Episodes
-
Huom, emme spoilaa The Drama -elokuvaa, mutta puhutaan hiukan sen genrestä ja siitä, mitä fiiliksiä se herätti! Jaksossa puidaan yllättävää The Drama -leffakäyntiä, sen pressikiertuetta ja leffaa tähdittävien Zendayan sekä Robert Pattinsonin uusimpia kuulumisia. Onko Robert edelleen patologinen valehtelija? Missä leffoissa molemmat tänä vuonna esiintyvät? Ovatko Zendaya ja Tom Holland jo naimisissa ja mitä Zendayan sormukset siitä paljastavat? Jakson myötä jäämme kesälomalle, kuullaan taas <3
-
Tässä jaksossa me perehdymme Bridgertonin näyttelijöiden suhteisiin! Monella sarjan tähdistä on huhuttu olevan sutinaa keskenään, mutta kaikki romanssit päähenkilöitä näyttelevien välillä on kielletty tiukasti. Uskoo ken tahtoo!
Rakkaus kuitenkin leimuaa monen Bridgerton-näyttelijän elämässä. Eloisea näyttelevä Claudia Jessie löysi kumppaninsa Bridgertonin koekuvauksista. Daphnea näyttelevä Phoebe Dynevor puolestaan deittaili Pete Davidsonia samaan aikaan, kun sarja saavutti suursuosion. Benedictiä näyttelevällä Luke Thompsonilla on puolestaan huhuttu olevan romanssi sarjan toisen näyttelijän kanssa.
-
Missing episodes?
-
Monesti pyydetty aihe: supersuosittu Netflixin pukudraama Bridgerton! 1800-luvun Lontooseen sijoittuva sarja perustuu Julia Quinnin kirjasarjaan, ja se seuraa seurapiireihin kuuluvan Bridgertonin perheen sisarusten rakkaustarinoita ja skandaaleja. Bridgertonin jokaista kautta määrittelee yksi romanttinen tarinatrooppi. Pureudumme tähän asti julkaistuihin tuotantokausiin sekä niiden trooppeihin: feikkisuhde, vihollisista rakastavaisiksi, ystävistä rakastavaisiksi ja kielletty rakkaus. Mitkä troopit ovat mieleemme ja mitkä eivät? Entä mitkä troopit löytyvät myös muista ikonisista sarjoista, kirjoista ja leffoista?
-
Tässä jaksossa me käymme läpi eri artistien kuulumisia: Taylor Swiftin, Rayan ja Sombrin.
Taylor ja Travis juhlivat iHeartRadio-palkintojuhlassa Taylorin viimeisimpiä onnistumisia. Me pohdimme Taylorin ja Travisin gaala-asujen mahdollisia viestejä ja Julia valoittaa kaksikon häämatkasuunnitelmia. Artisti Raya oli myös gaalassa mukana ja kertoi saaneensa meikkivinkkejä Taylorilta.
Gen Z -sukupolven Sombr päätyi hiljattain kohun keskelle keikkakäytöksestään. Kohuun johti muun muassa Sombrin tyyli laittaa fanit haukkumaan keikoillaan. Artisti on kuitenkin pitänyt puoliaan ja käskenyt loukkaantujan elää elämää eteenpäin.
-
Heated Rivalry -huuma jatkuu. Tällä kertaa puhumme HBO:n jääkiekkoromanssisarjan päätähdistä, Hudson Williamsista ja Connor Storriesta. Puhumme Shanea ja Ilyaa näytelleen parivaljakon välisestä ystävyydestä ja heidän rakkauselämistään, sen verran kuin niistä tiedetään. Connorin on huhuttu deittaavan sarjan toista näyttelijää Francois Arnaud’ta. Hudsonilla sen sijaan on pitkä suhde takana yhdessä tatuointitaiteilija Katelynin kanssa. Hudson ja Connor ovat ponnahtaneet äkkikuuluisuuteen, ja analysoimme tätä elämänmuutosta. Millaisesta film school -koiraroolista Hudsonin voi bongata, entä missä isossa leffassa Connor on aiemmin ollut? Listaamme myös, millaisissa rooleissa nämä uudet lempparinäyttelijämme voi seuraavaksi bongata!
