Episódios
-
Jumalan rakkaus Jeesuksessa antaa voimaa tuoda valoa toisille.
-
Maria on meille suuri esirukoilija. HÀnen kauttaan voimme olla yhteydessÀ Jumalan naiselliseen ulottuvuuteen. Maria oli myös historian muutosvoima, kevÀtpuro josta kasvoi suuri koski.
-
Estão a faltar episódios?
-
Lapsen ja vanhuksen tunteminen sisÀllÀmme tekee meistÀ kokonaisia. Tarvitsen sekÀ lapsen avoimuutta ja luovuutta ettÀ vanhuksen viisautta. Kun ne kohtaavat sisÀllÀni, pÀÀsen tasapainoon itseni kanssa. Nuorikin ihminen voi etsiÀ viisautta, vanhakin ihminen voi kokea sisÀistÀ avoimuutta.
-
Jumala ei ota pois elÀmÀn kipua, mutta sen voi kohdata Kristuksen kanssa.
-
Jumala tuli Kristuksessa ihmiseksi, ettÀ voisimme olla vapaita. Usko on pukeutumista uuteen ihmisyyteen, jossa sisÀinen valvonta on muuttunut sisÀiseksi vapaudeksi.
-
TÀmÀ saarna herÀttelee ajattelemaan taloutta Raamatun valossa. Kristittyjen tehtÀvÀ on nÀhdÀ nÀkyjÀ ja ajatella toisin. Kommunismilla ja kapitalismilla on kummallakin annettavaa talouden uudelle ymmÀrtÀmiselle, jota maailmassa tarvitaan suurten ongelmiemme ratkaisemiseksi. Kapitalismin yritteliÀisyyttÀ ja riskinottoa tarvitaan, samoin kommunismin vastavuoroista jakamista.
-
Yksinkertainen rakkauden sanoma luo valoa arjen majaan. Avoimuus on matkaa kivun kautta kohti kirkkautta. Minun ei tarvitse luoda kirkkautta ja rakkautta, vaan Jumala luo sen sisÀlleni.
-
Tarvitsemme yksilökeskeisten menestystarinoiden rinnalle yhteisöjen menestystarinoita. YhteisöissÀ menestystÀ tapahtuu siellÀ, missÀ heikoimmat yhteisön jÀsenet voivat tuntea itsensÀ kauniiksi ja tÀrkeÀksi. Jumalan valtakunnassa suurin menestyjÀ ei ole se, joka kerÀÀ eniten omaisuutta. MenestyjÀ on se, joka tuntee heikkoutensa ja antaa omastaan. Menestymme yhdessÀ, kun tuemme toisiamme.
-
Satakielen laulun lÀpi voimme tuntea suurta yhteyttÀ luomakuntaan. Kaikessa ihmisen musiikissa on muisto lintujen laulusta. Jumala puhuu ja lohduttaa lintujen laulun lÀpi. Kurkien huudossa ja tanssissa on luomisvoimaa, joka virtaa Kolmiyhteisen Jumalan persoonien tanssista. Syksyn kurjet muistuttavat luopumisen viisaudesta.
-
Jumala on valinnut jokaisen ihmisen syntymÀÀn tĂ€hĂ€n maailmaan. Jumalalle kukaan ei ole turha, vaan Jumala tuntee jokaisen sydĂ€ntĂ€ myöten. Jokainen on Jumalalle âsinĂ€â.
Jumalan aurinko paistaa kaikille ihmisille, ja Jumalan sade lankeaa kaikkien ylle. HÀn on valinnut jokaisen, hÀn on valinnut koko ihmiskunnan. Ihmiskunta on Jumalan valittu kansa. Meille hÀn antaa vastuun ja mahdollisuuden rakastaa takaisin, kÀyttÀÀ sitÀ vapauden ja rakkauden lahjaa, jonka olemme saaneet. Jumala kestÀÀ myös sen, jos hÀnet torjutaan. Jumalan rakkaus on vahvaa. Se yltÀÀ jokaiseen. -
Uskon tie ei ole suoraa moottoritietÀ, jossa kyltit opastavat minua aina eteenpÀin. Uskon tie on polku, jota Magdalan Maria hÀmÀrÀssÀ kulkee Jeesuksen haudalle. Kristus on itse kulkenut hÀmÀrÀn lÀpi. HÀn kulkee polulla kanssamme ja kantaa meidÀt ylösnousemuksen valoon ja kirkkauteen.
-
Usko on Jumalan hyvien tekojen vastaanottamista sekÀ niiden vÀlittÀmistÀ eteenpÀin. Se on Jumalaan turvaamista ja luottamista. Sen hyvÀksymistÀ, ettei Jumalan suurta salaisuutta voi ymmÀrtÀÀ jÀrjellÀ. Jos pidÀmme silmÀmme ja sydÀmemme auki, Jumala ei anna silmiemme sulkeutua tai sydÀmemme paatua.
-
Raamattu on syvÀsti inhimillinen, pitkÀn historian aikana syntynyt kirja. Tiede auttaa ymmÀrtÀmÀÀn Raamattua ja sen moniulotteisuutta. Jumalallisuus ja inhimillisyys ovat kietoutuneet Raamatussa yhteen. Raamatun hengellinen lukeminen on mÀrehtimistÀ, meditaatio, jossa sanoista tulee hengellistÀ ruokaa. Saarnan lopussa on esimerkki meditaatiosta.
Saarna HyvÀn toivon kappelissa 12.2.2023, Joh. 4: 31-38
Johdanto: hatun nostamista ja ravintoa
âNostan hattua ja jatkan matkaani.â NĂ€in Martti Lutherin kerrotaan tehneen silloin, kun hĂ€n ei ymmĂ€rtĂ€nyt jotain raamatunkohtaa. Lutherin neuvo nousi mieleeni pĂ€ivĂ€n evankeliumin ÀÀrellĂ€. Erityisesti puhe kylvĂ€misestĂ€, niittĂ€misestĂ€ ja korjaamisesta tuntui aluksi jotenkin sekavalta.TĂ€mĂ€n kokemukseni kanssa en varmasti ole yksin. Raamattu on monelle vaikea kirja, jonka sanoma ei oikein tunnu avautuvan. Aina se ei avaudu, vaikka siihen yrittĂ€isi tosissaan paneutua.
Jeesus sanoo pĂ€ivĂ€n evankeliumissa: âMinulla on ruokaa, josta te ette tiedĂ€.â Miten pÀÀsemme syömÀÀn tĂ€tĂ€ ruokaa? Miten sana voi ravita ja koskettaa?
