Episódios
-
Jumalan rakkaus Jeesuksessa antaa voimaa tuoda valoa toisille.
-
Maria on meille suuri esirukoilija. Hänen kauttaan voimme olla yhteydessä Jumalan naiselliseen ulottuvuuteen. Maria oli myös historian muutosvoima, kevätpuro josta kasvoi suuri koski.
-
Estão a faltar episódios?
-
Lapsen ja vanhuksen tunteminen sisällämme tekee meistä kokonaisia. Tarvitsen sekä lapsen avoimuutta ja luovuutta että vanhuksen viisautta. Kun ne kohtaavat sisälläni, pääsen tasapainoon itseni kanssa. Nuorikin ihminen voi etsiä viisautta, vanhakin ihminen voi kokea sisäistä avoimuutta.
-
Jumala ei ota pois elämän kipua, mutta sen voi kohdata Kristuksen kanssa.
-
Jumala tuli Kristuksessa ihmiseksi, että voisimme olla vapaita. Usko on pukeutumista uuteen ihmisyyteen, jossa sisäinen valvonta on muuttunut sisäiseksi vapaudeksi.
-
Tämä saarna herättelee ajattelemaan taloutta Raamatun valossa. Kristittyjen tehtävä on nähdä näkyjä ja ajatella toisin. Kommunismilla ja kapitalismilla on kummallakin annettavaa talouden uudelle ymmärtämiselle, jota maailmassa tarvitaan suurten ongelmiemme ratkaisemiseksi. Kapitalismin yritteliäisyyttä ja riskinottoa tarvitaan, samoin kommunismin vastavuoroista jakamista.
-
Yksinkertainen rakkauden sanoma luo valoa arjen majaan. Avoimuus on matkaa kivun kautta kohti kirkkautta. Minun ei tarvitse luoda kirkkautta ja rakkautta, vaan Jumala luo sen sisälleni.
-
Tarvitsemme yksilökeskeisten menestystarinoiden rinnalle yhteisöjen menestystarinoita. Yhteisöissä menestystä tapahtuu siellä, missä heikoimmat yhteisön jäsenet voivat tuntea itsensä kauniiksi ja tärkeäksi. Jumalan valtakunnassa suurin menestyjä ei ole se, joka kerää eniten omaisuutta. Menestyjä on se, joka tuntee heikkoutensa ja antaa omastaan. Menestymme yhdessä, kun tuemme toisiamme.
-
Satakielen laulun läpi voimme tuntea suurta yhteyttä luomakuntaan. Kaikessa ihmisen musiikissa on muisto lintujen laulusta. Jumala puhuu ja lohduttaa lintujen laulun läpi. Kurkien huudossa ja tanssissa on luomisvoimaa, joka virtaa Kolmiyhteisen Jumalan persoonien tanssista. Syksyn kurjet muistuttavat luopumisen viisaudesta.
-
Jumala on valinnut jokaisen ihmisen syntymään tähän maailmaan. Jumalalle kukaan ei ole turha, vaan Jumala tuntee jokaisen sydäntä myöten. Jokainen on Jumalalle ”sinä”.
Jumalan aurinko paistaa kaikille ihmisille, ja Jumalan sade lankeaa kaikkien ylle. Hän on valinnut jokaisen, hän on valinnut koko ihmiskunnan. Ihmiskunta on Jumalan valittu kansa. Meille hän antaa vastuun ja mahdollisuuden rakastaa takaisin, käyttää sitä vapauden ja rakkauden lahjaa, jonka olemme saaneet. Jumala kestää myös sen, jos hänet torjutaan. Jumalan rakkaus on vahvaa. Se yltää jokaiseen. -
Uskon tie ei ole suoraa moottoritietä, jossa kyltit opastavat minua aina eteenpäin. Uskon tie on polku, jota Magdalan Maria hämärässä kulkee Jeesuksen haudalle. Kristus on itse kulkenut hämärän läpi. Hän kulkee polulla kanssamme ja kantaa meidät ylösnousemuksen valoon ja kirkkauteen.
-
Usko on Jumalan hyvien tekojen vastaanottamista sekä niiden välittämistä eteenpäin. Se on Jumalaan turvaamista ja luottamista. Sen hyväksymistä, ettei Jumalan suurta salaisuutta voi ymmärtää järjellä. Jos pidämme silmämme ja sydämemme auki, Jumala ei anna silmiemme sulkeutua tai sydämemme paatua.
-
Raamattu on syvästi inhimillinen, pitkän historian aikana syntynyt kirja. Tiede auttaa ymmärtämään Raamattua ja sen moniulotteisuutta. Jumalallisuus ja inhimillisyys ovat kietoutuneet Raamatussa yhteen. Raamatun hengellinen lukeminen on märehtimistä, meditaatio, jossa sanoista tulee hengellistä ruokaa. Saarnan lopussa on esimerkki meditaatiosta.
Saarna Hyvän toivon kappelissa 12.2.2023, Joh. 4: 31-38
Johdanto: hatun nostamista ja ravintoa
”Nostan hattua ja jatkan matkaani.” Näin Martti Lutherin kerrotaan tehneen silloin, kun hän ei ymmärtänyt jotain raamatunkohtaa. Lutherin neuvo nousi mieleeni päivän evankeliumin äärellä. Erityisesti puhe kylvämisestä, niittämisestä ja korjaamisesta tuntui aluksi jotenkin sekavalta.Tämän kokemukseni kanssa en varmasti ole yksin. Raamattu on monelle vaikea kirja, jonka sanoma ei oikein tunnu avautuvan. Aina se ei avaudu, vaikka siihen yrittäisi tosissaan paneutua.