-
Harry Styles julkaisi pitkään odotetun albumin, ja sen innoittamana me jutellaan Harryn kuulumisia! Harry seukkailee parhaillaan Zoë Kravitzin kanssa, ja Julia näkee tässä suhteessa PR-viboja. Harry on kertonut myös haaveilevansa perheestä, ja sen perustaminen kuuluu Harryn seuraavan viiden vuoden suunnitelmiin.
Pohditaan myös Harryn uutta lookia ja eraa, jolla hän parhaillaan on. Mistä Harry haluaa tyylillään viestiä?
Seuraa podia käyttämälläsi alustalla ja tule kertomaan fiilikset jaksosta meidän someen @lempipodi. 🩵
-
Alkuvuosi on saanut meidät aivan Heated Rivalry -päihimme. HBO:lla näkyvässä sarjassa vastakkaisten joukkueiden jääkiekkoilijat Shane Hollander ja Ilya Rozanov aloittavat kielletyn suhteen ja, spoiler alert, rakastuvat vuosien varrella toisiinsa. Mietimme, mistä kuumia kohtauksia tihkuvan sarjan valtava suosio johtuu ja mitä sarjassa on tehty eri tavalla kuin ehkä muissa queer- tai vähemmistötarinoissa. Puhumme sarjaa leimaavasta enemies to lovers -troopista, joka näkyy kirjassa Julian mielestä vahvemmin kuin sarjassa. Puhutaan myös pääparin dynamiikasta, pohditaan sarjan juonenkäänteitä ja mietitään kysymystä: kumpi rakastui ensin, Shane vai Ilya? Seuraa Lempipodia instassa ja tiktokissa @lempipodi ja osallistu keskusteluun <3 Seuraavalla viikolla olemme hiihtolomatauolla, sen jälkeen podi jatkuu taas!
-
Upea artisti Dua Lipa on avannut sydämensä rakkaudelle, ja tässä jaksossa me teemme syväsukelluksen Dua Lipan deittailu- ja rakkaushistoriaan.
Dua Lipa on halunnut viettää elämässään aikaa myös ihan itsekseen, mutta hänen deittihistoriastaan löytyy monia kiinnostavia henkilöitä.
LANY-yhtyeen Paul Klein kärsi Duan ja hänen eron jälkeen elämänsä hirveimmät 45 päivää ja työsti sitten tunteitaan musiikkiin.
Jack Harlow puolestaan yritti tehdä Duaan vaikutuksen räppilurittelulla.
Dua ja Anwar Hadid viettivät yhdessä pandemiavuodet ja adoptoivat koiran.
Nykyinen rakkaus Callum Turner puolestaan osoitti tuntevansa Duan suunnittelemalla kihlasormuksen, joka kuvastaa Dua Lipan mukaan häntä sata prosenttia.
Muista seurata podcastia, niin saat tiedon uusista jaksoista. ❤️
-
Emerald Fennellin Humiseva Harju -elokuva, sen hahmot, näyttelijät ja ilmiö sen ympärillä pääsevät syyniimme. Margot Robbie on pressikiertueella tarjoillut meille upeita lookkeja. Mutta oliko ystävänpäivä oikea asiayhteys leffalle? Elina on lukenut HH:n myös kirjana ja tarjoilee meille kirjallisuusanalyysia elokuvaan verrattuna. Kerromme arviomme itse elokuvasta ja sen teemoista sekä analysoimme hahmoja ja näyttelijöiden kemiaa. Olivatko Margot Robbie ja Jacob Elordi hyvät roolitukset? Juttelemme myös Elinan rakastamien pukudraamojen, kuten Bridgertonin, viehätyksestä. Muista seurata Lempipodia kuuntelemallasi alustalla, niin saat tiedot uusista jaksoista. ❤️
-
Me inspiroiduimme Grammyjen upeista tähdistä, ja tämä on spesiaalijakso muusikkojen rakkauselämistä! Muista seurata podiamme, niin saat tiedot uusista jaksoista. ❤️
Käymme läpi Tate McRaen ja Kid Laroyn viime vuoden dramaattisen eron, jonka taustamusiikkina toimi molempien tähtien erobiisit toisistaan. Billie Eilish on löytänyt rakkauden musiikkialalta, ja nykyinen kumppani on toiminut myös hänen lämppärinään.
