Played

  • Kaikki uudet jaksot yksinoikeudella Podimo-palvelussa. Jos haluat kuulla kaikki Myyrä-podcastin uudet jaksot, lunasta 30 päivän ilmainen kokeilujakso osoitteesta podimo.fi/myyra

    Marraskuussa 2022 neljä Idahon yliopiston opiskelijaa surmattiin yöllä, kun he kaikki olivat nukkumassa 1122 King Road -nimisessä osoitteessa sijaitsevassa opiskelijakämpässä. Uhreista kolme, 21-vuotias Madison Mogen, 21-vuotias Kaylee Goncalves ja 20-vuotias Xana Kernodle asuivat asunnossa ja neljäs uhri, 20-vuotias Ethan Chapin oli vain vierailulla. Jakso on kooste siitä, mitä tiedetään per 8.1.2023. Juttu päivittyy.

  • Mike Dippolito oli elänyt nuorempana päihteiden ja rikosten täyteistä elämää, mutta vapauduttuaan vankilasta hän oli päättänyt aloittaa puhtaalta pöydältä ja elää nuhteettomasti. Keväällä 2009 Mike sai kuitenkin järkytyksekseen huomata, että joku selkeästi halusi hänen palaavan vankilaan, sillä Mikea yritettiin toistuvasti lavastaa syylliseksi eri rikoksiin. Saman vuoden elokuussa Miken tuore aviovaimo Dalia saikin kuulla suru-uutisen, sillä poliisin mukaan pariskunnan kotiin oli murtauduttu ja Mike oli ammuttu kuoliaaksi. Mitä oikein oli tapahtunut?
    Tunnusmusiikki: Nick Castro - Sun Song
    Lähteet:
    Katso tämä, jos esim. Dalian kuulustelut, salanauhoitukset ym. materiaali kiinnostaa: JCS – The Curious Case of Dalia Dippolito https://youtu.be/7JttwV6XZ_I
    Stephanie Harlowe – Love at First Sight: Dalia Dippolito Murder for Hire part 1 & 2: https://youtu.be/9QUcXLM-ifU ja https://youtu.be/BLDVjydhJA0
    Casefile podcast – Case 145: Michael Dippolito
    https://www.browardpalmbeach.com/news/dalia-dippolito-may-have-tried-to-kill-him-but-michael-dippolito-is-no-saint-6343534
    https://www.deantsourakis.com/understanding-probation-florida/
    https://en.wikipedia.org/wiki/Addictive_personality
    https://www.foxnews.com/entertainment/florida-man-former-escort-wife-hit-man
    https://heavy.com/entertainment/2020/05/mike-stanley-dalia-dippolito-ex-boyfriend/
    https://www.dailymail.co.uk/news/article-10166327/Ex-lover-Florida-mom-convicted-trying-hire-undercover-cop-kill-husband-dead.html

  • Vuonna 1980 7-vuotias Anna Bachmeier siepattiin, oletettavasti pahoinpideltiin seksuaalisesti ja murhattiin. Vaikka tekijä saatiin kiinni nopeasti, kukaan ei arvannut miten pienen tytön murha vaikuttaisi koko Saksan kansaan ja siihen tapaan miten maassa kohdeltaisiin seksuaalirikollisia jatkossa. 
    Jaksossa olleet kirjasuositukset olivat: 
    - Rikostarinoita maailmalta
    - Murha joka ei ollut rikos: historiaa isku iskulta 
    Jos et ole kokeillut nextorya aikaisemmin, saat käyttöösi extra pitkän, 45 päivän ilmaisen kokeilujakson osoitteesta nextory.fi/pilvi
    Podin instagram: murhamatkallapodcast
    Musiikki: Dragón Rojo  - The Mini Vandals 
    Lähteet:

    https://allthatsinteresting.com/marianne-bachmeier

    https://www.oddmurdersandmysteries.com/the-murder-of-anna-bachmeier/

    https://www.youtube.com/watch?v=56HBXIte_pc

    https://de.m.wikipedia.org/wiki/Marianne_Bachmeier


  • Pocatellossa, Idahossa asuva Brobergin perhe tutustui kirkkotoiminnan kautta Berchtoldin perheeseen 1970-luvun alussa. Perheistä - sekä lapsista että aikuisista - tuli todella hyviä ystäviä keskenään, ja kaikki viettivät paljon aikaa yhdessä. Oli siis todella suuri järkytys, kun Brobergien 12-vuotias tytär, Jan, ja Berchtoldin perheen isä, Robert, katosivat vuoden 1974 lokakuussa. Robert Berchtoldille tämä oli kuitenkin vain yksi vaihe jo vuosia jatkuneessa, manipulatiivisessa suunnitelmassa.
    Tunnusmusiikki: Nick Castro - Sun Song
    Lähteet:
    Abducted in Plain Sight -dokumentti (Netflix)
    Trust Me: Cults, Extreme Belief, and Manipulation (podcast): Jan Broberg -jaksot 1 ja 2
    Jan Broberg Show (podcast)
    https://en.wikipedia.org/wiki/Jan_Broberg_Felt
    https://nypost.com/2022/10/13/meet-jan-broberg-the-real-double-kidnap-victim-from-a-friend-of-the-family/
    https://www.grunge.com/1042047/how-robert-berchtold-got-his-hooks-in-the-broberg-family/
    https://allthatsinteresting.com/robert-berchtold
    https://www.newsweek.com/heidi-brewer-robert-berchtold-abuse-jan-broberg-abducted-plain-sight-documentary-1768332
    https://www.ranker.com/list/abducted-in-plain-sight-case-timeline/jodi-smith
    https://www.thejanbrobergfoundation.org/
    https://www.pelastakaalapset.fi/kehittamis-ja-asiantuntijatyo/nettivihje-ja-seksuaalivakivallan-ennaltaehkaisy/tietoa-lapsiin-kohdistuvasta-seksuaalivakivallasta/lapsen-houkuttelu-seksuaalisiin-tarkoituksiin-grooming/

  • Tämänkertaisessa jaksossa ollaankin täällä Thaimaassa. Parikymppisten Adamin ja Vanessan oli tarkoitus matkustaa takaisin kotiin Englantiin muutaman päivän kuluttua, kun heidän elämänsä päättyi yllättävällä ja kylmällä tavalla Kanchanaburin idyllisessä joenranta kaupungissa. Veikö mustasukkaisuus voiton, vai mikä saattoi olla yllättävän hyökkäyksen motiivi? 
    Podin instagram: murhamatkallapodcast
    Musiikki: Dragón Rojo - The Mini Vandals 
    Lähteet: 

    https://en.wikipedia.org/wiki/Murders_of_Adam_Lloyd_and_Vanessa_Arscott

    https://www.standard.co.uk/hp/front/backpackers-executed-7231751.html

    https://www.independent.co.uk/news/world/asia/backpackers-murdered-by-thai-police-officer-in-row-at-restaurant-31481.html

    https://www.theguardian.com/uk/2004/oct/08/world.ukcrime

    https://www.dailymail.co.uk/news/article-350037/Father-No-mercy-couples-Thai-killer.html

    https://www.yourlocalguardian.co.uk/news/527556.friends-shocked-backpacker-deaths/

    http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/england/devon/4581789.stm

    https://www.smh.com.au/world/backpackers-shot-dead-in-thailand-20040911-gdjpun.html