Jeesus sanoo päivän evankeliumissa: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Miten pääsemme syömään tätä ruokaa? Miten sana voi ravita ja koskettaa?
I Elävää kudosta, ei kivitauluja
Jeesus sanoo: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Sanan avautumiseen on monia teitä. Yksi niistä on ymmärrys ja järjen käyttö. Kyky ymmärtää on Jumalan antama lahja. Jumala voi puhutella meitä ymmärryksemme läpi.Raamatun tieteellinen tutkimus lisää ymmärrystä tästä kiehtovasta kirjasta. Raamattu on hyvin inhimillinen kirja. Siinä ihmiset kertovat kokemuksestaan elämän syvästä salaisuudesta, Jumalasta. He kertovat Kristuksesta, joka teki Jumalan rakkauden meille todeksi. Raamattu on aina ollut elävää kudosta, ei valmiiksi kirjoitettuja kivitauluja.
Raamatun sanat eivät ole sellaisenaan pudonneet taivaasta niiden kirjoittajien kynään. Kirjoittajat ovat käyttäneet omaa taitoaan ja ymmärrystään ja valinneet sanoja, joiden toivoivat puhuttelevan. Moni kirjoitettu teksti on aluksi ollut puhuttua perimätietoa, jota on vähitellen alettu kirjoittaa muistiin. Kirjoittajat ovat myös lainanneet toisia aikansa ajattelijoita ja synnyttäneet sanoja keskustelemalla uskonyhteisönsä muiden jäsenten kanssa. Raamatun kirjoista on ollut myös monia eri käsikirjoituksia ennen kuin vakiintunut muoto on syntynyt.
Jeesus sanoo: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Raamattu on syntynyt pitkän historian aikana. Sen kirjojen kokoelma eli kaanon on valittu monien kompromissien tuloksena. Paljon hyviä kristillisiä tekstejä on jäänyt Raamatun ulkopuolella. Raamattua on myöhemmin käännetty eri kielille ja luotu eri aikoina kieltä, joka puhuttelee. Tämän pitkän ja hyvin inhimillisen historian aikana ihmiset ovat tehneet monia valintoja, joiden vuoksi meillä on nyt käytössä nykyinen Raamattu.
Raamatun kirjoja on kirjoitettu hyvin erilaisissa tilanteissa. Esimerkiksi Paavalin kirjeet ovat todella kirjeitä. Näen Paavalin kirjoittamassa niitä väsyneenä kynttilän heikossa valossa rankkojen päivien päätteeksi. Paavali ei varmasti tarkoittanut vaikkapa Rooman seurakunnille kirjoittaessaan, että juuri hänen kirjeistään tulisi tuhatvuotisia uskon lähteitä. Välillä hänen kirjeissään on sekavuutta ja toistoa. Silti niissä on uskottamattoman syvää puhetta Jumalan todellisuudesta ja samalla hyvin käytännöllisiä neuvoja.
II Kengurutkin märehtivät, märehdi sinäkin!
Jeesus sanoo: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Tietoa tarvitaan Raamatun ymmärtämiseksi, mutta tieto ei avaa kaikkea Raamatusta. Millä tavalla pääsen maistamaan Raamatun elävää ravintoa, elämän leipää? Tarvitsen Raamatun hengellistä lukemista.Martti Luther puhui siitä, että voimme käyttää ymmärrystämme etsimään Raamatusta sen ydintä. Tärkeää ei ole lukkiutua yksittäisiin omaan aikaansa sidottuihin jakeisiin, vaan lukea Raamattua Kristuksen läpi. Olennaista on löytää keskus, elämän leipä, jota Kristus meille murtaa.
Raamattu on syvästi inhimillinen kirja. Inhimillinen ei kuitenkaan sulje pois jumalallista. Raamatussa inhimillisyys ja jumalallisuus kietoutuvat toisiinsa. Kristuksessa Jumala tulee ihmiseksi. Jumala sitoutuu ihmisyyteen: sen epätäydellisyyteen, rosoisuuteen ja elämän suureen kirjoon.
Kun Raamatun kirjoittajat ovat käyttäneet kirjoitustyössään viisauttaan ja lahjojaan, he ovat samalla olleet Jumalan Pyhän Hengen kanavia. Jumalan uutta luova voima on virrannut heidän kyniensä kautta. Epätäydellisenäkin Raamatusta voi löytää olennaisen.
Jeesus sanoo: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Raamatun hengellinen lukeminen on astumista sisälle sen maailmaan: syvyyteen, viisauteen, kertomuksiin ja vertauksiin. Pyhä Henki synnyttää Raamatun sanojen kautta yhteyden minun ja Jumalan välille.
Luther kuvasi Raamatun hengellistä lukemista märehtimisenä, latinaksi ruminare. Lehmät märehtivät niin, että ruoka palaa pötsistä uudelleen suuhun pureskeltavaksi. Tätä saarnaa kirjoittaessani minulle selvisi, että myös kengurut märehtivät! Suuri hengellinen inspiraation lähde tämäkin!
