Эпизоды
-
Tänään on 3 päivää aikaa vaaleihin. Tällä viikolla kampitetaan vastustajan kampanjaa sekä töpeksitään itse, selvitetään kuka haluaa ampua Liz Cheney’n, miten naisia kalastetaan sekä yksi nuori mies etsii Dr. Dinosauria. Lopuksi funtsitaan mitä kannattaa vaaliyönä seurata, sekä miksi Trump tai Harris voittaisivat vaalit. Viimeinen jakso ennen vaalipäivää.
Jos haluat seurata Youtubesta livepäivityksiä, niin subscribaa “Juuso Myllyrinne” kanavalle siellä ja paina pientä kelloikonia.
Puikoissa Juuso Myllyrinne ja kaverina HS:n Emil Elo.
-
Tänään on 11 päivää aikaa vaaleihin. Tällä viikolla nähdään kun eräs ex-presidentti räppää, tsekataan viime hetken viestit ja pohditaan uskommeko uuteen huhuttuun uuteen kohuvideoon - haastattelussa kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma, joka toimii ETYJin vaalitarkkailijoiden johtajana täällä Amerikassa näissä vaaleissa.
Puikoissa Juuso Myllyrinne ja kaverina HS:n Emil Elo.
-
Пропущенные эпизоды?
-
Tänään on 13 päivää aikaa vaaleihin. Tällä viikolla esitellään Trumpin omituisten otusten kerhosta seuraavat kolme henkilöä, kun juttelemme Pekka Kallioniemen kanssa. Jännitystärinän ohella on hyvä miettiä vaalien ulkopoliittisia vaikutuksia. Mikä on fake newsiä ja mikä on vain agressiivinen tapa kerätä dataa. Puikoissa Juuso Myllyrinne ja haastettelussa Pekka Kallioniemi.
-
Tänään on 19 päivää aikaa vaaleihin. Tällä viikolla seulotaan mitä ennakkoäänet kertovat meille voittajasta, katsotaan Kamala Harrisin suoritusta Fox News -kanavalla, ihmetellään mitä Trump oikein teki 39 minuuttia lavalla ja jutellaan Harvardissa opettavan Teemu Alex Puution kanssa disinformaatiosta. Isäntänä Juuso Myllyrinne ja mukana menossa HS:n Emil Elo.
-
Tänään on 24 päivää aikaa vaaleihin. Tällä viikolla kahlataan hurrikaanien tummien vesien läpi, katsotaan Kamala Harrisin mediavyörytystä, tuskaillaan mielipiedimittausten kanssa ja mietitään miten fiksua on Trumpin strategia haukkua äänestäjiä ja kaveerata Putinin kanssa.
Isäntänä Juuso Myllyrinne ja mukana menossa HS:n Emil Elo.
-
MAINOSRAATI ERIKOISJAKSO: Tänään on 30 päivää aikaa vaaleihin. Ja tällä kertaa paneudumme vaalimainontaan. Mukana asiantuntijat Theodor Arhio sekä Marco Mäkinen. Onnistuuko Kamala kertomaan tarinansa tv-mainoksissa vai saako Trump hänet maalattua marxilaiseksi pehmoksi, joka vain tanssii Tiktokissa.Isäntänä: Juuso Myllyrinne
-
Tänään on 32 päivää aikaa vaaleihin. Tällä viikolla puretaan varapressaväittelyä, käydään rajalla kovistelemassa, muistellaan J6 mellakkaa, perkaamme sekä Trumpin ja Harrisin viimeaikaiset lausunnot ja onnittelemme satavuotiasta Jimmy Carteria. Lopuksi tietenkin tsekkaamme kannatuskyselyt.
Ruorissa Juuso Myllyrinne ja peräsimessä HS:n Emil Elo.
-
Tänään on 39 päivää aikaa vaaleihin. Tällä viikolla pohditaan miten Trump voisi vedota naisiin, katsotaan mitä Kamala Harris kertoi taloudesta, otetaan yhteyttä poliittisen historian professori Marko Maunolaan Atlantasta ja käydään läpi tuoreimmat kannatusluvut.