I ElÀvÀÀ kudosta, ei kivitauluja
Jeesus sanoo: âMinulla on ruokaa, josta te ette tiedĂ€.â Sanan avautumiseen on monia teitĂ€. Yksi niistĂ€ on ymmĂ€rrys ja jĂ€rjen kĂ€yttö. Kyky ymmĂ€rtÀÀ on Jumalan antama lahja. Jumala voi puhutella meitĂ€ ymmĂ€rryksemme lĂ€pi.Raamatun tieteellinen tutkimus lisÀÀ ymmĂ€rrystĂ€ tĂ€stĂ€ kiehtovasta kirjasta. Raamattu on hyvin inhimillinen kirja. SiinĂ€ ihmiset kertovat kokemuksestaan elĂ€mĂ€n syvĂ€stĂ€ salaisuudesta, Jumalasta. He kertovat Kristuksesta, joka teki Jumalan rakkauden meille todeksi. Raamattu on aina ollut elĂ€vÀÀ kudosta, ei valmiiksi kirjoitettuja kivitauluja.
Raamatun sanat eivÀt ole sellaisenaan pudonneet taivaasta niiden kirjoittajien kynÀÀn. Kirjoittajat ovat kÀyttÀneet omaa taitoaan ja ymmÀrrystÀÀn ja valinneet sanoja, joiden toivoivat puhuttelevan. Moni kirjoitettu teksti on aluksi ollut puhuttua perimÀtietoa, jota on vÀhitellen alettu kirjoittaa muistiin. Kirjoittajat ovat myös lainanneet toisia aikansa ajattelijoita ja synnyttÀneet sanoja keskustelemalla uskonyhteisönsÀ muiden jÀsenten kanssa. Raamatun kirjoista on ollut myös monia eri kÀsikirjoituksia ennen kuin vakiintunut muoto on syntynyt.
Jeesus sanoo: âMinulla on ruokaa, josta te ette tiedĂ€.â Raamattu on syntynyt pitkĂ€n historian aikana. Sen kirjojen kokoelma eli kaanon on valittu monien kompromissien tuloksena. Paljon hyviĂ€ kristillisiĂ€ tekstejĂ€ on jÀÀnyt Raamatun ulkopuolella. Raamattua on myöhemmin kÀÀnnetty eri kielille ja luotu eri aikoina kieltĂ€, joka puhuttelee. TĂ€mĂ€n pitkĂ€n ja hyvin inhimillisen historian aikana ihmiset ovat tehneet monia valintoja, joiden vuoksi meillĂ€ on nyt kĂ€ytössĂ€ nykyinen Raamattu.
Raamatun kirjoja on kirjoitettu hyvin erilaisissa tilanteissa. Esimerkiksi Paavalin kirjeet ovat todella kirjeitÀ. NÀen Paavalin kirjoittamassa niitÀ vÀsyneenÀ kynttilÀn heikossa valossa rankkojen pÀivien pÀÀtteeksi. Paavali ei varmasti tarkoittanut vaikkapa Rooman seurakunnille kirjoittaessaan, ettÀ juuri hÀnen kirjeistÀÀn tulisi tuhatvuotisia uskon lÀhteitÀ. VÀlillÀ hÀnen kirjeissÀÀn on sekavuutta ja toistoa. Silti niissÀ on uskottamattoman syvÀÀ puhetta Jumalan todellisuudesta ja samalla hyvin kÀytÀnnöllisiÀ neuvoja.
II Kengurutkin mÀrehtivÀt, mÀrehdi sinÀkin!
Jeesus sanoo: âMinulla on ruokaa, josta te ette tiedĂ€.â Tietoa tarvitaan Raamatun ymmĂ€rtĂ€miseksi, mutta tieto ei avaa kaikkea Raamatusta. MillĂ€ tavalla pÀÀsen maistamaan Raamatun elĂ€vÀÀ ravintoa, elĂ€mĂ€n leipÀÀ? Tarvitsen Raamatun hengellistĂ€ lukemista.Martti Luther puhui siitĂ€, ettĂ€ voimme kĂ€yttÀÀ ymmĂ€rrystĂ€mme etsimÀÀn Raamatusta sen ydintĂ€. TĂ€rkeÀÀ ei ole lukkiutua yksittĂ€isiin omaan aikaansa sidottuihin jakeisiin, vaan lukea Raamattua Kristuksen lĂ€pi. Olennaista on löytÀÀ keskus, elĂ€mĂ€n leipĂ€, jota Kristus meille murtaa.
Raamattu on syvÀsti inhimillinen kirja. Inhimillinen ei kuitenkaan sulje pois jumalallista. Raamatussa inhimillisyys ja jumalallisuus kietoutuvat toisiinsa. Kristuksessa Jumala tulee ihmiseksi. Jumala sitoutuu ihmisyyteen: sen epÀtÀydellisyyteen, rosoisuuteen ja elÀmÀn suureen kirjoon.
Kun Raamatun kirjoittajat ovat kÀyttÀneet kirjoitustyössÀÀn viisauttaan ja lahjojaan, he ovat samalla olleet Jumalan PyhÀn Hengen kanavia. Jumalan uutta luova voima on virrannut heidÀn kyniensÀ kautta. EpÀtÀydellisenÀkin Raamatusta voi löytÀÀ olennaisen.
Jeesus sanoo: âMinulla on ruokaa, josta te ette tiedĂ€.â Raamatun hengellinen lukeminen on astumista sisĂ€lle sen maailmaan: syvyyteen, viisauteen, kertomuksiin ja vertauksiin. PyhĂ€ Henki synnyttÀÀ Raamatun sanojen kautta yhteyden minun ja Jumalan vĂ€lille.
Luther kuvasi Raamatun hengellistÀ lukemista mÀrehtimisenÀ, latinaksi ruminare. LehmÀt mÀrehtivÀt niin, ettÀ ruoka palaa pötsistÀ uudelleen suuhun pureskeltavaksi. TÀtÀ saarnaa kirjoittaessani minulle selvisi, ettÀ myös kengurut mÀrehtivÀt! Suuri hengellinen inspiraation lÀhde tÀmÀkin!
Raamatun mÀrehtiminen on sanojen pureskelua yhÀ uudelleen. Se on meditaatiota, mietiskelyÀ, jota sanaa Luther myös kÀytti. Raamattua mÀrehtiessÀni sanat avautuvat. Salattu ruoka maistuu suussani, ravitsee kehoani ja koskettaa HenkeÀni. Jumalan sanasta avautuu elÀmÀn leipÀ ja ikuinen lÀÀke. IhmisiÀ ja luomakuntaa rakastavan Jumalan lÀsnÀolo tulee todeksi arkeni keskelle. Saan siitÀ voimaa ja se auttaa löytÀmÀÀn kiitollisuutta tavallisesta elÀmÀstÀ. Kristuksen rakkaus kirkastuu ja tulee suunnannÀyttÀjÀksi elÀmÀÀni. Voin mÀrehtiÀ elÀmÀn leipÀÀ ja tuntea Kristuksen lÀsnÀolon.