Raamatun märehtiminen on sanojen pureskelua yhä uudelleen. Se on meditaatiota, mietiskelyä, jota sanaa Luther myös käytti. Raamattua märehtiessäni sanat avautuvat. Salattu ruoka maistuu suussani, ravitsee kehoani ja koskettaa Henkeäni. Jumalan sanasta avautuu elämän leipä ja ikuinen lääke. Ihmisiä ja luomakuntaa rakastavan Jumalan läsnäolo tulee todeksi arkeni keskelle. Saan siitä voimaa ja se auttaa löytämään kiitollisuutta tavallisesta elämästä. Kristuksen rakkaus kirkastuu ja tulee suunnannäyttäjäksi elämääni. Voin märehtiä elämän leipää ja tuntea Kristuksen läsnäolon.
Lopuksi: esimerkki Raamatun märehtimisestä
Pyrin märehtimään ja meditoimaan Raamatun sanoja aina aamuisin. Raamattua meditoidessani keskityn yhteen jakeeseen kerrallaan. Otan esimerkiksi jakeen ”Jumala on rakkaus.” Aloitan sanomalla mielessäni koko jakeen: ”Jumala on rakkaus.” Sitten toistan viimeisen sanan hitaasti kolme kertaa ja samalla hengitän rauhallisesti nenän kautta sisään ja suun kautta ulos: ”rakkaus – rakkaus - rakkaus”. Seuraavaksi jätän viimeisen sanan pois ja sanon: ”Jumala on.” Jälleen toistan viimeisen sanan hitaasti kolme kertaa ja samalla hengitän rauhallisesti sisään ja ulos: ”on – on - on”. Jätän taas pois viimeisen sanan ja sanon mielessäni: ”Jumala – Jumala - Jumala”. Jos jae on monimutkaisempi, kaikkia sanoja ei tarvitse toistaa. Päivän aikana voin palauttaa jakeen mieleeni ja toistaa sitä arjen keskellä. -
Saarnan sisällä myös seurakuntalaisten puheenvuoroja sekä kuorokerho Varpusten ja Arvidi Baltzarin laulua
Meissä on niin paljon hyvää, niin vahvaa valoa. Meidän on tunnistettava se, annettava se vahvistua, itsessämme ja toisissamme. Suomen, maailman on muututtava. Rakkauden vallan on vahvistuttava. Kukaan muu ei muuta maailmaa kuin sinä ja minä. Ja siinä, tässä muutoksessa Jumala, armollinen Jumala on kanssamme.
Saarna
Joh. 12:35–36
Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 12
Jeesus sanoi: ”Vielä hetken aikaa valo on teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka kulkee pimeässä, ei tiedä, minne on menossa. Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia.” Tämän sanottuaan Jeesus lähti ja poistui heidän näkyvistään.
-Jokainen lapsi on ihme; uusi alku, jokainen lapsi tuo vähän enemmän Luojan valoa ja hyvyyttä maailmaan.
-Myös sinä olit kerran vastasyntynyt, ihme. Valon vahvistaja.
-Olit kerran ja olet nyt. Olet vaikka olisit 1v tai 10v tai 49 v tai 70 v tai 85 v. Valo, hyvyys/mahdollisuus hyvyyteen ei katoa sinusta koskaan.
-Jumala rakastaa meitä niin paljon, että antoi ainoan p
-
Tämän päivän evankeliumiteksti jatkaa suoraan siitä, mihin viime pyhänä jäätiin. Jeesus on matkoillaan päätynyt Samarian kaupunkiin ja siellä saanut samarialaisen naisen uskomaan, vaikka juutalaisten ja samarialaisten välinen kanssakäyminen oli siihen aikaan käytännössä olematonta. Nainen palaa Jeesuksen kanssa käymänsä keskustelun jälkeen kaupunkiin ja ilmoittaa siellä asuville, että hän on kohdannut Messiaan. Osa heistä uskoo välittömästi kuultuaan naiselta Jeesuksen ihmeteoista, ja loput viimeistään silloin, kun Jeesus on kahden päivän ajan opettanut kaupungin ihmisiä.
Tämän pyhän teema on ”Jeesus herättää uskon” ja se johdatteleekin meitä uskon peruskysymyksien luokse. Miten voimme ylläpitää omaa uskoamme ja saada muita uskomaan, kun Jeesus itse ei voi tulla kertomaan Jumalan pelastavasta suunnitelmasta? Saatamme ehkä kohdata tilanteita, joissa yritämme selittää uskoamme muille, mutta se tuntuu haastavalta. Kuulostanko minä nyt ihan typerykseltä, kun kerron evankeliumista ja Kristuksesta.
Tämän päivän evankeliumitekstin äärellä minussa heräsi pieni kateuden tunne. Voi kunpa minäkin olisin voinut olla yksi heistä, joka kuulee itse Jumalan Pojan puhetta. Olisinpa minäkin voinut asettua hänen jalkojensa juureen ja ottaa vastaan kaiken sen viisauden, jota hän jakoi kansalle. Kuitenkin syventyessäni tähän tunteeseen huomaan, että en ole yhtään sen huonommassa osassa. Saanhan minäkin, miltei kaksituhatta vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen syntynyt ihminen, edelleen vastaanottaa tämän viisauden juuri sellaisena, kuin se on aikoinaan lausuttukin. Ne ihmiset, jotka ovat Jeesuksen aikana eläneet, ovat säilyttäneet ja pitäneet sydämessään kaiken sen, mitä heille on opetettu, jotta mekin saamme tulla osallisiksi siitä. Pyhä Henki on toiminut heissä, jottei Jumalan Pojan toiminta haihtuisi historian havinaan. Jumala on kutsunut luokseen ihmisiä sukupolvi toisensa jälkeen ja varjellut pyhää kirjoitusta, jotta mekin voimme kokoontua sen äärelle.