Puikoissa Juuso Myllyrinne ja kaverina HS:n Emil Elo.
-
Tänään on 43 päivää vaaleihin. Tällä kertaa on luvassa erikoisjakso, jossa otetaan yhteyttä vaa’ankieliosavaltioon suoraan, käydään läpi teidän kuulijoiden lähettämiä kysymyksiä ja miten yhden Nebraskalaisen miehen ääni saattaa ratkaista koko vaalien kohtalon.
Isäntänä Juuso Myllyrinne ja kaverina HS:n Emil Elo. Erikoisvieraana teknologia-alan johtaja Henrik Rydberg
.WcbvlLOvX6ZTd90sZdG4
-
Tänään on 46 päivää aikaa vaaleihin. Tällä viikolla esitellään Trumpin omituisten otusten kerhosta kolme henkilöä kampanjan taustalta, katsotaan miten Kamala Harris pärjäsi Oprahin sohvalla, tsekataan kannatuskyselyjen tuoreimmat luvut ja ehkä selviää kuka jakaa Trumpin kanssa sänkynsä nykyään.
Puikoissa Juuso Myllyrinne ja kaverina HS:n Emil Elo.
-
Tänään on 51 päivää aikaa vaaleihin. Ehdokkaiden välinen väittely oli tällä viikolla, jossa Kamala Harris pyyhki lattiia Donald Trumpilla -ja puramme median ja kampajoiden reaktioita siihen… ei lienee epäselvää, että ovat käyneet toistensa kimppuun kuin kissat, koirat ja hanhet.Commander-in-Chief Juuso Myllyrinne ja varapresidenttinä HS:n Emil Elo.
-
Tänään on 55 päivää aikaa vaaleihin. Ja tämä on mega-erikois-kultaturbo-jakso, koska juuri hetki sitten päättyi ensimmäinen (ja mahdollisesti ainoa) ehdokkaiden välinen vaaliväittely. Kuka voitti ja miten? Kenellä oli vakuuttavimmat pointit? Kissanaiset kostavat ja kukaan ei tietenkään ole syönyt koiraa. Isäntänä Juuso Myllyrinne, kommentaattorina HS:n Emil Elo.
-
Tänään on 61 päivää aikaa vaaleihin. Tällä viikolla ohjelmassa selviää oliko Joe Bidenin isoisä murhaava punakaartilainen, mitä tekemistä lastenhoidolla on tuontitullien kanssa ja selvitetään miksi yksi Tampereen kokoinen alue saattaa ratkaista koko pelin. Tietysti tsekataan myös numerot ja selitetään, että miksi tilastogurut ennustavat Kamala Harrisin tappiota vaikka hän johtaa mielipidekyselyissä.
Isäntänä Juuso Myllyrinne ja mukana tuttuun tapaan HS:n Emil Elo.
-
Tällä viikolla ohjelmassa mukana Jesus, valaan pää, karhuvauvan ruumis sekä Kamala Harrisin ensimmäinen haastattelu. Tämä on Amerikan Vaalit podcast, ohjelma jossa seurataan yhdysvaltain tulevien presidentivaalien loppusuoraa tosissaan, muttei vakavasti. Uutisia, hahmoja ja ilmiöitä pääehdokkaiden takaa ja pohdintaa mitä tämä kaikki meille suomalaisille merkitsee.Juontaja Juuso Myllyrinne ja vakiovieras Emil Elo.
-
Amerikan Vaalit on ohjelma jossa seurataan yhdysvaltain tulevien presidentivaalien loppusuoraa tosissaan, muttei vakavasti. Tänään on 75 päivää aikaa vaaleihin. Juontaja Juuso Myllyrinne ja vakiovieras Emil Elo summaavat tarinan tähän asti ja perkaavat demokraattien puoluekokouksen.