Episodes

  • Kysyimme toisella tuotantokaudella asiantuntijoiltamme: jos sinä olisit metsä, minkälainen metsä olisit? Kokosimme yhteen vastaukset syksyn 2022 pitkistä jaksoista, joissa aiheesta kertoivat

    metsätalousinsinööri Timo Vahala valokuvataiteilija Sanni Seppo koordinaattori Sirpa Rautiainen luontoaktivisti, metsäylioppilas Ida Korhonen tutkimuskoordinaattori John Loehr lajisuojelun erikoissuunnittelija Kaisa Junninen metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde intendentti Jouni Taivainen sekä Vesimerkillistä-tiimi Silja Kononen ja Johanna Viitanen.

    Koosteella haastamme kaikki pohtimaan suhdettaan metsään ja itselleen läheisimpään metsäluontoon. Jos sinä olisit metsä, minkälainen metsä olisit?

  • Syksyn 2022 viimeisessä jaksossa Vesimerkillistä menee harjumetsiin. Niitä riittää Etelä-Hämeessä Salpausselillä ja pitkittäisharjuilla, jotka ovat vetäneet ihmisiä puoleensa heti jääkauden jälkeen. Mutta vieläkö muinaisen ihmistoiminnan jäljet näkyvät kasvilajeissa? Entä mitä tapahtui metsälaitumille, kun maaseutu tyhjeni ja kotieläimet lakkasivat laiduntamasta metsissä? Oulun yliopiston kasvimuseon museomestari, dosentti Ari-Pekka Huhta valottaa metsälaidunten tilaa ja ihmisvaikutuksesta kertovia lajeja metsissämme.

    Harjumetsiä on muovannut vuosisatoja myös metsätalous, joka on sodan jälkeisenä aikana ajanut yhä useammat metsälajit ahtaalle. Metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde kertoo, miksi peitteisenä pysyvä metsä ja talousmetsän jatkuva kasvatus säästäisivät metsäluontoa ja kuinka menetelmä sopisi myös mäntymetsiin kuiville kankaille.

    Metsätalous on pyyhkinyt kartalta – ja maastosta – polkuja, joita ihmiset ja eläimet ovat saattaneet käyttää esihistorialliselta ajalta saakka. Mutta mistäs me sen tiedämme? Museoviraston intendentti Jouni Taivainen kertoo kansainvälisestikin ainutlaatuisesta hankkeesta, jossa arkeologit inventoivat kulttuuriperinnön kaikissa Suomen valtionmetsissä. Muinaisjäännöksiä löytyi kivikautisista asuinpaikoista kaskiröykkiöihin ja tervahaudoista tukkilaiskämppiin. Hämeen metsissä retkeilijöitä odottavat kymmenet kohteet, jotka kertovat metsien käytön tarinaa.

    Pohdimme myös paahdeympäristöjen ennallistamista polttamalla, kuuntelemme harjumetsien ääniä ja havaitsemme tarpeen kansalaisaktivismille. Vesimerkillistä menee metsään päättyy, mutta työ luonnon hyväksi jatkuu. Pitäkää huolta toisistanne – ja metsistänne!

    Kokosimme lisätietoa jakson aiheista omalle sivulleen. Myös jakson tekstiversion löydät luonnonsuojelupiirin sivuilta.

    Vesimerkillistä on Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin podcast luonnosta ja sen suojelusta. Toisen tuotantokauden aiheena ovat metsät ja metsien suojelu. Jakson käsikirjoittivat ja toteuttivat Silja Kononen ja Johanna Viitanen. Tekstisitaatit luki Petri Rinne, ja äänen käsittelystä vastasi audiotohtori Tomi Taskinen. Hanke on saanut rahoitusta Suomen tiedetoimittajain liitolta.

  • Missing episodes?

    Click here to refresh the feed.

  • Syksyn toisessa jaksossa Vesimerkillistä menee reheviin kangasmetsiin. Tuoreet ja lehtomaiset kankaat ovat Hämeessä yleisiä, mutta koko maassa tuoreiden kankaiden laadussa on parantamisen varaa. Ekologista laatua ovat heikentäneet erityisesti vanhojen puiden ja lahopuun väheneminen.

    Yksi metsäluontotyyppien uhanalaisuutta arvioinut asiantuntija on lajisuojelun erikoissuunnittelija Kaisa Junninen, joka kertoo jaksossa, miten tuoreilla kankailla oikeasti menee. Kääpäasiantuntijana hän valottaa myös kuolleen puun merkitystä ja lahottajien monimuotoisuutta ja yllättävää kauneutta. Kuollut puu elättää monenlaista elämää kääväkkäistä hömötiaisiin.

