Episodit
-
Kiirastorstain bonusjakso!
Mitä katolisuudessa olisi sellaista, mitä lestadiolaisuudesta ei löydy? Viimeisten vuosien aikana kymmenkunta lestadiolaistaustaista kristittyä on liittynyt katoliseen kirkkoon. Tiedossani on tällä hetkellä tusinan verran lestadiolaistaustaisia suomalaisia katolilaisia. Olen saanut seurata ilmiötä läheltä, ja ainakin puolella näistä ihmisistä on ollut erityisiä kokemuksia eukaristiasta (ehtoollisesta). Tämä keskustelu valottaa hieman tätä ilmiön hengellistä puolta.
Eukaristisista kokemuksistaan kertoo tällä videolla kolme lestadiolaistaustaista kristittyä: entinen vanhoillislestadiolainen puhuja Joona Korteniemi Helsingistä, entinen vanhollislestadiolainen Johanna Eilola Turusta ja entinen esikoislestadiolainen (ja juutalainen) Ezra Lindholm Tampereelta.
-
"Hän pelasti meidät. Hän ei tehnyt sitä siksi, että tekomme olisivat olleet oikeamielisiä, vaan silkasta armosta." (Tit. 3:5)Loppuhuipennuksessa Lapuan piispa Matti Salomäki!
-
Puuttuva jakso?
-
"Kristus antoi itsensä uhriksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta laittomasta. Hän tahtoi puhdistaa meidät omaksi kansakseen, joka pyrkii tekemään hyvää." (Tit. 2:14) Tänään vieraana teologian tri Nguyen Toan Tri, eli isä Tri, Tampereen katolisen Pyhän Ristin seurakunnan kirkkoherra.
-
Palaamme Poriin ja täytämme helluntaikiintiön!"Hänen on oltava vieraanvarainen, hyväntahtoinen, maltillinen, oikeudenmukainen ja pyhä. Hänen on hallittava itsensä ja omistauduttava elämään oikean, luotettavan opin mukaisesti. Silloin hänellä on varaa opettaa tervettä oppia muillekin ja kumota vastustajiemme väitteet. " (Tit. 1:8-9)
Keksiikö joku maantieteellisten vastaavuuksien perusteella jo, mistäpäin Suomea tulee sarjan viimeinen vieras?
-
"Pidä sinä ajatuksesi järjestyksessä joka tilanteessa, kestä vastoinkäymiset, julista ilosanomaa ja täytä palvelutehtäväsi." (2. Tim. 4:5) Tänään vieraana Instasta tuttu pastori Maikki!
-
"Vainotuiksi joutuvat kaikki, jotka tahtovat elää hurskaasti Kristuksen Jeesuksen omina." (2. Tim. 3:12) Tänään onkin herkullinen vieras, itse Petri Paavolan, Suomen yksi pitkäjänteisimmistä katolisuuden (ja oikeastaan koko historiallisen kristinuskon) vastustajista, raamattuopettaja Petri Paavola.
"Lapsesta saakka olet tuntenut myös pyhät kirjoitukset. Ne voivat antaa sinulle viisautta, niin että uskot Kristukseen Jeesukseen ja pelastut." (2. Tim. 3:15)
-
Tänään vieraana Lahden evankelisen reformoidun seurakunnan pastori Joonas Laajanen! "Jumalan vahva perustus kuitenkin pysyy, ja siihen on painettu sinetiksi nämä lauseet: »Herra tuntee omansa»" (2. Tim. 2:19)
-
"Muistan kyyneleesi" (2. Tim. 1:4) Tänään vieraana Joona Salminen Itä-Suomen yliopistosta!
-
Tänään vieraina Rami ja Vilma Niemi, Etelä-Pohjanmaalla asuva ekumeeninen ev.lut. pastorispariskunta: "hoida velvollisuuksiasi tahrattomasti ja moitteettomasti, kunnes Herramme Jeesus Kristus ilmestyy" (1. Tim. 6:14)
-
Tänään harvinaisena vieraana suoraan USA:sta isä Vili Lehtoranta, joka on sedevakantisti eli katolinen traditionalisti, jonka mukaan paavinistuin on ollut tyhjänä Vatikaanin II kirkolliskokouksen jälkeen. Ja vieläpä suomalainen ja pappi!
"Kenenkään ei pidä vähätellä sinua nuoruutesi vuoksi. Ole uskoville hyvä esimerkki puheissasi ja käytöksessäsi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa." (1. Tim. 4:12)
-
Tänään vieraana Pyhän Mikaelin liturgisen seuran perustaja, korkeakirkollinen pappi Kangasalan ev.-lut. seurakunnasta ja Tampereen piispan poika. "Hänen ei pidä olla juoppo, väkivaltainen eikä rahanahne vaan lempeä ja rauhaa rakastava." (1. Tim. 3:3)
-
Hyvää sunnuntaita! Tänä paastonaikana jaksot tulevat keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Paastopastoraalin toisessa jaksossa vieraana pastori Timo Kesitalo Patmos Lähetyssäätiöstä. Keskustelussa käy ilmi, että Keskitalo on paitsi Suomen ev.-lut.-kirkon pappi, myös Irakin kaldealaiskatolisen kirkon jäsenkirjoissa! "Hän tahtoo, että kaikki pelastuvat ja oppivat tuntemaan totuuden." (1. Tim. 2:4)
-
Tervetuloa paastopastoraaliin! Luemme Paavalin paimenkirjeet UT2020 mukaan. Ensijaksossa vieraana Johan Helkkula Porin Sleystä.
"Kristus Jeesus tuli maailmaan pelastamaan syntisiä... säilytä uskosi, samoin hyvä omatuntosi."
-
Tänään loppuhuipennuksena mennään syvälle, korkealle ja kauas eteenpäin! Vieraana professori Lauri Järvilehto, joka johdattaa meidät psykologian, filosofian, uskonnon, ihmismielen ja tekoälyn monimutkaisuuksiin ja käytännöllisyyksiin. Hyvää joulua. Ehkä Jeesus ilmestyy tänä jouluna meille ennakoimattomassa hahmossa.
"Aamun tultua Jeesus ilmaantui rannalle. Oppilaat eivät kuitenkaan tunnistaneet häntä Jeesukseksi." (Joh. 21:4)
-
»Rauhaa teille», sanoi Jeesus uudelleen. »Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.» (Joh. 20:21)
-
»Katsokaa ihmistä.» (Joh. 19:5)
-
Näin toteutuivat hänen omat sanansa: »En vienyt tuhoon ketään niistä, jotka annoit minulle.» (Joh. 18:9)
Tänään viidesläinen vieras, Uusi Tie -lehden päätoimittaja Matti Korhonen.
-
"Rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä – että he olisivat meissä niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Silloin maailma uskoo, että sinä lähetit minut." (Joh. 17:21)
Tänään vieras Espoon tuomiokapitulista. Luterilainen pappi, jolla on katolinen vaimo ja katoliset pojat. Rakkautta ensisilmäyksellä ja ekumeniaa tositarkoituksella.
-
Miikka Niiranen, KL-opiston apologialinjan opettaja.
Olen kertonut teille tämän, jotta teillä olisi minun rauhani. Maailmassa teitä ahdistaa, mutta olkaa rohkeita: minä olen voittanut maailman.» (Joh. 16:33)
- Näytä enemmän