    https://www.irishexaminer.com/world/arid-30169428.html

    https://www.irishexaminer.com/world/arid-30175148.html


  • Fuksivuottaan kalifornialaisessa Cal Polyn yliopistossa viettänyt 19-vuotias Kristin Smart katosi jäljettömiin opiskelijabileiden jälkeen vuonna 1996. Tapauksessa oli käytännössä alusta alkaen selkeä epäilty, mutta kyseinen henkilö joutui oikeuden eteen vasta keväällä 2022, kun häntä syytettiin Kristinin murhasta. Mitä Kristinille tapahtui, ja miten true crime -podcast auttoi rikoksen ratkaisemisessa? 
    Tunnusmusiikki: Nick Castro - Sun Song 
    Lähteet: 
    Your Own Backyard -podcast
    48 Hours: The Disappearance of Kristin Smart https://www.youtube.com/watch?v=7S0Hu3Rl0SY
    https://en.wikipedia.org/wiki/Murder_of_Kristin_Smart
    https://www.kristinsmart.org/about-kristin-smart
    https://www.eonline.com/news/1272920/close-and-yet-so-far-the-agonizing-25-year-hunt-for-answers-in-kristin-smarts-disappearance
    https://www.fbi.gov/wanted/kidnap/kristin-denise-smart https://www.reddit.com/r/KristinSmart/comments/mx3qma/kristin_smart_case_timeline_megathread/ https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/506637/ON_Karvonen.pdf?sequence=2&isAllowed=y
    https://www.duodecimlehti.fi/duo13219
    https://www.akc.org/expert-advice/family-dog/cadaver-dogs-how-canine-noses-help-find-dead-bodies/
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ruumiskoira-on-poliisille-korvaamaton-apu/1948372#gs.m9swy8
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvaltain_perustuslain_viides_lis%C3%A4ys
    https://keyt.com/news/crime/2021/07/15/kristin-smart-case-newly-unsealed-documents-allege-human-blood-found-in-soil-under-home-of-murder-suspects-father/
    https://keyt.com/news/san-luis-obispo-county/2022/04/13/one-year-since-paul-flores-was-arrested-for-kristin-smart-murder-timeline-of-what-has-happened-since/
    https://www.latimes.com/california/story/2022-10-18/paul-flores-guilty-in-murder-of-kristin-smart
    https://www.latimes.com/california/story/2022-10-04/paul-flores-hunted-kristin-smart-before-killing-her-prosecutor-says
    https://atascaderonews.com/news/record/crime/paul-flores-sentencing-rescheduled-for-march-2023/

  • Tämän kertaisessa jaksossa podi matkustaa uuteen maahan; Etelä-Koreaan. Matkustajalautta MV Sewol upposi 16. huhtikuuta vuonna 2014, sen ollessa matkalla Incheonista Jejuun. Sewolin kyydissä oli 476 matkustajaa, joista suurin osa oli Danwon lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoita jotka olivat matkalla Jejuun kolmen yön pituiselle luokkaretkelle. Mikä saattoi mennä niin pieleen, että 304 kyydissä ollutta matkustajaa sai hyvällä säällä tapahtuneessa onnettomuudessa surmansa ja sen jälkimainingeissa lähes koko laivan eloonjäänyt miehistö pidätettiin, ja tuomioita jaettiin mm. murhasta ja taposta? 
    Jakson kirjasuosituksena oli Estonian Salaisuudet -kirja, joka löytyy Nextorystä. Jos et ole kokeillut Nextorya aikaisemmin, osoitteessa nextory.fi/pilvi saat käyttöösi extrapitkän, ilmaisen 45 päivän kokeilujakson. 
    Podin instagram: murhamatkallapodcast
    Musiikki: Dragón Rojo - The Mini Vandals 
    Lähteet: 

    https://www.bbc.com/news/world-asia-27120853

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000744023.html

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2014050618271423

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/etela-korean-laivaturma-mita-merella-tapahtui/3166990

    https://yle.fi/a/3-9530982

    https://www.ts.fi/uutiset/698836

    https://www.nytimes.com/2022/06/08/world/asia/south-korea-sewol-ferry-grief.html

    https://www.nytimes.com/2019/06/10/world/asia/sewol-ferry-accident.html

    https://www.theguardian.com/world/2014/oct/08/south-korea-ferry-disaster-captain-sorry-abandoning-passengers