Lopuksi: esimerkki Raamatun mÀrehtimisestÀ
Pyrin mĂ€rehtimÀÀn ja meditoimaan Raamatun sanoja aina aamuisin. Raamattua meditoidessani keskityn yhteen jakeeseen kerrallaan. Otan esimerkiksi jakeen âJumala on rakkaus.â Aloitan sanomalla mielessĂ€ni koko jakeen: âJumala on rakkaus.â Sitten toistan viimeisen sanan hitaasti kolme kertaa ja samalla hengitĂ€n rauhallisesti nenĂ€n kautta sisÀÀn ja suun kautta ulos: ârakkaus â rakkaus - rakkausâ. Seuraavaksi jĂ€tĂ€n viimeisen sanan pois ja sanon: âJumala on.â JĂ€lleen toistan viimeisen sanan hitaasti kolme kertaa ja samalla hengitĂ€n rauhallisesti sisÀÀn ja ulos: âon â on - onâ. JĂ€tĂ€n taas pois viimeisen sanan ja sanon mielessĂ€ni: âJumala â Jumala - Jumalaâ. Jos jae on monimutkaisempi, kaikkia sanoja ei tarvitse toistaa. PĂ€ivĂ€n aikana voin palauttaa jakeen mieleeni ja toistaa sitĂ€ arjen keskellĂ€. -
Saarnan sisÀllÀ myös seurakuntalaisten puheenvuoroja sekÀ kuorokerho Varpusten ja Arvidi Baltzarin laulua
MeissÀ on niin paljon hyvÀÀ, niin vahvaa valoa. MeidÀn on tunnistettava se, annettava se vahvistua, itsessÀmme ja toisissamme. Suomen, maailman on muututtava. Rakkauden vallan on vahvistuttava. Kukaan muu ei muuta maailmaa kuin sinÀ ja minÀ. Ja siinÀ, tÀssÀ muutoksessa Jumala, armollinen Jumala on kanssamme.
Saarna
Joh. 12:35â36
Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 12
Jeesus sanoi: âVielĂ€ hetken aikaa valo on teidĂ€n keskellĂ€nne. Kulkekaa niin kauan kuin teillĂ€ on valo, ettei pimeys saisi teitĂ€ valtaansa. Joka kulkee pimeĂ€ssĂ€, ei tiedĂ€, minne on menossa. Niin kauan kuin teillĂ€ on valo, uskokaa valoon, jotta teistĂ€ tulisi valon lapsia.â TĂ€mĂ€n sanottuaan Jeesus lĂ€hti ja poistui heidĂ€n nĂ€kyvistÀÀn.
-Jokainen lapsi on ihme; uusi alku, jokainen lapsi tuo vÀhÀn enemmÀn Luojan valoa ja hyvyyttÀ maailmaan.
-Myös sinÀ olit kerran vastasyntynyt, ihme. Valon vahvistaja.
-Olit kerran ja olet nyt. Olet vaikka olisit 1v tai 10v tai 49 v tai 70 v tai 85 v. Valo, hyvyys/mahdollisuus hyvyyteen ei katoa sinusta koskaan.
-Jumala rakastaa meitÀ niin paljon, ettÀ antoi ainoan p
-
TÀmÀn pÀivÀn evankeliumiteksti jatkaa suoraan siitÀ, mihin viime pyhÀnÀ jÀÀtiin. Jeesus on matkoillaan pÀÀtynyt Samarian kaupunkiin ja siellÀ saanut samarialaisen naisen uskomaan, vaikka juutalaisten ja samarialaisten vÀlinen kanssakÀyminen oli siihen aikaan kÀytÀnnössÀ olematonta. Nainen palaa Jeesuksen kanssa kÀymÀnsÀ keskustelun jÀlkeen kaupunkiin ja ilmoittaa siellÀ asuville, ettÀ hÀn on kohdannut Messiaan. Osa heistÀ uskoo vÀlittömÀsti kuultuaan naiselta Jeesuksen ihmeteoista, ja loput viimeistÀÀn silloin, kun Jeesus on kahden pÀivÀn ajan opettanut kaupungin ihmisiÀ.
TĂ€mĂ€n pyhĂ€n teema on âJeesus herĂ€ttÀÀ uskonâ ja se johdatteleekin meitĂ€ uskon peruskysymyksien luokse. Miten voimme yllĂ€pitÀÀ omaa uskoamme ja saada muita uskomaan, kun Jeesus itse ei voi tulla kertomaan Jumalan pelastavasta suunnitelmasta? Saatamme ehkĂ€ kohdata tilanteita, joissa yritĂ€mme selittÀÀ uskoamme muille, mutta se tuntuu haastavalta. Kuulostanko minĂ€ nyt ihan typerykseltĂ€, kun kerron evankeliumista ja Kristuksesta.
TÀmÀn pÀivÀn evankeliumitekstin ÀÀrellÀ minussa herÀsi pieni kateuden tunne. Voi kunpa minÀkin olisin voinut olla yksi heistÀ, joka kuulee itse Jumalan Pojan puhetta. Olisinpa minÀkin voinut asettua hÀnen jalkojensa juureen ja ottaa vastaan kaiken sen viisauden, jota hÀn jakoi kansalle. Kuitenkin syventyessÀni tÀhÀn tunteeseen huomaan, ettÀ en ole yhtÀÀn sen huonommassa osassa. Saanhan minÀkin, miltei kaksituhatta vuotta Jeesuksen kuoleman jÀlkeen syntynyt ihminen, edelleen vastaanottaa tÀmÀn viisauden juuri sellaisena, kuin se on aikoinaan lausuttukin. Ne ihmiset, jotka ovat Jeesuksen aikana elÀneet, ovat sÀilyttÀneet ja pitÀneet sydÀmessÀÀn kaiken sen, mitÀ heille on opetettu, jotta mekin saamme tulla osallisiksi siitÀ. PyhÀ Henki on toiminut heissÀ, jottei Jumalan Pojan toiminta haihtuisi historian havinaan. Jumala on kutsunut luokseen ihmisiÀ sukupolvi toisensa jÀlkeen ja varjellut pyhÀÀ kirjoitusta, jotta mekin voimme kokoontua sen ÀÀrelle.
