Episodes
-
Kenen vastuulla on viestiä suunnistuksesta?
Suunnistusliitossa aloitti tauon jälkeen viestintäryhmä, jonka tavoitteena on ohjata ja avustaa liiton viestinnän kehittämistä. Osana toiminnan kehittämistä suunnistusyhteisölle lähetettiin kysely, jossa perattiin läpi nykykuvaa suunnistuksen näkyvyydestä ja viestinnästä. Kenen vastuulla suunnistuksen viestintä on ja mitä sen kehittämiseksi voidaan tehdä?
Mukana keskusteluissa viestintäryhmän jäsenet Juho-Veikko Hytönen, Harri Hollo sekä Suunnistusliiton myynti- ja markkinointipäällikkö Marko Kantaneva.
Jakso toteutettu etäyhteyden kautta. Palautetta äänen toimivuudesta otetaan vastaan.
-
Tänään puhutaan siis ruotsinkielisestä suunnistuksesta Suomessa ja FSO:n roolista osana suomalaista suunnistuskenttään. Mukana keskusteluissa FSO:n toiminnanjohtaja ja O-Studiostakin tuttu Otto Simosas.
-
Episodes manquant?
-
Voiko suunnistuskartasta tehdä täydellisen?
Miksi joku kartta on hyvä ja joku taas ei? Onko suunnistuskartta mielipideasia vai löytyykö sen tekemiseen absoluuttisia totuuksia?
Kartoituksesta ja sen ihmeellisestä maailmasta tänään O-Studiossa keskustelemassa tämän vuoden Jyväskylän SM-sprintin kartoittajanakin toiminut Tommi Hakuli.
-
Miltä näyttää suunnistus valmentajan näkökulmasta katsottuna? Mitä suunnistusvalmentaja oikeastaan tekee? Mihin ammattivalmentajia tarvitaan ja mikä on valmennuspäällikön rooli seurassa?
Tänään puhutaan suunnistuksen valmentamisesta, kun O-Studioon on saatu vieraaksi Espoon Suunnan valmennuspäällikkö Anna Kotkajuuri -
Tänään puhutaan seikkailu-urheilusta ja suunnistuksesta. Mitä on seikkailu-urheilu, miten siinä suunnistetaan ja mitä kaikkea muuta lajin luonteeseen kuuluu?
O-Studion vieraaksi on saatu nuoren seikkailu-urheilujoukkueen Northern Adventure Teamin kaksi Lauria: Hollo ja Heinaro. Lisäksi jaksossa kuullaan SisuSeikkailu tapahtuman ratamestarin Lauri Kontkasen ajatuksia. -
Suunnistuksen televisiointi on mullistunut 2000-luvun aikana melkoisesti. Ensin GPS antoi katsojalle ensimmäisen säväyksen siitä, mitä suunnistajat metsässä oikeasti tekevätkään. Kohta oli aika päästä myös näkemään itse suoritusta, kun kameramiehet lähtivät juoksemaan suunnistajien perään.
Voiko suunnistusta enää edes televisioida ilman juoksevaa kameraa? Mistä juoksukamerakuvaus oikeastaan lähti liikenteeseen? Miten se on kehittynyt Missä on sen tulevaisuus, mitä seuraavaksi?
Takana satoja kilometrejä juoksua kameran kanssa suunnistajien perässä. Juoksukamerakuvauksesta tänään O-Studiossa keskustelemassa
juoksukamerakuvauksen isä, Suunnistusliiton sähköisen median asiantuntija Timo Mikkola. -
Nuorissa on tulevaisuus. Mutta missä on suunnistuksen tulevaisuus? Miiten suunnistavalla nuorisolla oikeastaan menee? Miltä näyttää nuorisosuunnistuksen tila, kun sitä katsotaan koko maan vinkkelistä? Oliko ennen kaikki paremmin? Mikä menee juuri nyt erityisen hyvin ja mistä löytyvät kehityskohdat? Nuorisosuunnistuksesta O-Studiossa keskustelemassa Suomen Suunnistusliiton väistyvä Nuorisopäällikkö ja nykyinen Tapahtumapäällikkö Timo Saarinen
-
Miksi suunnistusseuralla kannattaisi olla toiminnanjohtaja ja mitä hyötyä siitä ylipäätään voisi seuralle olla? Mitä toiminnanjohtaja oikeastaan tekee? Toiminnanjohtuudesta suunnistusseurassa O-Studiossa keskustelemassa Helsingin Suunnistajien toiminnanjohtaja Anu Pikkarainen. Jaksossa kuullaan myös viestien välityksellä ajatuksia kentältä laajemminkin Petteri Huikon (LS37), Tero Viljanen (TP) ja Heidi Liljeström (OK Trian) sanoittamana.
-
Suunnistuksen ja kaiken muunkin urheilun edistäjä sekä digitaalisen jälkipelin kehittäjä. Metsä häviää aina.
Näillä sanoilla omaa toimintaansa on kuvannut suunnistusseura OC-Puisto. Mutta mikä ihme on OC-Puisto? Mistä se tulee? Keitä siihen kuuluu? Ja voittaako puisto aina metsän?
OC-Puistosta sekä digitaalisesta jälkipelistä tänää O-Studiossa keskustelemassa OC-Puiston puheenjohtaja Juha Meronen.
-
O-Studio palaa kesätauon jälkeen mikkien pariin ja mikäs sen paremmalla aiheella kuin spekuloiden tulee Napapiiri Jukolaa Rovaniemellä.