    http://edition.cnn.com/2014/07/28/world/asia/south-korea-sewol-ferry-trial/

  • Tampereen Viialassa vasaratiellä tapahtui omituinen murha tammikuussa 2020. 44 vuotias mies löytyi puukotettuna kotoaan, ja tekijää seurattiin veristen lumijälkien ja valvontakamerakuvien avulla. Tapauksesta paljastui päivä päivältä kammottavampia piirteitä. Tekijä ei tuntenut uhriaan entuudestaan, eikä hänellä ollut aikaisempaa rikostaustaa. Mikä siis sai hänet murhaamaan tuntemattoman miehen joka asui 150 kilometrin päässä Tampereella?
    Podin instagram: murhamatkallapodcast
    Musiikki: Dragón Rojo - The Mini Vandals
    Lähteet: 
    https://yle.fi/uutiset/3-11386629
    https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/1220165
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f1d08ef-c9d6-49e0-8c8a-9406c741612b
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c45cb60f-2cdf-4c7f-891c-3f564d826a62
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/67c5164c-8857-4bc9-9a75-bf3f7a743db4
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/402167c1-74af-4a7e-8964-6e1c4dc2518f
    https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000006533617.html
    https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000008650592.html
    https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000006534064.html
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bd7fabf4-4304-4839-af28-9d3b81b1f7bc

  • Tämän viikon jaksossa käsitellään huoneen 1046 murhamysteeriä. Vuonna 1935 hotelli Presidenttiin Kansas Cityssä kirjautuu mies, joka antaa nimekseen Roland T. Owen. Mies vaikuttaa pelkäävän miestä nimeltä Don, mutta kukaan muu kuin Roland ei näytä nähneen Donia. Kun Roland on ollut Donin vankina pimeässä hotellihuoneessa muutaman päivän ajan, hänet löydetään vakavasti pahoinpideltynä huoneestaan. Roland ei suostu kertomaan tekijää poliisille, ja tästä alkoikin hillitön selvitystyö Donin löytämiseksi. Rolandin kuoltua poliisille selvisi, ettei Roland ollutkaan miehen oikea nimi. Mitä huoneessa 1046 oikein tapahtui, ja miksi? 
    Podin instagram: murhamatkallapodcast
    Musiikki: Dragón Rojo - The Mini Vandals
    Lähteet: 
    https://www.newspapers.com/clip/38272844/artemus-ogletree-3-nov-1936-tue-p/
    https://kansascitymag.com/news/longform/the-owen-case/
    https://www.newspapers.com/image/?clipping_id=37525402&fcfToken=eyJhbGciOiJIUzI1NiIsInR5cCI6IkpXVCJ9.eyJmcmVlLXZpZXctaWQiOjQ1NzQ4MTk0NCwiaWF0IjoxNjU5MDk1MDQxLCJleHAiOjE2NTkxODE0NDF9.JBTPtRxEk5yX79e1sj3N4TKOTpW7n0axiSEqAW-w4BA
    https://trove.nla.gov.au/newspaper/article/167645421
    https://buzzfeed-unsolved.fandom.com/wiki/The_Creepy_Murder_In_Room_1046
    https://en.wikipedia.org/wiki/Murder_of_Artemus_Ogletree
    https://www.history.com/topics/great-depression/1930s

  • Tämän päiväisessä jaksossa tutustutaan jälleen suomalaiseen tapaukseen. Espoolaispariskunnan tarkoin suunniteltu kaksoismurha järkytti koko Suomea loppukesästä 2001. Elise Heino ehti juuri soittaa hätäkeskukseen sen jälkeen, kun hänen miestänsä Marttia oli ammuttu päähän. Puhelun kuitenkin katkaisi Eliselle tarkoitettu luoti, joka rikkoi puhelimen. Teknisen tutkinnan ansiosta selvisi nopeasti, että suunnitelmallisen teon takana oli yksi 18-vuotias, kaksi 17-vuotiasta ja yksi 16-vuotias nuori poika. Kirjan "Totuus Heinojen murhista" voit kuunnella Nextorystä, jos tapahtumien vielä tarkempi kulku jäi kiinnostamaan. Osoitteesta nextory.fi/pilvi saat käyttöösi 45 päivän ilmaisen kokeilujakson, jos et ole kokeillut Nextorya aikaisemmin. 
    Podin instagram: murhamatkallapodcast
    Musiikki: Dragon Rojó - The Mini Vandals
    Lähteet: 
    Totuus Heinojen Murhista - Tony Latva
    Rikostarinoita Suomesta: Kännykkämurhat
    Kriminaalitapaus - 3. Heinojen murhat
    Ammattina rikos - 1. Lopen kaksoismurha

