Episodes
-
Helsinki-Vantaan tuloaula oli poikkeuksellinen hiljainen kulta-Leijonien saapuessa Suomeen, kun perinteinen vastaanotto lentoasemalta puuttui. Sen sijaan joukkue suuntasi suoraan tasavallan presidentin pakeille Mäntyniemeen, ennen illalla järjestettyä kansanjuhlaa. Ottiko Stubb ohituskaistan mestareiden pakeille? Toinen viikon puheenaihe on ollut pääministerin vaikuttajalounas Kesärannassa. Oliko paikalle kutsuttu vaikuttajien ryhmä turhan homogeeninen? Millainen ketunhäntä illan isännällä oli kainalossaan? Studiossa Marko-Oskari Lehtosen kanssa Hanna Gråsten-Lahtinen ja Juha Ristamäki, jotka lisäksi katsastavat puolueiden tuoreet kannatusluvut ja perkaavat Riikka Purran (ps) ja Antti Lindtmanin (sd) säästödebatin, ennen kuin lähtevät puoluekokouksiin (paitsi Juha, joka lähtee mökille).
-
Tiesitkö, että ministeri Wille Rydmanin (ps) lisäksi pääministeri Petteri Orpo (kok) veisasi tällä viikolla Suvivirttä? Kesälomien alkamisen merkiksi debatti Suvivirren laulamisesta kevätjuhlissa on kärjistynyt. Marko-Oskari Lehtonen, Jari Hanska ja Johannes Ijäs pidättäytyvät laulamasta, mutta paketoivat puheen keinoin politiikkaviikon Suvivirrestä ja kevätjuhlista puoluekokouksiin ja älylasi-innovointiin.
Tässä jaksossa:
1:42 Suvivirsikohu
28:04 Pääministerin kevätjuhla
42:39 Älylasi-innovaatiota ja pierunhajua – terveisiä puoluekokouksista!
1:03:03 Viikon vikkelä: Joona Räsäsen epäselvät ansiot
1:12:26 Viikon vitsi
-
Episodes manquant?
-
Vihreiden ja SDP:n puoluekokoukset pidetään viikonloppuna. Tyhjin käsin ei tarvitse kinkereihin lähteä, sillä Iltalehden tuore kannatuskysely on juuri saapunut ennustamaan seuraavien vaalien tuloksia. Demareilla tiedossa on henkilövalintoja ja nähtäväksi jää, nähdäänkö Tampereella perinteinen "puukkojen yö", ennen henkilövalintoja, jolloin illan hämyssä juonitellaan ääniä uusiksi ja asetelmat vaihtuvat vielä ennen äänestystä? Jaksossa käydään läpi lisäksi Kelan sotkuja, joihin liittyen Lasse Lehtonen kävi sairauslomaltaan somessa roastaamassa sijaisen päätöksiä. Viikon kohussa taas vilkaistaan Wille Rydmanin (ps) herttuattarelle aiheuttamaa PR-päänsärkyä. Studiossa Marko-Oskari Lehtosen kanssa Jari Hanska ja Hanna Gråsten-Lahtinen.
Tässä jaksossa:
0:40 Onko tässä vaalitulos?
28:57 Puoluekokousetkot
42:02 Kela-korneri
54:48 Viikon kohu: Herttuattaren PR-päänsärky
1:04:24 Viikon vikkelä: Turun ratikka
1:07:46 Viikon vitsi
-
Perjantai alkoi Uudellamaalla droonivaroituksella, kun viranomaiset kehottivat asukkaita pysymään sisätiloissa mahdollisen Suomeen harhautuneen droonin vuoksi. Helsinki-Vantaan lentoliikenne pysäytettiin. Mitä tapaus paljasti Suomen valmiustasosta? Lisäksi pureudutaan kansanedustaja Joona Räsäsen (sd) rattikäryyn ja Liike Nytin tilanteeseen, kun puolueessa rivit rakoilevat jälleen. Studiossa Marko-Oskari Lehtosen kanssa Johannes Ijäs ja Juha Ristamäki.
