÀkiekkojoukkueeseen, joka oli ollut intohimo ja unelma pienestÀ pojasta lÀhtien. Rakkaus jÀÀkiekkoon syttyi jo pikku lapsena ja vapaa aika kului kaukalolla.

    Henri nousi nopeasti jÀÀkiekkojoukkueensa kapteeniksi ja tulevaisuus jÀÀkiekkoilijana nÀytti kirkkaalta. Kunnes vuonna 2010 kuoppa jÀÀssÀ tyssÀsi nuoren miehen unelmat jÀÀkiekkourasta. Henri halvaantui sekunneissa kaaduttuaan jÀÀkiekkopelissÀ jÀÀssÀ olleeseen kuoppaan, liukuen pÀÀedellÀ laitaan. JÀÀn tapahtumista hÀn muistaa kaiken.

    Sairaalassa toivoa ei annettu: diagnoosina selkÀydinvamma ja neliraajahalvaus.

    Miten nuori mies kÀsitteli pysÀyttÀvÀt uutiset siitÀ, ette hÀn kÀvelisi enÀÀ ikinÀ?

    Millainen 8 kk poissaolo kotoa oli kokemuksena 15-vuotiaalle?

    Kokemuksen jĂ€lkeen piti löytÀÀ uudet unelmat. TĂ€nĂ€ pĂ€ivĂ€nĂ€ Henri on kiireinen niin jĂ€rjestöpuolen hallitustyöskentelyn ett projektityön parissa. ”Ei tĂ€mĂ€ mun vamma mua mÀÀrittele”- Henri toteaa ja kannustaa kaikkia rohkeasti murtamaan omia ennakkoluulojaan. IhmisiĂ€ tÀÀllĂ€ ollaan kaikki, vaikka liikutaankin eri tavalla.

    Esteettömyyskartoittajana Henri tekee tÀnÀÀn juuri sitÀ mikÀ saa silmÀt loistamaan; vaikuttamaan.

    VinkkinÀ:

    Kaikki ollaan ihmisiĂ€, vaikka liikutaankin eri tavalla. Ottakaa riski mielensĂ€ pahoittamisesta ja kysykÀÀ, jutelkaa. ÄlkÀÀ sulkeko toisia ulkopuolelle.

    HenriÀ voit seurata tÀstÀ:

    @henri_ihander

  • TĂ€ssĂ€ podcast jaksossa pureudumme joulun alla tapahtuvaan ostosmyrskyyn ja mietimme, miten voisimme tehdĂ€ lahjoista merkityksellisempiĂ€ ja ympĂ€ristöystĂ€vĂ€llisempiĂ€. Joulu on antamisen aikaa mutta voisimmeko antaa enemmĂ€n kuin pelkkiĂ€ tavaroita? Miksi kokemukset ja lahjat ovat meidĂ€n suosikkimme lahjoja ja jopa mielestĂ€mme arvokkaimpia kuin tavarat. EntĂ€s lapset? Miksi otamme heidĂ€t mukaan keskusteluun ja pÀÀtöksen tekoon? Perhe on yksikkö ja jokaisen jĂ€senen on hyvĂ€ pÀÀstĂ€ mukaan keskusteluun koska onhan se yhteinen asia, jos perhe sÀÀstÀÀ esimerkiksi yhteiseen kokemukseen kuten matkaan? MitĂ€ nopeammin saadaan lapset miettimÀÀn halujen ja tarpeiden eroa niin sitĂ€ parempi.

    Joulun alla on myös hyvÀ hetki tukea kotimaisia palveluntuottajia ja yrittÀjiÀ yliÀÀtÀnsÀ. Vuosi 2023 on taas rokottanut suomalaisia yrittÀjiÀ joten ostamalla palveluita heiltÀ saadaan lisÀÀ työpaikkoja suomeen ja mahdollisesti jopa kÀÀnnettyÀ suomalaisen yrittÀjÀn kelkkaa.

    Naistakomolla on myös tarjolla ihania aineettomia joululahjoja mm. verkkokurssien muodossa. On pienempiÀ kokonaisuuksia kuten Varaton mieli vauraaksi, DreamLab sekÀ Arjenhallinnan mestariksi. Seuraava Tulevaisuuden MinÀ valmennus starttaa tammikuussa ja 9 paikkaa on vielÀ vapaana. Myös asuntosijoittajan vuosi starttaa tammikuussa ja sinne on myös paikkoja vapaana. Tutustu kaikkiin tuotteisiin ja valmennuksiin verkkokaupastamme.