Meillä on nykypäivänä etuoikeus tarttua Raamattuun hetkenä minä hyvänsä ja lukea, kuinka Jumala on alusta lähtien rakastanut ihmisiä, ja lopulta antanut oman poikansa sovittamaan ihmiskunnan synnit, jotta meidän ei tarvitse koskaan pelätä. Emme ole ainoastaan sen varassa, mitä joku toinen ihminen meille kertoo Raamatusta ja Jumalasta, vaan voimme syventyä evankeliumiin itse. Se jos jokin on Jumalan suurta lahjaa. Myös me saamme samarialaisten tavoin todeta: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”
Mielestäni ei ole kuitenkaan hedelmällistä tehdä tämän perusteella sellaista päätelmää, että vain sellaiset kristityt, jotka tuntevat Raamatun kuin omat taskunsa, olisivat oikeanlaisia tai parempia. On totta, että Raamatun lukeminen voi auttaa meitä syventymään omaan uskoomme. Valitettavasti maailma on kuitenkin sellainen, ettei kaikilla ihmisillä edelleenkään ole samanlaisia mahdollisuuksia kuin meillä. Lukutaidottomuus tai raamatunkäännöksen poissaolo voivat tehdä evankeliumin vastaanottamisesta vaikeampaa. Sitä paitsi koko evankeliumin tärkein sanoma, kuten tiedämme, tiivistyy lauseeseen ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”.
Usko ei ole jotain, joka olisi meistä itsestämme kiinni. Sen on Jumala meille lahjoittanut, emmekä suinkaan ole itse voineet tehdä mitään sen eteen. Vaikka ihminen osaisi koko Raamatun ulkoa, ei se tarkoita, että hän sillä perusteella saisi uskon. Usko on Pyhän Hengen toimintaa meissä. Usko on myös jotakin syvempää, kuin raamatuntekstien lukemista ja ymmärtämistä. Eiväthän nämä Raamatun sanat merkitse meille mitään ilman uskoamme.
Tämän päivän teema tuo mieleen Heprealaiskirjeen kohdan: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.”. ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.”. Pysähdyn tuon kappaleen kohdalla usein. Se myös palautuu mieleeni usein. Tässä kohdassa käytetty kreikankielinen sana hypostasis, joka on käännetty Kirkkoraamatussa ”todellisuutena”, voi merkitä myös perustusta tai vahvistusta. Todellisuus, perustus ja vahvistus ovat kaikki sanoja, jotka helposti nousevatkin mieleen, kun ajattelee uskoa. Mielestäni tämä Heprealaiskirjeen lause pukee sanoiksi erittäin hyvin sen, mitä itse en oikein osaa sanallistaa. Kun me uskomme, tulee Jumalan äärettömästä rakkaudesta todellista. Pelastuksesta tulee käsinkosketeltavaa. Armosta tulee konkreettista. Uskossa me näemme toivon synkimmilläkin hetkillä. Me voimme nähdä toisessa ihmisessä Jumalan kuvan.
Usko on ihmeellinen lahja. Joskus itsekin jään pohtimaan, miten voin olla niin varma siitä, että Jeesus on Vapahtaja. Mutta miten muutenkaan voisin nojautua niin vankasti tähän totuuteen, kuin uskon kautta? Heprealaiskirje jatkaa: ”Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä”. Ymmärrys on tässä yhteydessä hyvä sana. Maailmankaikkeus voi tuntua ihmisestä pelottavalta, liian suurelta ja liian kaoottiselta. Ihmisluontoon kuuluu totuuden etsiminen ja ymmärryksen tavoittelu. Tieteen saavutukset ovat esimerkkiä tästä. Silti voi jäädä tunne, että jotain puuttuu. Uskomme ei välttämättä vastaa kysymykseen ”Miten?” vaan ”Miksi?”. Hieman samalla tavalla kuin luotamme toteamukseen 1+1=2, luotamme siihen, että kolmiyhteinen Jumala pitää huolta meistä. Uskomme on elämämme, hypostasis, perusta.
Jeesuksen viisaudet eivät ole meille enää vain mustetta paperilla, vaan usko ja Pyhän Hengen toiminta saa meissä aikaan samanlaisen luottamuksen, kuin tämän päivän evankeliumitekstin samarialaisissa.
-
Kaste muistuttaa meistä jokaiseen piirretystä Jumalan kuvasta, joka rikkinäisenäkin heijastaa Jumalan rakkautta.
-
Saarna Hyvän toivon kappelissa 11.12.2022
3. adventtisunnuntai, Matt. 11: 11-19
Johdanto: Syömisen ja juomisen evankeliumia
Johannes Kastaja ei syönyt eikä juonut. Jeesus söi ja joi. Mitä minun pitäisi syödä ja juoda?Evankeliumi vie meidät ihmisenä olemisen peruskysymyksiin. Kaikkien meidän täytyy syödä ja juoda. En anna tässä saarnassani suoria vinkkejä joulupöytään. Puhun kuitenkin syömisestä ja juomisesta ja siitä, mitä ne merkitsevät evankeliumissa. Tässä oppaanani ovat evankeliumin väkevät hahmot. Johannes Kastaja ja Jeesus edustavat kahta erilaista lähestymistapaa syömiseen ja juomiseen: paastoa ja juhlaa.