Tässä jaksossa:
0:41 Droonisekoilu, Uusimaa-edition
30:35 Joona Räsänen kärähti ratista
53:00 Liike Nytin rivit rakoilevat
1:00:59 Viikon vitsi
-
Politiikan puskaradion agentti Joakim "Jokke" Kullas on hiippaillut trenssitakissa varjoisilla kujilla ja tuonut tullessaan kokoomuksen "huippusalaisen" tavoiteohjelman. Millaista tulevaisuuden Suomea siellä kaavaillaan ja miten mummotunnelia pitkin lääkärille kulkeva seniorikansa tähän liittyy? Lisäksi kuulemme Laten turpovartin kakkososan, joka sekin on silkkaa vakoojatrilleriä, kun Lauri "Late" Nurmi palaa studioon kertomaan Suomeen kohdistuneesta vakoilusta. Tiedot kollegoistaan tiristää tietenkin Marko-Oskari "Mosku" Lehtonen. Lisäksi luvassa Puskiksen mukiarvonnan voittajat ja kansanedustaja Mira Niemisen (ps) ja ex-pääministeri Paavo Lipposen (sd) asumisjärjestelyt.
Tässä jaksossa:
0:41 Tällainen on kokoomuksen tulevaisuuden Suomi
37:00 Laten turpovartissa ehtaa vakoojadraamaa
50:40 Viikon vikkelä: Mira Niemisen (ps) asumisjärjestelyt
56:57 Suuri mukiarvonta on ratkennut!
1:04:21 Viikon vitsi
-
Koko vappuviikko on puhuttu Sofia Virran (vihr) ja Wille Rydmanin (ps) esiintymisestä A-studiossa, jossa kuumana kävivät muutkin kuin studiovalot. Politiikan puskaradio näki tv-keskustelun sijaan ruudussa härkätaistelun. Lisäksi viikon aiheina on muun muassa tuorein yritys kaataa Petteri Orpon (kok) hallitus, studioon palanneen Lauri Nurmen turponurkka, sekä Akavan entisen puheenjohtajan, Sture Fjäderin, somekommentointi. Nurmen kanssa studiossa vappumunkkeja maistelevat Marko-Oskari Lehtonen ja Jari Hanska.
Politiikan puskaradio 5 vuotta – Osallistu synttäriarvontaanTässä jaksossa:
1:47 Viikon kysymys: Miksi Jukka Kopran työhuoneessa on Jani Mäkelän kuva?
8:41 Sofia Virta vs. Wille Rydman
34:36 Välikysymys numero...?
48:51 Nato-Laten turpovartti
1:05:01 Viikon vikkelät
Sture Fjäderin lempikuppikokoLulu Ranteen leuanveto1:14:22 Puskis 5v. mukiarvonta
1:16:14 Viikon vitsi
-
Jatkossa vainajan säilytys maksaa 10 euroa vuorokaudelta ja kuolemansyyn selvittämisestä tulee pulittaa reilut 60 euroa. Hallituksen kehysriihi saatiin päätökseen ja sote-säästöjä haetaan muun muassa asiakasmaksujen korotuksilla, joilta ei pääse pakenemaan kuolemallakaan. Talousasiat puhuttivat luonnollisesti myös eduskunnassa, missä SDP:n Antti Lindtman vaati pääministeri Petteri Orpon eroa, ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) puolestaan tylytti Lindtmania talouslinjastaan. Politiikan puskaradion 5-vuotissynttäreitä studiossa juhlivat Marko-Oskari Lehtonen, Johannes Ijäs ja Juha Ristamäki.
Politiikan puskaradio 5 vuotta – Osallistu synttäriarvontaanTässä jaksossa:
1:10 Kuolemakaan ei pelasta säästöiltä
28:36 Tylytystä eduskunnassa
48:47 Puskis 5 vuotta - osallistu mukiarvontaan!