    Kangasmetsät vallitsevat myös Kanta- ja Päijät-Hämeen rajoilla Evolla, joka on Etelä-Suomen viimeisiä yhtenäisiä metsämantereita. Tapaamme Evolla Lammin biologisen aseman tutkimuskoordinaattori John Loehrin, joka on osallistunut Evon tiedekansallispuiston suunnitteluun hankkeen alkuperäisessä työryhmässä. Miksi tiedekansallispuisto on saatava Evolle, ja miksi ei riitä, että aluetta kehitettäisiin retkeilyalueena ilman suojelua? Entä mikä on majavan ja haavan rooli Evon metsissä, ja kuka ihme on punahärö? 

    Suomalaiset haluavat avohakkuut historiaan ja lisää suojelumetsiä. Mitä kansalainen voi tehdä, kun päättäjät eivät toimi ja suojelukriteerit täyttäviä metsiä hakataan edelleen? Ida Korhonen Luonto-Liiton metsäryhmästä kertoo vapaaehtoisten kartoittajien työstä ja muusta kansalaisaktivismista, jota on syntynyt metsäluontoa puolustamaan. Metsäryhmä on nostanut esiin arvokkaiden valtionmetsien hakkuuaikeita muun muassa Asikkalassa ja Tammelassa.

    Pohdimme myös tuulipuistojen ja metsäkadon suhdetta, selvitysraporttien ongelmia, haapajatkumoa ja kangasmetsissä runsastuvia jalopuita. Kuulet myös vinkit, millä toimilla jokainen voi maksaa vapaaehtoista luontoveroa.

    Kokosimme lisätietoa jakson aiheista omalle sivulleen. Myös jakson tekstiversion löydät luonnonsuojelupiirin sivuilta.

    Vesimerkillistä on Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin podcast luonnosta ja sen suojelusta. Toisen tuotantokauden aiheena ovat metsät ja metsien suojelu. Jakson käsikirjoittivat ja toteuttivat Silja Kononen ja Johanna Viitanen. Tekstisitaatit luki Petri Rinne, ja äänen käsittelystä vastasi audiotohtori Tomi Taskinen. Hanke on saanut rahoitusta Suomen tiedetoimittajain liitolta.

  • Syksyllä 2022 Vesimerkillistä menee metsään. Ilmaston lämmetessä metsät muuttuvat ja on odotettavissa, että jalopuut menestyvät yhä pohjoisempana. Teemme aikamatkan tulevaisuuteen ja kysymme, millaisia ovat lounaisrannikon tammi- ja jalopuumetsät, joita aikanaan ilmestyy sisämaahankin. Turun kaupungin metsätalousinsinööri Timo Vahala kertoo alueen tammilehtojen hoidosta ja suojelusta, monimuotoisuuden lisäämisestä puita veteranisoimalla sekä siitä, kuinka avohakkuut jäivät Turun metsissä historiaan.

    Lehdot eivät ole vain tulevaisuutta, vaan ne liittyvät erottamattomasti myös Suomen historiaan. Valokuvataiteilija Sanni Seppo kuvaa, millaista on muinaisissa uhrilehdoissa, ja kertoo myös metsäluonnon näkyvästä muutoksesta, kun hän on työssään kulkenut Suomen metsissä kolme vuosikymmentä työparinsa Ritva Kovalaisen kanssa. Pohdimme myös luontokuvan poliittisuutta ja sitä, voiko kuvaa käyttää vaikutuskeinona metsäluonnon hyväksi.

    Päijänne tunnetaan järviluonnostaan, mutta sen ympäristössä esiintyy myös tutustumisen arvoisia lehtoja ja lehtipuuvaltaisia metsiä, joissa viihtyvät luonnonystävien lisäksi muun muassa valkoselkätikka ja kuhankeittäjä. Koordinaattori Sirpa Rautiainen Päijänteen luonnonperintösäätiöstä kertoo alueen metsien lisäksi suojelualueiden hankinnasta ja lähiluonnon merkityksestä matkailulle.

    Perehdymme myös lehtojen viidakkomaiseen tunnelmaan, kuuntelemme muitakin lehtoääniä kuin idyllisiä sulosointuja ja esitämme ulkoiluhaasteen, jolla jokainen voi testata, kuinka tarkkaan metsävaratiedot kuvaavat lehtojen todellista sijaintia ja määrää.

    Kokosimme lisätietoa jakson aiheista omalle sivulleen. Myös jakson tekstiversion löydät luonnonsuojelupiirin sivuilta.