I Hallinnasta armollisuuteen
Aloitan Johanneksesta. Markuksen evankeliumissa kerrotaan, miten Johannes Kastajalla ”oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja.” Johannes Kastajalla oli siis nykykielellä sanottuna tiukka dieetti. Hän oli kuin liekki, joka hehkui sisäistä valoa ja puhui väkeviä sanoja. Hän oli askeetti, itsensä kieltäjä.
Johanneksen edustama askeettisuus ei ole ollenkaan vierasta meidän ajassamme. Se ei saa yleensä uskonnollista muotoa, mutta itsensä kieltäminen erilaisten ruokavalioiden kautta on monelle tuttua.
Meillä on paljon ruokaa käytössämme ja sitä myös markkinoidaan tehokkaasti. Nopeasti muuttuvassa maailmassa on myös helppo kadottaa hallinnan kokemus. Moneen asiaan emme voi vaikuttaa. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, mitä syömme ja juomme: puhumme painonhallinnasta.
Pyrkimys terveelliseen elämään on itsessään hyvä. Hyvä ruoka, runsas liikunta ja syvä lepo ovat kaikille tärkeitä. Samalla ihmisen terveyteen, painoon ja ulkonäköön latautuu valtavia paineita. Jatkuva kuvien virta saa meidät vertaamaan itseämme toisiin. Se vahvistaa huomaamatta kokemusta siitä, että olemme jatkuvasti jollain tapaa vajaita. Erityisen kipeästi tämä osuu nuoriin.
Paineiden taustalla on myös tehokkuusajattelu. Äärimmäisen tehokkaaksi hiottu taloutemme vie meidät näkemään itsemme ikään kuin koneina, joista voidaan rakentaa aina uusi entistä parempi versio. Tätä kuvaa monen toistelema fraasi: ”pyrin olemaan paras versio itsestäni.” Talouden myllyt eivät tunne rajoja. Ne vaativat aina uusia rattaita pyörittämään suurta koneistoa, jossa ihminen jauhautuu murusiksi. Rajattoman kasvun ihanteena on täydellisen terve ja hyvinvoiva ihminen, sillä hänestä voidaan repiä irti yhä kovempia suorituksia.
Taloutta tarvitaan, se on osa ihmisyyttä. Se ei kuitenkaan saa syrjäyttää muita ihmisenä olemisen ulottuvuuksia. Tehokkuus ei ole kaikki kaikessa, eikä talouden kasvu voi olla rajatonta. Ihmisellä on rajat ja luomakunnalla on rajat. Tarvitsemme lisää kohtuullisuutta ja armollisuutta. Tässä Johannes Kastaja voi olla oppaanamme.
II Johannes Kastaja viitoittaa tietä ytimeen
Mitä Johannes Kastaja voi opettaa meille? Hän näyttää tietää olennaiseen, ytimeen. Johannes Kastajan äärimmilleen pelkistetty elämäntapa on intohimoista totuuden ja rakkauden etsintää. Hän viitoittaa tietä kohti ihmisyyttä, jossa tehokkuus ei määrittele meitä. Meidät määrittelee Jumala, joka antaa meille elämän.Johanneksen elämäntapa on myös äärimmäisellä tavalla luomakuntaa kunnioittava, eikä vain siksi että hän on edelläkävijä hyönteisravinnossa! Meidän on yksilöinä, yhteiskuntana ja ihmiskuntana löydettävä uudelleen yhteys koko luomakuntaan. Meidän on löydettävä tasapaino, jossa voimme elää sen kanssa sovussa.
Johannes Kastajan johtaa meitä kohti syvimpiä arvoja. Hän ohjaa meitä pois vallan ja mammonan palvomisesta. Etsimme totuutta ja rakkautta helposti materiasta ja kunniasta, joista kasvaa kumpu ytimen ympärille. Kumpu kasvaa vuoreksi kuin entisajan kaatopaikka, ja ydin hautautuu yhä syvemmälle.
Johannes viitoittaa suoraan kohti totuutta ja rakkautta, kohti elämän ydintä. Paasto on matkaa kohti ydintä, kohti joulun ja pääsiäisen salaisuutta, kohti Jumalan läsnäoloa.
III Yhteinen pöytä on ystävyyden merkki
Johanneksen paasto ei ollut itsekeskeistä. Hänen koko elämänsä oli tien valmistamista Kristukselle. Fariseukset sanovat Jeesuksesta evankeliumissa: ”Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!” Jeesus tuli maailmaan juhlimaan elämää meidän kanssamme. Siksi yhdessä syöminen oli hänelle tärkeää. Se on ollut aina syvä merkki ystävyydestä ja sovinnosta.
Jeesuksen pöytä oli avoin. Hän ei kutsunut siihen vain vimpan päälle moraalisessa suorituskyvyssä kunnostautuneita. Hän kutsui pöytään halveksittuja ja sorrettuja ja sortovallan edustajiakin. Jeesuksen sanoma ei ollut moralismia eikä yläpuolelle asettumista. Se oli vierellä kulkemista ja yhteiseen pöytään kutsumista. Kristittynä eläminen ei ole pikkusieluista nipottamista. Se on elämän syvän ilon ja Jumalan hyvien lahjojen löytämistä ja yhteiseen pöytään asettumista.