58:19 Viikon vitsi
-
Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen aiheutti kohun puheillaan pitkään nukkuvista naapureista, mutta oliko tarkoitus ruoskia työttömiä vai kyse jostain ihan muusta? Kehonkielen asiantuntijaksi heittäytyvä Juha Ristamäki analysoi, mitä näki eduskunnassa. Lisäksi arvioimme Länsiradan tulevaisuutta ja kuinka pitkälle kiskoja saataisiin vedettyä sekä perkaamme Politiikan puskaradion uudet tiedot loikkari Pekka Aittakummun tapauksesta. Studiossa Ristamäen kanssa politiikan toimittajat Marko-Oskari Lehtonen ja Johannes Ijäs.
Tässä jaksossa:
1:02 Kehysriihi tulee taas
22:42 Länsiradan saaga jatkuu
35:14 Ministerin moka
46:08 Pekka Aittakummun tapaus
1:02:18 Viikon luopuja
1:07:15 Viikon vitsi
-
Tunteet kuumenivat Ylen puheenjohtajatentissä ja näytöksen yllättäjä tuli Sipoosta, vai oliko se Helsingistä, kun Liike Nytin Hjallis Harkimo otti leijonakuninkaan paikan olemalla piikki Petteri Orpon (kok) lihassa. Politiikan puskaradio laittaa tenttijät järjestykseen, ja vilkaisee samalla tuoreita kannatuslukuja, jotka povaavat edelleen Antti Lindtmanin SDP:lle johtopaikkaa seuraavissa vaaleissa. Lisäksi pureudumme suomalaisten toiveisiin tulevista kansanedustajista ja Katariina Sourin Graniittipuolueen nopeaan lentoon. Studiossa Marko-Oskari Lehtosen kanssa politiikan toimittajat Jari Hanska ja Minna Karkkola.
-
Ukrainalaisia drooneja on harhautunut Suomeen, mutta osa on ehtinyt maahan asti ennen niiden huomaamista ja yhtäkään varoitusviestiä ei ole Suomessa saatu lähtemään. Yllättivätkö droonit Suomen? Entä mitä tekee Timo Vornanen (ps), jolle ei herunut hovioikeudesta jatkokäsittelylupaa ammuskelutapaukseen liittyen? Jatkaako Vornanen kansanedustajana pestinsä loppuun vai hakeeko eroa? Kyseessä on rahanarvoinen päätös, eikä puhuta yksittäisistä satasista. Lisäksi kurkistamme eduskunnan jättävien listaan, joka pitenee entisestään ja Hjallis Harkimon (liik) muistikirjaan, jossa on ilmeisesti käyty kaivamassa puheenaiheita. Studiossa Marko-Oskari Lehtosen tuomia pääsiäismunia mussuttavat Jari Hanska ja Mika Koskinen.
Tässä jaksossa:
1:07 Drooneja siellä, drooneja täällä
22:14 Timo Vornasen tilannearvio
41:27 He jättävät eduskunnan
57:52 Viikon vikkelät
Lex ValamoHjalliksen muistikirja1:06:46 Viikon vitsi
-
Kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd) seitsemän vuoden oikeussaaga tuli tältä erää päätökseensä ku Korkein oikeus antoi tuomionsa tällä viikolla. Mitä jäi käteen Räsäselle, entä meille muille? Entä millä ilveellä säästöjä seuraavaksi tehdään, ovatko sairaalat leikkuu-uhan alla? Katsastamme myös energian hintaan. Mitä pitäisi tehdä, jos energia alkaa olla liian kallista suomalaisille? Studiossa Juha Ristamäen kanssa Mika Koskinen ja Hanna Gråsten-Lahtinen.
Tässä jaksossa:
0:34 Päivi Räsäsen tuomio
18:50 Mistä seuraavaksi säästetään?
41:38 Energiakriisi
46:05 Viikon vitsi
-
Kieltäytyisitkö itse yllättäen pöytään tarjotusta 800 euron samppanjasta? Valtiovarainministeri ei kieltäytynyt ja nyt sopii pohtia, olisiko pitänyt. Lisäksi käsittelyssä SDP:n valmistunut häirintäselvitys, kokoomuksen varapuheenjohtajakisa ja kokoomusuorten jäsenmaksusotku, jota poliisikin selvitteli. Marko-Oskari Lehtosen kanssa Joakim Kullas ja Johannes Ijäs myös pohtivat suomalaisten onnellisuutta ja rääppiäisriihen asioita, kuten perintöveron poistoa.