  • Ronja on saapunut takaisin kuukauden Espanjassa olon jĂ€lkeen. Miten koko perheen eli kahden koululaisen ja kahden aikuisen kuukausi jĂ€rjestyi? TĂ€ssĂ€ jaksossa puhumme siitĂ€ mitĂ€ irtiotto maksoi, miten koululaiset hoitivat koulunsa ulkomailla tippumatta Suomen perusopetuksen piiristĂ€ ja mitĂ€ oivalluksia ulkomailla olo sai aikaan. Reissussa Ronja myi pois sijoituksiaan ja oivalsi, ettĂ€ haluaa die with zero. MitĂ€ hĂ€n tĂ€llĂ€ tarkoittaa?

    Kuuntele jakso siitÀ, kuinka unelmat muuttuvat todellisuudeksi ja kuinka unelmia voi toteuttaa myös perheenÀ.

    Koko perheen rahakirja- paras joululahja on antaa taloudelliset taidot!

    Parasta mitÀ voit antaa lahjaksi lapselle ja nuorelle ovat paremmat yksilötalouden taidot. Oletko koskaan pohtinut, miten voit opettaa lapsellesi jotain sellaista, mitÀ sinulle ei koskaan opetettu?

    Me havahduimme rahataitojen puutteeseen 4 vuotta sitten. Tajusimme, ettÀ emme olleet milleniaaleina saaneet tarvittavia rahataitoja nuorena, koska ei sellaisia missÀÀn opetettu! Tajusimme, ettÀ jos haluamme opettaa omille lapsillemme paremmat tiedot ja taidot liittyen rahaan, talouden hallintaan sekÀ vaurastumiseen, on meidÀn tehtÀvÀ jotain toisin. Nyt haluamme auttaa myös sinua kasvattamaan lapsistasi aikuisia, joiden rahasuhde on terveellÀ pohjalla ja jotka osaavat toimia rahan kanssa. koska rahakasvatus on oikeasti vanhempien vastuulla.

    99 % ihmisistÀ suhtautuu rahaan negatiivisesti. MikÀ on siis todennÀköisyys, ettÀ juuri sinun rahasuhteesi olisi terveellÀ pohjalla? Todella pieni! Lasten ja nuorten sÀÀtiö kirjoittaa:

    ” Suomalaisten talousongelmat ovat yleistyneet, ja nuoretovat yliedustettuina maksuhĂ€iriöisten joukossa (Suomen Pankki, 2018: Talouslukutaito 2020-luvulla). Heikko sosioekonominen asema periytyy usein sukupolvelta toiselle. Nuorilla on erilaiset lĂ€htökohdat hoitavat omaa talouttaan. Siksi ennaltaehkĂ€isevĂ€ työ on tĂ€rkeÀÀ. ”

    Jos raha on vaikea aihe aikuisille, kuinka voimme olettaa, ettÀ lapsi oppii asiat itsenÀisesti?

    Nyt Koko perheen rahakirja koko joulukuun 29,90 €(norm.34,90). Saat kaupanpÀÀlle tunnin mittaisen Rahakasvatus webinaarin.

    Osta oma kirjasi verkkokaupastamme osoitteesta www.naistakomo.fi/kauppa

  • Onko uupuminen aina vain yksilön oma vika kuten yhteiskunta haluaa meidĂ€n uskovan, vai voisiko kyse olla jostain paljon laajemmasta? TĂ€ssĂ€ haavoittuvassa ja rehellisessĂ€ jaksossa Ida avaa tuoretta kokemustaan uupumuksesta ja oman terveyden haasteista Katri KilpiĂ€isen kanssa, joka on myös entinen ylisuorittaja.

    TÀmÀ porvoolainen luovan alan yrittÀjÀ, kirjailija ja vapaa toimittaja avaa omaa tarinansa siitÀ, kuinka jokaisen tÀytyy jossain vaiheessa elÀmÀÀnsÀ suorittaa, mutta ongelmia syntyy, jos suorittamisesta ei osaa pÀÀstÀÀ irti ajoissa. HÀn kertoo kokemuksestaan siitÀ, kuinka mÀÀrÀaikaisen työn pÀÀttyminen sai hÀnet tajuamaan, ettei suorittaminen tuonutkaan sitÀ, mitÀ hÀn oli odottanut. Katri avaa myös yrittÀjyyden taustojaan ja kertoo, kuinka hÀnestÀ tuli yrittÀjÀ, alun perin pakon edessÀ. HÀn jakaa rehellisesti kokemuksensa siitÀ, kuinka suorittaminen vei hÀnet uupumukseen ja miten hÀn löysi tien kohti hyvinvointia ja tasapainoa.