MeillĂ€ on nykypĂ€ivĂ€nĂ€ etuoikeus tarttua Raamattuun hetkenĂ€ minĂ€ hyvĂ€nsĂ€ ja lukea, kuinka Jumala on alusta lĂ€htien rakastanut ihmisiĂ€, ja lopulta antanut oman poikansa sovittamaan ihmiskunnan synnit, jotta meidĂ€n ei tarvitse koskaan pelĂ€tĂ€. Emme ole ainoastaan sen varassa, mitĂ€ joku toinen ihminen meille kertoo Raamatusta ja Jumalasta, vaan voimme syventyĂ€ evankeliumiin itse. Se jos jokin on Jumalan suurta lahjaa. Myös me saamme samarialaisten tavoin todeta: âNyt emme enÀÀ usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet hĂ€ntĂ€ ja tiedĂ€mme, ettĂ€ hĂ€n todella on maailman pelastaja.â
MielestĂ€ni ei ole kuitenkaan hedelmĂ€llistĂ€ tehdĂ€ tĂ€mĂ€n perusteella sellaista pÀÀtelmÀÀ, ettĂ€ vain sellaiset kristityt, jotka tuntevat Raamatun kuin omat taskunsa, olisivat oikeanlaisia tai parempia. On totta, ettĂ€ Raamatun lukeminen voi auttaa meitĂ€ syventymÀÀn omaan uskoomme. Valitettavasti maailma on kuitenkin sellainen, ettei kaikilla ihmisillĂ€ edelleenkÀÀn ole samanlaisia mahdollisuuksia kuin meillĂ€. Lukutaidottomuus tai raamatunkÀÀnnöksen poissaolo voivat tehdĂ€ evankeliumin vastaanottamisesta vaikeampaa. SitĂ€ paitsi koko evankeliumin tĂ€rkein sanoma, kuten tiedĂ€mme, tiivistyy lauseeseen âJumala on rakastanut maailmaa niin paljon, ettĂ€ antoi ainoan Poikansa, jottei yksikÀÀn, joka hĂ€neen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elĂ€mĂ€nâ.
Usko ei ole jotain, joka olisi meistÀ itsestÀmme kiinni. Sen on Jumala meille lahjoittanut, emmekÀ suinkaan ole itse voineet tehdÀ mitÀÀn sen eteen. Vaikka ihminen osaisi koko Raamatun ulkoa, ei se tarkoita, ettÀ hÀn sillÀ perusteella saisi uskon. Usko on PyhÀn Hengen toimintaa meissÀ. Usko on myös jotakin syvempÀÀ, kuin raamatuntekstien lukemista ja ymmÀrtÀmistÀ. EivÀthÀn nÀmÀ Raamatun sanat merkitse meille mitÀÀn ilman uskoamme.
TĂ€mĂ€n pĂ€ivĂ€n teema tuo mieleen Heprealaiskirjeen kohdan: âUsko on sen todellisuutta, mitĂ€ toivotaan, sen nĂ€kemistĂ€, mitĂ€ ei nĂ€hdĂ€.â. âUsko on sen todellisuutta, mitĂ€ toivotaan, sen nĂ€kemistĂ€, mitĂ€ ei nĂ€hdĂ€.â. PysĂ€hdyn tuon kappaleen kohdalla usein. Se myös palautuu mieleeni usein. TĂ€ssĂ€ kohdassa kĂ€ytetty kreikankielinen sana hypostasis, joka on kÀÀnnetty Kirkkoraamatussa âtodellisuutenaâ, voi merkitĂ€ myös perustusta tai vahvistusta. Todellisuus, perustus ja vahvistus ovat kaikki sanoja, jotka helposti nousevatkin mieleen, kun ajattelee uskoa. MielestĂ€ni tĂ€mĂ€ Heprealaiskirjeen lause pukee sanoiksi erittĂ€in hyvin sen, mitĂ€ itse en oikein osaa sanallistaa. Kun me uskomme, tulee Jumalan ÀÀrettömĂ€stĂ€ rakkaudesta todellista. Pelastuksesta tulee kĂ€sinkosketeltavaa. Armosta tulee konkreettista. Uskossa me nĂ€emme toivon synkimmillĂ€kin hetkillĂ€. Me voimme nĂ€hdĂ€ toisessa ihmisessĂ€ Jumalan kuvan.
Usko on ihmeellinen lahja. Joskus itsekin jÀÀn pohtimaan, miten voin olla niin varma siitĂ€, ettĂ€ Jeesus on Vapahtaja. Mutta miten muutenkaan voisin nojautua niin vankasti tĂ€hĂ€n totuuteen, kuin uskon kautta? Heprealaiskirje jatkaa: âUskon avulla me ymmĂ€rrĂ€mme, ettĂ€ maailmat on luotu Jumalan sanalla: nĂ€kyvĂ€ on syntynyt nĂ€kymĂ€ttömĂ€stĂ€â. YmmĂ€rrys on tĂ€ssĂ€ yhteydessĂ€ hyvĂ€ sana. Maailmankaikkeus voi tuntua ihmisestĂ€ pelottavalta, liian suurelta ja liian kaoottiselta. Ihmisluontoon kuuluu totuuden etsiminen ja ymmĂ€rryksen tavoittelu. Tieteen saavutukset ovat esimerkkiĂ€ tĂ€stĂ€. Silti voi jÀÀdĂ€ tunne, ettĂ€ jotain puuttuu. Uskomme ei vĂ€lttĂ€mĂ€ttĂ€ vastaa kysymykseen âMiten?â vaan âMiksi?â. Hieman samalla tavalla kuin luotamme toteamukseen 1+1=2, luotamme siihen, ettĂ€ kolmiyhteinen Jumala pitÀÀ huolta meistĂ€. Uskomme on elĂ€mĂ€mme, hypostasis, perusta.
Jeesuksen viisaudet eivÀt ole meille enÀÀ vain mustetta paperilla, vaan usko ja PyhÀn Hengen toiminta saa meissÀ aikaan samanlaisen luottamuksen, kuin tÀmÀn pÀivÀn evankeliumitekstin samarialaisissa.
-
Kaste muistuttaa meistä jokaiseen piirretystä Jumalan kuvasta, joka rikkinäisenäkin heijastaa Jumalan rakkautta.
-
Saarna HyvÀn toivon kappelissa 11.12.2022
3. adventtisunnuntai, Matt. 11: 11-19
Johdanto: Syömisen ja juomisen evankeliumia
Johannes Kastaja ei syönyt eikÀ juonut. Jeesus söi ja joi. MitÀ minun pitÀisi syödÀ ja juoda?Evankeliumi vie meidÀt ihmisenÀ olemisen peruskysymyksiin. Kaikkien meidÀn tÀytyy syödÀ ja juoda. En anna tÀssÀ saarnassani suoria vinkkejÀ joulupöytÀÀn. Puhun kuitenkin syömisestÀ ja juomisesta ja siitÀ, mitÀ ne merkitsevÀt evankeliumissa. TÀssÀ oppaanani ovat evankeliumin vÀkevÀt hahmot. Johannes Kastaja ja Jeesus edustavat kahta erilaista lÀhestymistapaa syömiseen ja juomiseen: paastoa ja juhlaa.
I Hallinnasta armollisuuteen
Aloitan Johanneksesta. Markuksen evankeliumissa kerrotaan, miten Johannes Kastajalla âoli yllÀÀn kamelinkarvavaate ja vyötĂ€isillÀÀn nahkavyö, ja hĂ€nen ruokanaan olivat heinĂ€sirkat ja villimehilĂ€isten hunaja.â Johannes Kastajalla oli siis nykykielellĂ€ sanottuna tiukka dieetti. HĂ€n oli kuin liekki, joka hehkui sisĂ€istĂ€ valoa ja puhui vĂ€keviĂ€ sanoja. HĂ€n oli askeetti, itsensĂ€ kieltĂ€jĂ€.