Taivaasta verrataan usein hääateriaan. Tämä on hyvin syvä kuva Jumalan valtakunnasta. Ei ole kyse juhlasta, jossa on tarkat istumapaikat. Kristus kutsuu meidät kutsutaan yhteiseen juhlapöytään. Sinne mahtuvat tutut ja tuntemattomat. Ehtoollisessa on tästä esimakua. Siinä syömme ja juomme Kristuksen läsnäoloa, hänen joka syö ja juo tänään meidän kanssamme.
-
Anu Rask Saarna Hyvän toivon kappelissa 20.11.2022 Tuomiosunnuntai (Kristuksen kuninkuuden sunnuntai) Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 25 Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’ Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’ Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’ Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.” * * * Kaverini osti kirjamessuilta pienen lehtisen, jossa on 1800-luvulla eläneen pappi Johannes Kronstadtilaisen neuvoja kuukauden jokaiselle päivälle. Olemme viettäneet marraskuuta aloittamalla aamut Johanneksen ajatuksilla. Kahdeksantena päivänä johannes kirjoittaa: “Älä anna itsesi nukkua pitkään: pitkä uni veltostuttaa sielun ja ruumiin, se tekee kylmäksi Jumalaa kohtaan ja synnyttää laiskuutta ja välinpitämättömyyttä rukoukseen.” Tämä vei omat ajatukseni viime viikon teemoihin, valvomisen sunnuntaihin. “Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä” jolloin juhlat siis alkavat. Ja tänään on viime viikosta sitten edetty kirkkovuoden viimeiseen sunnuntaihin. Vanha loppuu, uusi alkaa, joulu tulee. Nyt eletään hyvin tiheää aikaa kirkkovuodessa. Kirkkovuoden viimeinen sunnuntai. Tuomiosunnuntai. Kuulostaa uhkaavalta ja jotenkin vanhanaikaiselta, hämmentävältä. Hämmentävä on myös tuo teksti jonka luin, ja pelottava. Yhdet lähtevät iankaikkiseen elämään, toiset ikuiseen rangaistukseen. * * * Nyt ollaan kuitenkin ihan ytimessä, elämän ja kuoleman kysymysten äärellä. Otetaan elämä vakavasti. Tää on uskonnonfilosofi Sami Pihlströmin erään kirjan nimi: Ota elämä vakavasti – negatiivisen ajattelijan opas. Mua tämä kirja ja sen ajatukset ovat kiehtoneet pitkään. Tässähän luodaan tämmöinen vastakkainasettelu kaikkien positiivisen ajattelun ja selfhelppi -oppaiden kanssa, ja sitoudutaan negatiiviseen ajatteluun. Mutta se tarkoittaa Pihlströmillä vain sitä, että otetaan vakavat asiat vakavasti. Filosofi ajattelee, että hyvyyttä voi ymmärtää tutkimalla pahuutta, vapautta ja vastuuta voi ymmärtää tutkimalla syyllisyyttä ja elämää voi ymmärtää tutkimalla kuolemaa. Lähestytään mekin näitä vaikeita asioita siis filosofisesti. Kuin Mikko Mallikas, joka tutustuu maailmaan ja ihmettelee. Oletko sinä siellä, Mikko, isä huusi äsken. Juuri sitä Mikko pohtii. Olenko minä täällä? Kenen ilmaa hengitän tässä? Mikko on jälleen pähkäilemässä. Kun henkeä vedän, muiden ilmaa saan, mutta ulos puhallan omaani vaan. Leviääkö Mikkoa maailmaan ja mitä omenanhaju aikaansaa? Olenko edelleen Veturitiellä, kun aamulla sylkäisin maahan siellä? Entä sitten mieliala? Sekin on Mikkoa iso pala. Eilen olin aika hurja, Mikko tunnustaa. Tulos oli aika kurja, yhtä mustelmaa. * * * Kirkkovuoden lopun keskeinen käsite on syyllisyys. Mihin kaikkeen olen syyllinen ja millä tavoin? Miten minut tullaan tuomitsemaan? Syyllisyyden voi jakaa neljään erilaiseen muotoon: Rikosoikeudellinen syyllisyys on melko yksiselitteistä. Lakia on rikottu. Poliittinen syyllisyys liittyy johtajien ja hallitsijoiden toimintaan. Moraalinen syyllisyys on sitä, että jokainen tekoni on altistettu moraaliselle arvioinnille, olipa se juridisesti tai poliittisesti arvioituna miten viaton tahansa. Esimerkiksi kerjäläisen ohi käveleminen ei ole laitonta, mutta se voi olla moraalisesti tuomittavaa. Ja lopuksi, metafyysinen syyllisyys on kaikkein perustavinta. Se on sitä, että jokainen ihminen on syyllinen kaikkien puolesta, Jumalan ja ihmiskunnan edessä, ja minä olen syyllisempi kuin kukaan muu. Voin olla syyllinen pelkästään olemalla olemassa. Tai olemalla paikalla, sivustakatsojana. Niin kuin Mikko Mallikkaankin teot – ne vaikuttavat aina myös luomakuntaan ja toisiin ihmisiin… “Aika jännää. Tämä on taikaa. Olen monessa paikassa