    Jaksossa kÀsitellÀÀn myös sitÀ, miten suorittaminen voi fyysistyÀ, ja mitÀ merkkejÀ liiasta suorittamisesta tulisi tarkkailla. Keskustelemme myös siitÀ, miten tÀrkeÀÀ on huolehtia omasta jaksamisesta silloin, kun vielÀ jaksaa, ja miten fyysisten oireiden takia lÀÀkÀriin hakeutuminen voi olla yksi tapa tiedostaa uupumuksen merkit tarpeeksi ajoissa.

    Jakso pÀÀttyy ajatuksiin siitÀ, miten Katri nyt, entisenÀ suorittajana, suhtautuu työhönsÀ ja elÀmÀÀnsÀ eri tavalla. HÀn kertoo, kuinka tavoitteena ei enÀÀ ole tehdÀ enemmÀn, vaan tehdÀ vÀhemmÀn, mutta oikeita asioita, ja miten yrittÀjyys ei ole enÀÀ pakkovalinta, vaan tapa olla itselleen rehellinen ja elÀÀ omien arvojen mukaista elÀmÀÀ.

    Kuuntele nyt tarina entisen ylisuorittajan matkasta kohti tasapainoista elÀmÀÀ. TÀmÀ jakso tarjoaa ajattelemisen aihetta kaikille, jotka ovat kokeneet suorittamisen paineen ja etsivÀt keinoja löytÀÀ tasapaino omassa elÀmÀssÀÀn.

    Ota kuunteluun Katrin ÀÀnikirja "Poikani, rikollinen". Ă„Ă€nikirja kertoo neljĂ€n Ă€idin matkasta lĂ€pi henkisen kiirastulen.

    Ota seurantaan somessa:

    @bykatrikilpiainen

    TM 2024 eli Tulevaisuuden minÀ-valmennus

    MitĂ€ jos onnistuisit siinĂ€,mitĂ€ olet tĂ€hĂ€n asti lykĂ€nnyt ajatellen ettei se ole sinulle mahdollista? MitĂ€ jos asiat menisivĂ€tkin hyvin ja saisit elĂ€mĂ€n josta et tarvitse lomaa?Ja tekisit tĂ€mĂ€n kaiken yhteisössĂ€ jossa kateudelle ei ole sijaa ja jossa rohkeuden lisĂ€ksi uskoisit ensimmĂ€istĂ€ kertaa koskaan itseesi niin paljon ettei mikÀÀn olisi sinulle enÀÀ mahdotonta?Ja saisit paljon kaipaamaasi vapauttađŸ”„

    Olet juuri se, jonka haluamme mukaanđŸ”„

    Tulevaisuuden minÀ -valmennus on auki 15.11-31.11. TÀmÀn jÀlkeen valmennus sulkeutuu ja valmennus strattaa tammikuussa 2024. Lue lisÀÀ verkkokaupastamme.

  • Joskus 90-luvulla Niin Mua vintageyrityksen omistaja ja perustaja, Maarit katseli Seinfeld-nimistĂ€ TV-sarjaa, jossa sarjan hahmo Kramer myi vanhoja kauluspaitojansa pölyiselle mummolle jossain pölyisessĂ€ myymĂ€lĂ€ssĂ€. Nuorena Maaritissa herĂ€si ajatus: voisin olla se pölyinen mummo ja vuosia myöhemmin niin myös kĂ€vi. TĂ€stĂ€ unelmasta alkoi Maaritin matka yrittĂ€jĂ€ksi, vaikka tie ei ollutkaan aivan suoraviivainen.

    TÀssÀ podcast-jaksossa pureudutaan Maarit Kauton tarinaan, porvoolaiseen vintage-yrittÀjÀÀn, joka on toiminut alalla jo 7 vuotta. HÀn omistaa Niin Mua -liikkeen, joka toimii sekÀ kivijalkamyymÀlÀnÀ Porvoon Vanhassa kaupungissa ettÀ verkkokauppana. Maaritin liiketoimintaan heijastuvat vahvasti hÀnen ympÀristömyönteiset arvonsa.

    Ronja jakaa omat kokemuksensa Maaritin ja Niin Mua -liikkeen vaikutuksesta hÀnen mielipiteeseensÀ vintagevaatteista. Maaritin liikkeessÀ asioidessaan hÀn oivalsi vintagevaatteiden arvon ainutlaatuisuuden kautta. Pikamuodin ympÀristövaikutukset jÀivÀt varjoon kestÀvien materiaalien, laadukkaiden leikkausten ja pitkÀn kÀyttöiÀn rinnalla. TÀmÀ vaikutti niin voimakkaasti Ronjaan, ettÀ hÀn ei ole lÀhtenyt liikkeestÀ ilman vaatetta, jolle on oikeasti kÀyttöÀ.