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/espoolaispojille-murhasyytteet-heinojen-surmista/1970068#gs.7edjia

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000167886.html

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lopen-surmista-pidatetyt-joutunevat-syytteeseen-murhasta/1971808#gs.7dycj0

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/elise-heinon-ruumis-loytyi/1970194#gs.7e0pgk

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/16-vuotias-ampuja-kavi-nyt-vaan-nain/1970620#gs.7e00un

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lopen-murhista-syytetyt-mielentilatutkimukseen/1973120#gs.7e0adl

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/syytettyjen-ystava-kavereilla-oli-salaisuus/1966680#gs.7dvmo3

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000059099.html

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000172024.html

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000108960.html

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000257785.html

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000257785.html

    https://www.hameensanomat.fi/uutiset/ei-unohdu-koskaan-tyttaren-poikaystava-paljastui-kaksoismurhan-paasuunnittelijaksi-2-75310/

    https://www.is.fi/viihde/art-2000006701539.html

    https://epl.delfi.ee/artikkel/50893818/slol-tapeti-eestisse-mobiiltelefone-vahendanud-soomlane

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000284064.html

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000283668.html

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000257091.html

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000322752.html

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Heinojen_murhat

  • Tämän viikon jaksossa matkustetaan jälleen Ruotsiin. Tavallisesta helluntaiseurakunnasta alkaa muodostua kultti, joka pitää sisällään henkistä ja fyysistä väkivaltaa, "murskaamista" sekä seksuaalista väkivaltaa. Kultin johtaja menee kihloihin Jeesuksen kanssa, ja Jumala alkaa lähettelemään tekstiviestejä nuorelle Saralle, jossa kehottaa tätä murhaamaan pastori Helgen vaimon. Kulissit alkavat kuitenkin kaatua kultin ympärillä, kun pastori Helgen toinenkin vaimo kuolee väkivaltaisesti. 
    Lisää tapauksesta voit lukea Knutbyn kultin entisen pastorin kirjoittamasta kirjasta: Knutbyn murha - Seurakunnasta kultiksi, jonka löydät esimerkiksi ääni- ja e-kirja palvelu Nextorystä. Voit kokeilla Nextoryä ilmaiseksi 45 päivän ajan osoitteessa nextory.fi/pilvi jos et ole kokeillut palvelua aikaisemmin.
    Podcastin instagram: murhamatkallapodcast
    Musiikki: Dragón Rojo - The Mini Vandals
    Lähteet: 
    https://seura.fi/ilmiot/tarinat/peter-gemback-puhuu-nyt-knutbyn-kohukultista-avoimesti-tunsin-etta-minun-vastuuni-on-kertoa-mita-nuo-ihmiset-oikein-ovat-ja-mihin-he-kykenevat/
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Knutbyn_murha
    https://en.wikipedia.org/wiki/Knutby_murder
    https://sv.wikipedia.org/wiki/Sara_Svensson
    https://sv.wikipedia.org/wiki/Alexandra_Fossmo
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000287353.html
    https://yle.fi/uutiset/3-10784722
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e4c353f9-c491-48d6-9e86-e89601df4331
    https://www.youtube.com/watch?v=edoFwtEtlac
    Knutbyn Murha - Seurakunnasta kultiksi
    https://www.expressen.se/nyheter/alexandras-sista-timmar-i-livet/
    https://tricksfast.com/sweden/helene-fossmos-parents-helge-fossmo-sent-hate-mail/ 