Johanneksen edustama askeettisuus ei ole ollenkaan vierasta meidÀn ajassamme. Se ei saa yleensÀ uskonnollista muotoa, mutta itsensÀ kieltÀminen erilaisten ruokavalioiden kautta on monelle tuttua.
MeillÀ on paljon ruokaa kÀytössÀmme ja sitÀ myös markkinoidaan tehokkaasti. Nopeasti muuttuvassa maailmassa on myös helppo kadottaa hallinnan kokemus. Moneen asiaan emme voi vaikuttaa. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, mitÀ syömme ja juomme: puhumme painonhallinnasta.
Pyrkimys terveelliseen elÀmÀÀn on itsessÀÀn hyvÀ. HyvÀ ruoka, runsas liikunta ja syvÀ lepo ovat kaikille tÀrkeitÀ. Samalla ihmisen terveyteen, painoon ja ulkonÀköön latautuu valtavia paineita. Jatkuva kuvien virta saa meidÀt vertaamaan itseÀmme toisiin. Se vahvistaa huomaamatta kokemusta siitÀ, ettÀ olemme jatkuvasti jollain tapaa vajaita. Erityisen kipeÀsti tÀmÀ osuu nuoriin.
Paineiden taustalla on myös tehokkuusajattelu. ĂĂ€rimmĂ€isen tehokkaaksi hiottu taloutemme vie meidĂ€t nĂ€kemÀÀn itsemme ikÀÀn kuin koneina, joista voidaan rakentaa aina uusi entistĂ€ parempi versio. TĂ€tĂ€ kuvaa monen toistelema fraasi: âpyrin olemaan paras versio itsestĂ€ni.â Talouden myllyt eivĂ€t tunne rajoja. Ne vaativat aina uusia rattaita pyörittĂ€mÀÀn suurta koneistoa, jossa ihminen jauhautuu murusiksi. Rajattoman kasvun ihanteena on tĂ€ydellisen terve ja hyvinvoiva ihminen, sillĂ€ hĂ€nestĂ€ voidaan repiĂ€ irti yhĂ€ kovempia suorituksia.
Taloutta tarvitaan, se on osa ihmisyyttÀ. Se ei kuitenkaan saa syrjÀyttÀÀ muita ihmisenÀ olemisen ulottuvuuksia. Tehokkuus ei ole kaikki kaikessa, eikÀ talouden kasvu voi olla rajatonta. IhmisellÀ on rajat ja luomakunnalla on rajat. Tarvitsemme lisÀÀ kohtuullisuutta ja armollisuutta. TÀssÀ Johannes Kastaja voi olla oppaanamme.
II Johannes Kastaja viitoittaa tietÀ ytimeen
MitÀ Johannes Kastaja voi opettaa meille? HÀn nÀyttÀÀ tietÀÀ olennaiseen, ytimeen. Johannes Kastajan ÀÀrimmilleen pelkistetty elÀmÀntapa on intohimoista totuuden ja rakkauden etsintÀÀ. HÀn viitoittaa tietÀ kohti ihmisyyttÀ, jossa tehokkuus ei mÀÀrittele meitÀ. MeidÀt mÀÀrittelee Jumala, joka antaa meille elÀmÀn.Johanneksen elÀmÀntapa on myös ÀÀrimmÀisellÀ tavalla luomakuntaa kunnioittava, eikÀ vain siksi ettÀ hÀn on edellÀkÀvijÀ hyönteisravinnossa! MeidÀn on yksilöinÀ, yhteiskuntana ja ihmiskuntana löydettÀvÀ uudelleen yhteys koko luomakuntaan. MeidÀn on löydettÀvÀ tasapaino, jossa voimme elÀÀ sen kanssa sovussa.
Johannes Kastajan johtaa meitÀ kohti syvimpiÀ arvoja. HÀn ohjaa meitÀ pois vallan ja mammonan palvomisesta. Etsimme totuutta ja rakkautta helposti materiasta ja kunniasta, joista kasvaa kumpu ytimen ympÀrille. Kumpu kasvaa vuoreksi kuin entisajan kaatopaikka, ja ydin hautautuu yhÀ syvemmÀlle.
Johannes viitoittaa suoraan kohti totuutta ja rakkautta, kohti elÀmÀn ydintÀ. Paasto on matkaa kohti ydintÀ, kohti joulun ja pÀÀsiÀisen salaisuutta, kohti Jumalan lÀsnÀoloa.
III Yhteinen pöytÀ on ystÀvyyden merkki
Johanneksen paasto ei ollut itsekeskeistĂ€. HĂ€nen koko elĂ€mĂ€nsĂ€ oli tien valmistamista Kristukselle. Fariseukset sanovat Jeesuksesta evankeliumissa: âMikĂ€ syömĂ€ri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystĂ€vĂ€!â Jeesus tuli maailmaan juhlimaan elĂ€mÀÀ meidĂ€n kanssamme. Siksi yhdessĂ€ syöminen oli hĂ€nelle tĂ€rkeÀÀ. Se on ollut aina syvĂ€ merkki ystĂ€vyydestĂ€ ja sovinnosta.
Jeesuksen pöytÀ oli avoin. HÀn ei kutsunut siihen vain vimpan pÀÀlle moraalisessa suorituskyvyssÀ kunnostautuneita. HÀn kutsui pöytÀÀn halveksittuja ja sorrettuja ja sortovallan edustajiakin. Jeesuksen sanoma ei ollut moralismia eikÀ ylÀpuolelle asettumista. Se oli vierellÀ kulkemista ja yhteiseen pöytÀÀn kutsumista. KristittynÀ elÀminen ei ole pikkusieluista nipottamista. Se on elÀmÀn syvÀn ilon ja Jumalan hyvien lahjojen löytÀmistÀ ja yhteiseen pöytÀÀn asettumista.
Taivaasta verrataan usein hÀÀateriaan. TÀmÀ on hyvin syvÀ kuva Jumalan valtakunnasta. Ei ole kyse juhlasta, jossa on tarkat istumapaikat. Kristus kutsuu meidÀt kutsutaan yhteiseen juhlapöytÀÀn. Sinne mahtuvat tutut ja tuntemattomat. Ehtoollisessa on tÀstÀ esimakua. SiinÀ syömme ja juomme Kristuksen lÀsnÀoloa, hÀnen joka syö ja juo tÀnÀÀn meidÀn kanssamme.