    Maaritin missio onkin saada ihmiset siirtymÀÀn vintagevaatteiden pariin ja ymmÀrtÀmÀÀn omien valintojen tÀrkeys. Podcastissa kÀydÀÀn lÀpi Maaritin yrittÀjÀtaivalta, joka on sisÀltÀnyt monenlaisia haasteita, erityisesti koronavuoden vaikutukset. Maarit kertoo vaikeista pÀÀtöksistÀ, joita yrittÀjÀn oli tehtÀvÀ, ja korostaa kriisin olevan aina kasvun paikka.

    Kuuntele jakso ja ota sekÀ Niin Mua ettÀ meidÀn somet seurantaan! @niinmua @romsronja @syo.nuku.saasta
  • TĂ€ssĂ€ jaksossa puhumme naisten hormonaalisesta terveydestĂ€ yleisellĂ€ tasolla.Jos sinulla herÀÀ huoli omasta terveydestĂ€si, ota yhteys omaan lÀÀkĂ€riin.

    ErÀÀnÀ aamuna Liisa Saukkonen ei pÀÀssyt ylös sÀngystÀ. HÀn teki kaiken oikein; söi terveellisesti, liikkui ja nukkui. SiltikÀÀn kaikki ei ollut ihan niin kuin olisi pitÀnyt olla. Syyllinen oloon löytyi hormoneista! Ja niistÀ puhumme tÀnÀÀn.

    TiedÀtkö sinÀ, kuinka voit ottaa kaiken hyödyn irti kehosi eri vaiheista? MitÀ paremmin ymmÀrrÀmme kehomme toimintaa, sitÀ paremmin voimme oikeasti hyödyntÀÀ mm. energiapiikkejÀ tekemiseen ja luovuuteen.

    Hormonaalinen syklimme, jota leimaavat hormonien, kuten estrogeenin ja progesteronin, muutokset, muokkaa syvÀsti sitÀ, miten toimimme henkisesti ja fyysisesti. Samoin kuin luonto muuttuu vuodenaikojen vaihtuessa, muuttuu kehomme ja toimintamme kuukautiskierron eri vaiheissa.

    Liisa Saukkonen on yrittÀjÀ ja valmentaja sekÀ erityisesti naisen hormonikierron asiantuntija. HÀn auttaa naisia elÀmÀÀn enemmÀn juuri itsensÀ nÀköistÀ elÀmÀÀ. Ja tÀhÀn ei kuulu jatkuva puskeminen vaan oman kehon toimintojen optimoiminen ja kuunteleminen.

    Vuodenajat ovat tÀrkeitÀ luonnonkiertokululle, niin myös kuukautiskierrolle. Jaksossa Liisa puhuu hormonisyklistÀ talvi, kevÀt, kesÀ ja syksy- vaiheina. NÀiden avulla tiedÀt mitÀ kannattaa milloinkin tehdÀ.

    Kuinka sitten voidaan ottaa kaikki hyöty irti hormonikierron jokaisesta vaiheesta?

    Kuukautisten vaihe eli talvi

    Himmaa ja suunnittele sekÀ ota iisisti. HyödynnÀ tÀtÀ vaihetta itsesi ja kehosi huoltoon, mikÀ luo pohjan edessÀ olevalle energiasyklille. Kuuntele podeja, lue kirjaa ja kerrytÀ henkistÀ pÀÀomaa taloudesta, rahasta ja sijoittamisesta-vielÀ ei ole aika toiminnalle.

    Follikulaarinen vaihe eli kevÀt

    Estrogeenin noustessa keskittymisesi terÀvöityy. SelvitÀ monimutkaiset tehtÀvÀt, tee vaativa suunnittelutyö ja panosta juuri keskittymistÀ vaativiin tehtÀviin. Sosiaalisen energian kasvaessa olet viestinnÀn velho. HyödynnÀ tÀtÀ vaihetta loistaaksesi neuvotteluissa, vahvistaaksesi asiantuntijuuttasi ja tuodaksesi ÀÀnesi esiin. Sovi työhaastattelut ja palkkaneuvottelut nÀihin pÀiviin ja voit yllÀttyÀ lopputuloksesta!