  • Tässä jaksossa matkustetaan Ranskan Annecyyn, kauniiseen alppikaupunkiin jossa tapahtui selittämätön joukkomurha syyskuussa 2012. Al-Hillien perhe ja Sylvain Mollier saivat surmansa edelleen selvittämättömässä veriteossa. Jaksossa käydään läpi tiedossa olevat tapahtumat ja muutamia teorioita murhien ympärillä. Kuka oli teon kohde ja ennenkaikkea, kuka oli sen takana? 
    Nextoryn 45 päivän ilmainen kokeilujakso uusille asiakkaille: www.nextory.fi/pilvi
    Podin instagram: murhamatkallapodcast
    Musiikki: Dragón Rojo - The Mini Vandals
    Lähteet: 
    https://www.theguardian.com/world/2012/oct/12/french-alps-shooting-photographs-taken
    https://www.mirror.co.uk/news/uk-news/french-alps-shooting-bears-eerie-1307564
    https://en.wikipedia.org/wiki/Annecy_shootings
    https://www.nationalworld.com/news/crime/alps-killings-2012-lake-annecy-shootings-documentary-murder-in-the-alps-tv-3524958
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a6f303b1-9e1d-4ae9-872d-b2e597a3005b
    https://www.youtube.com/watch?v=lfOdQu7VMk8
    https://news.sky.com/story/french-businessman-is-alleged-leader-of-hit-squad-investigated-over-shooting-of-british-family-in-the-alps-12343050
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000552674.html
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001055641.html
    https://www.mirror.co.uk/news/world-news/french-alps-murders-suicide-foreign-5751133
    https://www.thelocal.fr/20220217/french-police-close-to-solving-murder-of-british-family-in-alps/
    https://www.dailymail.co.uk/news/article-3244198/Sister-man-died-day-Al-Hilli-family-murdered-French-Alps-says-pair-stayed-contact-nine-year-marriage.html
    https://www.dailymail.co.uk/news/article-2684400/Al-Hilli-Alps-muirder-Police-investigating-deaths-British-family-shot-French-Alps-reveal-wife-secret-ex-husband-died-America-day.html
    https://www.gq.com/story/alps-murder-chevaline


  • Johanna Mölleriä käsittelevien jaksojen toisessa osassa palataan Aki Paasilan kuoleman jälkeiseen kesään. Arbogan mökillä tapahtuu jälleen murha, ja Johanna saadaan telkien taakse.

    Podin instagram: murhamatkallapodcast

    Musiikki: Dragón Rojo - The Mini Vandals

    Lähteet:

    http://www.aftonbladet.se/nyheter/krim/a/yAmqa/arboga-kvinnan-atalad-for-morden

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kasittamaton-rikosvyyhti-ruotsissa-murhasiko-vaimo-42-vuotiaan-aki-paasilan-sukulaisten-avustuksella/6315754

    https://www.youtube.com/watch?v=bD1Xq0zhNCg

    https://www.youtube.com/watch?v=ze5RbU4I7fo

    https://www.youtube.com/watch?v=ok77tOs_jEo&t=162s

    https://www.expressen.se/nyheter/brottscentralen/ett-ar-efter-mordet-nu-falller-domen/

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/55846616-1772-437f-b32b-ed1899ae3042

  • Jaksossa numero yhdeksän matkustetaan naapurimaahamme Ruotsiin. Kaksiosaisen jakson ensimmäisessä osassa käsitellään Johanna Möllerin lapsuutta ja nuoruutta, sekä hänen aviomiehensä Aki Paasilan erikoista kuolemaa.

    Podin instagram: murhamatkallapodcast

    Musiikki: Dragón Rojo - The Mini Vandals

    Lähteet:

    http://www.aftonbladet.se/nyheter/krim/a/yAmqa/arboga-kvinnan-atalad-for-morden

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kasittamaton-rikosvyyhti-ruotsissa-murhasiko-vaimo-42-vuotiaan-aki-paasilan-sukulaisten-avustuksella/6315754

    https://www.youtube.com/watch?v=bD1Xq0zhNCg

    https://www.youtube.com/watch?v=ze5RbU4I7fo

    https://www.youtube.com/watch?v=ok77tOs_jEo&t=162s

    https://www.expressen.se/nyheter/brottscentralen/ett-ar-efter-mordet-nu-falller-domen/