-
Anu Rask Saarna HyvĂ€n toivon kappelissa 20.11.2022 Tuomiosunnuntai (Kristuksen kuninkuuden sunnuntai) Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 25 Jeesus sanoi opetuslapsille: âKun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensĂ€ kanssa, hĂ€n istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hĂ€nen eteensĂ€, ja hĂ€n erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. HĂ€n asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: âTulkaa tĂ€nne, te IsĂ€ni siunaamat. Te saatte nyt periĂ€ valtakunnan, joka on ollut valmiina teitĂ€ varten maailman luomisesta asti. Minun oli nĂ€lkĂ€, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. MinĂ€ olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. MinĂ€ olin alasti, ja te vaatetitte minut. MinĂ€ olin sairas, ja te kĂ€vitte minua katsomassa. MinĂ€ olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.â Silloin vanhurskaat vastaavat hĂ€nelle: âHerra, milloin me nĂ€imme sinut nĂ€lissĂ€si ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me nĂ€imme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me nĂ€imme sinut sairaana tai vankilassa ja kĂ€vimme sinun luonasi?â Kuningas vastaa heille: âTotisesti: kaiken, minkĂ€ te olette tehneet yhdelle nĂ€istĂ€ vĂ€hĂ€isimmistĂ€ veljistĂ€ni, sen te olette tehneet minulle.â Sitten hĂ€n sanoo vasemmalla puolellaan oleville: âMenkÀÀ pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hĂ€nen enkeleilleen. Minun oli nĂ€lkĂ€, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. MinĂ€ olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. MinĂ€ olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. MinĂ€ olin sairas ja vankilassa, mutta te ette kĂ€yneet minua katsomassa.â Silloin nĂ€mĂ€kin kysyvĂ€t: âHerra, milloin me nĂ€imme sinut nĂ€lissĂ€si tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekĂ€ auttaneet sinua?â Silloin hĂ€n vastaa heille: âTotisesti: kaiken, minkĂ€ te olette jĂ€ttĂ€neet tekemĂ€ttĂ€ yhdelle nĂ€istĂ€ vĂ€hĂ€isimmistĂ€, sen te olette jĂ€ttĂ€neet tekemĂ€ttĂ€ minulle.â Ja niin he lĂ€htevĂ€t, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elĂ€mÀÀn.â * * * Kaverini osti kirjamessuilta pienen lehtisen, jossa on 1800-luvulla elĂ€neen pappi Johannes Kronstadtilaisen neuvoja kuukauden jokaiselle pĂ€ivĂ€lle. Olemme viettĂ€neet marraskuuta aloittamalla aamut Johanneksen ajatuksilla. Kahdeksantena pĂ€ivĂ€nĂ€ johannes kirjoittaa: âĂlĂ€ anna itsesi nukkua pitkÀÀn: pitkĂ€ uni veltostuttaa sielun ja ruumiin, se tekee kylmĂ€ksi Jumalaa kohtaan ja synnyttÀÀ laiskuutta ja vĂ€linpitĂ€mĂ€ttömyyttĂ€ rukoukseen.â TĂ€mĂ€ vei omat ajatukseni viime viikon teemoihin, valvomisen sunnuntaihin. âValvokaa siis, sillĂ€ te ette tiedĂ€ pĂ€ivÀÀ ettekĂ€ hetkeĂ€â jolloin juhlat siis alkavat. Ja tĂ€nÀÀn on viime viikosta sitten edetty kirkkovuoden viimeiseen sunnuntaihin. Vanha loppuu, uusi alkaa, joulu tulee. Nyt eletÀÀn hyvin tiheÀÀ aikaa kirkkovuodessa. Kirkkovuoden viimeinen sunnuntai. Tuomiosunnuntai. Kuulostaa uhkaavalta ja jotenkin vanhanaikaiselta, hĂ€mmentĂ€vĂ€ltĂ€. HĂ€mmentĂ€vĂ€ on myös tuo teksti jonka luin, ja pelottava. Yhdet lĂ€htevĂ€t iankaikkiseen elĂ€mÀÀn, toiset ikuiseen rangaistukseen. * * * Nyt ollaan kuitenkin ihan ytimessĂ€, elĂ€mĂ€n ja kuoleman kysymysten ÀÀrellĂ€. Otetaan elĂ€mĂ€ vakavasti. TÀÀ on uskonnonfilosofi Sami Pihlströmin erÀÀn kirjan nimi: Ota elĂ€mĂ€ vakavasti â negatiivisen ajattelijan opas. Mua tĂ€mĂ€ kirja ja sen ajatukset ovat kiehtoneet pitkÀÀn. TĂ€ssĂ€hĂ€n luodaan tĂ€mmöinen vastakkainasettelu kaikkien positiivisen ajattelun ja selfhelppi -oppaiden kanssa, ja sitoudutaan negatiiviseen ajatteluun. Mutta se tarkoittaa PihlströmillĂ€ vain sitĂ€, ettĂ€ otetaan vakavat asiat vakavasti. Filosofi ajattelee, ettĂ€ hyvyyttĂ€ voi ymmĂ€rtÀÀ tutkimalla pahuutta, vapautta ja vastuuta voi ymmĂ€rtÀÀ tutkimalla syyllisyyttĂ€ ja elĂ€mÀÀ voi ymmĂ€rtÀÀ tutkimalla kuolemaa. LĂ€hestytÀÀn mekin nĂ€itĂ€ vaikeita asioita siis filosofisesti. Kuin Mikko Mallikas, joka tutustuu maailmaan ja ihmettelee. Oletko sinĂ€ siellĂ€, Mikko, isĂ€ huusi Ă€sken. Juuri sitĂ€ Mikko pohtii. Olenko minĂ€ tÀÀllĂ€? Kenen ilmaa hengitĂ€n tĂ€ssĂ€? Mikko on jĂ€lleen pĂ€hkĂ€ilemĂ€ssĂ€. Kun henkeĂ€ vedĂ€n, muiden ilmaa saan, mutta ulos puhallan omaani vaan. LeviÀÀkö Mikkoa maailmaan ja mitĂ€ omenanhaju aikaansaa? Olenko edelleen VeturitiellĂ€, kun aamulla sylkĂ€isin maahan siellĂ€? EntĂ€ sitten mieliala? Sekin on Mikkoa iso pala. Eilen olin aika hurja, Mikko tunnustaa. Tulos oli aika kurja, yhtĂ€ mustelmaa. * * * Kirkkovuoden lopun keskeinen kĂ€site on syyllisyys. Mihin kaikkeen olen syyllinen ja millĂ€ tavoin? Miten minut tullaan tuomitsemaan? Syyllisyyden voi jakaa neljÀÀn erilaiseen muotoon: Rikosoikeudellinen syyllisyys on melko yksiselitteistĂ€. Lakia on rikottu. Poliittinen syyllisyys liittyy johtajien ja hallitsijoiden toimintaan. Moraalinen syyllisyys on sitĂ€, ettĂ€ jokainen tekoni on altistettu moraaliselle arvioinnille, olipa se juridisesti tai poliittisesti arvioituna miten viaton tahansa. Esimerkiksi kerjĂ€lĂ€isen ohi kĂ€veleminen ei ole laitonta, mutta se voi olla moraalisesti tuomittavaa. Ja lopuksi, metafyysinen syyllisyys on kaikkein perustavinta. Se on sitĂ€, ettĂ€ jokainen ihminen on syyllinen kaikkien puolesta, Jumalan ja ihmiskunnan edessĂ€, ja minĂ€ olen syyllisempi kuin kukaan muu. Voin olla syyllinen pelkĂ€stÀÀn olemalla olemassa. Tai olemalla paikalla, sivustakatsojana. Niin kuin Mikko Mallikkaankin teot â ne vaikuttavat aina myös luomakuntaan ja toisiin ihmisiin⊠âAika jĂ€nnÀÀ. TĂ€mĂ€ on taikaa. Olen monessa paikassa yhtĂ€ aikaa. Ja yhĂ€ enemmĂ€n aina vaan minua leviÀÀ maailmaan: omenassa, piirakassa, syljessĂ€ ja mustelmassa.