    Ovulaation vaihe eli kesÀ

    Kun estrogeeni on huipussaan, myös sosiaalinen karismasi on huipussaan. Verkostoidu, tee yhteistyötÀ ja osallistu sosiaalisiin tilanteisiin, jotka voivat avata mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Kun uhkut itseluottamusta, kÀytÀ tÀmÀ vaihe viisaasti ja ota laskelmoituja riskejÀ. Tee ensimmÀiset osakepoiminnat, osta rahastoja tai rohkaistu asuntosijoittamaan, jos sille on edellytykset kunnossa. Tarvitsemme taloudellisten, hallittujen riskien ottoon vÀhÀn buustia.

    Luteaalinen vaihe eli syksy

    Kohonneen progesteroni

  • MitĂ€ tÀÀllĂ€ oikein tapahtuu?!

    Vuoden 2023 kĂ€sikirjoittamaton matka on ollut uskomattoman kasvun vuosi, joka on vaatinut rohkeutta ja sinnikkyyttĂ€. TĂ€ssĂ€ jaksossa pureudumme siihen, miltĂ€ tuntuu tehdĂ€ harppaus 10 000€ liikevaihdosta kuusinumeroiseen yrittĂ€jyyteen ja paljastamme, mitĂ€ kulissien takana oikein tapahtui.

    Kaikki alkoi yhdestĂ€ pÀÀtöksestĂ€ – pÀÀtöksestĂ€ kÀÀriĂ€ hihat ja panostaa tĂ€ysillĂ€. TĂ€mĂ€ panostus toi mukanaan odottamattomia tuloksia. Tammikuussa 2023 meillĂ€ oli vain ajatus TM pilottivalmennuksesta, emmekĂ€ olleet varmoja, miten saavuttaisimme alkuperĂ€isen 50 000€ liikevaihtotavoitteemme.

    Puoli vuotta myöhemmin tilanne oli aivan toinen. MeillÀ oli TM valmennus, kaksi onnistunutta kierrosta takana, asuntosijoittajan vuosivalmennus ja koko remppapajakonsepti. Suuri suosio yllÀtti meidÀt kaikki, erityisesti Ronjan miehen Johanin, joka alun skeptisyydestÀ huolimatta antoi myöhemmin siunauksensa kaikelle uudelle.

    Jaksossa paljastamme myös salaisuutemme menestykseen – se on yhdessĂ€ tekeminen, hullu usko omiin kykyihin ja jatkuva yrittĂ€minen sekĂ€ valmis riskinotto epĂ€onnistumisenkin pelossa.

    LisÀksi keskustelemme siitÀ, minkÀ haasteiden parissa kamppailemme juuri nyt.

    Tule seuraamaan meitÀ somessa!

    @romsronja

    @erjarossi

  • Mihin sinĂ€ uskot?Ronja uskoi ettĂ€ rahan tekeminen on vaikeaa ja Erjalla opiskelija elĂ€mĂ€n niukkuus jĂ€i pÀÀlle vaikka elintaso nousi. MistĂ€ tĂ€mĂ€ kaikki juontraa juurensa?

    "Luuletko ettÀ olen joku pankkiautomaatti vai?!" Kuulostaako tutulta? Jokaisella meillÀ on rahasta kerrottu satuja koko lapsuutemme. Satuja siitÀ, mitÀ raha merkitsee, kuinka se vaikuttaa ja kuinka emme voi mitÀÀn vallitseville taloudellisille olosuhteille. Ja kun olemme alkaneet uskoa nÀihin satuihin, on niistÀ muodostunut meille tapa toimia.

    TÀssÀ jaksossa sukellamme rahamielemme syövereihin ja pohdimme, teemmekö taloutemme pÀÀtöksiÀ kuin 7-vuotiaat? KÀsittelemme rahaan liittyviÀ uskomuksia, niiden vaikutusta elÀmÀÀmme ja miten voimme muuttaa suhdettamme rahaan.

    Miksi rahan tekeminen tuntuu niin vaikealta? MistÀ nÀmÀ rahaan liittyvÀt uskomukset oikein tulevat? Jakson aikana avaamme keskustelun nÀiden kysymysten ympÀrillÀ ja pohdimme, kuinka voimme hylÀtÀ vanhat uskomuksemme ja luoda uuden, terveemmÀn suhteen rahaan.

    Muistatko ensimmÀisen kerran, kun törmÀsit huonoon rahauskomukseen? UskomustyöskentelyÀ voi verrata sipulin kuorimiseen - se voi olla kivuliasta, mutta kyyneleiltÀ ei voi vÀlttyÀ. Keskustelemme siitÀ, miten voimme paljastaa ja haastaa omat rahauskomuksemme.