yhtä aikaa. Ja yhä enemmän aina vaan minua leviää maailmaan: omenassa, piirakassa, syljessä ja mustelmassa.” …ja tää tekee kaikesta monimutkaista. Jakoa vuohiin ja lampaisiin ei piirretä ihmisten välille. Jakoviiva hyvän ja pahan välillä sijaitsee jokaisen meistä sisällä. Ja kun näitä jakoviivoja nyt mietitään, voidaan miettiä myös sitä, miksi joku meistä ylipäätään on “yksi vähäisimmistä veljistä” ja toinen on se, jonka tulee omasta hyvinvoinnistaan käsin auttaa heikompaa? Metafyysisen syyllisyyden nojalla olemme kaikki syyllisiä tähän asetelmaan jo lähtökohtaisesti. Ja tällaisen metafyysisen syyllisyyden käsittelyn paikkana on oikeuslaitoksen tai omantunnon sijasta yksin Jumala. * * * Aina ei selfhelppi riitä, tai se että asenne on kohdillaan. Maailma on täynnä kärsimystä, epäoikeudenmukaisuutta ja kuolemaa, eikä tsemppi auta. Kärsivien huuto kohoaa kohti Jumalaa ja vaatii meitä vastuuseen viattomasta kärsimyksestä aina ja kaikkialla. Mutta kuten viime sunnuntaina kuulimme, meidät on kutsuttu juhliin. Häihin. Vielä on aikaa olla valppaana ja täydentää öljyvarastot. Voimme tehdä matkaa iloiten, sillä olemme matkalla kohti suurta juhlaa. Ei ole syytä pelätä. Meidät vuohet ja lampaat tulee tuomitsemaan Hyvä Paimen. Hän, joka sanoo itsestään: Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen ( Joh.10:14-16).
-
Toivo kaikkien pelastumisesta Kristuksen kautta on yksi kristillinen oppi, jolla elämän ja kuoleman mysteeriä lähestytään. Jumala on rakkauden todellisuus, jonka syvyyttä voimme vain aavistella. Pelastus on heräämistä kohtaamaan tuo todellisuus nykyhetkessä, niin että rakkaus voi kasvaa ja laajeta. Se on myös luottamusta siihen, että Jumalan rakkaus ei pääty kuolemaan. Se on toivoa siitä, että kukaan ei jää Jumalan rakkauden ulkopuolelle tässä elävässä tai tulevassa maailmassa.
-
Saarna Hyvän toivon kappelissa 6.11.2022
Reformaation päivä, Room. 1: 16-17
Johdanto: hengellistä heviä urkuharmoonilla
Yksi lämmin muisto lapsuuteni luterilaisuudesta liittyy urkuharmooniin, jolla soitettiin hengellistä heviä. Ala-asteella luokassamme oli harmooni, johon piti jaloilla polkea ilmaa, että siitä lähti ääntä. Harmoonin säestyksellä lauloimme virsiä. Joskus välitunnilla kuitenkin luokkamme villeimmät polkivat hulluna harmoonia, rynkyttivät koskettimista riitasointuja ja huusivat soittavansa hengellistä heviä!Tuossa hetkessä kohtasi kaksi maailmaa: vanha luterilainen yhtenäiskulttuuri ja uusi nouseva monikulttuurisuus, jota myös pop-kulttuuri edusti. Elin lapsuuttani 80-luvulla syrjäisessä Vaalassa, jossa yhtenäiskulttuuri vielä vaikutti. Sinnekin kaikuivat kuitenkin pop-kulttuurin sävelet. C-kaseteilta soivat Metallica ja Kiss, Iron Maiden ja Dingo.
Noista ajoista luterilainen yhtenäiskulttuuri on entisestään hiipunut. Täällä Jätkäsaaressa siitä on näkyvillä vain häivähdys. Suomessa, etenkin Helsingissä, olemme kulkeneet yhtenäiskulttuurista kohti kulttuurien mosaiikkia. Samanlaisen katsomusten mosaiikin keskellä eli myös apostoli Paavali. Hän kirjoitti roomalaisille: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.”
Miten luterilaisuus voisi puhutella ihmisiä tässä paikassa ja tässä ajassa? Miten voimme olla rohkeasti kristittyjä ja luterilaisia ilman että meidän tarvitsisi kokea häpeää?
I Luterilainen vai kristitty?
”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.” Paavali vaikutti vahvasti siihen, että Jeesuksen seuraajien liike ei jäänyt osaksi juutalaisuutta. Vaati suurta rohkeutta ja kirkasta ajattelua ymmärtää, että evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta oli tarkoitettu kaikille, ei vain juutalaisille. Tuon läpimurron vuoksi mekin olemme kristittyjä.Paavalin kirjeistä näkyy myös se, että tämä kehitys herätti vastustusta. Osa Jeesuksen seuraajista olisi halunnut pitää sanoman hänestä vain juutalaisille tarkoitettuna. Myöhemmin 1400-luvulla kristinuskoon syntyi uusi jakolinja. Reformaattori Martti Luther edusti protestantismia ja oli sen tärkeimpiä vaikuttajia. Hän halusi uudistaa katolista kirkkoa kohti syvempää evankeliumin ymmärtämistä.