â âŠja tÀÀ tekee kaikesta monimutkaista. Jakoa vuohiin ja lampaisiin ei piirretĂ€ ihmisten vĂ€lille. Jakoviiva hyvĂ€n ja pahan vĂ€lillĂ€ sijaitsee jokaisen meistĂ€ sisĂ€llĂ€. Ja kun nĂ€itĂ€ jakoviivoja nyt mietitÀÀn, voidaan miettiĂ€ myös sitĂ€, miksi joku meistĂ€ ylipÀÀtÀÀn on âyksi vĂ€hĂ€isimmistĂ€ veljistĂ€â ja toinen on se, jonka tulee omasta hyvinvoinnistaan kĂ€sin auttaa heikompaa? Metafyysisen syyllisyyden nojalla olemme kaikki syyllisiĂ€ tĂ€hĂ€n asetelmaan jo lĂ€htökohtaisesti. Ja tĂ€llaisen metafyysisen syyllisyyden kĂ€sittelyn paikkana on oikeuslaitoksen tai omantunnon sijasta yksin Jumala. * * * Aina ei selfhelppi riitĂ€, tai se ettĂ€ asenne on kohdillaan. Maailma on tĂ€ynnĂ€ kĂ€rsimystĂ€, epĂ€oikeudenmukaisuutta ja kuolemaa, eikĂ€ tsemppi auta. KĂ€rsivien huuto kohoaa kohti Jumalaa ja vaatii meitĂ€ vastuuseen viattomasta kĂ€rsimyksestĂ€ aina ja kaikkialla. Mutta kuten viime sunnuntaina kuulimme, meidĂ€t on kutsuttu juhliin. HĂ€ihin. VielĂ€ on aikaa olla valppaana ja tĂ€ydentÀÀ öljyvarastot. Voimme tehdĂ€ matkaa iloiten, sillĂ€ olemme matkalla kohti suurta juhlaa. Ei ole syytĂ€ pelĂ€tĂ€. MeidĂ€t vuohet ja lampaat tulee tuomitsemaan HyvĂ€ Paimen. HĂ€n, joka sanoo itsestÀÀn: MinĂ€ olen hyvĂ€ paimen. MinĂ€ tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin IsĂ€ tuntee minut ja minĂ€ IsĂ€n. MinĂ€ panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivĂ€t ole tĂ€stĂ€ tarhasta, ja niitĂ€kin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ÀÀneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen ( Joh.10:14-16).
-
Toivo kaikkien pelastumisesta Kristuksen kautta on yksi kristillinen oppi, jolla elämän ja kuoleman mysteeriä lähestytään. Jumala on rakkauden todellisuus, jonka syvyyttä voimme vain aavistella. Pelastus on heräämistä kohtaamaan tuo todellisuus nykyhetkessä, niin että rakkaus voi kasvaa ja laajeta. Se on myös luottamusta siihen, että Jumalan rakkaus ei pääty kuolemaan. Se on toivoa siitä, että kukaan ei jää Jumalan rakkauden ulkopuolelle tässä elävässä tai tulevassa maailmassa.
-
Saarna HyvÀn toivon kappelissa 6.11.2022
Reformaation pÀivÀ, Room. 1: 16-17
Johdanto: hengellistÀ heviÀ urkuharmoonilla
Yksi lÀmmin muisto lapsuuteni luterilaisuudesta liittyy urkuharmooniin, jolla soitettiin hengellistÀ heviÀ. Ala-asteella luokassamme oli harmooni, johon piti jaloilla polkea ilmaa, ettÀ siitÀ lÀhti ÀÀntÀ. Harmoonin sÀestyksellÀ lauloimme virsiÀ. Joskus vÀlitunnilla kuitenkin luokkamme villeimmÀt polkivat hulluna harmoonia, rynkyttivÀt koskettimista riitasointuja ja huusivat soittavansa hengellistÀ heviÀ!Tuossa hetkessÀ kohtasi kaksi maailmaa: vanha luterilainen yhtenÀiskulttuuri ja uusi nouseva monikulttuurisuus, jota myös pop-kulttuuri edusti. Elin lapsuuttani 80-luvulla syrjÀisessÀ Vaalassa, jossa yhtenÀiskulttuuri vielÀ vaikutti. Sinnekin kaikuivat kuitenkin pop-kulttuurin sÀvelet. C-kaseteilta soivat Metallica ja Kiss, Iron Maiden ja Dingo.
Noista ajoista luterilainen yhtenĂ€iskulttuuri on entisestÀÀn hiipunut. TÀÀllĂ€ JĂ€tkĂ€saaressa siitĂ€ on nĂ€kyvillĂ€ vain hĂ€ivĂ€hdys. Suomessa, etenkin HelsingissĂ€, olemme kulkeneet yhtenĂ€iskulttuurista kohti kulttuurien mosaiikkia. Samanlaisen katsomusten mosaiikin keskellĂ€ eli myös apostoli Paavali. HĂ€n kirjoitti roomalaisille: âMinĂ€ en hĂ€peĂ€ evankeliumia, sillĂ€ se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.â
Miten luterilaisuus voisi puhutella ihmisiÀ tÀssÀ paikassa ja tÀssÀ ajassa? Miten voimme olla rohkeasti kristittyjÀ ja luterilaisia ilman ettÀ meidÀn tarvitsisi kokea hÀpeÀÀ?
I Luterilainen vai kristitty?
âMinĂ€ en hĂ€peĂ€ evankeliumia, sillĂ€ se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.â Paavali vaikutti vahvasti siihen, ettĂ€ Jeesuksen seuraajien liike ei jÀÀnyt osaksi juutalaisuutta. Vaati suurta rohkeutta ja kirkasta ajattelua ymmĂ€rtÀÀ, ettĂ€ evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta oli tarkoitettu kaikille, ei vain juutalaisille. Tuon lĂ€pimurron vuoksi mekin olemme kristittyjĂ€.Paavalin kirjeistĂ€ nĂ€kyy myös se, ettĂ€ tĂ€mĂ€ kehitys herĂ€tti vastustusta. Osa Jeesuksen seuraajista olisi halunnut pitÀÀ sanoman hĂ€nestĂ€ vain juutalaisille tarkoitettuna. Myöhemmin 1400-luvulla kristinuskoon syntyi uusi jakolinja. Reformaattori Martti Luther edusti protestantismia ja oli sen tĂ€rkeimpiĂ€ vaikuttajia. HĂ€n halusi uudistaa katolista kirkkoa kohti syvempÀÀ evankeliumin ymmĂ€rtĂ€mistĂ€.