    Ja lopuksi, pohdimme köyhÀn ja rikkaan mindsetin eroja. MitÀ tarkoittaa olla vauras ja rikas ajattelutapa? Kuinka voimme siirtyÀ kohti vauraampaa ja rikkaampaa tapaa ajatella rahasta ja taloudellisista pÀÀtöksistÀ? Paljastamme myös uuden VMV verkkokurssimme!

    Mutta kuten tiedÀmme, satu on vain satua. Eli voimme pÀÀttÀÀ uskoa uusiin satuihin, joilla on positiivisempi loppu, vai mitÀ?

  • Arkiaamut on pimeitĂ€, lapset huutaa, ruoka palaa pohjaan, esihenkilö ottaa pannuun.. We feel you!

    SyksyllÀ mieleen hiipii usein muutoksenhalu; jos vaihtaisinkin vaikka työpaikkaa. Ihan luonnollista, aika aikaansa kutakin. Nyt on hetki, jolloin voimme miettiÀ, mitÀ seuraavalta lukukaudelta haluamme. EhkÀ unelmoimme yrittÀjyydestÀ tai oman polun löytÀmisestÀ.

    Monelle Linkedin, tuttavallisesti linkkari, on vielÀ vieras ja alihyödynnetty työkalu työmahdollisuuksien luomiseen ja tÀnÀÀn kerromme miksi linkkari kannattaa kuitenkin laittaa kuntoon. Olethan jo kuin kala vedessÀ muussakin somessa, ei tÀmÀ sen vaikeampaa ole.

    Miksi linkkari kannattaa olla kunnossa? Se on paikka, jossa voimme rakentaa verkostoja, tuoda esiin osaamistamme ja tehdÀ itsestÀmme nÀkyviÀ ammattilaisia. Toisin sanoen, meidÀt löydetÀÀn, muutenkin kuin kasvottomien kissavideoiden jakajina.

    EnsimmÀinen askel LinkedInin hyödyntÀmiseen on oman profiilin pÀivittÀminen. Varmista, ettÀ profiilikuvasi on ammattimainen ja selkeÀ. LisÀÀ taustakuvaksi bannerikuva, joka kuvastaa ammatillista brÀndiÀsi. PÀivitÀ työhistoriasi, koulutuksesi ja taitosi. KÀytÀ avainsanoja, jotka liittyvÀt työhösi ja osaamiseesi.

    Linkkaa rohkeasti ja

  • Ronjalla on ollut vaikein vuosi ikinĂ€. Uskoa omaan tekemiseen on koeteltu, maailman ollessa taloudellisessa kurimuksissa. EpĂ€varmuus on jatkuvasti lĂ€snĂ€ ja työ ei tuota tulosta. Erjan kevĂ€t on onnistumisten takana ollut puurtamista, epĂ€varmuutta ja rehellistĂ€ tekemistĂ€, sekĂ€ meltdowneja.

    Kaikki ei ole aina sitÀ miltÀ nÀyttÀÀ. Kun vauhti on kova, jÀÀ inhimillisyys usein taka-alalle. Kauden pÀÀttyessÀ halusimme paljastaa myös, mitÀ tapahtuu kulissien takana. TÀssÀ siis rehellinen avautuminen, olkaa hyvÀt.

    Kun vauhti on kova tulee vÀistÀmÀttÀ vastatuulta ja takkuja tukkaan. NÀissÀ tilanteissa on otettava meltdownit vastaan, kÀytÀvÀ pohjalla- ja noustava uudelleen ylös. YrittÀjyydessÀ myös riittÀmÀttömyys on lÀsnÀ jatkuvasti. Teet asioita ilman tulosta, teet tylsiÀ asioita ja toistoja, kaikki ei todellakaan ole pintaliitoa. Niin kauan kuin olemme ihmisiÀ, myös inhimillisyys koskettaa kaikkia.

    Palaamme tÀssÀ jaksossa koko podin alkujuurille- avoimeen ja rehelliseen puheeseen. Osallistu keskusteluun aiheen ympÀrillÀ somessa ja ota meidÀt seurantaan.

    @romsronja

    @erjarossi

    @syo.nuku.saasta

  • Manifestointi on sanana monessa yhteydessĂ€ mielletty huuhaaksi. Manifestointi on itseasiassa asioiden ilmentĂ€mistĂ€, nĂ€kyvĂ€ksi tekemistĂ€. Sinulla on ajatus jostain mitĂ€ haluat ja kun ajattelet sitĂ€ oikealla tavalla, tunnet sitĂ€ kohtaan hyviĂ€ ja positiivisia tunteita, on sinun mahdollista saada se. Mutta pelkkĂ€ visualisoiminen ei vielĂ€ riitĂ€. On oltava se, joka manifestoi voittosuorituksensa juoksukisassa ja oikeasti myös JUOKSEE kisan.