Protestanttisuus on sittemmin jakautunut yhä uusiin kirkkokuntiin ja seurakuntiin. Kristinuskon sisällä me luterilaiset olemme pieni vähemmistö. Tämä pienuus on samalla myös siunaus, koska se antaa suhteellisuudentajua. Kristinuskon nykyajassa täytyy olla ekumeenista, että se olisi uskottavaa. Meidän on etsittävä jatkuvasti yhteyttä toisiin kirkkoihin ja erilaisiin kristittyihin. Yhtä tärkeää on myös etsiä yhteyttä toisiin uskontoihin: löytää se, mikä on yhteistä ja rakentaa rauhaa ja luottamusta sen varaan.
Voimme myös ammentaa viisautta koko kristillisen kirkon hengellisestä aarreaitasta. Kristillisen kirkon viisaus ei rajoitu Martti Lutheriin. Hän oli tärkeä kirkon uudistaja, mutta hänkin oli vain ihminen ja osa kirkon pitkää perinnettä. Hän oli myös väärässä esimerkiksi rasistisessa suhtautumisessaan juutalaisiin.
Ekumeenisina kristittyinä voimme vaikuttua varhaisen kirkon erämaiden kilvoittelijoista ja katolisen kirkon suurista ajattelijoista. Voimme katsella ikoneiden läpi toiseen maailmaan niin kuin ortodoksit ja nostaa kätemme ilmaan ylistyksessä kuin helluntailaiset. Olemme luterilaisia, mutta meidän ei pidä jäädä luterilaisuuden vangeiksi. Jumala toimii koko maailmassa, ei vain luterilaisuudessa.
Luterilaisina olemme Kristuksen seuraajia ja uskon tien kulkijoita siinä missä muutkin kristityt. Olemme ensisijaisesti kristittyjä, emme luterilaisia.
II Mitä luterilaisuus voi antaa maailmalle?
”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.” Ekumeenisen kristillisyyden lisäksi on tärkeää löytää omasta luterilaisesta perinteestämme sen lahjat. On tärkeää huomata sen merkitys koko ihmiskunnalle.Luterilaisuus tuli minua vastaan vähän aikaa sitten lukiessani amerikkalaisen historiantutkijan Francis Fukuyaman uutta kirjaa Liberalism and its discontents. Fukuyaman mukaan Martti Lutherin ajattelu oli yksi tärkeä suunnannäyttäjä modernille yksilöllisyydelle. Luther rohkaisi ihmisiä ajattelemaan itse ja tutkimaan Raamattua itse omalla äidinkielellään. Usko olikin jotain, jonka pystyi kokemaan henkilökohtaisesti ilman että kirkko toimi sen välittäjänä. Eikä Lutherin vaikutus rajoittunut vain uskontoon. Hänen ajattelunsa ruokki ylipäänsä kriittisyyttä valtaa käyttäviä instituutioita kohtaan. Tämä muokkasi henkistä maaperää kansanvallan synnylle.
Luterilaisuus on vaikuttanut isosti suomalaiseen yhteiskuntaan. Se näkyy juurina esimerkiksi koulutuksen arvostamisessa, hyvinvointivaltiossa ja korkeassa työmoraalissa. Suomalainen ja pohjoismainen yhteiskuntamalli on koko maailman mittakaavassa poikkeuksellisen toimiva. Historioitsija Teemu Keskisarjaa lainaten meitä on siunattu hyvällä uskonnolla. Luterilaisuudesta voi olla ylpeä maailman turuilla ja toreilla. Sitä ei tarvitse hävetä myöskään omassa yhteiskunnassamme. Voimme ottaa rohkeasti paikkamme yhteisessä keskustelussa ja tuoda siihen luterilaisuudesta uskon, toivon ja rakkauden valoa.
Luterilainen kirkkomme on monessa mielessä oikein hyvä kirkko. Se ei ole täydellinen ja siinä on myös sellaista, joka haavoittaa ja tukahduttaa. Mikään ihmisten muodostama yhteisö ei ole täydellinen, ja on vaarallista uskoa, että niin koskaan olisi. Kuitenkin iloitsen meidän kirkossamme esimerkiksi yhteisestä laulamisesta ja auttamisen halusta. Iloitsen ajattelun vapaudesta ja itsekritiikin sallimisesta. Iloitsen vuoropuhelusta ja siitä, että kirkon jäsenet voivat käyttää ääntään seurakuntavaaleissa.
Lopuksi
Kirkkomme siunaus on siinä, että pystymme sekä uudistumaan rohkeasti että yhä uudestaan palaamaan uskon lähteille. Voimme rohkeasti pohtia teologiaa ja etsiä uskolle uusia sanoja ja säveliä. Voimme kokea uutta hengellisyyttä, niin kuin esimerkiksi teemme kehoharjoituksilla Hyviksellä.Yhtä tärkeää on yhä uudelleen palata uskon peruskysymyksiin. Kuka olen? Minne olemme yhdessä menossa? Miten voimme elää sovussa toistemme ja luomakunnan kanssa? Mistä saan avun hätääni? Missä on toivo, kun kuljen kuoleman varjon maassa?
Ylösnousseen Kristuksen kasvoja katselemalla ja Raamatun sanoja märehtimällä voimme yhä uudelleen juoda lähteestä. Voimme yhä uudestaan palata yksinkertaiseen uskoon ja vapauttavaan evankeliumiin. Voimme tuntea Jumalan voiman, Hengen läsnäolon ja elää toivosta, jonka Kristus antaa kaikille.
- Mostrar mais