    Vesimerkillistä on Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin podcast luonnosta ja sen suojelusta. Toisen tuotantokauden aiheena ovat metsät ja metsien suojelu. Jakson käsikirjoittivat ja toteuttivat Silja Kononen ja Johanna Viitanen. Tekstisitaatit luki Petri Rinne, ja äänen käsittelystä vastasi audiotohtori Tomi Taskinen. Hanke on saanut rahoitusta Suomen tiedetoimittajain liitolta.

  • Virtaava vesi on luonnonvoima, joka muovaa kokonaisia planeettoja. Podcastin viimeinen talvijakso palaa maailman ihmeisiin ja kertoo myös, mitä uutta on luvassa tämän vuoden aikana. Syksyltä uusimme haastattelun, jossa Ursan tiedottaja Anne Liljeström kertoo, mistä kaikki tämä virtaava, jätyvä ja lumena satava vesi oikein tuli. Veden olomuodoista katseet kääntyvät seuraavaksi metsiin, joista on luvassa paljon asiaa jo kuluvana keväänä Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin kolmessa lehtowebinaarissa. Metsään mennään myöhemmin myös Vesimerkillistä-podcastissa – miten, se selviää tässä viimeisessä talvijaksossamme. Pitäkää huolta toisistanne, vesistänne – ja metsistänne!

  • Neljäs talvijakso johdattaa kuulijansa talvisen vesiluonnon rauhaan ja vesiensuojelun historiaan. Ympäristöahdistuksen lääkkeeksi vertailemme ympäristöuutisia ennen ja nyt. Hämeen asukkaat havaitsivat vesien pilaantumisen kauan ennen kuin viime vuosikymmenten vesiensuojelutyö alkoi, ja lehdet kirjoittivat esimerkiksi Päijät-Hämeen Vesijärven saastumisesta ja rehevöitymisestä jo yli sata vuotta sitten. Syksyltä uusimme Vesijärvisäätiön Mirva Ketolan haastattelun Vesijärven ekologiasta, järven tilan muutoksista ja toimenpiteistä, joilla sen tilaa on saatu kohennettua. Seuraavassa eli viimeisessä talvijaksossa ihmettelemme vettä meillä ja muualla. Luvassa on myös uutisia Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin tulevasta tarjonnasta keväällä ja syksyllä 2022.

  • Kolmannessa talvijaksossa retkeillään Vanajan reitin talvivesillä ja pohditaan, miten virtavesien luontoon voi tutustua talvisin. Muuan harvinaistunut töyhtöpääkin käväisee tervehtimässä kulkijaa virran partaalla. Auki pysyvien koskipaikkojen lisäksi vesi virtaa jääkansien alla, ja on hyvä hetki muistella, että Suomen ensimmäinen kokonaan vapautettu joki sijaitsee todellakin eteläisessä Hämeessä. Syksyltä uusimme Vanajavesikeskuksen Suvi Mäkelän haastattelun Renkajoesta ja sen vapauttamisesta. Seuraavassa talvijaksossa kuljemme ajassa myös taaksepäin, suoraan Vesijärven historiaan.

  • Toisessa talvijaksossa kuuluu, kuinka elämä hakeutuu lähteikköjen tuntumaan myös talvella. Talviretken lisäksi pohditaan, miten lähteitä ja lähteikköjä voisi käytännössä auttaa, vaikkei itse omistaisi tai voisi hankkia maata niiden ympäriltä. Matti Laurila kertoo haastattelussa kotiseutunsa Hollolan lähteiköistä ja niiden syntytavasta aiemman juttutuokion uusinnassa, joka sisältää myös syksyllä julkaisematonta materiaalia. Seuraava talvijakso paneutuu Vanajan reitin virtavesiin ja niiden talvisiinkin asukkaisiin.

  • Ensimmäisessä talvijaksossa kohtaamme talvisen puron äärellä näyn, joka kertoo omaa kieltään siitä, miksi pienvesien kunnollisella suojelulla on kiire. Emeritusprofessori Erkki Lähde puolestaan kertoo ojitusten vaikutuksista vesien tilaan, pienvesien arvosta meille kaikille – ja vähän siitäkin, mitä metsäekosysteemien puolustaja ajattelee, kun televisiossa poliisit kantavat ympäristöä puolustavia nuoria putkaan. Seuraavan talvijakson aiheena ovat lähteiköt.

  • Vesimerkillistä-podcastin pitkät jaksot on kunnialla julkaistu, mutta eihän se totta puhuen aina ihan putkeen mennyt. Blooper reelissä mukana muun muassa kissat, kärpänen ja yli-innokas äänittäjä, joka maastotöissä itse pilaa oman taltiointinsa. (Kissoja, kärpäsiä tai muitakaan olentoja ei ole vahingoitettu tätä podcastia äänitettäessä.)