Protestanttisuus on sittemmin jakautunut yhÀ uusiin kirkkokuntiin ja seurakuntiin. Kristinuskon sisÀllÀ me luterilaiset olemme pieni vÀhemmistö. TÀmÀ pienuus on samalla myös siunaus, koska se antaa suhteellisuudentajua. Kristinuskon nykyajassa tÀytyy olla ekumeenista, ettÀ se olisi uskottavaa. MeidÀn on etsittÀvÀ jatkuvasti yhteyttÀ toisiin kirkkoihin ja erilaisiin kristittyihin. YhtÀ tÀrkeÀÀ on myös etsiÀ yhteyttÀ toisiin uskontoihin: löytÀÀ se, mikÀ on yhteistÀ ja rakentaa rauhaa ja luottamusta sen varaan.
Voimme myös ammentaa viisautta koko kristillisen kirkon hengellisestÀ aarreaitasta. Kristillisen kirkon viisaus ei rajoitu Martti Lutheriin. HÀn oli tÀrkeÀ kirkon uudistaja, mutta hÀnkin oli vain ihminen ja osa kirkon pitkÀÀ perinnettÀ. HÀn oli myös vÀÀrÀssÀ esimerkiksi rasistisessa suhtautumisessaan juutalaisiin.
Ekumeenisina kristittyinÀ voimme vaikuttua varhaisen kirkon erÀmaiden kilvoittelijoista ja katolisen kirkon suurista ajattelijoista. Voimme katsella ikoneiden lÀpi toiseen maailmaan niin kuin ortodoksit ja nostaa kÀtemme ilmaan ylistyksessÀ kuin helluntailaiset. Olemme luterilaisia, mutta meidÀn ei pidÀ jÀÀdÀ luterilaisuuden vangeiksi. Jumala toimii koko maailmassa, ei vain luterilaisuudessa.
Luterilaisina olemme Kristuksen seuraajia ja uskon tien kulkijoita siinÀ missÀ muutkin kristityt. Olemme ensisijaisesti kristittyjÀ, emme luterilaisia.
II MitÀ luterilaisuus voi antaa maailmalle?
âMinĂ€ en hĂ€peĂ€ evankeliumia, sillĂ€ se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.â Ekumeenisen kristillisyyden lisĂ€ksi on tĂ€rkeÀÀ löytÀÀ omasta luterilaisesta perinteestĂ€mme sen lahjat. On tĂ€rkeÀÀ huomata sen merkitys koko ihmiskunnalle.Luterilaisuus tuli minua vastaan vĂ€hĂ€n aikaa sitten lukiessani amerikkalaisen historiantutkijan Francis Fukuyaman uutta kirjaa Liberalism and its discontents. Fukuyaman mukaan Martti Lutherin ajattelu oli yksi tĂ€rkeĂ€ suunnannĂ€yttĂ€jĂ€ modernille yksilöllisyydelle. Luther rohkaisi ihmisiĂ€ ajattelemaan itse ja tutkimaan Raamattua itse omalla Ă€idinkielellÀÀn. Usko olikin jotain, jonka pystyi kokemaan henkilökohtaisesti ilman ettĂ€ kirkko toimi sen vĂ€littĂ€jĂ€nĂ€. EikĂ€ Lutherin vaikutus rajoittunut vain uskontoon. HĂ€nen ajattelunsa ruokki ylipÀÀnsĂ€ kriittisyyttĂ€ valtaa kĂ€yttĂ€viĂ€ instituutioita kohtaan. TĂ€mĂ€ muokkasi henkistĂ€ maaperÀÀ kansanvallan synnylle.
Luterilaisuus on vaikuttanut isosti suomalaiseen yhteiskuntaan. Se nÀkyy juurina esimerkiksi koulutuksen arvostamisessa, hyvinvointivaltiossa ja korkeassa työmoraalissa. Suomalainen ja pohjoismainen yhteiskuntamalli on koko maailman mittakaavassa poikkeuksellisen toimiva. Historioitsija Teemu Keskisarjaa lainaten meitÀ on siunattu hyvÀllÀ uskonnolla. Luterilaisuudesta voi olla ylpeÀ maailman turuilla ja toreilla. SitÀ ei tarvitse hÀvetÀ myöskÀÀn omassa yhteiskunnassamme. Voimme ottaa rohkeasti paikkamme yhteisessÀ keskustelussa ja tuoda siihen luterilaisuudesta uskon, toivon ja rakkauden valoa.
Luterilainen kirkkomme on monessa mielessÀ oikein hyvÀ kirkko. Se ei ole tÀydellinen ja siinÀ on myös sellaista, joka haavoittaa ja tukahduttaa. MikÀÀn ihmisten muodostama yhteisö ei ole tÀydellinen, ja on vaarallista uskoa, ettÀ niin koskaan olisi. Kuitenkin iloitsen meidÀn kirkossamme esimerkiksi yhteisestÀ laulamisesta ja auttamisen halusta. Iloitsen ajattelun vapaudesta ja itsekritiikin sallimisesta. Iloitsen vuoropuhelusta ja siitÀ, ettÀ kirkon jÀsenet voivat kÀyttÀÀ ÀÀntÀÀn seurakuntavaaleissa.
Lopuksi
Kirkkomme siunaus on siinÀ, ettÀ pystymme sekÀ uudistumaan rohkeasti ettÀ yhÀ uudestaan palaamaan uskon lÀhteille. Voimme rohkeasti pohtia teologiaa ja etsiÀ uskolle uusia sanoja ja sÀveliÀ. Voimme kokea uutta hengellisyyttÀ, niin kuin esimerkiksi teemme kehoharjoituksilla HyviksellÀ.YhtÀ tÀrkeÀÀ on yhÀ uudelleen palata uskon peruskysymyksiin. Kuka olen? Minne olemme yhdessÀ menossa? Miten voimme elÀÀ sovussa toistemme ja luomakunnan kanssa? MistÀ saan avun hÀtÀÀni? MissÀ on toivo, kun kuljen kuoleman varjon maassa?
Ylösnousseen Kristuksen kasvoja katselemalla ja Raamatun sanoja mÀrehtimÀllÀ voimme yhÀ uudelleen juoda lÀhteestÀ. Voimme yhÀ uudestaan palata yksinkertaiseen uskoon ja vapauttavaan evankeliumiin. Voimme tuntea Jumalan voiman, Hengen lÀsnÀolon ja elÀÀ toivosta, jonka Kristus antaa kaikille.
- Mostrar mais