Bad Bunnyn vuosi on lähtenyt isosti käyntiin vuoden albumin Grammy-palkinnon ja Super Bowl -väliaikaesityksen siivittämänä. Tähden viimeisin eksä on Kendall Jenner, vaan löytyykö Benito nykyään Rayasta?
Lola Young teki paluun esiintymislavoille Grammy-gaalassa. Lisäksi Harry Styles toimii jakson vakiovieraana, kun käymme läpi hänen Grammy-lookinsa ja muutama Harryn eksäkin löytyy myös jakson muista vieraista.
Mitä tykkäsit jaksosta? Jätä meille kommentti. <3
-
Rihannan ja A$AP Rockyn romanttinen friends to lovers -rakkaustarina eteni, kun he olivat molemmat siihen valmiita. Tämä power couple on tehnyt yhdessä musavideoita ja vauvoja. Pääsemme Rockyn kautta sukeltamaan räppimaailmaan ja jopa analysoimaan räppilyriikoita. Vaikeuksiakin on ollut: lakipodcastimme tekee paluun, kun muistelemme Rockyn oikeudenkäyntejä Yhdysvalloissa ja Ruotsissa. Elina on tehnyt syväsukelluksen juuri julkaistuun jenkkiläiseen podijaksoon, jossa Rocky oli vieraana ja paljasti yllättäviäkin asioita suhteestaan ja perhe-elämästä Rihannan kanssa. Millaiset ovat Ririn ja Rockyn lapsien persoonallisuudet ja millainen isä Rocky haluaa olla? Myös parin tähtikartoista löytyy huvittava fakta, ja pääsemme psykoanalysoimaan myös itseämme Rihannan, Rockyn ja heidän lastensa luonteiden kautta. Pohdimme Rockyn biiffiä Rihannan exän Draken kanssa. Luomme myös pienen katsauksen Fenty Beautyyn, julkkisten meikkibrändeihin ja luksusbrändeihin.
-
2000-luvun alun ikoninen sarja Täydelliset naiset pitää paikkaansa meidän sydämissämme, ja tässä jaksossa me sukellamme sarjan kulisseihin. Kulisseissa tapahtui – ja paljon tapahtuikin!
Täykkäreiden kulissien toksinen tunnelma pääsi päivänvaloon, kun yksi sarjan näyttelijöistä päätyi oikeuteen korruptiosta. Luonnetodistukset nostivat esiin kiusaajan näyttelijäkaartista: Susania näyttelevä Teri Hatcher on saanut kritiikkiä toiminnastaan monesta suunnasta.
Edien näyttelijän Nicollette Sheridanin lähtö sarjasta ei myöskään sujunut rauhallisesti, vaan myöskin oikeusjutun saattelemana.
-
Ruotsalaispoppari Zara Larssonista aukeaa paljon uusia, hulvattomia puolia, kun Elina ja Julia perkaavat Amazon Primen uutta Zara-dokumenttia. Zaralla on arkimanageri ja hän ei ole ikinä maksanut laskun laskua. Pureudumme dokkarissa esitettyihin Zaran perhesuhteisiin ja hänen dynamiikkaansa poikaystävänsä kanssa. Onko clean girl -estetiikan aikakausi ohi ja onko Zara siihen syypää? Tämä kysymys vie meidät suureen estetiikka- ja trendikeskusteluun: clean girl, messy girl, laminoidut kulmat ja caprit… Palataan myös hetkeksi marraskuiseen Midnight Sun -keikkaan ja pohditaan delfiinimeemin jälkeistä brändiuudistusta. Mitä Zara on itse sanonut meemistä? Jutellaan lisäksi vähän Harry Stylesin tulevasta levystä, kiertueesta ja disco-erasta. FINALLY!