Tässä jaksossa:
0:39 Purra ja 800 euron samppanja
4:53 SDP:n häirintäselvitys - mitä jäi käteen?
17:57 Kokoomuksen vpj-kisa kuumenee
27:11 Kokoomusnuorten jäsenmaksusotku
41:25 Suomi - maailman onnellisin maa
47:26 Viikon vikkelä: Perintövero
54:10 Viikon vitsi
-
Ydinasevääntö on jatkunut tälläkin viikolla, vaikka edelleenkään kulisseissa käytyjen keskusteluiden perusteella hirveän suuria erimielisyyksiä ei asiasta ole. Pelataanko aiheella nyt vaarallista peliä viikosta toiseen? Lisäksi pureudumme Kelan maksamiin eläkkeisiin - pitäisikö perusteita kiristää? Ja pöydällä on Sotea, naistenpäivän tilaisuuden kähinöitä sekä Sofia Virran ja TPS:n välirikko, joka sai alkunsa tasa-arvokeskustelusta. Studiossa Jari Hanskan kanssa Hanna Gråsten-Lahtinen ja Mika "Kossu" Koskinen.
Tässä jaksossa:
00:41 Viikon ydinaseporina
19:55 Kelan eläkkeet
30:21 Toiveaihe: Sote-säästövääntö
Viikon vikkelät:
47:22 Naistenpäivän marssi 53:28 Sofia Virta ja TPS1:07:14 Viikon vitsi
-
Viikon kuuma puheenaihe on ydinaselainsäädäntö, mutta minkä verran siinä on kyse oikeasta kohu-uutisesta ja minkä verran asioista, jotka on jo sovittu ja julkisuuteen kerrottu Suomen Nato-prosessin aikana? Puskaradion raati näkeekin keskustelun takana vuoden päässä odottavat eduskuntavaalit, joihin suuria tunteita herättävällä ydinasekeskustelulla haetaan asemia. Aihe on kuitenkin riskialtis, koska julkisen keskustelun voittajaa on vielä vaikea ennustaa. Nyt viritetty pommi kun saattaa räjäyttää yhtä lailla hallituspuolueiden kuin opposition suosiota. Oliko eduskuntavaalit myös perussuomalaisten mielessä, kun sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso korvattiin Wille Rydmanilla. Ainakin sanavalmis Rydman on toistaiseksi onnistunut puolustautumaan opposition kritiikiltä edeltäjäänsä paremmin.
SDP laukannut gallupeissa jo yli 7 prosenttiyksikön karkumatkalle kokoomuksesta ja on vahvin ehdokas seuraavaksi pääministeripuolueeksi. Vasemmistoliiton Minja Koskela on vaikean paikan edessä. Puolueen olisi helpointa houkutella äänestäjiä SDP:ltä, mutta onko viisasta hyökätä voimalla sitä puoluetta vastaan, jonka suosiollisuudella pitäisi päästä seuraavaan hallitukseen?
-
Luulitteko päässeenne jo velkajarrusta? Luulitte väärin! Jarruttelun vastapainoksi kaasulle jalkaa laittaa Pekka Haavisto, joka ottaa lähdön eduskunnasta uusiin kuvioihin. Lisäksi asialistalla demareiden jälkipyykin jälkipyykki ja hallituksen työllisyystuska. Studiossa Marko-Oskari Lehtosen kanssa Johannes Ijäs ja Juha Ristamäki.
Tässä jaksossa:
0:34 Demarit jalka velkajarrulla
24:47 Viikon oikaisu
26:41 Viikon sitaatti
36:06 Mistä lisää työpaikkoja?