    Puhumme jaksossa Sarah McCrumin kirjasta “Love Money, Money Loves You” eli siitĂ€ mitĂ€ nykyiset uskomuksemme rahasta saavat aikaan elĂ€mĂ€ssĂ€mme. Uskomuksemme muotoutuvat alitajuntaamme ensimmĂ€isten 7 ikĂ€vuoden aikana, jonka jĂ€lkeen sisĂ€istĂ€ ohjelmointiamme voi muuttaa ainoastaan tietoisella tasolla. Tietoisella tasolla muutos tapahtuu toistojen avulla.

    Tiedostamattoman mielemme tehtÀvÀ on suojella meitÀ. Siksi omaksumamme automaatiot toistuvat todellisuudesta riippumatta. Rahaan liittyvÀt mallit ovat toistuvia toimintoja, joita teemme rahan suhteen ja jotka voivat pitÀÀ meidÀt jumissa taloudellisessa suossa. Mutta kuten tiedÀmme, satu on vain satua. Eli voimme pÀÀttÀÀ uskoa uusiin satuihin, joilla on positiivisempi loppu, vai mitÀ?

    TÀrkeimpÀnÀ on usko omiin mahdollisuuksiin ja siihen ettÀ asiat ovat minulle mahdollisia.

    On yksi asia, jonka voit tehdĂ€ tĂ€nÀÀn joka takuulla vie sinua eteenpĂ€in. Lopetat tyytymisen siihen, ettĂ€ pieni riittÀÀ! Mekin sorruimme ajattelemaan pienesti kun ”harrastimme yrittĂ€mistĂ€â€ odottaen vain kattavamme omat kulut hyvĂ€ntekevĂ€isyyttĂ€ tekemĂ€llĂ€. Kunnes tajusimme, ettĂ€ luodaksemme todellista arvoa teille, on meidĂ€n tehtĂ€vĂ€ asioita isommin.

    Toimi siis toisin ja katso webinaarimme tÀstÀ linkistÀ:

    Tallenteen pÀÀset katsomaan tÀÀltÀ:

    3 vinkkiÀ joiden avulla voit lopettaa tyytymisen elÀmÀÀsi ja muuttaa tyytymÀttömyytesi tyytyvÀisyydeksi jo tÀnÀÀn

    Passcode: L?j7dFmP

    TÀssÀ webinaarissa kuulet:

    💔MitĂ€ tapahtuu jos jÀÀt paikoillesi ja tyydyt elĂ€mÀÀn elĂ€mÀÀ, joka ei tunnu omalta

    đŸ€©3 vinkkiĂ€ , joiden avulla saavutimme TekijĂ€-mindsetin, joka toi meille puolessa vuodessa yli 140 000 € liikevaihdon, asiakkaillemme rohkeuden lĂ€hteĂ€ rakentamaan uusia tulovirtoja ja verkoston, joka ei jĂ€tĂ€ pulaan kun kohtaat haasteita

    🙏Kuinka luoda omannĂ€köinen elĂ€mĂ€, josta et tarvitse lomaa

    Ota meidÀt seurantaan myös Instagramissa:

    @romsronja

    @erjarossi

    @syo.nuku.saasta

  • Huomaatko usein, ettĂ€ haaveilu on sinulle vaikeaa? Et uskalla nykyisen realismin rajoissa tavoitella kuuta taivaalta, vaan tyydyt siihen minkĂ€ uskot olevan itsellesi mahdollista juuri NYT. Pahimmillaan elĂ€t siis elĂ€mÀÀ, jonka kuski et ole sinĂ€ itse ja joka ei koskaan pÀÀse starttaamaan paikasta A paikkaan B. Vuonna 2015 julkaistu tutkimus "Social Psychological and Personality Science" -lehdessĂ€ osoitti, ettĂ€ korkeita tavoitteita asettavat henkilöt kokevat vĂ€hemmĂ€n stressiĂ€ ja parempaa terveyttĂ€ verrattuna matalampia tavoitteita asettaviin henkilöihin. Nurinkurista? Ei todellakaan.

    Miksi meillÀ sitten on vaikeuksia ajatella suuria? Onko kyseessÀ opittu tapa, pelko vai yksinkertaisesti kokematon mieli?