-
Lempipodi on täällä jälleen, ja tietenkin aloitamme uuden vuoden päivittämällä Taylor Swiftin kuulumiset.
Käymme läpi Taylorin ja Travisin kihlat ja annamme isolla kauhalla kritiikkiä The Eras Tour -dokumenttisarjalle. Miksi dokkarisarjasta tuli mainosmainen olo, onko Taylorin äidillä liian suuri vaikutusvalta tyttärensä elämään ja miksi Taylorin täydellisyys ärsyttää?
Kerromme tietenkin mielipiteemme syksyllä ilmestyneestä The Life of The Showgirl -albumista
Ihanaa olla täällä taas, saa laittaa jaksotoiveita tulemaan kommentteihin. <3
-
Neljännessä kesäspessujaksossa puhutaan kesän julkkiskuulumisista rakkailta julkkiksilta, joita olemme jo podin aiemmissa jaksoissa käsitelleet. JB:ltä tuli uusi yllärialbumi Swag! Elina haistoi markkinointikampanjan jo ennen levyn julkaisua, nyt kerromme ajatuksemme Justinin somekäyttäytymisestä, levystä ja Haileysta.
Katy Perry ja Orlando Bloom ovat eronneet. Katy inhoaa Labubuja, ja Elina jakaa ennustuksensa Katyn elämästä ja uudelleensyntymisestä alamäkien jälkeen. Erokesän keskellä ovat myös Chris Martin ja Dakota Johnson.
Puhutaan myös leffoista, joiden katsomista odotetaan, ja Julia antaa puolittaisen sarjasuosituksen.
Tämä on minikesäkauden viimeinen jakso, syksyllä palataan!! Ota podcast seurantaan myös Instagramissa ja Tiktokissa @lempipodi. <3
-
On aika jakaa Lempipodin kesävinkit! Olemme menossa Flowhun ja fiilistelemme etukäteen Charli XCX:n näkemistä siellä. Pohdimme, onko brat-kesä vielä käynnissä, vai mikä tämän kesän vibe on. Jaamme myös muutamat kesätekemistärpit Etelä-Suomesta.
Kesä on kosmetiikan kulta-aikaa, kun laittaudutaan kesäjuhliin ja levitetään aurinkosuojaa päivittäin. Kerromme kesäkuumuuden kosmetiikkavinkit ja Julia kertoo kokemuksestaan Tukholman Sephorassa sekä suuresta meikkitutkimuksestaan. Elina puolestaan kertoo kosmetiikkahairahduksesta, joka osoittautui napakympiksi.
Ota podcast seurantaan Instagramissa ja Tiktokissa @lempipodi. <3
-
Lempipodin toisessa kesäjaksossa käymme läpi musiikkimaailman upeiden artistien kuulumisia. Kesän alussa Taylor Swift osti masterinsa takaisin – mikä sinetöi samalla Reputation TV:n kohtalon (sitä on turha odotella). Onko Taylor helpottunut, kun hänen ei tarvitse äänittää uudelleen rakkauslauluja eksästään?
Sabrina Carpenterin tulevan albumin kansi kohautti internetiä. Me pohdimme, onko kansi kuitenkin Sabrinan omaa iloittelua? Zara Larsson saapuu keikkailemaan Suomeen tänä vuonna, ja hän julkaisi myös upeita biisejä juuri sopivasti kesään.