45:04 Viikon vikkelä: Pekka Haaviston uudet tuulet
52:14 Viikon vitsi
-
Politiikan puskaradiossa kiinnitetään tällä viikolla huomiota ainakin siihen, mitä ei kerrota. Nimittäin Valtorin laajasta tietomurrosta tiedetään varsin vähän ja paljastavinta voi tällä hetkellä olla se, mitä ei paljasteta. Lisäksi viikon puheenaiheiksi on noussut Wille Rydmanin (ps) nousu sosiaali- ja terveysministeriksi, vasemmistoliiton tuoreet liikkeet velkajarrukuviossa ja saimaannorpan suojelua. Studiossa Jari Hanskan kanssa Solmu Salminen ja Minna Karkkola.
Tässä jaksossa:
0:59 Wille Rydmanin paluu ministeriksi
28:11 Mitä Valtori-tietomurrosta ei kerrota?
38:33 Sulkiko vasemmistoliitto itsensä ulos hallituksesta?
50:23 Viikon oikaisu: Ilmaiset aamiaiset
51:04 Viikon vikkelä: Saimaannorppa
59:04 Viikon vitsi
-
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso ilmoitti torstaina eroavansa tehtävästään. Tuliko ero yllätyksenä ja missä liemissä Juusoa keitettiin? Entä kuka nousee Juuson tilalle tällä hetkellä varsin epäkiitolliseen tehtävään? Ministerikarusellia puivat Johannes Ijäs, Minna Karkkola ja Marko-Oskari Lehtonen, sekä Kuopiosta yhytetty sote-asioihin erikoistunut Hanna Gråsten-Lahtinen.
Tässä jaksossa:
1:30 Kaisa Juuson ero
26:06 Juuson ministerivaiheet ja seuraaja
45:39 Viikon oikaisu - ehkä
49:48 Viikon vikkelä: Vasemmistoliitto haluaa koululaisille aamiaista
56:44 Viikon vitsi
-
Kansanedustajat palasivat vihdoin joululomilta eduskuntaan ja luonnollisesti olimme paikalla valtiopäivien avajaisissa. Lisäksi katsastamme tuoreet kannatusluvut, ex-perussuomalaisen Mikko Polvisen loikan keskustaan ja SDP:n entisen kansanedustajan muistelmateoksen, jossa Merja Mäkisalo-Ropponen puhuu suoraan mm. entisestä puoluetoveristaan Sanna Marinista. Studiossa näitä ja ministereiden osakekauppoja ruotivat Marko-Oskari Lehtonen, Jari Hanska ja Juha Ristamäki.
Tässä jaksossa:
00:37 Valtiopäivien avajaiset
13:30 SDP:n helpotuksen huokaus
34:32 Kohu-Polvisen puolueloikka
47:07 Paljastuksia SDP:n sisältä
1:01:33 Kaisa Juuson osakekaupat
1:07:03 Viikon vitsi
-
SDP:n häirintäkohu ei ota laantuakseen. Uutisotsikoita on nähty tällä viikolla epäasiallisesta käytöksestä useammastakin suunnasta. Nöyryytetäänkö alaisia puolueen sisällä siellä täällä, vai yrittääkö joku hämmentää soppaa omaksi edukseen - ainakin osassa tapauksista? Studiossa viikon (demari)käänteisiin pureutuvat Joakim Kullas, Minna Karkkola ja Marko-Oskari Lehtonen.
Tässä jaksossa:
0:42 Häirintäkohu osa 3
35:17 Huutava meppi
52:28 Pormestari-Ilmarin kuvaussessiot
1:06:39 Viikon vitsi
-
Eduskunnan häirintäasioista on tullut uutta tietoa SDP:n leiristä. Mitä tiedetään, mitä on vielä auki, me kerromme. Lisäksi pyrimme saamaan selkoa Grönlanti-vyyhdin viimeisimpiin tapahtumiin ja eduskunnan henkilöstövaihdoksiin. Studiossa Marko-Oskari Lehtose kanssa Johannes Ijäs ja Juha Ristamäki.
Jakson tuotti ja leikkasi Riikka Nyman.
Tässä jaksossa:
1:06 SDP:n häirintätapaukset
29:36 Trumpin Grönlantivääntö
48:10 Saara-Sofia Sirén (kok) hakee eroa eduskunnasta
55:15 Mika "Kossu" Koskinen 60 vuotta!
57:53 Viikon vitsi
- Montre plus