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/55846616-1772-437f-b32b-ed1899ae3042

  • Tämän kertaisessa jaksossa matkustetaan Uuteen-Seelantiin. Vuonna 2018 21-vuotiaan Grace Millanen oli tarkoitus viettää Uudessa-Seelannissa muutaman viikon ajan, kun hän katosi tinder treffien jälkeen syntymäpäivänsä aattona. Tapauksen hyytävä ratkaisu selvisi nykytekniikan, eli valvontakamerakuvien avulla. 
    Podin instagram: murhamatkallapodcast
    Musiikki: Dragón Rojo- The Mini Vandals
    Lähteet: 
    Discovery+ The murder of Grace Millane -dokumentti
    https://www.thesun.co.uk/news/10288934/grace-millane-killer-jesse-kempson-2/
    https://en.wikipedia.org/wiki/Murder_of_Grace_Millane
    https://www.youtube.com/watch?v=_GGomJN6eho
    https://www.rnz.co.nz/news/national/410017/grace-millane-s-life-far-more-than-the-details-of-her-death
    https://graziadaily.co.uk/life/in-the-news/grace-millane-friends/
    https://www.news.com.au/world/pacific/friends-of-grace-millane-give-evidence-about-her-bdsm-interests/news-story/4aa43b6dea2c47a4bb47be7fd4e09644
    https://www.mirror.co.uk/news/uk-news/grace-millanes-mum-tormented-every-21548198

  • Vuoden 2002 toukokuussa Kari Pekka Anttonen, 29 vuotias Tampereelle Mikkelistä muuttanut mies katosi jäljettömiin baari-illan päätteeksi. Kari Pekan katoaminen jäi mysteeriksi reilu vuoden ajaksi. Vuoden 2003 juhannuksena, hätäkeskus sai soiton 26 vuotiaan Arto Malisen murhasta, joka toisi ratkaisun myös Kari Pekan katoamiselle. 
    Nextoryn 45 päivän ilmainen kokeilujakso uusille asiakkaille: www.nextory.fi/pilvi
    Podin instagram: murhamatkallapodcast
    Musiikki: Dragón Rojo - The Mini Vandals 
    Lähteet: 
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Virpi_Butt
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ac3f5b5d-af0a-4198-9ae8-b10951305ba9
    https://alibi.fi/alibin-parhaat/tampereen-paloittelusurmat/
    https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/1386827
    https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000008142461.html
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a21be11a-9676-45c5-9ffa-4991a80d4b6e
    Paloittelumurhaaja Virpi Buttin murhaaman pojan äitihttps://www.iltalehti.fi › Uutiset › Kotimaa

  • 23 vuotias Katarzyna katosi 12 marraskuuta 1998 Puolan Krakovassa. Poliisi ei aluksi kiinnostunut Katarzynan katoamisesta, mutta kun hänen jäänteensä löydettiin kaksi kuukautta myöhemmin Veiksel joesta, vei tapaus jokaisen Krakovan poliisin huomion, ja paine löytää murhaaja oli kova. Tapaus jäi selvittämättä seuraavaksi 19 vuodeksi, kunnes yleisövihje toi murhaajan poliisin eteen, ja Katarzynan järkyttävät viimeiset hetket paljastuivat kaikille.  
    Podin instagram: @murhamatkallapodcast
    Musiikki: Dragón Rojo - The Mini Vandals
    Lähteet: 
    https://talkmurder.com/katarzyna-zowada/
    https://www.evidencelockerpodcast.com/transcripts/transcript-37-the-skin-suit-case-of-krakow-poland
    https://en.wikipedia.org/wiki/Murder_of_Katarzyna_Zowada