    Podcastin www-sivuilta löydät kaikki julkaistut jaksomme sekä niiden tekstiversiot ja taustamateriaalit. Pitäkää huolta toisistanne – ja vesistänne!

  • Palaamme viimeisen pitkän jaksomme pienvesiaiheeseen äänimaiseman merkeissä. Pienvesistä lammet ja lähteiköt tuppaavat olemaan aika hiljaisia, mutta purojen ääni muuttuu vuodenkierron aikana selvästi. Bonusjaksossa vesi kuohuu purossa lumien sulaessa, keväällä soidinaika koittaa purolehdon haavikossa ja kesän helteillä lähdepurosta erottuu vain pieni, kirkas solina.

    Vesimerkillistä on Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin podcast sisävesistä ja vesiensuojelusta. Hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionin Life-ohjelmasta. Aineiston sisältö heijastelee sen tekijöiden näkemyksiä, eikä Euroopan komissio tai CINEA ole vastuussa aineiston sisältämien tietojen käytöstä.

  • Päätösjaksomme paneutuu kooltaan pieniin mutta merkitykseltään suuriin vesistöihin: puroihin ja noroihin, lampiin ja lähteikköihin. Monet metsien pienvesistä kaipaavat suojelua, ja metsää voi onneksi suojella aivan vapaaehtoisesti. Näin teki Matti Laurila, joka kertoo lähdelehtokorven suojelusta sekä arvokkaista Porvoonjoen latvapuroista. Vesiensuojelun menestystarina voi koskea pientäkin alaa, kun kyseessä on pienvesi.

    Mutta mitä lähteet ja muut pienvedet oikeastaan merkitsevät meille? Tapasimme Lahden Alasenjärven rannalla ekopsykologi Riitta Wahlströmin, joka valottaa jaksossa vesien psykologista merkitystä ihmiselle. 

    Metsien voimaperäinen käsittely on heikentänyt metsäluonnon lisäksi vesiluonnonkin tilaa. Emeritusprofessori Erkki Lähde kuvaa, miten metsätalous on vaikuttanut vesistöihin – lähteet ja purot mukaan lukien – ja mitä jokainen voisi tehdä vaikuttaakseen asiaan.

    Lopuksi sukellamme vesiemme perimmäisille alkulähteille. Mistä kaikki tämä vesi oikein tuli? Ursan tiedottaja Anne Liljeström kertoo, mitä veden alkuperästä tiedetään ja miksi juuri Maan vedet ovat erityisiä koko tuntemassamme maailmankaikkeudessa.

    Kokosimme lisätietoa jakson aiheista omalle sivulleen – ja onpa siellä muutakin jännää vesiaiheista luettavaa.

    Myös jakson tekstiversion löydät luonnonsuojelupiirin sivuilta.

    Vesimerkillistä on Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin podcast sisävesistä ja vesiensuojelusta. Jakson käsikirjoittivat ja toteuttivat Silja Kononen ja Johanna Viitanen. Tekstisitaatit luki Petri Rinne, ja äänen käsittelystä vastasi audiotohtori Tomi Taskinen. Hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionin Life-ohjelmasta. Aineiston sisältö heijastelee sen tekijöiden näkemyksiä, eikä Euroopan komissio tai CINEA ole vastuussa aineiston sisältämien tietojen käytöstä.

  • Palaamme edellisviikon jokiaiheeseen äänimaiseman merkeissä. Kuuntele seuraavaa jaksoa odotellessa, miltä kuulostaa vapaana virtaava koski Suomen ensimmäisellä kokonaan vapautetulla joella, missä vesi kuohuu ja pärskyy puretun padon ohi.

    Seuraavan pitkän jaksomme aiheena ovat pienvedet – purot ja norot, lammet ja lähteiköt.

    Vesimerkillistä on Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin podcast sisävesistä ja vesiensuojelusta. Hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionin Life-ohjelmasta. Aineiston sisältö heijastelee sen tekijöiden näkemyksiä, eikä Euroopan komissio tai CINEA ole vastuussa aineiston sisältämien tietojen käytöstä.

  • Toinen pitkä jaksomme keskittyy erityisesti jokiin ja virtavesien luontoon.

    Mikä tarkalleen on Vanajan reitti? Siihen kuuluvista jokiosuuksista kertoo Vanajavesikeskuksen vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä. Häneltä saamme myös vinkit, mitä jokivarren asukas, mökkiläinen, ulkoilija tai retkeilijä voi tehdä auttaakseen alueensa vesi- ja rantaluontoa.  