-
Lempipodi on täällä taas kesäkauden kanssa! Ensimmäisessä kesäjaksossa me uppoudumme sarjoihin, joita olemme viime aikoina katsoneet. Julia on päässyt Täydellisten naisten saloihin, ja Elina kertoo, mikä sai hänet ihastumaan Selena Gomezin tähdittämään Only Murders in the Building -sarjaan.
Päädymme myös And Just Like That -sarjan syövereihin. Mitä ajatuksia meille heräsi Aidanin autokohtauksesta? Miksi SJP ei katso tekemiään sarjoja (ja miksi hänen ehkä pitäisi)? Miksi sarjan puvustus tökkii meitä? Ja voisiko Carrie palata juurilleen kaikkien draamamammojen äitinä?
Ota podcast seurantaan myös Instagramissa ja Tiktokissa @lempipodi. Lempipodi on täällä taas kesäkauden kanssa! Ensimmäisessä kesäjaksossa me uppoudumme sarjoihin, joita olemme viime aikoina katsoneet. Julia on päässyt Täydellisten naisten saloihin, ja Elina kertoo, mikä sai hänet ihastumaan Selena Gomezin tähdittämään Only Murders in the Building -sarjaan.
Päädymme myös And Just Like That -sarjan syövereihin. Mitä ajatuksia meille heräsi Aidanin autokohtauksesta? Miksi SJP ei katso tekemiään sarjoja (ja miksi hänen ehkä pitäisi)? Miksi sarjan puvustus tökkii meitä? Ja voisiko Carrie palata juurilleen kaikkien draamamammojen äitinä?
Ota podcast seurantaan myös Instagramissa ja Tiktokissa @lempipodi. Lempipodi on täällä taas kesäkauden kanssa! Ensimmäisessä kesäjaksossa me uppoudumme sarjoihin, joita olemme viime aikoina katsoneet. Julia on päässyt Täydellisten naisten saloihin, ja Elina kertoo, mikä sai hänet ihastumaan Selena Gomezin tähdittämään Only Murders in the Building -sarjaan.
Päädymme myös And Just Like That -sarjan syövereihin. Mitä ajatuksia meille heräsi Aidanin autokohtauksesta? Miksi SJP ei katso tekemiään sarjoja (ja miksi hänen ehkä pitäisi)? Miksi sarjan puvustus tökkii meitä? Ja voisiko Carrie palata juurilleen kaikkien draamamammojen äitinä?
Ota podcast seurantaan myös Instagramissa ja Tiktokissa @lempipodi. 🩷
-
Q&A-jaksossa vastaamme taas kuulijoiden kysymyksiin! Luvassa on vastauksia esimerkiksi näihin kysymyksiin: Mitkä ovat meidän epäsuositut mielipiteemme Taylor Swiftistä? Miten käy Taylorin Reputation-albumin? Mitkä olivat meidän lempialbumit vuonna 2024, entä keltä odotamme uutta musiikkia tänä vuonna? Mitkä ovat meidän mielestä hoteimmat parit Gossip Girlissä? Mitkä muistot meitä erityisesti lämmittävät meidän ystävyydestä?
Tämä on kevätkauden viimeinen jakso – ota siis podi ja Instagramimme @lempipodi seurantaan, niin saat ilmoituksen, kun uudet jaksot käynnistyvät jälleen. <3
-
Katsaus Biebereiden elämään, ripauksella kosmetiikkahöpinöitä! Hailey ja Justin Bieberin avioliitto on ehkä kohdannut myrskyn Justinin huhuttujen vaikeuksien myötä. Pohdimme, onko Justin alamäessä vai viettääkö hän vaan vauvavuotta? Annamme myös arviomme Bieberien jälkikasvun nimelle.
Hailey Bieberin innoittamana jaamme tämänhetkiset kosmetiikkasuosituksemme ja uppoudumme Rhoden meikkimaailmaan. Julia toivoo clean girl -trendin alasajoa ja Elina hehkuttaa Stockholm stylea. Pääsemme myös suureen kulmakarvakeskusteluun.
- Show more