Episodes

  • Juontajat keskustelevat liikkumattomuuden haitoista yhteiskunnalle ja liikunnan merkityksestä työelämässä. Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Juontajien vieraana on tuotemyyjästä kaivinkoneenkuljettajaksi alaa vaihtanut henkilö. Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Missing episodes?

    Click here to refresh the feed.

  • Juontajat keskustelevat mitä uusi vuosi 2023 tuo tullessaan. Kauppalehden osakekilpailu: https://www.kauppalehti.fi/unelmasalkku/ Jaksossa esitetyt sivut ja kirjat:   https://www.vertaaensin.fi/blog/veronpalautukset https://www.adlibris.com/fi/kirja/tapojen-voima-9789522607676 https://www.suomalainen.com/products/sijoittajan-verotus-ja-verosuunnittelu Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Juontajat arvostelevat Veikkausta Oy:tä yrityksenä ja kyseenalaistavat sen olemassaolon. Jakson kirjasuositus:   https://www.adlibris.com/fi/kirja/veikkauskratia-9789529448593 Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Juontajat kerttovat nykyajan arkikeskeisestä suorittamisesta omista näkökulmistaan. Entä jos ei suoritakkaan ollenkaan? Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Juontajat keskustelevat siitä mikä on hyvää ja mikä pahaa lainaa. Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Juontajat kertovat mitkä osakkeet valitsevat kisaansa. Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Juontajat käyvät Villen osakekandidaatit läpi. Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Juontajat aloittavat osakekisan ja kartoittavat ensin Aleksin osakekandidaatteja. Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Juontajat keskustelevat sijoitusstrategian noudattamisesta ja harhaan johtavan sijoitustiedon tunnistamisesta. Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Juontajat jatkavat keskustelua Steve Sieboldin tutkimuksesta, alla olevan uutisen pohjalta. https://www.salkunrakentaja.fi/2021/04/rikkaus/ Jaksossa esitetyt muiden podcastien jaksot: Ostan asuntoja podcast, jakso 153  https://open.spotify.com/episode/3E3pAYWfkQ3cCjRqmSc3IJ?si=2336db62f3fe4be1 Ostan asuntoja podcast, jakso 154 https://open.spotify.com/episode/2iSH8AO40UAjDova5RFsgL?si=6a37038e22154a33 Ostan asuntoja podcast, jakso 189  https://open.spotify.com/episode/5TCHqZj6oKqTtjqhG8fer3?si=fd6cc9f3861a48e6 Ostan asuntoja podcast, jakso 190 https://open.spotify.com/episode/6mkmbAziK1Cby9Y787vcBn?si=605536bc177644fc&nd=1 Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Juontajat jatkavat keskustelua Steve Sieboldin tutkimuksesta, alla olevan uutisen pohjalta. https://www.salkunrakentaja.fi/2021/04/rikkaus/ Jaksossa esitetyt kirjat: https://www.adlibris.com/fi/kirja/miten-saan-ystavia-menestysta-ja-vaikutusvaltaa-9789510437421 https://www.adlibris.com/fi/kirja/smarter-faster-better-9781847947437 Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Juontajat keskustelevat Steve Sieboldin tutkimuksesta, alla olevan uutisen pohjalta. https://www.salkunrakentaja.fi/2021/04/rikkaus/ Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Juontajat keskustelevat varallisuuseroista ja niiden lieveilmiöistä. Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Juontajat keskustelevat erilaisista aiheista. Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Tässä jaksossa Ville ja Aleksi keskustelevat kotimaisten osakkeiden omistamisesta ja siitä, mitä on sisäpiiritieto. https://www.finanssivalvonta.fi/paaomamarkkinat/liikkeeseenlaskijat-ja-sijoittajat/sisapiiriasiat/ Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Aleksi ja Ville keskustelevat nykyajan kriiseistä Suomessa ja pohtivat kuinka tasaisesti niitä on ollut ennen heidän aikaansa. Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Jaksossa avataan perusteita ja faktaprosessia, minkä pohjalta Aleksi osti ensimmäisen sijoitusasuntonsa. Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Jaksossa keskustellaan mikä on selfmademan ja mitä siihen vaaditaan. Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.

  • Jaksossa keskustellaan, miten järjestellä raha-asioita ja käyttää aika hyödyksesi asepalveluksen aikana. Podcast theme music by Karl Casey @ White Bat Audio Raha töihin ja taskuun podcast ei jaa eikä saa jakaa mitään taloudellisia- tai sijoitusneuvoja. Raha töihin ja taskuun podcastin kerätyt ja hankitut tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Podcastin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voi esiintyä virheitä. Raha töihin ja taskuun podcast sekä sen juontajat, ja vieraat eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä podcastissa kuultujen mielipiteiden, tulkintojen tai väitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä podcastissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää neuvoksi, sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä, tai mitään muutakaan. Jokaisen ihmisen tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.Raha töihin ja taskuun ei ole neuvonantaja Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä podcastissa esitetyn tiedon sisältö perustuu juontajien tulkintaan ja voi muuttua milloin tahansa, tai olla jo vanhentunutta tietoa. Podcast ja sen juontajat eivät sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä podcast on tarkoitettu ainoastaan viihdekäyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Raha töihin ja taskuun podcastin, ja sen juontajien kirjallista lupaa on kielletty kaikissa tapauksissa.