Ajatuksia Jukolan tiimoilta O-Studiossa ovat tänään vaihtamassa Karoliina Ukskoski Lahden Suunnistajista ja Joonas Ahola Navista. Jaksossa on äänityskalustosta johtuvaa taustakohinaa. Pahoittelemme äänenlaatua. -
Suunnistuksen maailmanmestaruuskilpailut vuosimallia 2021 lähestyvät kovaa vauhtia. Kisat käydään heinäkuun alussa Tsekeissä, kalliopaasi viidakossa. Reitinvalinnan merkitys korostuu mäkisessä maastossa, mutta mitä muuta kisoista on odettavissa? Millainen on kisakattaus? Kenelle asetetaan menestyspaineet?
Pelkästään Aleksin ja Oton kisaspekulaatioiden varaan ei tarvitse jäädä, vaan jaksossa kuullaan myös ajatuksia suoraan kisakoneesta ääniviestien kera: Amy Nymalm, Marika Teini, Miika Kirmula, Elias Kuukka, Olli Ojanaho ja Venla Harju
Tämän jakson jälkeen O-Studio siirtyy kesälomille ja palaa taas syksyn kisakauden koittaessa ääneen.
-
O-Studio ottaa tällä kertaa käsittelyyn suunnistuksen kolmesta lajista ehkä sen vauhdikkaimman, pyöräsuunnistuksen. Missä laji menee tällä hetkellä ja miltä näyttää sen tulevaisuus? Mitä ominaisuuksia lajissa tarvitaan ja kuinka pääsee mukaan?
Studiossa pyöräsuunnistuksesta keskustelemassa yksi suomalaisen pyöräsuunnistuksen johtohahmo ja intohimoinen lajin kehittäjä Mika Häkkinen
-
Suunnistus, opiskelu ja työura. Miten yhdistää vaativat urheilu- ja työurat keskenään? Vuorokaudessa on rajattu määrä tunteja, pystyykö niistä tehokkaasti yhdistämään huippu-urheilijan elämän sekä opiskelun kautta oman työuran edistämisen? Mitä hyötyä ja toisaalta haittaa urien yhdistämisestä voi olla? Millainen on opiskelija urheilijan arki?
Kaksoisurista O-Studiossa keskustelemassa Lotta Eerola, Akseli Ruohola sekä vakiojuontaja Aleksi Sorsa.
-
Minkälainen on suunnistuksen mediakuva? Miltä laji näyttäytyy, kun sitä katsotaan Pihkaniskojen sisäpiirin ulkopuolelta? Onko suunnistus mediaseksikästä?
Suunnistuksen mediakuvasta, sekä omasta polustaan suunnistuksen pariin O-Studiossa keskustelemassa rautainen viestinnän ammattilainen. Taustalla viestintäpäällikön tehtävät Presidentti Sauli Niinistön alaisuudessa sekä juontotehtävät Ylen A-Studiossa. Nykyisin viestinnän konsulttiyhtiö Milttonin varatoimitusjohtaja Katri Makkonen. -
Keväällä neljä sataa suunnistajaa kokoontui Lietoon sprinttisuunnistustapahtumaan nimeltä Liedon Läpsyttely. Tapahtumajärjestän nimenä komeili Jatkuva Liike Oy. Mikä on Jatkuva Liike Oy, ketä sen taustalla häärii ja mitä voidaan tulevaisuudessa odottaa. O-Studio otti selvää. Vieraina Jatkuva Liike Oy:n toimitusjohtaja Petri Paukkunen ja markkinointipäällikkö Tuukka Mäkinen
-
Suunnistuksen EM-kilpailut Sveitsissä ovat ensimmäiset arvokilpailut pitkään aikaan. Mitä on kilpailuista odotettavissa ja minkälaisin ajatuksin suomalaiset urheilijat lähtevät kohti suorituksia. O-Studio pyysi neljältä kisamatkalaiselta lyhyet ääniviestit ajatuksistaan kohti Sveitsiä.
EM-kilpailuita O-Studiossa spekuloimassa ja urheilijoiden ääniviestejä perkaamassa KP ja Aleksi.
-
O-Studion piinapenkkiin astelee kolmikertainen euroopan mestari, kahdeksankertainen suomen mestari ja nyt myös aikuisten EM-edustaja.
Nyt on saatu O-Studion henkilöhaastatteluun aikamoinen Seppä. Touko etunimeltään.
-
Miten suunnistuksella oikein menee? Missä mennään ja toisaalta minne mennään? Onko suunnistuksesta tulossa pelkkä kuntoharrastuksen muoto vai voiko kilpasuunnistuksella olla mahdollisuuksia vaikka Olympialaisiin asti? Suunnistuksen suuria suuntaviivoja O-Studiossa hahmottelemassa suoraan urheilun johtoportaasta Olympiakomitean entinen puhjeenjohtaja, Suunnistusliiton nykyinen puheenjohtaja ja OP-ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio
-
Jos urheilulaji nimeltä suunnistus olisi fyysinen tuote, niin kuka sitä ostaa ja kuka myy? Missä ovat markkinat? Ja mikä on päivän käypä hinta tälle tuotteelle? Miten suunnistusta oikein myydään?
Suunnistusmarkkinoita ihmettelemässä ja O-Studiossa valottamassa Suunnistusliiton myynti- ja markkinointipäällikkö Marko Kantaneva
-
Vuoden verran O-Studiota pyöritettiin kolmen juontajan voimin. Reitti, Simosas ja Seppänen. Uusi vuosi vaati kuitenkin uusia kujeita ja juontaja puolella se tarkoittaa sitä että on aika ottaa lisävoimia studioon.
Huippusuunnistaja, suunnistuksen mediaosaaja ja nuorten MM-mitalimies. Suomalaisen suunnistuksen suosituin vlogisti. Nyt pelikaani turbiiniin vaan sorsa studioon.
O-Studion juontajahaastattelussa Aleksi Sorsa. - Montre plus