    TÀssÀ jaksossa sukellamme David J. Schwartzin kirjaan " The Magic of thinking big " -kirjan maailmaan vuodelta 1959. Sen ydinviesti on vakuuttava: uskosi itseesi ja unelmiisi muodostavat perustan niiden saavuttamiselle. Jos pystyt ajattelemaan suuria ja uskomaan omiin kykyihisi, on huomattavasti todennÀköisempÀÀ, ettÀ menestyt. Aloittaa voit ottamalla vastuun elÀmÀstÀsi. MikÀÀn menestys ei synny syyttelemÀllÀ olosuhteita tai muita ihmisiÀ epÀonnistumisista, vaan omista teoista ja pÀÀtöksistÀ vastuun kantamisesta.

    SitĂ€ paitsi, aivomme rakastavat haasteita!Jo pelkĂ€stÀÀn ison tavoitteen sanoittaminen aloittaa aivoissa prosessin, jossa aivot alkavat etsiĂ€ vĂ€yliĂ€ tavoitteen saavuttamiseen- vaikket olisi koskaan ennen tehnyt tai yrittĂ€nyt moista! Isosti ajatteleva ihminen voi tutkimusten mukaan myös paremmin ja on onnellisempi. TĂ€stĂ€ syystĂ€ jengimme heitti haasteeksi tienata yhdessĂ€ 20 000€ 20:ssĂ€ pĂ€ivĂ€ssĂ€.

    Miten tuohon sitten pÀÀsemme? Seuraa haastetta instassa!

    @naistakomo

    @syo. nuku.saasta

    @romsronja

    @erjarossi

    @annapietelin

    Onko syksyn tavoitteet vielÀ saavuttamatta? MitÀ jos tÀmÀ on se vuosi, kun saavutat tavoitteesi ja enemmÀnkin? Sinulla on vielÀ mahdollisuus hypÀtÀ mukaan Tulevaisuuden minÀ -valmennukseen jonka startti on 6.9.

    SinÀkin voit muuttaa elÀmÀsi. TÀnÀ vuonna voit vielÀ :

    đŸ”„olla rohkea ja luottaa itseesi

    🙏luoda itsellesi uusia tulonlĂ€hteitĂ€ ja aloittaa omannĂ€köisen arjen rakentamisen kestĂ€vĂ€sti ja taloudellisesti fiksusti

    🧠omaksua ajattelutavan,joka on tuonut meille jo yli

    140 000€ liikevaihtoa tĂ€nĂ€ vuonna

    đŸ«¶löytÀÀ ympĂ€rillesi oikeat ihmiset, joiden ansiosta jaksat jatkaa vaikeina hetkinĂ€-ja jotka juhlivat jokaista voittoasi aidosti

    Tule mukaan ja osta paikkasi verkkokaupasta!

  • MiltĂ€ tuntuu kun muutostarve menee niin pitkĂ€lle, ettĂ€ asialle on pakko tehdĂ€ jotain? Kun nykyinen arki ei palvele, on tehtĂ€vĂ€ rohkeita ratkaisuja. Anna Pietelin, asuntosijoittaja, Ă€iti ja opettaja kertoo kuinka huomasi ettei enÀÀ syttynyt ajatuksesta ettĂ€ jatkaisi elĂ€mÀÀ samoin kuin tĂ€hĂ€n asti. Virkavapaa mahdollisti uuden kokeilemisen uudessa kaupungissa.

    TÀrkein myönteinen muutosvoimat Annalla oli muuttunut tapa ajatella, oikeat ihmiset ympÀrillÀ eli verkoston tuki sekÀ rohkeus tehdÀ itselle ja omalle perheelle oikeita ratkaisuja. OmannÀköinen elÀmÀ tuo toki mukanaan myös turbulenssia, mutta ymmÀrrys siitÀ ettei mikÀÀn ole lopullista ja asioita voi kokeilla, antoi rauhan keskellÀ muuttokaaosta.

    Puhumme jaksossa Annan muutosmatkasta, siitÀ miltÀ tuntui muuttaa lÀhes koko elÀmÀnsÀ uuteen kaupunkiin ja mitkÀ asiat tekivÀt itse muutoksesta helpompaa. Pohdimme myös sitÀ, miksi ihminen muuttuu. John C. Maxwell on on kertonut ettÀ ihmiset muuttuvat neljÀstÀ eri syystÀ.

    1. Kun sattuu niin paljon, ettÀ on pakko muuttua.

    2. Kun on nÀhnyt tarpeeksi ja inspiroitunut tarpeeksi muutoksesta.

    3. Kun oppii tarpeeksi ja tajuaa haluavansa muuttua. Tieto lisÀÀ ymmÀrrystÀ.