    Vesiensuojelun menestystarinana esittelemme Renkajoen, josta kolme vuotta sitten tuli Suomen ensimmäinen kokonaan vapautettu joki. Kahden vuosikymmenen työn ja satojen ihmisten osallistumisen jälkeen joki on vapaa vaelluskalojen kulkea – aina Kokemäenjoen perimmäisille latvavesille saakka.

    Virtaavan veden mukana kulkevat kalojen lisäksi ravinteet ja kiintoaines. Liesjärven kylässä järveen laskevien uomien ympärille syntyi kansanliike kirkkaiden vesien puolesta, kun kansallispuistojärven lähelle päätettiin avata turvetuotantoalue. Ulla Simola Liesjärven suojeluyhdistyksestä kertoo, kuinka yhteisö on vesiään puolustanut ja millaisia uusia keinoja Tammelassa nyt kokeillaan, jotta pikkujokien järveen tuoma kuormitus vähenisi. 

    Virtavedet ovat tärkeitä myös luontomatkailulle ja luonnossa liikkujille. Erärenki Jouni Palén vie työkseen ihmisiä virtavesille ja kertoo, millaista on meloa Etelä-Hämeen jokiluonnossa.

    Kokosimme lisätietoa jakson aiheista omalle sivulleen – ja onpa siellä muutakin jännää vesiaiheista luettavaa.

    Myös jakson tekstiversion löydät luonnonsuojelupiirin sivuilta.

    Vesimerkillistä on Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin podcast sisävesistä ja vesiensuojelusta. Jakson käsikirjoittivat ja toteuttivat Silja Kononen ja Johanna Viitanen. Tekstisitaatit luki Petri Rinne, ja äänen käsittelystä vastasi audiotohtori Tomi Taskinen. Hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionin Life-ohjelmasta. Aineiston sisältö heijastelee sen tekijöiden näkemyksiä, eikä Euroopan komissio tai CINEA ole vastuussa aineiston sisältämien tietojen käytöstä.

  • Vesimerkillistä-tyypit täällä moi! Palaamme viime viikon järviaiheeseen vielä äänimaiseman merkeissä. Kuuntele seuraavaa jaksoa odotellessa hetki rehevän lintujärven kevättä. Rantaruovikko, lehtometsä ja avovesi kuhisevat siivekästä ja räpyläjalkaista elämää – montako lajia tunnistat? 

    Seuraavan pitkän jaksomme aiheena ovat joet ja virtavesien luonto.

    Vesimerkillistä on Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin podcast sisävesistä ja vesiensuojelusta. Hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionin Life-ohjelmasta. Aineiston sisältö heijastelee sen tekijöiden näkemyksiä, eikä Euroopan komissio tai CINEA ole vastuussa aineiston sisältämien tietojen käytöstä.

  • Avausjaksomme keskittyy erityisesti järvien suojeluun ja vesiluontoon.

    Vesiensuojelun menestystarinana esittelemme Vesijärven, josta vuosikymmeniä jatkuneiden hoito- ja kunnostustoimien jälkeen on tullut jälleen nimensä mukainen monimuotoinen, kalaisa järvi. Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön vesistöasiantuntija Mirva Ketola kertoo Vesijärven tilasta ennen ja nyt – ja siitäkin, kuinka kuka tahansa voi auttaa järviluontoa.

    Monen muunkin järven ahdinko on alkanut jätevesistä, joita ei ole osattu tai ymmärretty puhdistaa riittävän hyvin. Mitä niille nykyisin pystytään tekemään, ja kuinka hyvin parhaat saatavilla olevat menetelmät puhdistavat luonnonvesiin johdettavia jätevesiä? Membraanitekniikan professori Mika Mänttäri LUT-yliopistosta valottaa, mitä jätevesille tapahtuu viemärin ja vesistön välissä.

    Kuulemme myös, mitä konkreettista ja ikävää vesiluonnolle voi seurata, kun luonnonvesiin päätyy kaikenlaista niihin kuulumatonta… aina raskasmetalleja myöten.

    Jokainen voi onneksi vaikuttaa vesien tilaan omilla teoillaan monin tavoin. Hanna-Leena Rajamäki pitää Hämeenlinnassa eko- ja luomupuotia ja kertoo jakson päätteeksi, millaisia arjen valintoja on tehnyt säästääkseen vesistöjä turhalta kuormitukselta. Retkikohteita etsiville taas kerromme joukon käymisen arvoisia paikkoja Kanta- ja Päijät-Hämeen järvimaisemista. 