  • Murha Matkalla podcastin viides jakso kuljettaa meidät tällä kertaa Itävaltaan. Jack Unterweger kasvoi karuissa ja väkivaltaisissa oloissa, kuluttaen koko nuoruutensa rikollisuuteen ja vankilassa istumiseen. Vuonna 1974 Jack tappoi 18 vuotiaan Margaret Schäferin ja sai elinkautisen vankeustuomion. Vankilassa Jack oppi lukemaan ja kirjoittamaan, ja hänestä tuli koko kansan ihannoima menestystarina. Kirjailijana ja Kuoleman runoilijana tunnettu Jack jäi kuin jäikin historiankirjoihin, ei tosin sillä tavoin, kuin luultiin.
    Podin instagram: @murhamatkallapodcast
    Musiikki: Dragón Rojo - The Mini Vandals
    Lähteet: 
    https://allthatsinteresting.com/jack-unterweger
    https://www.ranker.com/list/jack-unterweger-facts/cat-mcauliffe
    https://www.youtube.com/watch?v=CMQHetYZBE8
    https://www.crimeandinvestigation.co.uk/crime-files/jack-unterweger-poet-of-death
    https://en.wikipedia.org/wiki/Jack_Unterweger

  • Hinterkaifeckin tilalla Saksassa murhattiin kuusi ihmistä vuonna 1922. Perheelle työskennellyt piika oli ottanut lopputilin puolivuotta aikaisemmin vakuuttuneena siitä, että tilalla kummitteli. Totuus erikoisten tapahtumien takana, jotka johtivat lopulta murhailtaan, oli kuitenkin paljon karmivampi. Hinterkaifeckin murhat on edelleen yksi Saksan puhutuimmista murhatapauksista.
    Podin instagram: @murhamatkallapodcast
    Musiikki: Dragón Rojo - The Mini Vandals
    Lähteet: 
    https://www.ranker.com/list/hinterkaifeck-farm/cat-mcauliffe
    https://www.mentalfloss.com/article/502044/chilling-story-hinterkaifeck-killings-germanys-most-famous-unsolved-crime
    https://www.historicmysteries.com/hinterkaifeck-murders/
    https://en.wikipedia.org/wiki/Hinterkaifeck_murders 

  • Murha matkalla podcastin kolmannessa jaksossa matkustetaan Italiaan. Yara Gambirasio oli 13 vuotias kun hän katosi kotimatkallaan Brembate di Soprassa. Kun Yaran ruumis löydettiin läheisestä kylästä, käynnistyi yksi Italian kalleimmista murhatutkimuksista. Tapauksen päätutkija Letizia Ruggeri teki kirjaimellisesti kaikkensa, jotta syyllinen saataisiin kiinni, ja paljasti samalla pitkään kylässä pidettyjä salaisuuksia. 
    BookBeat ilmainen kokeilujakso:
    https://at.bookbeat.fi/t/t?a=1510243164&as=1721446412&t=2&tk=1
    Muusiikki: 
    Dragón Rojo - The Mini Vandals
    Lähteet: 
    https://amp.today.it/citta/yara-gambirasio-indagini-amici-sorella-keba.html
    https://amp.ilgiornale.it/news/cronache/yara-1904404.html
    https://www.fanpage.it/attualita/il-caso-di-yara-gambirasio-e-la-verita-da-trovare-tra-gli-amici-della-sorella/
    https://amp.theguardian.com/world/2016/jul/02/yara-gamirasio-murder-massimo-bossetti-dna-evidence-italy-guilty-verdict
    https://auralcrave.com/2021/10/29/yara-gambirasio-storia-di-un-delitto-che-ha-scosso-tutti/
    https://www.caffeinamagazine.it/italia/forse-e-successo-tutto-li-per-la-prima-volta-parlano-i-fratellini-di-yara-gambirasio-una-volta-mia-sorella-si-scontro-con-uomo-per-strada-e-lui-la-segui-per-giorni-parole-di-dolore-lei-non-e-mai-morta/
    https://en.m.wikipedia.org/wiki/Murder_of_Yara_Gambirasio
    https://24newsrecorder.com/entertainment/54478?amp=1
    https://www.chenews.it/2020/05/18/chi-era-yara-gambirasio/amp/